Kello on kahdeksan illalla. Seison nuorisotalon - kutsutaan sitä nuoppariksi - edessä. Ovet aukeavat juuri, ja porukka alkaa virrata edeltäni sisään.
Olen odottanut tätä leffaa liian kauan, ja vihdoin se tulee.
Mahdollisimman nopeasti valtaan paikan sohvalta. Sohvalla on aika vähän tilaa, ja se on suosituin paikka, joten täytyy olla nopea päästäkseen siihen. Tällä kertaa onnistuin.
Alkutekstit alkavat pyöriä näytöllä. Katselen niitä mukamas keskittyneenä, kun joku sanoo minulle moi. On aika pimeä, joten en heti havaitse mistä suunnasta ääni tulee.
"Sattuipa sopivasti, että oot täällä." Jooa nauroi.
Ei, älä anna tämän olla totta..!!"Ai, moi." hymyilin ja yritin vallata mahdollisimman suuren osan sohvasta, ettei Jooa mahtuisi istumaan siihen. Enhän minä pystyisi keskittymään leffaan, jos Jooa istuisi viereeni !
Taianomaisesti vierustoverini - molemmat tyttöjä - siirtyivät kauemmas, joten Jooa istahti viereeni.
Miten hän teki tuon..? Ei kukaan pääse noin helpolla sohvalle !
Tai ehkä nuo tytöt yrittivät iskeä Jooan !! Halusivat päästä hänen viereensä ! Ei.
Elokuva alkoi. Yritin rentoutua, mutta eihän se onnistunut, kun maailman hurmaavin poika istui vieressäni. Yritin keskittyä.
~
Voi ei ! Nuopparin henkilökunta päätti laittaa elokuvan stopille, että porukka pääsisi hieman jaloittelemaan. Ja he jättivät leffan niin jännään kohtaan !
"Mitä tykkäät leffasta?" Jooa kysyi, ja oikoi itseään.
"Ihan kiva. Aika pelottava." myönsin.
Jooa lähti ostamaan juotavaa, mutta minä en niin helpolla päästäisi irti sohvapaikasta.
Onneksi elokuva jatkui pian ja Jooa tuli kahden limpparitölkin kanssa takaisin.
Hän ojensi toisen minulle ja hymyili pimeässä.
Elokuva olikin ihan liian pelottava minulle. Pidin silmiäni kiinni aika kauan, mutta ääneetkin olivat hirveät.
Jooa hivutti kätensä käteeni ja hymyili minulle. Se pahensi jännitystä entisestään !
Elokuvan jälkeen oli luvassa vielä discoa, pelejä, ja vain oleskelua.
Oioin itseäni ylös sohvalta. Olin kovin väsynyt, joten päätin lähteä kotiin.
"Meetkö jo kotiin?" Jooa kysyi harmistuneena.
Hän katsoi minua pitkien ripsiensä alta. Hän oli niin komea !
"Niin minä ajattelin... Minua väsyttää melkoisesti ja..." sanoin.
"Älä lähde vielä." hän sanoi anelevasti.
Vilkaisin kelloa ja sitten katsoin häntä. Hän tuijotti minua toiveikkaasti.
"Ei mulla ole edes farkkuja.." sanoin, ja vilkaisin mustia kolitsihousujani.
"Ei se mitään, näytät hyvältä noinkin." hän hymyili ja jatkoi: "Jää tänne mun kanssa."
Vilkaisin vielä kerran kelloa ja kävelin hänen luokseen.
"No, mitä me nyt sitten tehdään.?" kysyin hiljaa.
Hän kohautti hartioitaan: "Mitä vaan."
Kävelimme takaisin sinne, missä olimme äsken istuneet.
"Ei ainakaan tanssimaan." huokaisin.
"No?" hän kysyi.
Pyöräytin silmiäni ja juuri sillä hetkellä horjahdin. Nyt hän tiesi, että tasapainoni oli mitä heikoin, ja miksi en halunnut tanssimaan.
Istahdimme sohvalle, jossa yllätyksekseni ei istunut ketään.
Juttelimme siinä aikamme kaikenlaista, kuten perheistämme, harrastuksista ja kaikesta muustakin.
Alloin olla tosi väsynyt, kun kello näytti puolta yhtätoista.
Nojasin sohvan kulmaan ja suljin silmäni. Ihan vain hetkeksi.
Ajattelin juuri ennen nukahtamistani, että onneksi minulla ei ollut kotiintuloaikoja.
"Mimmi?" Jooa kuiskasi.
"Nmmhh?" sanoin.
"Sun ei kannata välttis nukkua täällä." hän sanoi ja otti käteni käteensä. En jaksanut reagoida siihen suuremmin.
Musiikki ja nuorison äänet kaikuivat yhä viereisestä huoneesta, joka tarkoitti sitä, että kello ei ollut vielä kahta. Nuoppari menisi kahdelta kiinni.
"Miks?" kysyin.
"Joku voi vaikka piirtää sun naamaan, tai jotain." hän sanoi ja samalla hän veti minut lähemmäs.
"Mua väsyttää." sanoin. Reaktiokykyni oli selkeästi erittäin huono, sillä en ollut tajunnut Jooan yhtäkkistä läheisyyttä. Olisin aivan punainen, jos olisin kunnolla tajuissani.
"Huomaan." hän nauroi.
Vihdoin sain silmäni auki. Katselin ympärilleni. Jotkut pelasivat biljardia, tai lautapelejä, osa taas istuskeli tuoleilla ja sohvilla kavereiden ja tyttö-, tai poikaystävän kanssa.
Ikävä kyllä en jaksanut olla kiinnostunut.
Käperryin pieneksi palloksi, sillä minua paleli.
Silmäni painuivat taas kiinni ja nojasin Jooaan. Hän laittoi kätensä ympärilleni. Mukava lämpö valtasi minut.
~
Käänsin hieman päätäni. Jooa oli siinä yhä. Avasin silmäni ja hain häntä katseellani.
"Huomenta vaan." hän kuiskasi ja hipaisi kasvojani.
"Anteeksi. Olisit sä kyllä voinut lähtee, jos oisit halunnut.." kuiskasin anteeksipyytävästi.
Kello oli puoli kaksi. Jooa oli istunut siinä monta tuntia ja vain odottanut, että heräisin. Raukka oli varmaan itsekkin väsynyt ja täysin tylsistynyt.
"Älä siinä pyytele anteeksi. Mulla oli mukavaa." hän virnisti.
Yritin kiemurrella pois Jooan otteesta, mutta eihän siitä mitään tullut, kun hän piti vain lujempaa kiinni ja nauroi vieressä.
Vihdoin onnistuin punastumaankin.
"M-mun varmaan täytyy lähteä kotiin nukkumaan.." takeltelin.
"Nyt jo?" hän kysyi taas harmistuneena.
"Huomenna on koulua. Ja mä oon vasta 14.." muistutin.
"Mut mulla ei oo huomenna koulua." Jooa sanoi.
Yritin uudestaan päästä pois Jooan otteesta. Tällä kertaa onnistuin. Tai oikeastaan en onnistunut, sillä putosin lattialle. Jooa nauroi minulle ja kaikki muut tuijottivat.
Olin aivan punainen. Tuijotin Jooaa silmiin, joka sai minut vieläkin punaisemmaksi.
Käänsin katseeni nopeasti lattiaan, samalla, kun kömmin pystyyn. Kyyneleet tulvahtivat silmiini, sillä tunsin itseni niin typeräksi. Olin pienestä pitäen ollut herkkä sille, että minulle naurettiin.
Hipsin nopeasti pois kaikkien katseiden alta, ja tunsin, kuinka Jooa lähti perääni.
"Ä-älä seuraa mua..!" kiljaisin.
Vetäisin tennarit jalkaani, enkä jaksanut vaivautua edes sitomaan nauhoja. Minulla ei ollut takkia, ja ulkona oli melkoisen viileä sää.
Kipitin nopeasti ovesta ulos ja jatkoin siitä talon taakse.
Jooa pysäytti minut tarttumalla minua vyötäröstä kiinni ja vetämällä minut luokseen.
"Hei mikä sulle tuli?" hän kysyi hädissään.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Hengitin liian nopeasti, mutta en silti tahtonut saada ilmaa. Katselin maahan ja yritin lopettaa itkemisen.
Jooa nosti pääni pystyyn ja haki minua katseellaan. En kuitenkaan suostunut katsomaan häntä.
"Mikä hätänä?" hän kysyi uudelleen.
"Olen niin idiootti..!" nyyhkäisin.
"Kaikki nauroivat minulle, tai ainakin tuijottivat!" jatkoin.
"Et sinä ole idiootti. Minähän se tässä syypää olen." hän sanoi rauhallisesti.
"Anteeksi." hän kuiskasi ja veti minut itseään vasten.
Itku alkoi pysyä hallinnassa.
Minua paleli, ja Jooa huomasi sen. Hän kietoi minut nahkatakkiinsa ja talutti minut takaisin sisälle. Vielä hetkeksi.
Kello oli 01.50, joten kymmenen minuuttia aikaa.
Porukka alkoi nyt vasta olla voimissaan, ja he suunnittelivat jatkoja yökerhoon, sillä suurin osa heistä oli jo 18 vuotiaita.
Tunsin itseni niin pieneksi, sillä olin selkeästi nuorin kaikista, jotka nyt paikanpäällä sattuivat olemaan.
"N-nyt mun pitää oikeasti lähteä. Mun pitää pyöräillä vielä 9 km kotiin ja kello on jo kaksi." sanoin hiljaa ja nousin ylös.
Jooa seurasi minua ulos. Käännyin pyöräni suuntaan ja olin jo menossa, kun Jooa tuli viereeni. Hän nappasi pyöräni ja lähti taluttamaan sitä pois päin. Lähdin juosten hänen peräänsä.
"Heii..!" huusin, kun yritin tempoa pyörää häneltä.
"Et sä nyt enää tähän aikaan voi lähteä pyörällä kotiin." hän sanoi ja jatkoi pyörän viemistä. Lopulta antauduin ja seurasin häntä kiltisti heidän kotipihalleen. Jooa laittoi violetin Jopon pyörätelineeseen ja toi skootterinsa taas pihaan.
Nousin skopan kyytiin ja Jooa ajoi meille.
Vasta kotipihassa tajusin, ettei minulla ollut kypärää päässä. Purin huultani.
Jooa naurahti ja laittoi skootterin nojaamaan tukijalan varaan. Hän käveli luokseni.
Jouduin katsomaan hieman yläviistoon, jotta näin hänen silmänsä.
Jooa kumartui vähän ja painoi suunsa huulilleni. Unohdin täysin hengittää, tai oikeastaan en voinut. Menin täysin lukkoon. Käteni valahtivat rentoina kyljille ja maailma alkoi kieppua silmissä. Saattoi se johtua väsymyksestäkin.
~
Haukoin henkeä. Jooa tutki ilmettäni ja reaktiotani.
Vihdoin sain hengitykseni tasaantumaan. Ja tietenkin minun piti mennä vielä punastumaan.
"E-eikö sua häiritse, että oon sua 2 vuotta nuorempi..?" kysyin arasti.
"Ei enää niin pahasti." hän hymyili vapautuneesti.
Jooa piti minua käsistä kiinni ja katseli kasvojani. Kello alkoi olla puoli kolme. En varmasti menisi huomenna(kaan) kouluun, en varmasti.
"Kiitos." sanoin varovasti, ja katselin käsiämme. Muistin juuri, että minulla oli Jooan takki päällä.
Otin sen pois päältäni ja ojensin Jooalle.
"Nyt mun pitää mennä." sanoin hiljaa.
Jooa sipaisi kasvojani ja käynnisti skootterin. Hän hymyili vielä pikaisesti ja ajoi pois.
Juoksin sisään ja kaaduin sänkyyn kengät jalassa.
Aaaws miten ihana tarina :-3 Nää on vaa nii kertakaikkisen mahtavia tarinoita ja sul on nii hyvä juoni ja kaikkee tapahtuu ;-) K-virheitä en hähnyt, mutta tosiaan noi rivivälit hiukan häiritsi mut ei se mitään :-)
Saat 45v€
-Minka