|
Post by Huusari on Jul 25, 2015 15:18:46 GMT
Hoitohevonen: Pouliche's Moonlight Horror ox Aloittanut: 25.07.2015 Huusarin tuumaamana: Pouliche's Moonlight Horror ox, Kuunpihaton heppaori. Tämän 14-vuotiaan kenttäpainotteisen heppaorin tasoa en tiedä vielä itsekään. Tarkoituksenani on tutkia hieman sen menneisyyttä ja saada tietoon sen taso. On siis koulutettu esteille, kouluun, kenttään ja valjakkoon ja jokaisessa se on kisattu edellisessä kodissaan kapasiteettinsa päähän. Todella vaativahko oripoika, joka vaatii sitä pitkäjänteisyyttä. Uskomattoman upean ulkonäon omaava ori, josta haaveilen varsoja, kunhan ensin löytyisi tammat. Mulla oli itellä haaveena, et oisin sen kanssa treenaillut, mutta aikahan ei tunnetusti riitä. Son siis hetken aikaa vielä ainakin Kuunpihatossa asumassa, ei ratsastuskoulun käytössä. Eli pääasiassa sinä ratsastat ja hoidat sitä. Minä, Michael, Bella, Kristian tai joku tallityöntekijöistä käydään aina silloin tällöin orilla ratsastamassa ja näin, mutta pääasiassa sinä saat ratsastella. Jossain vaiheessa ori muuttaa mahdollisesti ratsastuskoulun käyttöön. Voi se nytkin satunnaisesti ( eli harvoin ) käydä vähän vaativimmilla tunneilla tai toimia joskus jollakin meistä omistajista tai tallityöntekijöistä vetojuhtana erilaisilla reissuilla. Horror onkin jättänyt kisauransa taaksepäin, joten ei enää kisahuolia!
|
|
|
Post by Tiffany on Jul 25, 2015 21:36:00 GMT
Parkkeerasin tummanharmaan skootterini uuden tallin pihaan. Hevosjärven tilan nimikyltti komeili tallin oven yläpuolella. Katselin hetken ympärilleni, laitumet näyttivät jatkuvan silmänkantamattomiin. Jotkut hevoset kävelivät levottomina tarhojaan ympäri, jotkut laidunsivat rauhallisena suurissa laumoissa. Ihailin näitä ylväitä otuksia vielä muutaman hetken ja sitten astelin hevostalliin sisälle. Miten valtava talli, ajattelin, kun näin pitkät käytävät ja monet kymmenet karsinat. Toimisto löytyi silti yllättävän helposti. Vedin henkeä kerran syvään ja koputin reippaasti oveen. "Sisään!" kuuluin nuoren naisen heleä ääni. Astuin hymyillen huoneeseen ja kättelin rivakasti naista. "Tiffany Drew" ilmoitin nimeni reippaasti. "Bella Rosewood" nainen hihkaisi ja hymyili leveästi. "Tervetuloa Hevosjärvelle Tiffany, tulet varmasti viihtymään! Meillä on täällä loistava porukka ja yhteishenki hoitajien ja koko henkilökunnan kesken! Löydät varmasti paljon ihania kavereita ja tutustut varmasti myös moniin loistaviin hevosiin. Olen tosiaan Bella, yksi Hevosjärven omistajista. Siskoni Huusari taitaa olla taas jahtaamassa meidän aina karkailevaa shetlanninponilaumaamme. Samassa aatteessa taitaa olla myös mieheni Kristian, Huusarin mies Michael, sekä lauma tallityttöjä. Pian he varmaan ryntäävät suurella lössillä sisälle ja he voivatkin sitten auttaa sinut alkuun." nainen selitti innoissaan ja minua nauratti. Siinä kohtaa alkoi kuulua hirveää ryminää, naurua ja pienten kavioiden kopsetta. "HAHAHA joo ei vitsi, olisit nähnyt vaan ilmeesi Huusari, kun Disa veti sut siihen kuralätäkköön!" joku nauroi. "No mutta entäs se, kun Ralli halusi mukaan leikkiin ja juoksi aidoista läpi!!" toinen ääni jatkoi tarinaa ja sitten kuului raikuvaa naurua. Bella ohjasi minut käytävään jossa tervehdin iloisesti kaikkia. Minulle esittäytyivät ensimmäiseksi Nina, Nelli, Zoe ja Sanni. He kertoivat naurua pidätellen koko stoorin, miten ponilauma oli jälleen kerran vedättänyt kaikkia. Sen jälkeen minulle esittäytyi loppu henkilökunta ja Huusari lähti näyttämään minulle paikkoja. Selitin hänelle tasostani, hevoshistoriastani, siitä, miten olin alunperin päätynyt Ranskaan ja nyt tänne tallille. Saavuimme tulevan hoitsuni karsinalle. Horror. Niin uljas, kaunis, intoa puhkuva Horror. Minun upea hoitsuni. Huusari kertoi orin tulisesta luonteesta ja miten missäkin tilanteessa tuli toimia. Kiitin lopulta häntä neuvoista ja hän päästi minut tutustumaan Horroriin. Sinisenmustana kiiltävä ori katseli minua tummilla silmillään, kun astuin rauhallisesti jutellen sen karsinaan. Se katsoi minua suurilla ilmeikkäillä silmillään ja hengitti nopeasti. "Shhh.. Ihan rauhassa poika." sanoin ja ojensin käteni haisteltavaksi. "Voi miten kaunis oletkaan, annahan kun silitän sinua vähän." lepertelin ja rapsuttelin hevosta. Silitin sen silkinpehmeää karvaa lautasilta lavalle kaulaan saakka. Tutkin sen rakennetta, kokeilin pariin otteeseen nostaa orin jalkoja. Hieman jääräpäinen, mutta kunhan antoi tarpeeksi apua, kaviot nousivat ihan nätisti. Sivelin Horrorin päätä, kokeilin saiko korviin koskea oikein, mihin ja miten ori reagoi, oliko orilla jokin arka paikka. Korvat näyttivät olevan Horrorilla arka paikka, sitä tulisi siis harjoitella. Erityisesti suitsien laitto tuli tehdä erityisen varovasti, ettei orin pää lentäisi kattoon joka sadasosa sekunti. "Kyllähän meistä kaverit tulee, eikös niin?" kysyin arabilta, joka puuskahti vastaukseksi. Hymähdin ja rapsutin Horroria nenäpiistä. Siitä se näytti pitävän, sillä se työnsi päätään lähemmäs, kuin sanoakseen; "Rapsuta vielä!"
Harjailin ja silittelin oria vielä hetken, kunnes puin sille harmaanvalkoiset päitset ja kiinnitin niihin riimunnarun. Avasin karsinan oven ja huikkasin iloisesti: "Hevonen tulossa!" Muutama käytävällä pyörinyttä hoitajaa katsahtivat meihin päin ja siirtyivät käytävän reunoille hymyillen. Kävelimme Horrorin kanssa tallista ulos ja kentälle, joka onneksemme oli tyhjä. Aurinko paistoi ja helleraja ylitettiin. Oli todella lämmin. Otin Horrorin liinaan, kävelin tämän kanssa muutaman kerran kentän ympäri, katselin sen kauniita pitkiä askeleita ja mukauduin niihin, niin kuin näyttelyissä. Juttelin Horrorille ja silittelin sitä vielä samalla. Kokeilimme ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Kävelin orin vieressä ja nautin vain sen läsnäolosta. Seuraavaksi menin kentän keskelle seisomaan, päästin liinaa pidemmäksi ja pyysin orin raviin. Ensin se ei meinannut suostua ravaamaan, mutta lähetin liinaa pitkin pari aaltoa heilautamalla sitä ja maiskutin samalla, niin ori lähti suuriaskeleiseen näyttävään raviin. Häntä oli korkealla ja askeleen sulautuivat toisiinsa niin, että voisin vaikka vannoa nähneeni hevosen juuri liitävän. Se oli kaunein näky koskaan. Niin ylväs ja niin siro, kaunis hoitohevoseni. Arabeille yleisin askellaji on laukka, toiseksi yleisin on ravi. Huomasin Horrorista, miten tämä nautti melkein vapaana juoksentelusta. Vaihdoimme pari kertaa vielä suunnan ja kokeilimme hidasta, että nopeatempoisempaa ravia. Ajatuksenani ei ollut tällä kertaa uuvuttaa hevosta, joten aioin vain nopeasti katsastaa hevosen laukan. Maiskautin ja heti ori lähti liitävään, kolmitahtiseen, keinuvaan laukkaan. Ihailin askeleita hetken, orin kauniisti taipuvaa kaulaa, häntää, mikä liehui perässä kuin lippu ja kuuntelin orin tyytyväistä pärskyntää. Se sai riittää. "Shhh, stooppiaa, shhh.." hiljentelin hevosta, ja kun se siirtyi köyntiin, kävelin tämän luokse ja kuljin sen vieressä rauhallisessa käynnissä vielä pari kierrosta. Orin karva kimalteli auringossa hienoisen hikikerroksen alla ja se puuskkutti rauhallisena, tyytyväisen oloisena.
"No sinäpä näytit tykkäävän huomiosta. Miten hieno sä oletkaan." lepertelin samalla, kun vein orin talliin pesukarsinaan. Suihkuttelin varovasti hevosen läpikotaisin ja kuivasin sen ensin lastalla, sitten pyyhkeellä ja lopulta heitin sille harmaanvalkoisen fleeceloimen päälle. Horror ei meinannut malttaa oikein pysyä paikallaan enää viimeisillä minuuteilla, joten se pyöri ja hyöri ympäriinsä. Rauhoittelin sitä samalla, kun talutin sitä ulos tarhaan. Se steppasi hyvin innoissaan tarhan portilla päästessään ulos. Sivelin vielä hetken aikaa nenäpiitä ja kiitin sitä. Lopulta päästin sen tarhaan ja katsoin sen näyttäviä askeleita hetken. Sitten kävelin skootterini luo, käynnistin sen ja lopulta tallit jäivät näkymättömiin.
|
|
|
Post by Tiffany on Jul 26, 2015 18:35:59 GMT
Kuuntelin kuulokkeistani Spotifyn Brain Food -listaa. Se oli täynnä rauhallista, hiljaista ja hidasta musiikkia, joka sopi loistavasti taustamusiikiksi, juurikin esimerkiksi pyöräilemiseen. Poljin viidettä kilometriä tallille. Enää vajaa kilometri, ajattelin, kun vettä alkoi tihuttaa taivaalta. Onnekseni sade loppui pian, kun saavuin tallille. Oli lämmin. +23 ja pieni ihana tuulenvire leikki ympärillämme. Tänään nousisin ratsaille. Minua jännitti hieman, mutta uskoin, että kaikki menisi hyvin. Astuin lämpimään talliin, jossa ensimmäiseks kuulin; "Hei Tiff, kiva nähdä taas!" Nostin kättä Saralle, kenet olin tavannut edellispäivänä. "Haluatko lähteä orilaitumelle kanssani? Olen menossa hakemaan Nikolasta, voisit samalla noutaa Horrorin." tyttö sanoi. Nyökkäsin hänelle iloisena ja hain riimunnarun. Menin hänen luokseen ja lähdimme kävelemään yhdessä laidunalueita kohti. "Mitäs olet tykännyt Heppiksestä?" Sara kysyi. "Hmm, no, Horror on ainakin ihana." tyrskähdin. Sitten nauroimme molemmat. Lähdimme eri suuntiin laitumen portilla ja aloin huhuilla Horroria. "Psst, Horroooor. Tule tänne poika!" viheltelin ja kutsuin oria. Näin sen syömässä ruohoa lähellä aitaa. aina välillä se nosti päänsä ja vilkuili läheiseen metsään. "Vai maastoon sinä haluaisit." sanoin samalla, kun luulin saavani sen kiinni. Paino sanalla "luulin." Ori teki äkkikäännöksen ja lähti liidokasta kiitoravia kauemmas. "Voi pliis." murahdin ja lähdin kävelemään takaisin orin luo. Horror pysähtyi jälleen syömään ja minä huusin tälle; "Pliis muru, voisitko pysyä siinä hetken!" Se ei näyttänyt välittävän minusta, joten kävelin reippaasti sen luo, ensihätään nappasin harjasta kiinni ja heitin päitset päähän. "Ootko vähän höpönassu." lässytin samalla, kun kytkin varovasti riimunnarun orin päitsiin.
Tallissa kiinnitin Horrorin pesukarsinaan, sillä se saattoi olla arvaamaton. En tuntenut tuota kaunista olento vielä niin hyvin, että olisin uskaltanut sen karsinassa varustaa. Katselin sen ilmeikkäitä, lempeitä silmiä samalla, kun harjasin tätä. Kun olin saanut Horrorin karvan kiiltäväksi, lähdin hakemaan tämän varusteita. "Horror.. Horror.. Horror.." etsin hoitohevoseni nimeä varusteista. Tietenkin ne olivat ylimmällä tasolla. Huokaisin ja nousin huteran näköiselle tuolille. Sain kuin sainkin raskaan yleissatulan hivutettua alas. Nappasin toiseen käteeni Horrorin suitset ja harmaanvalkoisen satulahuovan. "Voi katsos miten hienot puhtaat varusteet sinulla on. Tällä tallilla taidetaan pitää tarkasti huolta varusteista." sanoin ja hymyilin puuskahtavalle hevoselle. Laskin satulan satulatelineelle ja tutkailin suitsia hetken. Kiiltävän mustaa nahkaa, kohtuullisen kalliin, sekä uuden näköiset. Otsapannassa kimalteli pieniä feikkitimantteja nauhana. Hipaisin niitä ja otin suitset kunnolla käsiini. Suitset menivät kohtalaisen hyvin orille, kuolainten kanssa oli pientä ongelmaa, mutta sormen takahampaiden taakse työntämällä, nekin sai helposti orille. Asettelin satulahuovan hevoselle ja heitin satulan nätisti selkään. Satuloimisessa ei ollut ongelmia.
Tallin pihassa säädin jalustimet oikean mittaiseksi ja nousin ketterästi Horrorin selkään. Poika meinasi olla rauhaton ja halusi jo lähteä liikkeelle. Hyssyttelin sitä hieman ja päästin sen liikkeelle vasta pyynnöstä. Päätin jo alussa näyttää, että ihminen tulisi olemaan johtaja. Ohjasin arabiorin kohti hiekkatietä, joka kulki peltojen ja nummien läpi. Laakeaa aluetta jatkui silmänkantamattomiin. Tunnustelin Horroria allani, mukauduin sen askeliin ja otin sen tuntumalle. Tarkoitukseni oli saada ensimmäisenä tietää, minkälaisiin apuihin ori reagoisi. Se oli selvästi herkkä, niin kuin arabit yleensäkin. Hieman räjähdysvarman ja kuumuvan oloinen, mutta silti varmasti etenevä ja miellytyshaluinen. Nostin pienillä pohjeavuilla raviin ja kokeilin ensin harjoitusravia. Ravi oli niin pitkä ja jos eteni tarpeeksi reippaasti, oli se niin tasainen, että harjoitusravissa oli helppo istua. Lopulta aloin keventämään ja jouduin tekemään muutamia puolipidätteitä, jotta sain Horrorin taas kunnolla kuulolle. Ravin jälkeen siirryimme takaisin käyntiin ja aloin keräilemään Horroria pientä laukkapyrähdystä varten. Otin ohjat kunnolla käsiini, otin muutaman puolipidätteen, istuin alas satulaan. Sitten siirsin pohkeet laukka-avuille ja pyysin. Horror tuntui kuin "hyppäävän" laukkaan. Toisin sanoen, se keuli. Mutta vain vähän ja se oli varmasti vain innostuksen takia. Tuntui, kuin Horrorin kaviot eivät olisi hipaisseetkaan maata. Painauduin hieman matalammaksi ja pidin harjasta kiinni. Nousin vähän kevyeen istuntaan ja annoin mennä. Vaikka en olisi vielä halunnut, niin hiljensin arabin pian ravin kautta käyntiin ja pidensin hieman ohjia. Horror kuumui siis pienestäkin laukkapätkästä, sillä se halusi vain jatkaa ja minulla oli täysi työ pitää se käynnissä. Lopulta se alkoi rauhoittua ja pärskähteli tyytyväisenä.
Saavuimme takaisin tallin pihaan, jossa loikkasin alas hiestä kiiltävän orin selästä, taputtelin sitä vähän, nostin jalustimet ja talutin sen pesukarsinaan. Nappasin ensin suitset pois, niin oli varmasti mukavampi. Pesin kuolaimet tarkasti ja vein ne takaisin paikoilleen. Sitten otin satulan pois, irrotin sen huovasta ja nostin takaisin ylimmälle tasolle. Satulahuovan harjasin Horrorin kumisualla, että sain enimmät karvat pois ja laitoin sen taiteltuna Horrorin laatikkoon. Suihkuttelin Horrorista pahimmat hiet pois ja hieroin sen kuivaksi pyyhkeellä. Kylmäsin jalat linimentillä ja katsoin, että jalkojen nivelet toimivat oikein. Hain Horrorille fleeceloimen ja kävin kysymässä Huusarilta, voisiko Horrorin jättää jo karsinaansa ruokintaa varten. Se sopi, joten talutin oripojan karsinaansa ja kuiskasin sille; "Olet kyllä hieno, toivottavasti meistä tulee hyvät kaverit."
Kun lähdin kotiin, aurinko oli värittänyt taivaanrannan hehkuvan punaiseksi. Oli lämmin. Kesän parhaita hetkiä.
|
|
|
Post by Sanni on Jul 27, 2015 20:03:16 GMT
Ootpas sä taitava kirjottamaan Tervetuloa Heppikselle nyt munkin (haha juu siis minun ei munkin) puolesta
|
|
|
Post by Tiffany on Aug 9, 2015 16:40:12 GMT
"Älä koske, anna mun olla!" kiljuin äidilleni, joka halusi väkisin tietää, mitä oli sattunut. Vasen silmäni oli turvonnut ja kipeä. Sitä ympäröi mustanpunainen mustelma, joka laajeni laajenemistaan. "Mä olen 17, osaan hoitaa omat asiani!" jatkoin, kun äitini hössötti jotain kylmäpussista ja kipugeelistä. Luonteeni tuli näissä tilanteissa näkyviin. En ollut muista riippuvainen, vaan hyvin itsenäinen ja sisäänpäin suuntautunut nuori nainen. En liikoja jutellut mistään kotona, mutta kaveriporukassa tykkäsin kertoa juttuja. Paiskasin oven kiinni ja starttasin skootterini. Vedin mustan kypärän päähän ja polkaisin vauhtia niin lujaa, että olin lentää selälleni. Minua itketti vähän. En jaksanut välittää kivusta, mutta minua ärsytti suunnattomasti ylihuolehtiva äitini ja se, miten ajauduimme taas riitelemään. Tällaista se oli ollut jo useamman kuukauden. Ajoin kyynel silmäkulmassa Ranskassa sijaitsevan Bourg-en-Bressen keskustaan ja etsin katseellani lähimmän kahvilan. Arômes Thé & Café oli lähimmäinen kahvila, joten menin sinne ja tilasin Cafe au laitin. Istuin kulmapöytään maastokuvioinen "kalastajahattu" päässäni, katse alaspäin suunnattuna. Hattuni reuna peitti silmäni, joten minulla ei ollut hätää. Ajattelin mitä tekisin. Tarkoitukseni oli mennä tallille rauhoittumaan, mutta mietin, saisinko oikeasti olla sielläkään rauhassa. Join kahvini ja suuntasin ovelle, jossa juuri yhtä aikaa sisään astui eräs poika. Hän oli komea ja pitkä ja hän katsoi minuun. Mulkaisin häntä julmasti ja jyristelin hänen ohitseen lälläripyöräni luo. Nousin vikkelästi sen selkään ja ajoin tieheni ajatellen äsken näkemiäni silmiä tuolla pojalla.
Tallilla sain katseita silmääni ja minulla kiehui. Mulkoilin tuimasti kaikkia, jotka sattuivatkaan vilkaisemaan minuun. Harjasin Horrorin nopeasti ja vihaisena, ärähtelin orille vähän väliä, kun tämä päätti liikkua jatkuvasti ärsyttääkseen minua ilmeisesti lisää. Varustin arabin tunteettomasti ajattelematta mitään. Toivottavasti ori ei vihaisi minua tämän jälkeen. Jälkeenpäin ajatellen, toivon, että se olisi potkaissut minua. Joku tervehti minua iloisesti, mutta olin hiljaa ja rymistelin Horrorin kanssa ulos. Pihalla nousin selkään ja kiersin tallin käynnissä, kunnes suuntasin maneesiin koulupuolelle. Olin saanut hetken aikaa hengittää ja tunnustella hevosta, joka rauhoitti minua hieman. Pyytelin siltä jopa vähän anteeksi äskeistä käytöstäni ja rapsutin sen sinertävänmustaa karvaa. Muutaman käynnissä tehdyn kierroksen jälkeen siirryin raviin ja otin kuuliaisuusharjoituksia pysähdyksin ja voltein. Tein kiemurauria ja pääty-ympyröitä ravissa, sekä kokeilin saada kaikin tavoin hevoseen yhteyden ja tuntuman. Hain pohkeilla herkimpiä kohtia ja oikeanlaisia apuja. Horror pyöristyi ja myötäsi vähän, mutta ei silti kulkenut muodossa. Ajattelin, että se johtuisi epävarmuudesta ja luottamuspulasta välillämme. Katsoin toista ratsukkoa toisessa päässä kouluratsastuskenttää. Täydellinen harmonia, luottamus. Ravi vaihtui laukaksi. Ensin rauhallinen tempo, pääty-ympyröitä ja voltteja, kunnes siirryimme nopeampaan ja ori alkoi kuumua. Hiljentelin takaisin ympyrälle ja otin vielä pari kierrosta laukkaa. Vaihdoimme suuntaa ja taivuttelin Horrorim siihenkin suuntaan jokaisessa askellajissa. Kokeilin vielä rauhallisessa käynnissä väistöjä molempiin suuntiin. Oikealle onnistui hyvin, mutta vasemmalle ori puski kuolaimelle ja pohjetta vastaan. Hetken päästä sekin alkoi onnekseni sujua, vaikkei silti kovin hyvin. Teimme loppukäynnit rauhallisella maastolenkillä. Aurinko alkoi laskea pikkuhiljaa ja taivaanranta punastui.
Vein Horrorin talliin ja hoidin sen rauhassa ja hyvin. Mieleni oli nyt tyyni, en tuntenut enää negatiivisia tunteita ja kipukin oli unohtunut. Mielessäni pyöri vain päivän hyvät tapahtumat. Poika kahvilan ovella ja ihana sää. Näkymättömän varovaisen yhteyden löytäminen minun ja Horrorin välillä, sekä tieto siitä, että voisimme joskus näyttää samalta, kuin kentällä ollut toinen ratsukko.
|
|
|
Post by Tiffany on Aug 29, 2015 8:30:45 GMT
Ovi heilahti auki ja osui kovaa jalkoihini. Ruuvimeisseli putosi lattialle. Säihkähdin ääntä, ponnahdin ylös ja löin pääni lavuaariin. "Tiffany ylös, mun äiti on tulossa hakemaan mua!" paras ystäväni Madison kirkui. Ponnahdin "salamana" (kamalasti kompuroiden, lavuaarista tukea ottaen) ylös ja hinkaisin: "Hyvinvointini on vaakalaudalla." Madison räjähti nauruun ja sanoi: "Sun kannattais vilkasta peiliin. Tai oikeestaan, ehkä ei." Vinkaisin ja käännyin peiliin. Lumenvalkoinen naama ja kaksi kirkkaanpunaista silmää tuijottivat minua peilistä. "Ei jumalauta." kirosin ja aloin hankaamaan kasvojani, ensin käsin ja lopulta kylmällä vedellä. Luojan kiitos minulla oli Madison. Hän oli keittänyt kahvia ja tehnyt minulle voileipiä. Söin ne kiitollisena, laitoin itseni salamana valmiiksi ja juuri, kun Madisonin äiti koputti oveen, vedin pyöreät aurinkolasit päähäni. "Huomenta tytöt, oliko eilen kivaa?" hänen äitinsä kysyi. Vastasimme yhteen ääneen, että oli. Valehtelin sujuvasti kamalasta migreenistä, jonka vuoksi jouduin pitämään aurinkolaseja.
Madisonin äiti heitti minut matkalla tallille, kiitin kyydistä ja puristin Madisonin olkapäätä hyvin merkitsevästi. Lähdin laahustamaan hyvin huonovointisena talliin. Kamala päänsärky. Ihan hirveä. Katselin aurinkolasien läpi hevosia, jotka näyttivät hyvinvoivilta, toisin kuin minä. Elävä kuollut. Tallissa törmäsin Saraan ja Minkaan, jotka vilkuttivat minulle iloisesti jo käytävän toisesta päästä. Nostin aurinkolasit otsalleni ja siristin silmiäni. "Huomenta." korahdin, sillä kurkkuni oli palanut edellisenä iltana. Sara ja Minka katsoivat minua toinen kulma koholla ja sanoivat: "Sun kannattaa ottaa tänään vähän rauhallisemmin." Nyökkäsin kiitollisena ja lähdin metsästämään Horrorin karsinaa. Löysin pojan mutustelemasta aamukauroja. Annoin tämän syödä rauhassa ja menin vasta sitten karsinaan. Sen läsnäolo helpotti oloani. Käteni vapisivat hieman, kun harjasin oria ja sipitin tälle tarinoita. Se oli hieman rauhaton, saattoi vaistota huonon oloni. Yritin säännöllisesti juoda vähän vettä ja ottaa muutenkin rennosti. Päätin kuitenkin lähteä ratsastamaan. Tiesin turvallisuusriskit, mutta olin kuitenkin sen verran tunnollinen, että en olisi lähtenyt, jos oloni olisi ollut niin kamala. Varustin Horrorin rauhallisesti, laitoin suojat ja tottakai vaihdoin satulahuovan paitaani sopivaksi. Tummansininen. Vein Horrorin ulos ja nousin selkään. Pompin hetken yhdellä jalalla, koska ori päätti lähteä ajoissa liikkeelle. Lähdimme kivalle pienelle maastolenkille ihan vain purkamaan paineita ja kertynyttä energiaa. Alkukävelyjen jälkeen lopetin orin pidättelyn ja annoin nostaa keinahtavan laukan. Annoin sen vain laukata polkua pitkin painautuen itse tämän harjaa vasten. Pikkuhiljaa se alkoi itse hiljentää ja minä siirsin sen käyntiin. Kävelimme pitikin ohjin ponin pärskiessä tyytyväisenä. Otimme vielä hetken ravia ja loppukäynnit. Kävin tallissa purkamassa hevosen ja laitoin sen päitsiin. Menimme ulos, halusin vielä alkaa harjoittelemaan maastakäsitteltjuttuja. Ori vaikutti hyvin rauhalliselta saatuaan laukata vapaasti. Varmuuden vuoksi menin kentälle, että jos vain tämä saisi päähänpiston poistua maisemista, se ei kävisi niin kovin nopeasti.
Lähdin ensin taluttelemaan oria löysällä narulla pitkin kenttää. Kiemuroita ja ympyröitä, halkaisijoita ja välillä myös pysähdyksiä. Pikku hiljaa löysensin yhä enemmän ja enemmän narua, kunnes vain laitoin sen orin kaulalle ja se seurasi minua, kuin koira. Kokeilimme raviakin. Tuntui hyvältä, kun jokin noin kaunis ilmaisi luottamustaan ihan vähänkin. Taputtelin oria ja jutustelin tälle kivoja. Se pärskähti tyytyväisenä. Minä nauroin. Seuraavaksi kokeilin peruutusta narun kanssa. Olin katsonut hevoskuiskaajien ohjelmia, jossa he näyttivät kaikkia hienoja temppuja sun muuta. Menin Horrorin eteen seisomaan naru melkein tiukalla ja aloin lähettää sitä pitkin aaltoja. Lähdin kävelemään vähän eteenpäin yhä aaltoja tehden ja ori lähti peruuttamaan. Epävarmasti, mutta silti se peruutti. Tätä tulisi treenata. Toistimme harjoituksen vielä pariin kertaan ja kiitin hevosta. Vein Horrorin laitumelle, jonka jälkeen menin tallitupaan keittämään kahvia. Nelli, Sanni ja Sara istuivat kikattamassa pöydän ääressä. Rojahdin istumaan heidän viereensä ja pamautin pääni pöytää vasten. "Wtf, Tiff..?" Sara manasi. Nostin pääni ja tuijotin häntä "jos tiedät mitä tarkoitan" -ilmeellä ja join kahviani. Osallistuin keskusteluun, jossa puitiin vaihteeksi tallilla oleskelevia pariskuntia. "Tiff, oot sen verran uusi, että pitäähän meidän tietää; onko joku kiikarissa?" Sara kysyi uteliaania. "Ei ole." sanoin. Tytöt katsoivat minua epäilevästi. "Haluatteko saman espanjaksi? NO!" julistin. Sitten nauroimme ja minä kysyin saisiko joltain kyytiä keskustaan. Kukaan ei ollut juuri nyt menossa keskustaan, joten eipä jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin tilata taksi, kävellä tai liftata. Viimeinen kuulosti hyvin houkuttelevalta.
Kipitin tienvarteen ja nostin peukalon pystyyn. Ihme kyllä, ensimmäinen auto hiljensi ja kuski viittoili minut vänkärin paikalla istumaan. Nuori poika, enintään muutaman vuoden vanhempi kysyi, minne matka. Samaan suuntaan olimme kuulemma menossa. Poika oli oikein mukava ja kohtelias, hän oli menossa morjenstamaan kavereitaan johonkin ja pyysi minua mukaan. Lupasi tarjota ruoat viikonlopun kunniaksi. Tai sen takia, että näytin niin säälittävältä punaisine silmineni. Olimme pian keskustassa ja jätimme auton johonkin parkkipaikalle. Kertaakaan ei tullut kiusallista hiljaisuutta tai muutakaan. Olomme oli rentoa. Pian näimme viiden kolmen hengen poikaporukan, jonka luokse lopulta kävelimme. Joel esitteli minut Jonakselle, Eemilille ja Ninjalle, jonka oikeaa nimeä kukaan ei tuntunut käyttävän. Tuijotin Ninjaa. Se sama poika. Nauroin ja löin kädet kasvoihini. Joel kysyi mikä naurattaa ja sanoin: "Näin Ninjan viimeviikolla siinä pienessä kahvilassa. Tulit mua ovella vastaan." sanoin. Sitten minä ja Ninja nauroimme. "Ei vitsi, näytitkin nii tutulta. Hassu tuuri." poika sanoi ja sitten nauroimme ja Joel lähti kuljettamaan meitä syömään. Ninja selitti, kuinka olin mulkaissut häntä tappavasti mustan silmäni kanssa. Hän mainitsi, että olisi kiva nähdä silmäni joskus ihan normaaleina ja kunnossa. Nauroimme. Vinguin jo matkalla, että haluan kananugetteja. Tästä porukasta ei voinut millään päätellä, että olin vain tyttö, joka oli tunti sitten noussut erään pojista kyytiin. Läppä lensi. Olimme koko porukan kanssa hyvin samanlaisia, eikä minua ujostuttanut yhtään. En minä kyllä yleensäkään ujoile. Sain kananugettini ja söin niitä rauhassa, kun pojat lappoivat ranskalaisia naamaansa. Hetkeäkään he eivät olleet pelleilemättä.
Kun olimme syöneet, kiitin kovasti ja kerroin, että minun pitäisi mennä töihin. Kerroin, että olen töissä pieneläinklinikalla avustajana. Pojat tallensivat numeronsa puhelimeeni mitä luovimmilla nimillä. Ninjago. Annoin numeroni heille vain yhteisesti ja kiitin vielä. Kai se tutustuminen näinkin onnistuu.
|
|
|
Post by Minka on Aug 30, 2015 18:33:20 GMT
Mahtavaa Tiffany! :DD Pidän todella tavastasi kirjoittaa. Se on omaperäistä, hauskaa ja sujuvaa, sekä kuvailet paljon. Itse ainakin näen tarinasi kohtaukset mielessäni selvästi, mistä pidän. Kirjoitusvirheitä ei myöskään esiinny. Horrorilla ei ehkä ensimmäisellä ratsastuskerralla olisi kannattanut mennä maastoon, koska et vielä tuntenut oria. Mutta onneksi ei käynyt mitään (: Hyvä, että orin kanssa on nyt alkanut sujua ja eiköhän se luottamus sieltä pikkuhiljaa rakennu. Kiva, että kirjoitat myös muusta elämästäsi ja aijai odottelen jo jatkoa kenestä tulee poikaystäväsi 8)) Saat neljästä tarinastasi 135v€
- Minka
|
|
|
Post by Tiffany on Oct 17, 2015 16:22:15 GMT
Kun mikään ei onnistu -hoitomerkki
Paiskasin Adidaksen maastokuosisen kassin skootterini kyytiin ja polkaisin kiesin käyntiin. Kaarsin pois pihasta ja laitoin musiikin isolle. Keskityin vain puoliksi ajamiseen. Ensimmäiset liukkaat ja yksi ainoa pieni mutka, niin makasin kyljelläni asfaltissa skootteri vieressäni. Vauhtia olivat olleet vain huimat 20km/h, joten mitään vakavampaa ei onneksi sattunut. Tietysti se tuntui kamalan nöyryyttävältä ja turhautti minua vielä entisestäni. Kiroten potkaisin skootteriini jälleen vauhtia, mutta vieläkään en jaksanut oikein keskittyä ajamiseen. Päästyäni tallille jätin skootterini tallin eteen ja kävelin ärsyntyneenä vähän tömistellen sisään. "Sustahan on oikein lehmä tullut." Oli ensimmäinen lause, jonka kuulin. Sara viittasi lauseella uuteen nenäkoruuni, jota myös sonneilla tavataan. Naurahdin mahdollisimman normaalisti, mutta minulla kiehui. Kävelin Horrorin karsinalle, jossa poika luimisteli. Astuin karsinaan harja kädessäni ja sain puremajäljet käteeni. Katsoin jälkiä ja liu'utin katseeni oriin. Kohotin kulmakarvojani ja totesin; "Vai että tällainen moodi tänään. Ollaan aika samiksii. Mutta uskallakin purra reikä mun Adidasverkkareihin. Puren aika kovaa takaisin." Sanoin rauhallisesti ja otin päättäväisen askelen Horrorin viereen. Työnsin sen hyökkäävän turvan kauemmas ja toruin. Seuraava askel oli askel varpaideni päälle. Kirosin ja työnsin orin kauemmas toruen. Vaihdoin harjaa ja siirryin kuoleman uhalla harjaamaan päätä. Korviin oli ehdoton koskemiskielto, joten siitä koitui lisää ongelmia. Lopulta suurin piirtein roikuin orin kaulassa ja sain harjattua korvatkin. Vähän siedätyshoitoa. Varusteiden kanssa ei -luojan kiitos- ollut ongelmia, orilla oli selkeästi vähintään yhtä outoja mieltymyksiä, kuin minulla. Ulkona kiristin satulavyön ja ponnasin selkään. Horror hypähti sivulle ja minä hädin tuskin pääsin selkään. Henkäisin ja lähdin maastoon alkukäynneille. Pitihän se arvata, että Horror päätti pelätä tänään kaikkea ja kaikkialla. Se pälyili ympärilleen, steppasi rauhattomasti ja hypähteli vähän väliä ojaan. Istuin vain rauhassa selässä, yhä sisäisesti kiehuen. Alkukäyntien jälkeen menimme koulupuolelle maneesiin. Tarvitsin nyt jotain, johon pitäisin keskittyä täysiä. Esteitä en edes ajatellut yrittää.
Haimme tuntumaa voltein, pysähdyksin ja peruutuksin. Uppouduin täysin hevoseeni. Se purjehti ylväästi allani ja pyöristyi pikku hiljaa. Askeleet sitoutuivat toisiinsa paremmin ja pian ravasimme kahdeksikkoa. Ori oli hyvin kuolaimella, eikä painanut yhtään vastaan. Se oli hyvin herkkä suustaan, joten keskityin siihen, etten vain tehnyt ylimääräisiä nykäisyjä. Kannoin käteni huolella, mutta välillä täytyi tehdä puolipidätteitä Horrorin aisoissa pitämiseksi. Hyvin nopeasti kuumuva. Nostin laukkaa pääty-ympyröille, ympyröiden välille otin rauhallisen ravin, jottei lähdettäisi liian lujaa. Tehtävä onnistui hyvin, joten kehuin hevostani ja aloin kokeilemaan pohkeenväistöjä molempiin suuntiin. Koska ori oli GP-tasoinen, väistöt onnistuivat hyvin omasta hutiloinnistani huolimatta. Orilla näytti olevan vielä energiaa, joten annokn vähän irrotella muutaman kierroksen laukkaa. Laukkasimme juuri pitkää sivua, kun Horror päätti heittää muutaman ilopukin. Löin pääni orin kaulaan ja pysäytin välittömästi. Toruin hieman, mutta annoin lopulta olla. Siirryimme loppukäynteihin.
Tallissa sekä omani, että Horrorin mieliala oli selkeästi tyyntynyt ja pystyimme ihan sovussa olemaan samassa karsinassa. Lepertelin hevoselle, miten hyvä tämä oli. Kaikki paha vain unohtui ja näin vain meidät. Hoidettuani pojuni, tein jotain mahdollisesti hyvin typerää. Mutta se kuului luonteeseeni. Nousin perunasäkiksi orin selkään, tuoksutin sen karvaa, rapsuttelin masua ja puhaltelin sen kiiltävään karvaan. En viipynyt siinä kauaa, vaan laskeuduin alas ja halasin oria.
|
|
|
Post by Tiffany on Nov 15, 2015 21:20:36 GMT
Koko maailmaa järkyttäneet terrori-iskut rakkaassa maassamme sattuivat juuri sille illalle, kun olin Madisonin kanssa Pariisissa katsomassa uutta James Bond -elokuvaa ja viettämässä tyttöjen välistä aikaa. Olimme vain muutaman kilometrin päässä jalkapallostadionista, jossa tapahtui kolme itsemurhapommia ja ammuskelua. En ole uskaltautunut sen jälkeen pahemmin ulos. Vaikkakin siitähän on vasta kaksi vuorokautta. Se oli sekava ilta.
***
"Tiffany kulta, me ollaan turvassa täällä." Äitini hätisteli minua pois sängyn pohjalta. Tiesinhän minä, että täältä oli neljä ja puolisataa kilometriä maamme pääkaupunkiin Pariisiin, mutta minua kylmäsi silti. Äitini oli soittanut minulle välittömästi kuultuaan iskuista, olimme silloin matkalla hotellille. Elokuva oli keskeytetty ja kaikkia oli pyydetty poistumaan mahdollisimman nopeasti turvaan. Nousin vastahakoisesti ylös. Olin juonut edellisenä iltana itseni unimaille, sillä en olisi muuten uskaltanut alkaa nukkumaan. Äiti huomasi sen, taisi ehkä jopa hyväksyä tässä tilanteessa. "Joku muuten yritti tavoittaa sua. Puhelimesi on keittiössä." Äitini sanoi ja hymyili tietäväisenä. Siinä kohtaa loikkasin pystyyn ja ryntäsin keittiöön. Katsoin soittajan nimen. Ninjago. Hän oli yrittänyt saada minut kiinni. En aikonut soittaa takaisin, vaan odottaa, että hän soittaisi uudelleen. Keitin tujua kahvia ja söin croisantteja aamupalaksi. Elämän on jatkuttava, ajattelin.
Vain muutamien minuuttien kuluttua olin valmiina lähtemään tallille. Pyysin äidin heittämään minut ja sanoin, että saan kyllä kyydin kotiin, kunhan vain pääsen kotoa. Äiti oli innoissaan. Kymmenen minuutin kuluttua tallin pihassa äiti sanoi; "Pidä itses turvassa." Jonka jälkeen ajoi tiehensä. Huokaisin syvään ja lähdin Horrorin tallia kohti. Leteillä olevat hiukseni heilahtelivat rennosti puolelta toiselle punamustaruutuisen karvahattuni alla, kun saavuin talliin. Katselin ympärille ja mietin, oliko täällä koskaan näin hiljaista. Olin valinnut ylleni tänään mustat pitkävartiset ratsastussaappaat, mustat kokopaikkaiset talviratsastushousut, punamustat ratsastussukat ja punaisen Niken hupparin. Niin, ja karvahatun. Kävelin tyynenä Horrorin karsinalle ja juttelin tälle turhista arkipäiväisistä asioista. Pian aloitin kuitenkin kuraisen orin perusteellisen harjaamisen. Vihaan näitä syksyjä siksi, koska on niin paljon kuraa kaikkialla. Muutenhan Ranska on kauneimmillaan syksyisin. Puhelimeni värisi taskussani. Laitoin rauhassa harjan pois ja kiireettä kaivoin puhelimen hupparini taskusta. "Tiff." Sanoin tyynesti, ääni kuitenkin petollisesti värähtäen. "Moi, halusin vaan kuulla sun ääntä ja tietää, miten voit." Ninja kuiskasi vain puoliksi ääneen. "Mä voin ihan hyvin. Uskaltauduin tänään ekan kerran vasta ulos toissaöisen jälkeen. Kerroinko mä, että oltiin Madisonin kans vain neljän kilometrin päässä siit jalkapallostadionista, kun pommitus alkoi..?" Sanoin, lauseen loppu kadoten ilmaan. "Et sä sanonut." Ninja sanoi hieman järkyttyneenä. "Oothan sä varmasti okei?" Hän jatkoi. "En." Sanoin ja olin hiljaa. "Mutta ei me kukaan olla tollasen jälkeen." Jatkoin. "True." Poika sanoi. "Kerkeetkö nähdä tänään?" Hän kysyi seuraavaksi. "Joo. Jos saan kyydin tal.." "Joel!! Oothan sä ihan ajokunnos?" Ninja nauroi puhelimen ulkopuolelle. "Joel tulee hakeen sua.. Milloin?" Ninja kysyi ja sovimme hakemisen kahden tunnin päähän. Treffit sovittu.
Harjasin Horrorin loppuun, heitin satulan selkään, sen jälkeen kamppailin suitsien kanssa ja kavionjälki pohkeessa sain viimeisenkin pintelin pyöritettyä orin jalkaan. "On se paha.." Manasin itsekseni. Talutin orin ensimmäistä kertaa maneesiin estepuolelle ja kiitin ihmiskuntaa, ettei siellä ollut ketään. Jätin orin ohjat kaulalla seiskoskelemaan itsekseen, koska eipä tuo poloinen pakoon pääsisi. Nostelin pääty-ympyrälle kavalettejä (??), laskin askelia pitkälle sivulle, laitoin yhden 30cm korkuisen esteen ja yhden 50cm korkuisen. Nousin tylsistyneen näköisen hevosen selkään ja lähdin rennosti tekemään alkukäyntejä. Kävelimme uraa pitkin muutaman kierroksen ja hain vain suutuntumaa. Teimme vähän peruutuksia ja pysähdyksiä painoavuin ja halusin vain rentouttaa tuon otuksen. Onnistuin siinä kohtuullisen hyvin. Ori oli herkkä painoavuille ja suuhunkaan ei kärsinyt tehdä ylimääräisiä nytkäisyjä, muutoin Horror olisi hermostunut. Aloimme menemään ravissa pääty-ympyrän kavaletteja ja Horror alkoi jo siinä kohtaa pärskiä innoissaan vauhdista. Tein jatkuvasti puolipidätteitä ja ohjasin istunnalla orin rauhallisempaan raviin. Onnistuimme hyvin. Seuraava tehtävä oli pitkälle sivulle ravilla ja ensimmäisen esteen päällä vaihto laukkaan, ja laukka toiseen päätyyn asti, ympyrälle ravi ja ensimmäiseltä esteeltä taas laukka. Aloitimme varoen. Ravi oli hyvin rauhallista ja pidättelin oria kuumumiselta. Ensimmäisiin loikkauksiin en meinannut ehtiä mukaan, sillä orilla oli valtava ponnahdus. Se hyppäsi yllättävän kaukaa, jonka takia meinasi seota askelissa. Istuin orin keinuvassa, vielä melko rauhallisessa laukassa ja mukauduin vauhtiin. Päädyssä hiljensin kavaleteille. Toistimme harjoituksen pari kertaa ja viimeisillä kerroilla olin jo hypyissä oikein mukana. Otimme kierroksen jäähdyttelyravia ja hetken käyntiä, jonka jälkeen laskeuduin orin selästä korottamaan esteitä. Ensimmäinen puoleen metriin ja toinen 65 senttimetriin. Nousin itsevarmasti takaisin selkään ja nostin ravin uralle, josta siirryin ympyrälle ja kavaleteille. Otimme ympyrän kolmesti, jonka jälkeen hiljentelin pitkälle sivulle ja esteellä painoin pohkeet laukka-avuille. Pääsin hyppyihin hyvin mukaan, vaikka hevonen selvästi loikkasi nyt korkeammin. Otin saman tien uudelleen esteet ilman ympyrää ja siinä kohtaa ori meinasi kiehua yli. Horror heitti pienet pukit ensimmäisen esteen päällä, ja rytmihäiriön vuoksi itse ponnasin toisessa hypyssä kaulan kautta maahan. Ori laukkasi piruilevasti kaksi kierrosta häntä korkealla viuhuen ja sen jälkeen se tuli nätisti luokseni. "Pässi." Totesin ykskantaan. Nousin takaisin selkään ja otin esteet vielä pariin kertaan. Sen jälkeen poistin kavaletit ja ensimmäisen esteen. Laitoin toisen esteen eteen ponnistuspuomit ja nostin sen samalla 80 senttimetriin. Kokeilumielessä. Otin ravilla taas pääty-ympyrän, jonka jälkeen käänsin formulan kohtisuoraan estettä päin. Istuin harjoitusravissa, nousin liidossa kevyeen istuntaan ja annoin laukka-avut esteen päällä. Laskeutuminen tuli nätisti ja laukka jatkui rytmikkäästi esteen jälkeenkin. Tähän oli hyvä lopettaa. Otin ravin kautta käyntiin ja löysäsin ohjia. Käveltyämme pari kierrosta Horrorin pärskiessä tyytyväisenä, laskeuduin alas selästä ja laitoin ohjat kaulalle. Menin itsekseni purkamaan estettä, mutta ilokseni Horror tunki seuraani siihenkin hommaan. "Höpö." Kuiskasin, kun musta otus pärskähti naamaani. Tallissa harjasin Horrorin tarkasti ja kylmäsin tämän jalat. Annoin vähän heinää ja rapsuttelin masun alta vielä hetken. Miten hieno se olikaan. Oma Horrorini.
***
Kiiruhdin tallitupaan vaihtamaan vaatteita ja pesemään enimmät hevosenhajut pois itsestäni. Vaihdoin kirsikanpunaisen liehuvan pitkähihaisen ja mustan, hieman polvien yläpuolelle yltävän mustan hameen, sekä sukkahousut ja mustat tennarit. Hiukset kiepautin rennolle nutturalle lettien sijaan ja laitoin hopean ketjun kaulaan. Done. Kipitin laukku kourassa tienvarteen odottamaan Joelia. Tallille ilmaantunut Sara oli kommentoinut matkalla jotain "niin nättinä olemisesta" ja "tapaamisesta prinssi hurmaavan kanssa", mutta ajattelin, ettei siihen ilkikuriseen tyttöön kannattanut aina suhtautua niin vakavasti. Jos se olisi ollut Madison, olisin varmasti huitaissut. Nyt tyydyin vain virnistykseen. Joel ilmestyi autollaan vain parin minuutin kuluttua sovitulle bussipysäkille ja minä livahdin vänkärin paikalle. Tervehdimme iloisesti ja vaihdoimme kuulumisia. Avasin hieman toissaöistä välikohtausta omasta näkökulmasta ja Joel ilmoitti olevansa onnellinen, ettei minulle käynyt kuinkaan. En tiennyt, mihin olimme matkalla, mutta annettakoon se anteeksi tällä kertaa. Pian onneksi sekin selvisi, kun parkkeerasimme sievän tiilisen omakotitalon eteen. Kävelimme reippaasti sisälle ja Joel koputti napakasti oveen. Ninja tuli avaamaan oven melkein heti ja minä kiiruhdin halaamaan häntä. "Kiva nähdä sua." Hän sanoi huojentuneena. "Suakin ihan ok." Sanoin sarkastisesti. Joelin ja Ninjan lisäksi paikalla oli vielä Jonas, joka oli myöskin hyvin mukava. Juttelimme jälleen kaikesta, mitä nyt parin viikon aikana oli ehtinyt tapahtua. Ninja oli hakenut autokouluun ja Joel oli saanut sakot ylinopeudesta. Jonas taas oli päässyt poliisiopistoon. Joel kirosi ja sitten nauroimme. Ninja keitti kahvia ja menin hänen seurakseen keittiöön. "Miksei kukaan puhuttele sua sun oikeella nimellä?" Kysyin pojalta uteliaasti. "Se on tosi vaikeesti lausuttava ja pitkä nimi." Hän vain totesi. "Saanko arvailla?" Kysyin. "Anna mennä." Hän sanoi ja katsoi minua odottavasti. Ninja antoi alkukirjaimen, joka oli A. Arvailin kymmeniä nimiä, mutta mikään ei näyttänyt pitävän paikkaansa. Jätin asian taas sikseen. "Oliko eilen kivaa..?" Kysyin katsoen Bombay ja Bollinger -pulloja. "Joo, meil oli frendin läksiäiset ja noi makas tääl lattial niin hyvis, ettei toivoakaan kotiinlähdöst." Hän huokaisi ja sitten nauroimme. Pojat päättivät alkaa pelaamaan GTA:ta, joka oli itse asiassa yksi minunkin suosikeistani Playstationpeleissä. Olin aina pitänyt vähän rajummista peleistä. Siksi pyysin päästä mukaan. Se sopi pojille hyvin, mutta heillä oli ensin pari kanaa kynittävänä toistensa kanssa, joten ensin he runtelivat toisensa tuossa pahaisessa autopelissä ja vasta sitten antoivat ohjaimen käteeni. Ajoin Ninjaa vastaan muutamassa kilpailuissa ja voitin kaksi viidestä. Ärsyyntyneenä häviöistä, aloin mököttämään Ninjalle. Hän kuitenkin korjasi tilanteen tunkemalla ihan viereeni ja paijaamalla päätäni. Hymyilin ja näytin kieltä. Siinä oli hyvä.
|
|
|
Post by Huusari on Nov 16, 2015 11:33:12 GMT
Loistavaa Tiffany!
Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että minusta on upeaa ottaa tarinoissaan huomioon maailman menoja. Varsinkin kun nämä terrori- iskut ovat isoja uutisia ja Heppiskin sijaitsee Ranskassa. Kuvailit monipuolisesti sitä, miten koit iskut, hienoa! Minusta oli hienoa, että terrori-isku teema kattoi koko viimeisimmän tarinasi, eikä jäänyt vain siihen ensimmäiseen kappaleeseen. Uskoisin, että suurinosa meistä eurooppalaisista käy asiaa jollain tavalla läpi. Heppis olikin muutaman päivän hiljainen, mutta normaalirytmiin yritetään palautua jo alkuviikosta. Ei auta jäädä lavereille makamaan, kun lähestulkoon 200 eläintä odottaa hoitoa.
Ainoat kirjoitusvirheet, jotka bongasin oli tämän tyyppisiä: "Et sä sanonut." Ninja sanoi hieman järkyttyneenä.
"Oothan sä varmasti okei?" Hän jatkoi.
"En." Sanoin ja olin hiljaa. --> Eli oikeinkirjoitettunahan tämä olisi näin: "Et sä sanonut." Ninja sanoi hieman järkyttyneenä.
"Oothan sä varmasti okei?" hän jatkoi.
"En." sanoin ja olin hiljaa.
Muita tarinoitasi lukiessa en ole bongannut virheitä. Eikä maailma kaadu, jos yhdessä tarinassa on muutama kirjoitusvirhe. Mulle itsellekin tulee todella usein kirjoitusvirheitä, kun kiireessä kirjoittaa ja varsinkin, kun koulussa pittää kirjoittaa asiateksti. Sitä punakynän määrää ei kehtaa ees kattoo..
Kirjoitat sujuvasti, jolloin tekstiä on helppo ja miellyttävä lukea. Kuten Minka aiemmin sanoi: " Pidän todella tavastasi kirjoittaa. Se on omaperäistä, hauskaa ja sujuvaa, sekä kuvailet paljon. Itse ainakin näen tarinasi kohtaukset mielessäni selvästi, mistä pidän. " On virkistävää päästä lukemaan tarinoita, jotka eivät juoneltaan kuulu siihen "massajuoniin" vaan kirjoitustapa on omanlaisensa ja uskaltaa poiketa lähtöruudusta selkeästi ja pitkälle. On myös mukavaa lukea tarinoita, joissa on sekä virtuaalihahmonsa elämää, että hoitsunsa kanssa viettettyjä hetkiä. Muistappa tuua näytille poikaystäväs! Huusarilla on tapana tarjota kakkukahavit talossaan.
Horror olikin perjantaina 6.11.2015 Minkan ratsuna koulutunnilla ja toimi hienosti. Aktiiviseen tuntikäyttöön sitä ei vielä lähiaikoina oteta, mutta huvin vuoksi käytiin testaamassa miten se tuntihommiin suhtautuu. Horrorin osalta tunti menikin hienosti!
Kun mikään ei onnistu -hoitomerkki on suoritettu hyväksytysti lävitse. Tarinan juoni oli mielenkiintoinen ja yllättävä, mikä on hyvä. Tuttuun tapaan Tiffanymainen tarina, hienoa! Palkinnoksi saat: WEGA - Ratsastushanskat "Grip color" , väritoiveita? Sekä myös satulahuovan, jota en kerkiä linkittää nyt, mutta lisään sen kaappisii illalla kun pääsen koulusta. ( vapaatunti loppuu ihan just ja pittää lähtä ajelee takas koululle. )
Ainiin ja tarinastasi saat 42v€, jotka lisään samalla kaappisi illalla.
|
|
|
Post by Sara on Nov 16, 2015 14:04:06 GMT
Kun näätte mut seuraavan kerran ja oon ihan vihree niin en sit oo kipee vaan oon niin kade sulle ku kirjotat niin hyvin Iiiiihanaa tekstiä tekis mieli itekkin vädätä nopee joku tarina noista iskuista ja sillee mut en viitti ku masentaa jos tukee huonoo. Ihana tarina vaik olikin synkkä niin kumminkin realistinen ja silleen ♡♡♡
|
|
|
Post by Minka on Nov 17, 2015 17:13:19 GMT
Tiffany wääää miten joku voi olla noin hyvä !! Ja joo se jätkä näytille mulle kans ;-) ihana tarina ♡♡
|
|
|
Post by Tiffany on Nov 29, 2015 11:50:14 GMT
Selvennys $$$
Katsoin bussin ikkunasta harmaalle taivaalle, josta tuon kaiken pahan keskeltä pilkisti silti valoa. Satuin olemaan kaikkein ruuhkaisimpaan aikaan liikkeellä, joten päästin minua vanhemmat paikalleni istumaan ja itse seisoin bussin käytävällä, sillä jäisin jo seuraavalla pysäkillä pois.
Tallia kohden kävellessäni kuulin jo iloista puheensorinaa ja hevosten hirnuntaa. Joku niistä pienistä pirulaisista oli taas päässyt karkaamaan ja sen perässä juoksi possujunana ainakin kymmenen hoitajaa ja tietysti joukon kärkenä itse Huusari. Niin typerältä kuin tuo näyttikin, niin silti kaikkia nauratti. Oma nirso hoitsuni Horror mökötti fleeceloimi päällä karsinassaan hyvin, hyvin, hyvin apaattisen näköisenä. "Voi pientä. Mikä harmittaa..?" kuiskin normaalia rauhallisemmalle otukselle. "Ethän ole kipeä?" kysyin ja aloin tarkistamaan Horroria läpi. Mitään ei löytynyt ja syöminenkin sujui moitteettomasti. Ehkä se oli vain väsynyt. Aloin harjaamaan Horroria tarkasti ja huolella, tänään se näytti pitävän siitä, joten pidin minäkin. Seuraavana käärin valkoiset pintelit orin jalkoihin ja hain uuden, puhtaan, söpön punaisen satulahuovan, jonka päälle kiinnitin mustan kiiltävän satulan. Satulan jälkeen aloin asentamaan suitsia orin päähän. Ensin kuolaimet kämmenellä ja suuhun, sitten vaikein osuus - hihna korvien taakse. Tänään se onnistui poikkeuksellisen hyvin. Kiristelin remmit rauhassa ja sitten kävin vetämässä itselleni jalkaan mustat pitkävartiset ratsastussaappaani ja punaisen toppaliivin mustan hupparin päälle. Olimme Horrorin kanssa jälleen sävy sävyyn.
Kävelimme hevoseni kanssa maneesiin jälleen estepuolelle, jossa Huusari oli - ikävä kyllä - hyppäämässä kauniin hannoveritamma Donnan kanssa. Olin nyt paineen alla. Rakensin jälleen varovasti kavaletteja pääty-ympyrälle ja kolme viidenkymmenen senttimetrin ristikkoa pitkälle sivulle. Huusarilla oli toinen sivu hallussaan, joten nappasin toisen. Aloimme lämmittelemään Horrorin kanssa käynnissä ja yritin saada Horroriin vähän virtaa. Eteen, eteen, eteen, ajattelin jokaisella askeleella. Painoin pohkeillani varoen orin kylkiin ja hain rentoa tuntumaa suuhun. Horror kulki onneksi rentona ja hieman pyöristyneenä allani, joka taisi saada Huusarin hymähtelemään itsekseen. Aloimme menemään kavaletteja ravissa. Ensin hidastempoisessa ja Horrorin innostuksen kasvaessa, hieman reippaammassa. Kokeilin sekä harjoitusravissa, että kevyessä ravissa ja Horror toimi molemmilla tavoilla hyvin. Se tuntui tänään ihanan kuuliaiselta ja rennolta, sekä nyt jopa hieman innostuneelta. Taivuttelin Horrorin rennoksi molempiin suuntiin kunnolla, kunnes sen jälkeen lähdin ravilla esteitä kohden. Nostin laukan ensimmäisen esteen päällä ja hain tuntuman ja tyylin hyppyihin. Pääsin jo kolmanella hyvin mukaan, enkä heilahtanut kaulalle. Jatkoimme rauhallista laukkaa Huusarin esteiden ohi ja takaisin pääty-ympyrälle, jossa siirsin orin raviin. Se puuskahti tyytyväisenä ja sitten taas mentiin kohti esteitä. Toistimme tehtävän pari kertaa, kunnes päätin mennä nostamaan esteitä. Korotin ensimmäisen ja toisen 60 senttimetriin ja kolmannen 75 senttimetriin. En halunnut edetä liian nopeasti. Horrorin innostus alkoi tulla yli kiihdyttelyn muodossa, joten jouduin tekemään jatkuvaa puolipidätystä. Esteet silti ylitettiin mallikkaasti ja suurella ilmavaralla. Kerran sekosin itse askelissa, joten Horror päätti pysäyttää esteen eteen ja hypätä ilman vauhtia. Jarrutuksessa tietysti lennähdin kaulalle ja hyppyyn valmistautumattomana löin pääni orin kaulaan ja tulin kuperkeikalla jaloilleen orin viereen. Nostin puomin, ja sekunnin ihmettelyn jälkeen nousin takaisin Horrorin selkään. Otimme tehtävän vielä kerran, jotta molemmille jäisi hyvä fiilis tunnista. Horrorilla näytti olevan virtaa vieläkin. Päätin lähteä maastoon irroittelemaan himan. Käännyimme metsäpolulle, jossa siirsin hetimmiten ravin kautta laukkaan. Ori rakasti vauhtia, joten se vain kiihdytti ja kiihdytti. Painauduin pienesti orin kaulaa vasten ja annoin mennä. Hetken laukkaamisen jälkeen hiljensimme ja käännyimme kävelemään takaisin.
Tallissa huolsin hieman hikisen hevosen kunnolla ja annoin pari porkkanaa. Horror ei näyttänyt enää masentuneelta, vaan enemmänkin elämästä innostuneelta ja tyyneltä. Heitin tukon heinää orille ja lähdin tanssahtelemaan tallitupaan.
Sara ja Minka ottivat minut hymyillen vastaan. Sara hypähteli luokseni kahvikupin kanssa, läikyttämättä silti yhtään lattialle. Kaikki olivat kumman pirteitä. Vaihdoin vaatteita samalla ja höpöttelin likkojen kanssa. "Mihin sä taas vipellät?" Minka kysyi. "Ninja lupas tulla hakeen varmaan jollain pöllityllä vehkeellä. Ainakaan ajokortti ei taida olla oma." pidin tauon. "Eiku, onhan sillä oma auto. Mut ajokortti on hyllytetty. Jaa, no, ei kine." tokaisin ja tyrskähdimme yhteen ääneen. "Joko te ootte yhdessä?" Sara kysyi vakavissaan. "Ei me. Musta tuntuu, ettei me olla niinku sillee.. Tää on sellanen.. hipsuttelukamu. Ja seki tiedostaa sen." sanoin ja tytöt katsoivat minua ymmärtäväisinä. "Ninja on niinku mun paras ystävä, mutta poika. Onhan se tietysti eri, kuin Madison. Mutta me molemmat tosiaan tiedetään, ettei meistä tuu mitään suurempaa. Ninjalle mä uskallan huutaa ja näyttää kaiken." tarkensin ja aloin laulaa Lana Del Reyta.
***
|
|
|
Post by Tiffany on Nov 29, 2015 11:52:47 GMT
sorry girls, poikaystävä ei tapahdu. Ainakaan vielä →
|
|
|
Post by Minka on Dec 1, 2015 16:06:30 GMT
Haha ihana tarina en kestä miten voit kirjottaa ja kuvailla niin hyvin ♡ liityn Saran vihreyskerhoon
|
|