BIRTHDAY 2k16
"Muista et haen sut tänää kolmelt teilt. Laita jotain suht siistii päälle
", luen Leon lähettämän viestin. Katson kelloa.
"Varttia vaille yheksän", mumisen itsekseni.
"Miten mä näin aikasin heräsin", naurahdan. Samassa äitini pöllähtää sisälle.
"Paljon onnea kulta! Voi kauhistus KAHDEKSANTOISTA VUOTTA, ketä minä nyt voin enää hoivata!" äiti alkaa kauhistelemaan. Olihan sisarukseni 10 vuotta vanhempi veli ja kaksi vuotta vanhempi sisko.
Hymyilen äidilleni, joka katsoo minua miettiväisenä.
"No enhän mä vielä tänään oo muuttamassa pois, mutta voithan sä aina iskälle ruokaa tehä ja sillai", vastaan. Sitten isäkin saapuu paikalle.
"Paljon onnea pikku tytölleni", hän huudahtaa ja tulee halaamaan. Lyhyt hiljaisuus ja äitini sekä isäni vilkuilevat toisiaan "salaperäisesti", jonka päätteeksi äiti aloittaa puhumisen.
"Me ajateltiin tänä vuonna niin, että annetaan sulle joku lahja ja laitetaan lisäks sun tilille vähän rahaa opiskelujen tueks."
"Ja", isä pitää tarkoituksella tauon, "Se lahja, joka me nyt annetaan on uus tietokone sen vanhan tilalle"
"Oikeesti!" katson vanhempiani järkyttyneen iloisena. Tietokone JA LISÄKSI vielä rahaakin.
"Oikeesti", sanovat vanhempani hymyillen yhteen ääneen.
"KIITOS!" kiljaisen hypätessäni halaukseen.
"Lähen nyt tallille", huudahdan laittaessani kenkiä jalkaan. Aamupala oli ollut ihan huippu. Kaikkea mitä hotelliaamupalalta löytyy. Pekonia, kananmunia jne. ja jälkiruuaksi vielä lettuja mansikkahillolla. Mm..
"Selvä, monelta aattelit tulla?" kuulen äidin kysymyksen.
"About puol kahelta. Leo tulee hakee mua kolmelt", vastaan.
"Okei, moikka", äiti huutaa vielä ennenkuin painan oven kiinni perässäni.
Tallilla oli hiljaista, kun tulin paikalle. Tällaista oli harvoin Hevosjärven tilalla. Kävelin sisälle talliin ja tervehdin hoidokkiani.
"Mites täällä menee", kysäisin. Sisällä karsinassa suukotin hevosta turvalle ja rapsutin sitä korvan takaa. Della hörähti suloisesti. Kuinka onnekas olinkaan saadessani hoitaa tätä tammaa. Aluksi tamma oli ollut niin paljon vaikeammin lähestyttävä, mutta olimme reilussa kahdeksassa kuukaudessa tulleet todella läheisiksi. En voi kuvitella elämääni ilman tätä kyseistä hevosta. Niin onnistumiset, kuin epäonnistumisetkin Dellan kanssa olivat kasvattaneet minua. Vaikeinta oli ollut siirtyä kokonaan hevosiin, mutta tämä tamma oli joinain päivinä ollut niin ponimainen, että käsitykseni ponien ja hevosten eroista oli muuttunut hyvinkin paljon.
"Tuun kohta takas", huikkasin Dellalle poistuessani.
"YLLÄTYYS", ja serpentiiniä pamahtaa kasvoilleni.
"Öh mitä", soperran ottaessani serpentiiniä pois naamaltani. Avaan silmät ja edessäni seisoo joitakin heppisläisiä.
"Päätettiin yllättää sut tällain pienesti et meil on keksei ja mehuu tääl tarjol", Minka hymyilee.
"Voi kii-tos", naurahdan takaisin yskäistessäni serpentiiniä ulos.
"Kyllä sarppaminkahurde OY tällaset järkkää", Sara selittää kuin mikäkin viisi vuotias.
"Kiitti kaikille näist kekseist ja mehust, mut mun täytyy viel ridaa Della kunnol, ennen puolta kahta, joten täytyy mennä", kiitän nousten pöydästä nauraen vielä edelliselle vitsille. Oli aina ihanaa nauraa tämän porukan kanssa mitä tyhmimmille jutuille.
"Eipä tässä mitää, saatii meki syy herkutella", naurahtaa Huusari.
"TALLIN TYÖT ODOTTAA, JOTEN KAIKKI SIIVOTKOON MUKINSA ROSKAKOREIHIN", Sara kajauttaa satulahuonessa, jossa ei ole minun, Minkan, Saran, Emmin ja Huusarin lisäksi enää ketään.
"Sähän oot ihan synnynäinen johtaja", Emmi lausahtaa ja repeämme jälleen.
//tulee nyt kahessa osassa ku en kuitenkaa ehtiny kirjottaa tätä vaikka niin luulin
SORI UNOHIN JULKASTA TÄN EILEN VAIK TÄÄ OSA OLIKI JO VALMIS