|
Post by Huusari on Dec 8, 2015 17:11:29 GMT
Hoitoponi: Surprise Aloittanut: 4.12.2015
|
|
|
Post by Enmi on Dec 8, 2015 18:59:21 GMT
Ponit ei ole pahoja, ne ovat pieniä ja niillä on siksi pieni sydän, jonne ei mahdu aina ihmiset, temppuilu ja ruoka samaan aikaan.
~8. joulukuuta 2015
Sininen, hieman ajassa kulahtanut paikallisbussi pysähtyi narskuen tienposkeen. Nousin nopeasti penkiltä ja kävelin ulos raittiiseen ilmaan. Kuului vieno hymähdys ja bussi lähti matkoihinsa. Jäin seisoskelemaan hetkeksi kaivaakseni kännykkäni taskusta. Whatsapp oli täyttynyt tallitytöt-ryhmän viesteillä. Lähdin tallustamaan kohti edessä kohoavaa Hevosjärven tilaa. Selailin kännykkääni samalla vilkuillen eteenpäin. Vaimea kavion kopse kantautui lähemmäksi ja pian Arabeltsku sieltä kipittikin, kannoillaan tietenkin 'muutama' koira. Eläinlauma johdatti minut talliin saakka, ja kun ne tajusivat, ettei minulla ollut herkkuja, kääntyivät ne omille reiteilleen. Talli oli juuri siivottu, tai ainakin luulin niin, sillä käytävä hohti kirkaan puhtaana ja suurimmaksi osaksi nelijalkaiset olivat ulkona. Astelin tammakäytävän läpi ponikäytävälle ja nappasin narun olalleni.
Siru ja Milli käyskentelivät tarhassa tyytyväisinä, eivätkä huomanneet tuloani lainkaan. Vihelsin hiukan ja kaksi, tai no oikestaan useampi pää kääntyi kohti minua. Siru nakkeli niskojaan ja kiihdytti laukkaan. Milli lähti pienet kinut viuhuen perään ja kaksi karvakasaa juoksi kohti minua, eikä mitenkään erityisen hitaasti. Juuri ennen minua Siru tei kolmestaakuusikymppisen ja lähti tarhan toiseen päähän pukitellen. Muissakin tarhoissa alkoi tapahtua, ponit säntäilivät tarhoissaan kuin mitkäkin tohelot. Samaan aikaan alkoi leijailla lumihiutaleita, vain muutama ja todella hitaasti, mutta kuitenkin. Se hetki oli lumoava ja sai minut hymyilemään. Seisoin naru kädessä, pienenä pisteenä tarhojen välissä, joissa hevoset lempeästi rallasivat. Niskaani pudonnut kylmä hiutale herätti minut jälleen haaveistani ja katsahdin eteenpäin. SIiru katseli minua suoraan silmiin. Otin askeleen lähemmäksi ja avasin portin. Tamma hamuili taskujani ja sitten, sitten se hörähti ja työnsi turpansa käteni välistä kainalooni ja jäi siihen pitkän, syvän huokauksen saattelemana. Silloin tajusin sen että Siru on minulle tärkein poni. Napsautin lukon varovasti kiinni riimuun ja toin Sirun ulos tarhasta. Milli katseli minua hetken ja käveli sitten tarhan perälle heinäkasalle ja sain suljettua portin.
Tallissa tamma alkoi hirnua ja hyöriä, kun talutin sitä, sillä se luuli jäävänsä yksin. Hevoskäytävältä kuului kuitenkin vastahirnuntaa ja poni hieman rauhoittui. Päästin Sirun karsinaansa ja lähdin hakemaan harjoja ja varusteita. Saappaai natisivat kävellessäni kohti varustehuonetta, kuulin myös talliin tulevan porukkaa, varmaankin jotain tuntilaisia. Muistin itsekin pienenä aina kun menin ratsastustunnille ja mietin minkä ponin saan. Ja meninkin yleensä pikkuponeilla. Hymyilin jälleen. Varustehuoneessa leijaili nahan vaimea tuoksu. Katselin tiivistä rivistöä, joka oli muodostunut erikokoisista satuloista. Muistin paikan, jossa Sirun varusteet olivat ennen olleet ja katsoin sinne. Siellähän ne jököttivät tutussa paikassa. Nostin satulan käsivarsilleni ja laitoin suitset olalle. Toisessa kädessäni oli harjapakki ja suojat tungin taskuihin. Suuntasin sitten kohti Siru karsinaa. Vastaani tuli pieniä tyttöjä, jotka puhuiva kiivaasti tulevasta puomitunista. Yksi tyttö käveli hieman jäljessä muita. Katsellessani häntä suoja pullahti taskustani maahan suoraan tytön eteen. Tyttö katseli epäröiden ja nosti sitten suojan ja ojensi sen minulle. - Kiitos. - O-ole hyvä, tyttö sanoi ja katseli saappaan kärkiään. - Olen muuten Emmi, ja hoitelen Siru-ponia. Kukas sä oot ? kysyin mahdollisimman ystävällisesti. - Mä oon Monika ja no, käyn täällä silloin tällöin, Monika miltei kuiskasi ja katsoi sitten haikeasti kikkarahiuksisen tytön ja pitkän ja laihan tytön perään. - Kyllä sä vielä porukkaan pääset, täällä on hyvä yhteishenki, ja voit pyytää apua kun tarvitset, mutta nyt mun on mentävä että ehdin illan ainoaan bussiin ratsastuksen jälkeen, sanoin hymyillen ja näytin vielä peukkua. Tyttö katsoi minua silmiin hetken ja hänen suupielensä kohosivat ja sen jälkeen hän meni muiden perään.
Pyörittelin harjaa kädessäni. Siru katseli minua vähän väliä ja vaihteli lepuutettavaa jalkaa. Ajattelin nykyään paljon menneisyyttäni. Muistan milloin isäni lähti ja jäin äidin ja pikkusiskon kanssa kolmin, niihin aikoihin aloitin ratsastuksenkin. Oli tapahtunut jo niin paljon viidessätoista ikävuodessani. Joskus olin suoranaisesti kateellinen niille, joilla oli kokonainen perhe. Pyyhin ajatukseni ja päätin keksittyä hetkeen, olihan minulla Siru. Tamma oli kyllästynyt odotteluun ja näpräsi huulillaan karsinan kuivikkeiden seasta heinän korsia. Jatkoin lempeitä vetoja. Kaareva selkä sai harjan nousemaan takapuolta kohden aina ylös. Lautasilta moskat putosivat sipaisemalla. Harja liukui jalkoja pitkin aivan alas asti, se toistui nelisen kertaa. Seuraavaksi häntäjouhet saivat suoristua. Ajatella, että niin ohuet yksittäiset jouhet muodostavat niin paksun hännän. Siru antoi puhdistaa kaviotkin mallikelpoisesti. Olin juuri liuttamassa etusuojaa tamman jalkaan, kun takanani kuului pieni ääni: - V-voisitko auttaa minua, kun en uskalla ottaa Bellaa kun se on takapuoli oveenpäin, Monika kysyi. - Tottahan toki, laitan ensin äkkiän nämä etusuojat, vastasin vedin tarrat kiinni. Laitoin pikaisesti myös toisen suojan. Nousin ylös ja kävelin tytön perässä Bellan karsinalle. Shettistamma nökötti tosiaan peppu oveenpäin. Astuin karsinaan ja sitten käännyin ympäri ja ojensin käteni Monikan eteen. Tyttö katseli hetken minua ja tarttui sitten päättäväisesti käteeni. Kiersimme ponin ja Monika sai Bellaa riimusta kiinni. Tamma oli kuin olisi nukkunut sikeääkin unta. Sen ilme oli jotain niin hupsua, että rupesimme nauramaan. Bella katseli meitä hölmistyneenä ja ravisteli päätään, joka lisäsi naurun voimaa.
- Mun on nyt pakko mennä, Siru juoksee muuten seiniä pitkin, naurahdin ja suuntasin kohti Sirua, joka tosiaankin oli hieman hermostunut. - Joojoo Siru, nyt mennään. Liu'utin satulan oikealle kohdalle. Satulahuopa jäi toiselta puolelta hiukan ruttuun, joten jouduin säätämään satulahuovan kanssa. Siru imi itsensä täyteen ilmaa, joten vyön kiristys tuotti hieman vaikeuksia. Onneksi sain sen juuri ja juuri ensimmäisiin reikiin. Vilkaisin kelloa, joka oli paria minuuttia vaille kuusi ja linja-auto tulisi puoli kahdeksalta, ehdin ehkä nippanappa. Ujutin uolaimet pikaisesti suuhun ja laitoin remmit kiinni. Laitoin hiuksetkin letille, jotta kypärä sopisi päähäni. Olin vetämässä hanskaa käteeni pitäen Sirun ohjaa kyynärtaipeessani. NAKS, kuului ja ohja katkesi poikki ja tamma juoksi käytävälle kohti ovea. - SIRU PER... PERUNAPÄÄ! karjaisin ja lähdin juosten perään. - Mitäs täällä tapahtuu? sanoi tallin puolelle ilmestynyt Huusari. - Ohjat katkes ja näin ja joo ei mitää pahempaa, kai. Huusari katseli minua hetken ja pyöritteli hymyillen päätään. Solmin ohjat katkenneesta kohdasta, saakoon nyt hetken kelvata. Sitten poistuimme vähin äänin kohti Kastemaneesia.
Kiristin vyötä ja nousin selkään. Siru tuntuikin hetki aika lennokkaalta ja reippaalta, onneksi maneesissa oli muutama muukin ratsukko, jotta Siru ei olisi juossut maneesin seinästä läpi kavereiden luokse. Pidensin jalustimia parilla reiällä. Siru oli kyllä minule vielä nipin napin sopiva, mutta jos kasvaisin vielä, ratsastaminen olisi jätettävä. Annoin ponin siirtyä uralle vapain ohjin. Väistelimme muita ratsukoita parhaamme mukaan. Tamma askelsi melkoista kyytiä ja esitti pelottavampaa, kuin muumien mörkö, mutta minusta Sirun uhmailut olivat Pikku-Myyn luokkaa. Kävelin noin kaksikymmentä minuuttia tehden hieman voltteja ja suuria kaarevia reittejä. Siru tuntui alussa aika jännittyneeltä, mutta kun keräilin hieman ohjia niin sain ponin paremmin apujen väliin ja ihan ookoo kuolaintuntumalle. Pikku hiljaa käynnin sujutta aloin työstää ponia kevyessä ravissa. Alkuun poni hieman testasi ja teki pohkeesta vain pyrähdyksen ja tiukan kurvin sisälle. Onneksi kuitenkin juuri ja juuri pysyin selässä. Annoin päättäväiset pohkeet ja raipan näpäytyksen vielä merkiksi siitä, että kanssani ei pelleily tule kuulonkaan. Sen jälkeen poni alkoikin totella. Tein ihan perus ympyröitä ja vähän taivuttelin paljon ja aloin hiljalleen vaatia syvempää muotoa ja takajalkojen aktiivista käyttöä. Aika pian Siru liikkuikin rehdissä peräänannossa ja kuunteli istuntaa ihan huippu hyvin. Vaihdoin vielä muutaman kerran suuntaa ja siirsin sitten käyntiin.
Välikäytien jälkeen otin mukaan hieman laukkaa. Nostin kulmasta laukan, laukkasin pitkälle sivulle ympyrän ja siirsin käyntiin lyhyelle sivulle johtavassa kulmassa. Lyhyellä sivulla tein hiukan sulkutaivutusta. Aloitin nostolla. Siru nosti hyvin, mutta vauhtia oli ihan liikaa, joten jouduin tekemään puolipidätteitä runsaasti. Tamma hermostui ja teki ympyrällä kaamean terävän pukkihypyn ja lähti tuhattasataa oikealle, roikuin kaulalla ja en pystynyt tehdä oikeastaan mitään. Poni juoksi päin seinää ja sitten PUM. Lensin maahan ja siinä ajassa Siru oli jo kaukana, se pukitteli kuin hullu lehmä. Muut ratsukot katselivat huolestuneena ja kyselivät sattuiko minua. - Ei tässä mitään, kunhan saan uljan mustan kröhöm, kiinni. Aika nopeasti poni kuitenkin rauhoittui, joten saatoin kaapata sen kiinni. Nolostuneena kipusin takaisin selkään. Ensimmäisenä poni pyrähti eteenpäin ja sitten pysähtyi, onneksi olin varautunut siihen. Jatkoin ratsastusta normaalisti. Nostin nyt laukan ja laukkasin maneesia ympäri pari kierrosta ihan rauhassa. - Prrr, soooooo, kuiskasin samalla, kun yritin istua mahdollisimman tiiviisti satulassa. Se uttoi ja poni rauhoittui ja asettui laukassakin kuulolle. Tein lyhyelle sivulle avotaivutusta, siinä ei onneksi ollut mitään ongelmia. Tein tehtävän vielä muutaman kerran, kunnes vaihdoin suunnan vasempaan kierrokseen. Laukat nousi todella hyvin tähän suuntaan ja ympyröihinkin olin suhteellisen tyytyväinen. Avot, no ne meni niin ja näin, mutta ihan ookoosti kuitenkin. Vilkaisin puhelimeni kelloa, joka oli sattumoisin jäänyt taskuuni. - Ei himpura, mulla on enää puolituntia aikaa, jos meinaan ehtii bussiin, sanoin ääneen. - Sun pitää sit varmaa sit kiirehtii, Minka virnuili katsomossa. Ravailin pikapikaa loppuravit pitkin ohjin. Sen jälkeen tulin alas taluttamaan loppukäynnit.
Avasin satulavyön, joka oli hiestä kostunut. Nostin penkin selästä ja vein karsinan oven eteen telineeseen. Sen jälkeen oti pitaisesti suitset pois ja kävin puhdistamassa kuolaimet. Otin vielä harjan käteen ja kävin poni kevyesti läpi. Putsailin vielä kaviot, ennekuin heitin vaaleanpunaisen fleecen selkään. Viimmeiset rapsutukset, jonka jälkeen vein varusteet pois, minulla oli tasan kaksi minuuttia aikaa ehtiä bussiin. Juoksin kassi hölskyen tallilta. En muuten ehtinyt siihen linkkaan...
|
|
|
Post by Enmi on Apr 17, 2016 19:53:08 GMT
Ponipoika.
~ 17. huhtikuuta 2016
Hieroin lapasilla suojattuja käsiäni yhteen. Jäähallin viileä ilma sai minut hieman palelemaan, mutta katseeni seurasi tiiviisti alapuolella tapahtuvaa peliä. Katseeni haki automaattisesti kotijoukkueen numero seitsemää. Huokaisin helpotuksesta summerin pärähtäessä lopun merkiksi, vilautin peukun jäätä kohti ja lähdin kohti kulkemaan alakerran kahvioon päin. br]Odotin hetken ja pian joukkue alkoi purkautua pukuhuoneesta. Nousin yös ja kävelin nappisilmäisen pojan luo. Huuliemme kohdatessa tunsin lämmön virtaavan kehossani. Poika siirsi tumman hiussortuvan kasvoiltani ja katsoi suoraan silmiini. Siirryimme kohti ovea ja hän avasi herramiehenelein sen minulle. Hymyilin pienesti ja astuin kevääseen ilmaan. Poika käveli kohti punaista mopoautoa, ja hänen katseensa vajosi minuun, ihan kuin se olisi uponnut sydämmeen asti. Hän pörrötti jo valmiiksi sekaisin olevaa hiuspehkoaan ja vilkaisi minuun peilin kautta: -Sittenkö sitä konia katsomaan? -Sirua, korjasin nauraen ja nipistin poikaa poskesta tämän kiusoitellessa.
Kuului vain narahdus kun auto asettui siististi parkkiruutuun. Vedin raikasta ilmaa keuhkoni täyteen ja vinkkasin poikaa seuraamaan minua. Tallipiha vaikutti autiolta, huokaisin mielessäni helpotuksesta, mutta ei olisi pitänyt nuolaista ennen tipahtamista. Heinikseltä alkoi kuulua tuttua hihittelyä ja taidettiin siellä jotain Justin Been lauluakin hyräillä. Näytin mielessäni kansainvälistä käsimerkkiä. Nauratti.
Siru katseli minua karsinan kalterien välistä tutulla ilkikurisella ilmeellään. Rapsutin ponia hymyillen ja lykkäsin sitten hieman taka-alalla seisoneen pojan käteen harjan ja osoitin ponia. Hän katsoi epäilevästi, mutta tyytyi sitten harjaamaan karvanlähtöajassa olevaa ponia. -Pärjäätsä, käyn äkkii.. noh tuolla vaan? kysyin ja katseeni kääntyi kohti heinistä. Poika nyökkäsi epäröiden, mutta nyökkäsi kuitenkin, joten pinkaisin kohti edellä mainittua paikkaa. -Onkse oikeesti Justin? Minka hihkaisi päästyäni pahojen paikalle. -Baby, baby, baby ooooooh! Sara kiusoitteli ilkikurisesti. -Joku hokari? kysyi puolestaan Sanni. -Hysss ennenku se kuulee! sanoin hieman punastuen. -Aha aha mitäs täällä menos jahas jahas, virnuili paikalle pongahtanut Huusari -HIRSI EMMI ON TUONU SEN...ÖÖ...KUMPPANIN TÄNNE, Sara kuiskasi niin kovalla äänellä kuin kuiskata voi. Livahdin nauraen pois paikalta Sirun ja Justinin luon. Poika nappasi minut äkkiä syliinsä. Kiljahdin, koska säikähdin. -Hss, eihän tallissa saa huutaa, poika kuiskasi ja muiskaisi minua romanttisen ujosti. Romanttisuus loppui kuitenkin ennenkuin se ehti alkaakkaan, sillä eräs pieni musta päätti järjestää vähän toimintaa ja vilahti auki jätetystä karsinanovesta ulos, pinkaisten samaten tallista ulos. -Voihan korppujauhot! karjaisin ja mietin itsekkin päähäni pälkähtänyttä voimasanaa. Justin katseli minua hiukan avuttomana. Naurahdin ja käskin hänen odottaa siinä. -Sara ja Minka ja kaikki, tulkaa nyt jelppimään täystuho karkas ja nyt! Voi elämän kevät! Noniin shettiksiä on lauma tuolla menos kohti maastoesterataa! Tyttöjä oli salamana paikalla ja poneja lähdettiin voimin metsästämään metsästä. Lykkäsin Justinin kouraan riimunnarun: -Ota kiinni jos saat! huusin jo juostessani.
Huusari kaatoi kuppeihin kahvia. Puheensorina majatalossa oli metelin rajan ylittävä. Istuin pienellä sohvalla Justinin kainalossa. Hän tuoksui hyvältä. -Siinähän meillä on varsinainen ponimagneetti, Huusari virnuili vieressäni istuvalle Justinille ojentaessaan kahvikuppeja. Poika oli nimittäin metsästänyt poneista suurimman osan luokseen. -Nääh, hän vastasi muka vaatimattomasti. Hetken tauon jälkeen puheensorina ympärillä jatkui. -Mä rakastan sua, kuiskasin ja näpersin pojan paidan nappeja. -Minäkin sua, poika kuiskasi ja sitten suuteli kevyesti.
|
|
|
Post by Sara on Apr 18, 2016 4:36:07 GMT
"Ota kiinni jos saat" meinasitkos nyt niitä poneja vai ittees Enmi ;-)))))))))))
MUT KIVA TARINA KIRJOTA LISÄÄ TAI ISTUTAN SUT SALAKÄYTÄVÄLLÄ SIJAITSEVAAN "PIINAPENKKIIN" JA KIINNITÄN SUT SIIHEN JA SIT KUULE ALKAA RISTIKUULUSTELU FT. MINKA JA HUUSSI !!
|
|
|
Post by Enmi on Apr 18, 2016 4:39:26 GMT
"Ota kiinni jos saat" meinasitkos nyt niitä poneja vai ittees Enmi ;-))))))))))) MUT KIVA TARINA KIRJOTA LISÄÄ TAI ISTUTAN SUT SALAKÄYTÄVÄLLÄ SIJAITSEVAAN "PIINAPENKKIIN" JA KIINNITÄN SUT SIIHEN JA SIT KUULE ALKAA RISTIKUULUSTELU FT. MINKA JA HUUSSI !! XD XD XD XD
|
|
|
Post by Sumu on Apr 18, 2016 4:42:04 GMT
Tosi hauska ja hyvin kirjotettu tarina!
Nauroin, kun jb vaan kaikui siellä tallissa ja ponit karkasi. xD
Jatka samaan malliin!
t. munkki
|
|
|
Post by Enmi on Apr 22, 2016 18:17:02 GMT
Tosi hauska ja hyvin kirjotettu tarina! Nauroin, kun jb vaan kaikui siellä tallissa ja ponit karkasi. xD Jatka samaan malliin! t. munkki xDxD
|
|
|
Post by Nelli on Apr 22, 2016 18:33:31 GMT
BABY BABY OOOH
miten toi juttu on jäänyt mulle päähän että ainakun kuulen sen tai nään sen niin repeen :DDD
kaikki missä on heinis, baby tai hammasharja=lantalanpesu
on hauskoja
|
|
|
Post by Nelli on Apr 22, 2016 18:39:00 GMT
unohdin kertoa että kuolin nauruun
ja
et toi tarina on perf :3
|
|
|
Post by Enmi on May 6, 2016 9:45:34 GMT
#Teamninjat vauhdissa Patukoiden maasto osa 1
~ 6. toukokuuta 2016
Kirkas aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tuttuun tapaani askelsin kohti tallia, tarkoituksenani oli ratsastaa Svantte pikaisesti läpi vielä ennen tulevia kilpailuja. Takaa kuului autosta lähtevää murinaa, joten luontaisesti siirryi tien reunaan. Kohdallani autoilija tööttäsi ja sieltä heiluttelikin Sara, aurinkolasit silmillä. Hymyilin ja viitoin tervehdyksen.
Juttelimme Saran kanssa niitä näitä ja mutustelimme satulahuoneessa eväitä. Hengästynyt ja äreän näköinen Huusari ilmestyi kuin tyhjästä. Olin jo melkein varma, että hän meille paasaisi siitä missä syödään ja missä ei. Ei osunut arvaukseni oikeaan. -Täällähän te! Olisitteko niin kilttejä, kun tuolla ois pari ponii tunnilla, kun ne ei meinaa nyt millään rauhottua, että voisitteko käydä niil jonku vauhdikkaan maastolenkin kiertämäs? nainen selitti nopeasti. -Joo sopii! hihkaisin tuttuun tyyliin ajattelematta ensin lainkaan. Sara pyöräytti silmiään, mutta hymyili sitten. -Hyvä, ja varustakaa Kastanjasta sit Jasmiina sekä Breda ja tuokaa ne maneesii! -Juu oke, Sara sanoi. -Huom, vauhdikas maasto! tallin omistaja huikkasi vielä ovelta painottaen jokaista sanaa. Kun ovi sulkeutui, laskeutui hetkeksi syvä hiljaisuus. Vilkaisin Saraa. Hän katsoi minua ja sitten repesimme raikuvaan nauruun ja painelimme naurun saattelemana ulos.
Bredan lempeys paistoi siitä läpi, kun pikaisesti sitä varustin. Tamma katseli tyytyväisenä eteensä. -Ookkonää pia valmiz? Sara kysyi asettaessaan kypärää päähän. -Juu laitan itteni viel nii mennää sit. Puin turvaliivin varmuuden vuoksi, tai no oikeastaan sitä tarvitsinkin. Kun vihdoin saatiin itsemme ulos tallista, tajusin mihin ihmeeseen oli taas lupautunut. -Se ei muuten ees sanonu kel saa...siis pitää mennä, tuumiskelin. -Nytkö vast tajusit? Sara virnisti. Maneesissa odotti Bella joka piteli talutusnarussa sinne tänne sinkoilevaa Athaa. Bella näytti pitelevän myös kättään, taisi saada hammasta. Sitten Disa, joka hyöri ja pyöri vauhkona kuin villi lammas, sen hoitaja yritti kaikin keinoin rauhoitella sitä. -Mä otan Disan! kajautin ennenkuin kukaan kerkisi sanoa sanaakaan. Autoimme Saran kanssa ratsastajat Jasmiinan ja Bredan kyytiin. -On se kumma kun tää ponikaksikko ei keskity kouluvalmennukses, Bella huokaili auttaessaan Saraa selkään. -Hyvä kun pääsitte, mun täytyy ehtii seuraavaa bussiin, nii en ehtiny itse Disal maastoon, Disan hoitaja sanoi pitäessään ponia aloillaan. Lyhensin jalustimet nopeasti edellisen ratsastajan jäljiltä, ja nyökkäsin Saralle.
Annoin hiukan pohjetta ja käänsin kohti maneesin ovea. Sain vastaukseksi pukkimyrskyn ja peruuttavia askelia. Napautin raipan lautaselle jolloin poni singahti eteenpäin ja pysähtyi oven eteen. -Jaa nyt ymmärrän miks näil oli vaikee kouluvalkaa vetää, Sara huokaisi taistellessaan ilkikurisuuttaan paistavaa Athaa vastaan. Lopulta, vihdoin ja viimmein pääsimme maneesista ulos. Atha ja Disa kävivät niin kierroksilla, ettei mitään rajaa. Sara käänsi poninsa kohti maastoa ja seurasimme Disan kanssa perässä. Jouduin kokoajan pidättelemään, tuntui, että iha kohta tapahtuisi jotain, ja niin tapahtuikin.
Olimme ihan metsän reunalla kunnes äkkiarvaamatta rasahti. Joku lintu luultavasti lähti lentoon, tai jotain. Disa veti kauheat slaagit ja ryöstäytyi täydellä voimalla ohjastuntumastani, noin sekunnin tuhannesosassa se oli pinkaissut Athan ohi, joka keräsi kauheat paineet ja ryöstäytyi Saran hallinasta. Disa pinkoi eteenpäin sellaisella vauhdilla, että selässä pysyminen tuotti hankaluuksia voimakkaan ilmavirran vuoksi. Vilkaisin nopeaati taakseni ja huomasin Athan laukkaavan perässäni, se oli ihan ymmärrettävää joo, mutta kun Sara puuttui. Yhtäkkiä Disa pysähti täydestä vauhdista, vaan minä en. Jatkoin matkaani ja kopsahdin kannon viereen istumaan.
|
|
|
Post by Enmi on May 7, 2016 20:00:50 GMT
#Teamninjat vauhdissa Patukoiden maasto osa 2
~ 6. toukokuuta 2016
Kirosin mielessäni noustessani ylös pölyiseltä polulta. Jotain positiivista oli siinä, että ponit seisoivat tyytyväisenä mättäällä nauttimassa metsän antimista. Sara hölkkäsi mutkan takaa. Hänen paitana oli revennyt hihasta, toivottavasi ei ollut lempipaita. Sara kertoi pudonneensa Athan jäätävästä pukkisarjasta suoraan johonkin risukkoon. Otimme äkkiä uljaat ratsumme kiinni ja ponnahdimme selkään.
-Tuol parinsadametrin pääs ois yks pitkä laukkasuora? Sara katsoi kysyen. Nyökkäsin keskittyneesti. Disa taisi tietää tulevan ja se hyppi käynnissä puolelta toiselle ja yritti ryöstäytyä ennenaikaisesti hallinnastani. Edessä alkoi hiljalleen avautua silminkantamattomasti suoraa tietä. Seurasin edessä kulkevan Saran elekieltä ja kun hän painoi pohkeensa Athan kylkiin, toistin perässä. Pölypilvi liikehti laukkasuoraa pitkin, kun ponit päästelivät kiitoa. Olin noussut vaistomaisesti jalustimien varaan. Tunsin kuinka Disa nautti, se kiisi pienillä jaloillaan sydämensä kyllyydestä. Myös edessä oleva Atha kiiti pukkien saattelemana onnelisesti eteenpäin.
Mutka alkoi hiljalleen lähestyä ja aloin pidätellä ponia, joka totteli mainiosti ja alkoi heti hidastaa harjoituslaukkaan. Kun Atha otti raville, Disa hännillä myös tiputti raviin ja sitte käyntiin. Disa puuskutti hiukan ja oli hionnutkin mukavasti. -Ei vitsi oli kivaa! hihkaisin Saralle ja siirryin Athan rinnalle. -Atha nautti niiiiin paljo! Sara puuskahti. Sen jälkeen kävelimme tallille pitkin ohjin. Katselin Ranskan kauniita maisemia ja silitin Disan märkää kaulaa. Disa oli kaunis poni. Olin helpottunut kun Hevosjärven tila alkoi kohota edessä. Vilkaisin puhelimen kelloa ja totesin, että Svanten ratsastus siirtyy seuraavaan iltaan, vaikka toisaalta eipä se hirveästi haitannut.
Pesin haalealla vedellä tamman silkkistä karvaa. Disa nautti viileästä vedestä hikisellä karvalla. Heitin vielä ohuen fleeceloimen ponin selkään ja päästin sen karsinaansa. -No mites meni? kysyi paikalle ilmaantunut Huusari. -Ei tiputtu ku, olikse kerran? Sara totesi iloisesti. -Otettii yks pitkä laukkapätkä, ponit nautti iha törkeenä! hihkuin -Noo ehkä ne ny jaksaa painaa tunneilla, Huusari myhäili. Odottelin vielä kylmäyssuojien vaikuttavan Disan jaloissa, menimme kuitenkin melko reippaasti. Lopuksi riisuin loimen ja kylmäyssuojat ja jätin ponin odottamaan iltaheiniään. Sara ratsasti Galaxylla kentällä, katselin hetken, sillä bussiin oli aikaa.
|
|
|
Post by Minka on May 7, 2016 20:05:58 GMT
Enmiii :DDDDD huippu
|
|
|
Post by Huusari on May 7, 2016 20:46:46 GMT
Hienoa Emmi!
Ai, että tarinoitasi on aina yhtä hauska lukea! Muistat ottaa Arabellaa ja koko muuta "pientä" lemmikkilaumaa mukaan, mitä arvostamme Bellan kanssa todella paljon.
Kirjoitat sujuvaa tekstiä, jossa kuvailet paljon. Mielestäni on mahtavaa lukea tarinoita, joissa kuvataan hoitohetkeä, ratsastusta ja ylipäätään hoitoheppansa kanssa touhuaamisesta. Sen lisäksi on vaan bonusta kaikki muu. Kiinnitin pariin lauseeseen huomiota, että ne olivat ehkä hieman hassusti muotoiltuja. Esimerkiksi: Sara ratsasti Galaxylla kentällä, katselin hetken, sillä bussiin oli aikaa. ---> Tämän voisi muotoilla paremminkin, mutta siis onnistuu kai tuo myös nuin. Tuo keskimmäinen toteamus (joka on kursivoitu) jää ehkä hieman irtoinaiseksi ja tuo sekavuutta lauseeseen. Mielestäni lauseen voisi sanoa vaikka tähän tapaan: Katselin hetken aikaa, kun Sara ratsasti Galaxylla kentällä, sillä bussiin oli vielä aikaa.
Sirun kanssa ei kyllä aika käy pitkäksi, saati sitten koko shettislauman kanssa. Tuntilaiset on aina toisinaan niin innoissaan shettiksien tempauksista että. On muuten hienoa, että autat pieniä tuntilaisia, sillä he eivät aina itse uskalla pyytää apua. Hienoa Emmi!
Jaahas, vai että poikia taas näköpiirissä! Tuoppa usiammin se sun ponimagneettis tallille, niin se voi aina jelppiä kun shettikset päättää karata. Ja teamninjat vois käyvä useemmin kesyyttään shettiksiä, kun ne meinaa välillä pistää liikaa rodeoksi.
Saat näistä 4 tarinastasi yhteensä 120v€
|
|
|
Post by Enmi on May 13, 2016 20:52:48 GMT
Ensimmäiset kilpailut ft. Svantte Kouluosuus
~ 5. toukokuuta 2016
-Hyvin ollaan vielä aikataulussa, äitini mutisi kädet tiukasti auton ratissa. Haukottelin vaimeasti ja vilkaisin kelloon, joka näytti kuutta aamulla. Juuri vahattu traileri seurasi kevyesti autoa. Aloimme hiljalleen saapua Hevosjärveen.
Svantte hörähti minulle karsinastaan ja ihmetteli hiukan aikaista saapumistani. Avasin rutinoituneesti oven, jolloin ruuna astui eteeni ja katseli minua silmiin. En voinut kuin hymyillä, niin upea poni minulla oli. Svantte oli vienyt täysin sydämeni, niin kuin Siru aikoinaan. -Hopi hopi, että ehditään! äitini hoputti pesupaikalta. Nappasin ponin riimusta ja maiskautin liikkumisen merkiksi. Kengillä varustetut kaviot kopisivat tallin lattiaan aiheuttaen kumean äänen. Käänsin ponin ympäri pesarilla ja kiinnitin sen molemmilta puolilta. Svantte katseli tyytyväisesti tallityöntekijöiden aamutouhuiluja. Äitini harjasi Svanten läpi sillä aikaa, kun hain edellisenä päivänä valmiiksi laittamani varusteet.
Astuin utuiseen aamuun kädet täynnä kantamuksia. Autolle oli pieni matka, mutta selvisin hengissä. Trailerin varustekaapissa oli hyvin tilaa pikkuponin varusteille, jotka olivat kovin harmaita, sillä se oli teemavärimme tänään. Laitoin vielä heinää verkkoon, ja valmistelin muutenkin traileria. Huomasin pian äitini saapuvan Svanten kanssa talleilta päin. Poni liikkui energisesti, se oli varmasti tietoinen tulevista kilpailuista. Nappasin riimunnarun äitini kädestä ja hoputin ponin lastaussiltaa pitkii traileriin. Svantte asteli varmasti rampilla ja käveli helposti sisään. Sidoin poni etupuomiin sillä aikaa, kun äitini sulki trailerin takaosaa. Poni alkoi heti rouskutella heiniään. -Nyt mennään, kuiskasin vielä ja suljin trailerin etuoven.
Vilkuilin varmaan minuutin välein puhelimeni kelloa. Jännitykseni kasvoi, mitä lähemmäksi kilpailupaikkaa pääsimme. Traileriin asennetun kameran avulla etupenkillä olevassa näytössä näkyi valkea satuponini. Täten saatoin seurata sen jokaista kopissa tapahtuvaa liikettä. -Puolikilometriä, mihinkähän saadaan auto? äitini mutisi. -No luulis et siel on jotai järjestystyyppei.
Auto käännähteli eleettömästi ja pysähtyi sitten huomioliivimiehen osoittamaan paikkaan. Äitini sammutti auton ja kopisteli avaimet taskuunsa. Nousimme autosta. Svantte hirnui kopissa - kuin ilmoittaakseen saapumisensa areenalle. Vilkaisin puhelimeni kelloa. -Pitää alkaa letittää, mutisin purukumi suussa. Astuin traileriin etuluukun kautta. Ruuna tuijotti nappisilmillään minua ja kuopi malttamattomana. Avasin narun ja aloin työntää ponia ramppia pitkin alas maahan. Äitini piti kättään hellästi ponin lautasella tämän astellessa varmin elein alas. Se seisoi maassa ylväästi ja hirnui edelleen.
Kävelytin Svanttea hiukan pitkän matkan jälkeen, se katseli uteliaasti ympärilleen, mutta ei hötkyillyt turhia. Kuulin ihmisten supisevan, kun valkea pikkuponi käveli uljaasti ohi. -Me näytetään noille, kuiskasin miltei äänettä.
Pänttäsin koulurataa osittain rypistyneestä paperilappusesta. Äitini kävelytti Svanttea kauempana. Suunnittelin myös samalla miten tulisin verryttelemään ponin. Kun olin saanut kouluradan päähäni kunnolla, heitin lappusen auton hanskalokeroon. Vedin vielä uutuuttaan kiiltävät ratsastushanskat käteeni ja lähdin äitiäni vastaan. -Meen nyt verkkaa, luokka alkaa kait parin minan päästä ja oon vika lähtijä. Äitini nyökkäili ja painoi jalustimesta vastaan, ettei satula pyörähtäisi pyöreän selän ympäri kömpiessäni kyytiin. Svantte astui heti pari askelta eteen ja oli selvästi jo valmis menemään. -Oota kiristän ton vyön viel, äitini muistutti. Svantte irvisti hienosti vyön kiristyessä parilla reiällä.
Aurinko porotti kuumana taivaalta, niin kuumana, että käteni hikosivat hanskoissa. Tein hyvin kevyen verkan, sillä edessä oli vielä kaksi esteluokkaa. Svantte tuntui kokoajan todella kuuliaiselta ja se liikkui heleästi eteenpäin. -Monesko siellä on menossa? kysyin yhdeltä saman luokan ratsastajalta, joka käveli ponillaan vierelläni. -Kaheksas meni just, hän hymyili. Käänsin ponin kohti koulukenttän odotusaluetta. Se katseli korvat hörössä kentällä menevää, upeaa ratsukkoa.
"Seuraavaksi ratsastaa Emmi Nyallen, ponilla Svantte II." Havahduin ja keräsin ohjat käteeni. Ravasin ympäri kenttää tehden pari siirtymistä ja näyttäen kaikki pelottavat nurkat ponille. Svantte jännittyi hieman tuomaripäädyssä, jolloin pää laski aavistuksen luotilinjan alapuolelle. Kello kilahti. Hengitin syvään ja ravasin päätyyn. Käännin keskihalkaisijalle ja pysäytin. Tervehdin käsiliikkeellä tuomaria, joka antoi luvan siirtyä radalle. Svantte liikkui uskomattomasti. Hymyni paistoi kasvoiltani. Askeleen pidennys meni todella hyvin, sillä se on vahvin osa-alueemme. Kuulin taustalla soivan Titanic- elokuvasta tutun laulun. Se sopi niin hyvin tilanteeseen. Kun nostin laukan, tunsin ponin lähtevän niin onnellisesti etenemään. Ruunan valkea häntä teki aaltoilevaa liikettä laukan tahtiin. Enää oli jäljellä lopputervehdys. Käänsin ponin keskihalkaisijalle ja tulin suoraa linjaa, sitten pysähdyin. Siirsin käden sivulle ja nyökkäsin. Sitten päästin ohjat vapaiksi ja silitin ponin kaulaa. Pudistin päätäni ja purin huuleeni. Silmäkulmastani vierähti suolainen kyynel. Huomasin, kuinka ihmiset vihelsivät ja taputtivat.
|
|
|
Post by Minka on Jul 13, 2016 9:27:09 GMT
Enmiiii senki huippuridaaja! Huomaa kyl tekstin kielestä et osaat oikeestikki ratsastaa :DDD Mut omg älä nyt vaa loukkaa ittees pahasti DDD:
|
|