Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 4, 2014 16:12:23 GMT
Saankohan julkasta tän jo nyt ? :-----D
|
|
|
Post by Minka on May 4, 2014 19:17:17 GMT
Saa, ainaki oot ajois
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 5, 2014 5:28:26 GMT
Pätevä hevosenomistaja näkee yhdellä silmäyksellä, milloin hevonen on sairas. Pienimmätkin poikkeamat hevosessa tulisi oppia huomaamaan, jotta diagnoosi voitaisiin tehdä mahdollisimman varhain. Näin hoitoennuste on paljon parempi kuin pitkittyneen sairauden kohdalla. Muutos hevosen ruokailutavoissa on usein ensimmäinen sairauden tai vaivan merkki. Aina on syytä tarkkaavaisuuteen, jos tavallisesti hyvin syövä hevonen menettää yht'äkkiä ruokahalunsa. Hevosen käyttäytymisen muutoksiin kannattaa myös aina suhtautua vakavasti. Jos virkeä ja valpas hevonen muuttuu haluttomaksi ja veltoksi, syynä on mitä todennäköisimmin jokin vaiva. Kaikenlaiset hengitystievaivat, yskä, sekä eloton ja kiilloton karvapeite ovat myös sairauden oireita. Hevosenomistajan välttämättömiin taitoihin kuuluu hevosen lämmön, pulssin sekä hengitystaajuuden mittaaminen. Lisäksi täytyy tietysti olla selvillä normaaliarvoista, jotta tietäisi, milloin tulee kutsua eläinlääkäri hätiin. Täysikasvuisen, terveen hevosen normaali ruumiinlämpö on noin 38*C. On myös hyvä olla selvillä oman hevosen normaali ruumiinläpö. Vain siten voi tietää, kuinka paljon lämpö tosiasiassa on kohonnut hevosen sairastuessa. Levossa olevan terveen, täysikasvuisen hevosen sydän lyö noin 40 kertaa minuutissa. Jos sydän lyö yli 60 kertaa minuutissa, jokin on melko varmasti vialla. Sydämen kuunteluun tarvitaan stetoskooppi, mutta pulssin tuntee yleensä hevosen leukaperien välissä olevasta kuopasta.
Jalkavaivat ilmenevät monella eri tavalla. Pienikin lämpö tai turvotus voi olla merkki vakavasta jänneviasta. Ontumisen havaitsemiseksi hevista juoksutetaan ravissa edestakaisin pitkin ohjin. Ontumisen huomaa parhaiten suoraan edestä sekä takaa katsoen. Takaosan notkahdus tai pään nyökkäys sillä hetkellä, kun jalka osuu maahan, kertoo usein jalkavaivasta. Hevosen oston yhteydessä on syytä painaa tarkasti mieleen vanhat arvet ja kovettumat jne. Muuten voi olla vaikea myöhemmin tietää, mikä vamma on uusi ja mikä vanha.
YLEISIMMÄT SAIRAUDET
Lannehalvauksessa ristiselän ja lautasen lihakset kovettuvat. Halvauksen aiheuttaa maitohappojen kerääntyminen lihaksiin. Syytä ei aina tiedetä, mutta yleisin syy on liiallinen ruokinta yhdistettynä liian vähäiseen liikuntaan. Lannehalvausta sanottiin ennen usein 'maanantaiaamun taudiksi', koska työhevoset viikonlopun syömisen ja levon jälkeen kipeytyvät työssä. Sairastunut hevonen hikoilee erityisesti lautasten ja ristiselän kohdalta, eikä pysty liikkumaan normaalisti. Lihakset ovat kivikovat ja hevonen on tuskainen. Virtsaamisvaikeuksia ilmenee ja virtsa on hyvin tummaa. Hevonen tulee peittää loimella eikä sitä saa liikuttaa lainkaan. Eläinlääkäri on kutsuttava heti. Lannehalvausta hoidetaan kipulääkkeillä ja suonensisäisillä neisteillä, joiden tarkoituksena on estää munuaisvaurioita. Kroonisen keuhkoputken katarrin syynä on usein allerginen reagtio, joka johtuu esim. heinässä tai kuivikkeissa olevasta pölystä tai homeesta. Oireita ovat mm. sierainvuoto ja yskä. Hevosen suorituskyky heikkenee ja vähitellen sen hengitystaajuus levossa kiihtyy. Hoito käsittää lepoa, paljon raitista ilmaa, antibioottilääkitystä sekä pölylähteiden poistamisen. Kuivikkeiden ja heinän tulee olla mahdollisimman pölyttömiä. Ähky on hevosen yleensä äkillisten vatsavaivojen yhteisnimitys. Ähkyyn voi olla monta syytä, kuten ruokinnan äkillinen muutos, madot, puuttuva liikunta sekä, joskin harvemmin, suolisolmu. Ähkyn tavallisimpia oireita ovat levottomuus, tömistely, taaksepäin (mahaan) katselu, maahan potkiminen takajaloilla, hikoilu, toistuva makuulle meno ja nouseminen sekä piehtarointi. Hevosta tulee pitää rauhallisesti liikkeellä, mikäli mahdollista. Karsina on pehmustettava hyvin, jos hevonen täytyy viedä talliin. Eläinlääkäri on kutsuttava välittömästi. Oireisiin annetaan yleensä kipua lievittävää lääkettä. Suolisolmu vaatii välitöntä leikkausta. Vakavissa ähkytapauksissa ruumiinlämpö voi nousta jopa yli neljänkymmenen ja pulssi kohota yli 60/minuutissa.
Tällaisen stoorin teille taas kehittelin. Muita yleisiä sairauksia on vuohisrohtuma, nokkoskuume, pälvisilsä, pääntauti, häntä- ja jouhikutka ja jäykkäkouristus.
|
|
|
Post by Huusari on May 5, 2014 17:55:14 GMT
Kuuntelin tyytyväisenä Mimmin sepostusta. Neiti puhui ihan aiheesta! Tämä rouva on kyllä ylpiä, kun on noin asiaansa tuntevia hoitajia tilallamme! Ylpeyden keskellä muistin, että uusi hevoseni Seniorita muuttaisi tänään tilallemme. Aijai, kylläpäs on mukavia ratsastustunteja tiedossa! Minua alkoi naurattaa mielettömästi ääneen. Yrittäessäni hillitä nauruani, sain vihaisia katseita osakseni. Pst. Kaikki sit muistaa lukea ton, koska tuo oli ihan aiheesta kirjoitettu sepostus!
|
|
|
Post by Minka on May 5, 2014 18:33:47 GMT
Heh, olin juuri saanut luennon pikkusiskoltani hevosten sairauksista, mutta lisätarkennus ei olisi koskaan pahitteeksi. Jäisipähän asiat paremmin mieleen. Mimmi oli hyvin asiantunteva ja osaava ja hänen luentoaan kuuntelin mielelläni. Hienoa työtä typy!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 6, 2014 3:17:20 GMT
Myös mä olin jo joskus samantapaisen selostuksen kuullut, mutta tästä jäi kyllä paremmin päähän keep going !
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 9, 2014 14:07:44 GMT
Ihmettelin suu ammollaan, miten Mimmi tietää noin paljon sairauksista. Kaivoin vihkoni äkkiä esiin laukustani ja raapustin sinne nopeasti muistiinpanoja.
|
|
|
Post by Oona on Jun 5, 2014 14:17:26 GMT
Suomenhevonen Suomenhevonen Tyyppi: lähteen mukaan yleishevonen, kevyt kylmäverinen tai (englantilaisen jaottelun mukaan) lämminverinen Alkuperä ja nimet Alkuperämaa: Suomen lippu Suomi Polveutuminen: paikalliset kannat; eurooppalaisia ja venäläisiä rotuja Kantakirja perustettu: 1907 Muita nimityksiä: suokki (epämuodollinen); Finnhorse, Finnish universal Esiintyminen ja käyttö Käyttötarkoitus: ravuri, työhevonen, monikäyttöinen harrasteratsu Tärkeimmät alueet: Suomi; myös Ruotsi ja Saksa Merkitys Suomessa: 30 % Suomen hevoskannasta, noin 19 500 yksilöä Ominaisuudet Korkeus: yleensä 150–160 cm; pienhevonen 130–148 cm Värit: useimmiten rautias; myös ruunikko ja musta; esiintyy kimo-, päistärikkö-, voikkoväri- ja hopeavärejä sekä sabinokirjavuutta
Suomenhevonen on hevosrotu, jolla on sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia ja -vaikutteita. Se on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu, jota kutsutaan englanniksi joskus nimityksellä Finnish Universal (suomalainen yleishevonen), sillä sen katsotaan sopivan liki kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin Suomessa: maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun ja ratsastukseen. Suomenhevonen valittiin vuonna 2007 Suomen viralliseksi kansallishevosroduksi.
Suomenhevosta pidetään yhtenä maailman nopeimmista ja monipuolisimmista kylmäveriroduista, vaikka rodun luokittelu aidoksi kylmäveriseksi on kiistanalaista. Eri lähteiden mukaan suomenhevonen voidaan luokitella kevyeksi kylmäveriseksi, raskaaksi lämminveriseksi tai yleishevoseksi. Suomessa rotua ei kuitenkaan koskaan pidetä lämminverisenä.
Suomenhevosen kantakirja jakautuu neljään jalostussuuntaan, jotka pyrkivät kehittämään rotua eri tyyppeinä: raskaanpuoleisena työhevosena, kevyenä ravurina, monipuolisena ratsuhevosena sekä sopusuhtaisen pienenä pienhevosena. Jalostussuunnille yhteinen rotumääritelmä määrittelee suomenhevosen voimakkaaksi, monipuoliseksi ja miellyttäväluonteiseksi. Rodun keskikorkeus on 155 senttimetriä ja tyypillisin väritys on rautias, usein liinakko valkoisin merkein.
Hautalöytöjen perusteella hevosia on ollut Suomen alueella jo keskirautakaudella, mutta näiden hevosten alkuperää ei tunneta. Suomenhevonen ja sitä edeltänyt suomalainen maatiaishevoskanta oli kuitenkin Suomen ainoa hevosrotu vuosisatojen ajan, joten Suomen hevoshistoria on ylipäätään miltei sama kuin suomenhevosen historia. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suomalaisesta hevosesta on 1300-luvun vaihteesta. 1500-luvulta alkaen on tietoja monien ulkomaisten lämmin- ja puoliverirotujen vaikutuksesta, jonka tuloksena oli kookkaampi ja paremmin ratsuksi soveltuva suomenhevonen. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907. Suomen maatalouden koneellistuttua ja suomalaisen ratsuväen jalkauduttua 1900-luvun jälkipuoliskolla suomenhevoskanta romahti yli 400 000 hevosesta alle 20 000:n. Rotu kuitenkin säilyi perinteisen raviurheilukäytön ja myöhemmin myös monipuolisten ratsunominaisuuksiensa ansiosta. Lähde: wikipedia
|
|
|
Post by Zoe on Jun 7, 2014 6:35:27 GMT
Tää mun juttu on hieman myöhässä , mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Ajattelin kertoa eri talutustavoista Hevosta voi taluttaa ainakin kolmella tavalla. Hevosta voi taluttaa riimusta ja suitsista. Suitsista pitää/kannattaa ottaa pois ohjat ja kuolain. Maantiellä mentäessä kannattaa valita suitset ja liina. Tarhasta voi hakea riimun ja narun kanssa tai suitsien ja narun kanssa. Riippuen toki millaista hevosta haet. Jos haet esim. oria kannattaa ottaa suitset ja naru, mutta jos sinulla on haettavana tallin laiska shettis niin silloin voi ottaa riimun ja narun. Pidemmille matkoille suitset ja liina ovat paras yhdistelmä. Taluttaessa sinun pitäisi olla hevosen vierellä. Ovesta ihminen kulkee aina ensin, koska hevonen voi lintata ihmisen itsensä ja oven väliin. Talleilla on erilaisia käytäntöjä siihen,miten ratsu talutetaan tunnilta pois tai tunnille. Niistä en ala selittämään, koska en tiedä kaikkia käytäntöjä. Kiitos ja kumarrus. Tämän kirjoitin puhelimella, siksi lyhyt. Olen pahoillani,että myöhästyin niin paljon. Olen ensikerralla tarkempi.
|
|
|
Post by Huusari on Jun 14, 2014 8:08:08 GMT
Ei se mitään Sara! Molempien aiheet olivat mielenkiintoisia ja asiaansa ajavia! Hienoa tytöt!
|
|
|
Post by Miirisa on Jul 1, 2014 15:24:50 GMT
Himskatti...en tiedä mitään :,(((((
|
|
|
Post by Miirisa on Jul 9, 2014 19:51:28 GMT
KENTTÄ RATSASTUS
Kenttäratsastus on vuodesta 1912 lähtien ollut yksi ratsastuksen olympialajeista. Laji on erittäin monipuolinen ja vaativa, ja sitä kutsutaan usein ratsastuksen kuninkuuslajiksi. Kenttäratsastuskilpailu on kolmivaiheinen, ja kaikki kolme osaa (kouluratsastuskoe, kestävyys- tai maastoratsastuskoe sekä esteratsastuskoe) ratsastetaan samalla hevosella. Tämä vaatii hevoselta ja ratsastajalta luottavaista yhteistyötä, nopeutta ja kestävyyttä. Kenttäratsastuksessa on eritasoisia luokkia, jotka on suunniteltu niin, että ratsukko voi järkevästi taitojen kasvaessa edetä helpommista luokista vaativampiin. Kilpailut jaetaan lyhyisiin ja pitkiin.
Kilpailut
Pitkä kenttäkilpailu Pitkä kilpailu on täydellisin kenttäratsastuksen kilpailumuoto. Se edellyttää ratsastajalta kokemusta kaikilta kilpailun osa-alueilta ja hevosen taitojen tuntemusta sekä hevoselta kaikkien osa-alueiden hyvää hallintaa. Pitkä kilpailu on kolmipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä ratsastetaan kouluratsastuskoe, jonka tarkoituksena on osoittaa hevosen tottelevaisuus ja eteenpäinpyrkimys sekä liikkeiden joustavuus ja irtonaisuus. Koulukokeen painoarvo on jonkin verran suurempi kuin estekokeen. Kestävyyskoe, kenttäratsastuksen sielu, on vuorossa toisena päivänä ja se jaetaan neljään vaiheeseen (A-D): vaiheet A ja C ovat matkaratsastusta, vaihe B nopeaa sekaestelaukkaa (steeplechase eli stiippeli) ja vaihe D maastoesteratsastusta, johon saattaa kuulua jopa 30 ripeässä laukassa ylitettävää kiinteää maastoestettä. Tarkoituksena on panna koetukselle hevosen nopeus, kestävyys, rohkeus ja hyppytaito maastossa. Kestävyyskoe on selkeästi vaativampi kuin kaksi muuta koetta yhteensä. Kolmantena päivänä suoritetaan vielä esteratsastuskoe. Sen tarkoituksena on osoittaa, että hevonen on rasittavan kestävyyskokeen jälkeen säilyttänyt halukkuutensa, tarmonsa ja tottelevaisuutensa.
Lyhyt kenttäkilpailu
Ratsukko maastoesteellä kenttäkilpailun kestävyyskokeessa Lyhyessä kilpailussa kaikki osakokeet ratsastetaan yhtenä päivänä tai jaettuna kahdelle tai kolmelle päivälle niin, että ensimmäisenä on aina kouluratsastuskoe, toisena esteratsastuskoe ja viimeisenä maastoratsastuskoe (pitkän kilpailun lyhennetty vaihe D tai vaihtoehtoisesti sekaestelaukka eli vaihe B; jos kilpailu on jaettu kahdelle tai kolmelle päivälle, siihen voidaan sisällyttää myös vaihe A). Yhden päivän kilpailun tarkoituksena on pikemminkin kehittää sekä hevosta että ratsastajaa näissä kolmessa lajissa ja kehittää hevosen teknistä taitoa, rohkeutta ja hyppykykyä kuin todella koetella hevosen fyysistä voimaa ja kestävyyttä. Lyhyet kilpailut ovatkin lähinnä osa valmentautumista pitkiin kenttäkilpailuihin.
Eläinlääkärin tarkastukset Koska kenttäratsastus on hevoselle vaativa laji, eläinlääkärin tarkastukset ovat tärkeä osa lajia. Pitkän kilpailun aikana hevonen tarkastetaan viisi kertaa (ensimmäisen kerran hevosen saapuessa kisapaikalle, viimeisen kerran ennen esteratsastuskoetta), lyhyen kilpailun aikana kolmesti. Suoritukseen pääsee vain hyvinvoivalla hevosella.
Pistelasku Kilpailun kokonaistulos muodostuu kolmen osakokeen yhteispisteistä. Voittaja on ratsukko, jonka kolmessa kokeessa saama yhteenlaskettu miinuspistemäärä on pienin. Kouluratsastuskokeessa kukin tuomari arvostelee radan liikeryhmät numeroin 0-10, jossa 0 on "ei esitetty" ja 10 "erinomainen". Tuomarien antamat pisteet lasketaan yhteen, näistä vähennetään mahdolliset väärinratsastukset, tulos muutetaan prosenteiksi (kuinka monta prosenttia enimmäispistemäärästä on saavutettu), ja eri tuomarien antamista prosenttiluvuista lasketaan keskiarvo kahden desimaalin tarkkuudella. Lopullinen tulos saadaan, kun prosenttiluku vähennetään luvusta 100 ja kerrotaan 1,5:llä. Kestävyyskokeessa virhepisteitä saa kunkin vaiheen ihanneajan ylityksestä (kultakin ihanneajan ylittävältä alkavalta sekunnilta 0,4 virhepistettä) sekä virheistä esteillä (esim. ensimmäinen tottelemattomuus esteellä 20 virhepistettä, toinen tottelemattomuus samalla esteellä 40 vp ja satulasta suistuminen 65 vp). Esteratsastuskokeessa virhepisteitä saa esteen tai sen osan pudottamisesta (4 vp), ensimmäisestä tottelemattomuudesta (4 vp), ensimmäisestä satulasta putoamisesta (8 vp) tai ihanneajan ylityksestä (1 vp kultakin alkaneelta sekunnilta). Ratsukko voidaan myös hylätä kesken kilpailun useista eri syistä. Tällaisia ovat muun muassa hevosen poistuminen kouluradalta, kolmas kieltäytyminen samalla esteellä maastoradalla, kumoonratsastus, ulkopuolisen kielletyn avun vastaanottaminen sekä hevosen sopimaton kohtelu.
Kenttäratsastus Suomessa
Kenttäkilpailu on ratsuväen vanha ratsastuskilpailumuoto, jossa suomalaisetkin menestyivät ennen toista maailmansotaa kohtuullisesti myös kansainvälisellä tasolla: suomalaisupseeri Hans Olof von Essen saavutti vuoden 1928 kesäolympialaisten kenttäkilpailussa 5. sijan. Laji koki Suomessa uuden tulemisen 1980-luvulla. Suomen tunnetuin ja menestyksekkäin kenttäratsastaja on Piia Pantsu, jonka saavutuksiin lukeutuu maailmanmestaruuspronssi vuodelta 2002 sekä runsaasti voittoja ja sijoituksia maailman vaativimmista kenttäkilpailuista. Muita nykyaikojen menestyneitä suomalaisia kenttäratsastajia ovat muiden muassa Cajus Aminoff, Katri Wäyrynen ja Sanna Siltakorpi.
Maailmanmestaruuskilpailut
Kenttäratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty vuodesta 1966 lähtien neljän vuoden välein. Niissä kilpaillaan sekä joukkue- että yksilömestaruuksista.
Lajin vaarat
Kenttäratsastuskilpailun kestävyyskoe on niin fyysisesti kuin henkisestikin vaativa, ja sekä kenttähevosia että -ratsastajia menehtyy maailmalla tapaturmaisesti sen suorituksessa lähes vuosittain. Onnettomuudet liittyvät yleensä maastoesteillä sattuviin kumoonratsastuksiin, joissa hevonen saattaa katkaista raajansa tai kaatua pahasti ratsastajan päälle. Toisaalta sekä hevonen että ratsastaja usein selviävät hurjankin näköisestä kumoonmenosta pelkällä säikähdyksellä.
Onnettomuuksien tärkein ehkäisykeino on se, että ratsukko osallistuu vain taitojaan ja kuntoaan vastaaviin kilpailuihin ja kilpailee ainoastaan parhaassa vireessään. Jos ratsastaja kestävyyskokeen aikana tuntee, ettei kaikki ole täysin kohdallaan, hänen on viisainta keskeyttää kilpailu. Erityisesti olympialaisissa kestävyyskoe on tässä suhteessa ongelma, sillä varsinkin joukkuekilpailuun päätyy ratsukoita jotka eivät ole täysin kilpailun tasolla.
Onnettomuuksia pyritään ehkäisemään maastoratojen ja -esteiden hyvällä suunnittelulla. Esteet rakennetaan kiinteiksi ja jykevän oloisiksi, koska tällaiset esteet hevonen joko hyppää rohkeasti ja hyvin tai yleensä kieltäytyy kokonaan hyppäämästä. Hevoselle pyritään myös antamaan tilaa kiertää este, jos rohkeus pettää. Lisäksi esteiden rakenteilla pyritään välttämään erityisesti kaikkein vaarallisimmat kumoonratsastukset, joissa hevonen heittää kuperkeikan suoraan ratsastajansa päälle.
Hevosten jalat suojataan kestävyyskoetta varten mahdollisimman hyvin. Sekä jalkoja että rungon alapuolta saatetaan myös rasvata, jotteivät ne juuttuisi kiinni esteisiin. Ratsastajalla ovat pakollisia sekä kypärä että selkää ja sisäelimiä suojaava turvaliivi.
Lähde:WIKIPEDIA
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 12, 2014 11:19:31 GMT
Saavuin vähän myöhässä heppakerhon kokoukseen. Olin juuri ennen lähtöä leiponut suklaamuffinsseja, joita toin heppakerholaisille. Kun saavuin paikalle, Huusari loi minuun moittivan katseen, johon vastasin nololla hymyllä. Kiiruhdin äkkiä Mimmin, Minkan ja Lilianin viereen. ''Mitä sulla on on tuossa muovilaatikossa?'' Minka kuiskasi. ''Muffinsseja'' vastasin. Tyttöjen silmät kirkastuivat ja he lipoivat kieliään. Naurahdin ja keskityin kuuntelemaan Miriisan esitelmää kenttäratsastuksesta. Sain paljon uutta tietoa ja kirjoitin taasen muistiinpanoja sen minkä kerkesin. Esitelmän loputtua jaoin kaikille suklaamuffinsseja, jotka maittoivat hyvin.
|
|
|
Post by Huusari on Aug 13, 2014 14:04:33 GMT
Huusari 16.6.14 Laiduntaminen
Pahoitteluni, tämä mattimyöhäinen pitää teille tästä nyt teoriatuntinsa.
Laiduntaminen on todella tärkeää hevosille, kuin myös ihmisille. Laidunkauden aikana ihminenkin saa hieman huoahtaa ja levähtää, vaikkakaan hevosen omistaminen tai hoitaminen ei ole mitään helppoa hommaa koskaan. On tärkeä päästää hevonen laitumelle, jossa se saa rentoutua. En tiedä, kuinka paljon tiedätte aiheesta, mutta paneudutaan tänään asiaan syvällisemmin. Miksikö? Koska haluan jakaa tietoni teidän kanssa ja teistä jokainen omistaa joko hevosen tai hoitaa jota kuta tai on muuten hevostelussa mukana, joten tämäkin tieto tulee varmasti tarpeeseen. Aloitetaas!
Jo pienestä varsasta asti olisi hyvä päästä laitumelle muiden hevosten sekaan emonsa kanssa. Miksikökö? Varsa oppii laitumella sosiaalisia taitoja, jotka ovat tärkeitä myös myöhemmässä elämässä. Samalla varsa oppii asioita laitumella huomaamatta. Laitumelle pääsy on tärkeää jo pelkästään siksi, että varsa oppii siellä laumakäyttäytymistä, joka on todella tärkeä taito. Jos samalla laitumella on muita samanikäisiä varsoja, pääsee varsa myös leikkimään muiden kanssa ja saa mahdollisesti myös kavereita. Varsan laitumelle pääsy on tärkeää ja tulisi siksi myös turvata. Laiduntamisen hyötyjä on muunmuassa se, että hevonen pääsee elään siellä luonnonmukaisilla oloissa, eli etsimään omaa ruokaansa ja käyttää siihen aikaansa. Laitumella on mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden laiduntavien kanssa, sekä siellä voi liikkua vapaammin kuin tarhassa. Tottakai pääsee myös lepäämään ja nauttimaan kesästä.
Yhtä hevosta kohden laidunalaa tulee varata 0,25 - 0,5 hehtaaria, jotta jokainen hevonen saisi varmasti sopivan määrän ruokaa päivittäin. Ennen laitumelle laskuahan hevonen totutetaan laidunnurmeen samalla tavoin kuin muihinkin rehuihin. Eli, ensin annetaan vähän syödä ja aikaa lisäillään pikkusen kerrallaan. Mikäli hevosen laidunnus on ympärivuorokautista tulee hevosen kunto ja juomaveden riittävyys ja puhtaus tarkistaa päivittäin. Hevosen kuntoa tarkistaessa kannattaa olla perusteellinen, eli käydä läpi kaikki jalat ja katsoa myös koko hevonen mahdollisen paarmojen, mäkäräisten jne. puremilta. Tarpeen vaatiessa puremat ja muut haavautumat tai hoitoa vaativat kolhut tms. tulee hoitaa. Vaikka hevonen laiduntaakin ja saa sieltä ravintonsa, tulee siltikin huolehtia myös hevosen kivennäis-ja suolan saannista. Suolan saannista voi huolehtia esimerkiksi asentamalla laitumelle suolakiven.
Laitumen huolto on myös tärkeää ja siitä tulee huolehtia. Mikäli ruoho käy laitumella vähiin tai hevosta käytetään aktiivisesti laiduntamisen ajan, pitää hevoselle tällöin antaa lisärehua. Kuntoa ylläpidetään niittämällä kelpaamattomat rehukohdat sekä siivoamalla laidun säännöllisesti. Laiduntamisen käyttö voidaan tehostaa jakamalla laidun useampiin lohkoihin ja kierrättämällä hevosia lohkolta toiselle sitä mukaa, kun rehu lohkolta vähenee. Meillä tätä on pyritty myös tekemään ja meiltä löytyykin nykyään paljon laitumia, jotka on suuria, koska yleensä hevoslauman kokokin on suuri meillä. Laitumet uudistetaan myös välillä, eli kynnetään ja kylvetään uudelleen. Lannoittaminenkin on mahdollista muutaman kerran vuodessa, mutta tällöin tulee pitää huoli siitä, että hevoset päästetään aikaisintaan pari viikko lannoittamisen jälkeen laiduntamaan. Laituminen kunnon ylläpitämisellä vähennetään loistartuntojen määrää, sekä mahdollisia muita kolhuja. Laitumia voidaan tarvittaessa myös kalkita.
Laidun ruohon tulee olla hyvälaatuista, jotta hevonen ei laihtuisi. Laihtuessaan hevoselta vähenee ihonalainen rasvakerros. Virheellisesti saatetaan tulkita heinämaha lihomiseksi, vaikka näin ei ole jos laidun ruoho on ollut huonolaatuista. Laidun nurmen kemialliset koostumukset vaihtelevat kasvukauden ajankohdan, kasvilajikoostumuksen, kasvin kehitysasteen, maaperän ja lannoituksen mukaan. Milloin laidun ruoho sitten on parhaimmillaan? Laidun nurmi on parhaimmillaan lehtevänä noin 20-25cm korkuisena. Milloin laidun ruoho alkaa sitten menemään huonommaksi? Vanhetessaan, koska silloin ruoho korsiintuu ja sen sulavuus ja rehuarvo heikkenevät normaalista. Korsiintuminen ja energia-arvon heikkeneminen on nopeampaa lämpiminä jaksoina kuin viileinä jaksoina.
Kun siirrytään kokonaan laidunruokintaan on laidunjakson kestettävä vähintään kuusi viikkoa. On myös pidettävä huoli ettei lisärehusta synny kilpailua lauman kesken. Laitumen hygieniasta huolehtimen on tärkeää, vaikka laidun olisi kuin suuri tahansa. Suurimpia kuoppia voi peitellä ja tasoittaa, jotta vältytään mahdollisilta revähtymisiltä ja loukkaantumisilta. Yleensä laitumen yhteydessä voi olla pääsy myös uimaan ja kahlailemaan läheiselle järvelle tai merelle.
Tämä teoriapätkä pohjautuu hevoseni.fi sivun tietotekstiin.
|
|
|
Post by Huusari on Aug 13, 2014 14:10:23 GMT
Syksyn heppakerhon kertoilijat on päivitetty!
Syyskausi: 18.8.14 Bella 1.9.14 Minka - 15.9.14 Misteli - 29.9.14 Oona -
|
|