|
Post by Sumu on Jul 30, 2016 15:27:18 GMT
XDDDDDDDDDDD eikää Sumu sulla on oikeesti niin huippuja tapahtumia näissä sun tarinoissa ja muutenkin nää on niin upeita! Mun tarkotus onkin saada teidät nauramaan XD ja kiitos
|
|
|
Post by Sanni on Jul 31, 2016 13:55:11 GMT
Hahhah en kestä XDDDD
|
|
|
Post by Enmi on Jul 31, 2016 17:29:15 GMT
Sumu nää on ihan sairaan hauskoi ja hyvin kirjotettu. Hytkyn vaa tääl, osaat kirjottaa nii hauskasti ja tollee muutenki <3
|
|
|
Post by Sumu on Jul 31, 2016 18:15:03 GMT
Sumu nää on ihan sairaan hauskoi ja hyvin kirjotettu. Hytkyn vaa tääl, osaat kirjottaa nii hauskasti ja tollee muutenki <3 Kiitos! <3
|
|
|
Post by Sumu on Aug 1, 2016 11:00:21 GMT
Tämä tarina on Ilonan näkökulmasta kirjoitettu.
Tappelu puistossa
Päivä oli alkanut huonosti. Sumu oli valloittanut vessan, eikä suostunut tulemaan sieltä ulos. Hän oli huutanut minulle ja Severille koko eilisillan. Tunnustin Sumulle, että olimme seurustelleet jo pari kuukautta kenenkään tietämättä. Sumu käski Severin häipyä silmistään ja niin Severi lähti vihaisena yöksi notkumaan baareihin. Hän palasi viideltä aamuyöllä täysin humalassa. Laulaen lauluja hän yritti lähennellä Sumua. Sumu suuttui siitä entisestään. Naapurit tulivat katsomaan, että mitä täällä tapahtui. Hyvä etteivät soittaneet poliiseja paikalle. Siinä olisikin ollut selittämistä. Ja tämä kaikki on yksin minun syytä - ja ehkä vähän Severinkin.
Koputin vessan oveen ja sanoin: "Pääseekö sinne tänä vuonna?" Vastausta ei kuulunut. "Miksi sä nukuit siellä yöllä?" "Koska mä olin vihainen ja olen vieläkin!" kuului Sumun vihainen ääni. "Mutta miten mä nyt pääsen vessaan?" kysyin. Sumu avasi oven lukosta ja astui ulos vessasta. Hän rojahti sohvalle huonovointisennäköisenä. "Ootko kipeä?" kysyin huolestuneena. Sumu käänsi selkänsä minulle. Yhtäkkiä hän nousi sohvalta käsi suun edessä ja juoksi vessaan oksentamaan. "Taisit saada vastauksen", krapulainen Severi sanoi ruokapöydässä istuen. Hän näytti lähes yhtä kärsivältä kuin Sumu.
Severi iski minulle silmää ja virnisti. Muodostin huulillani sanat ei nyt. En haluaisi ärsyttää Sumua enempää. Silti Severi nousi tuolilta ja käveli minua kohti virnuillen. Pudistin päätäni, mutta Severi lukitsi käteni seinää vasten. Yritin kiemurrella pois hänen otteestaan. Hän suuteli minua hellästi ja vastasin suudelmaan, vaikka ei ollut tarkoitus. Severin huulet kulkivat kaulallani. Käskin häntä lopettamaan, mutta hän ei kuunnellut. Juuri sillä hetkellä Sumu raotti vessan ovea, mutta ei avannut sitä kokonaan, sillä näki meidät. Severi ei huomannut mitään, vaan jatkoi kaulani järsimistä. Sumu paiskasi oven kiinni kuuluvasti. "Hankkikaa huone!" kuului Sumun vihainen huuto. "Niin me voidaan kyllä tehdä!" Severi huusi iloisesti takaisin. "Eikä voida. Me ollaan nyt Sumun vieraita ja meidän pitää käyttäytyä asiallisesti", kuiskasin hänen korvaansa. Severi irrotti otteensa minusta ja palasi istumaan ruokapöytään.
Kun vihdoin Sumu tuli vessasta, pääsin sinne. Severi hakkasi ovea kärsimättömänä. Hänelläkin oli näköjään asiaa vessaan. Sumu makasi sängyllään peittojen alla, kun palasin vessasta. Hilla nukkui Sumun jalkojen päällä. "Tarvitko jotain?" kysyin ja yritin olla huolehtivainen. Sumu ravisti ensiksi päätään, mutta sanoi sitten hiljaisella äänellä: "Mene Heppikselle ja ratsasta Morella." "Mutta enhän mä voi!" sanoin melkein kauhistuneena. Olin nähnyt millaisen mustelman hevonen oli tehnyt Sumun jalkaan. Sumu ei kuunneltu vastaväitteitä, vaan patisti minut vaihtamaan ratsastusvaatteet päälleni.
Sumu käski Severin lähteä mukaani, koska ei halunnut nähdä meitä kumpaakaan. Eihän niin sanonut, mutta sitä hän tarkoitti. Hilla jäi vahtimaan Sumua. Se ei päästänyt häntä silmistään. Lukitsin Sumun yksiön oven. Kun Sumu ei enää nähnyt meitä, Severi veti minut lähelleen. Katsoin häntä inhoten ja rimpuilin hänen otteestaan irti. "Ei! Et voi tulla mukaan", sanoin tiukasti. "Miksi en?" Severi kysyi hämmästyneenä. "Et tuon näköisenä", vastasin. "Jos käyn suihkussa, pääsenkö sitten mukaan?" Severi kysyi ja silitti hiuksiani. Nyökkäsin pienesti. "Jos et häiritse Sumua." Severi otti avaimet kädestäni ja meni yksiöön suihkuun. Lähdin kävelemään yksin kohti Hevosjärven tilaa, koska en jaksanut odottaa häntä.
Hevosjärven tilalla oli siivous käynnissä. Tallikäytäviä lakaistiin ja karsinoita tyhjennettiin. Maneesin ovet aukaistiin. Kävelin lähemmäs hevosten tarhoja. Näin Moren kauimmaisessa tarhassa. Kävelin tarhan luo. Sen vieressä oli ämpäri täynnä riimunnaruja. Morella oli sininen riimu päässään. Se katsahti minuun ja käveli lähemmäs korvat hörössä. Se ei piitannut niinkään tarhassa oleilusta, vaan oli aina valmis kunnon toimintaan. "Hei, More!" sanoin iloisesti hevoselle. Ori hirnahti kuuluvalla äänellä ja ravasi portin eteen. Ravi oli vapaata ja lennokasta. Avasin portin varovasti ja pujahdin sisälle tarhaan. More peruutti pari askelta, mutta oli silti innoissaan. Kiinnitin riimunnarun sen riimuun ja talutin sen ulos tarhasta. More kulki reippaasti vierelläni tarkkailen jokaista liikettäni.
Jääntallissa sidoin Moren kiinni hoitokarsinaan. Hain varustehuoneesta Moren sinisen hoitopakin ja ryhdyin harjaamaan sitä pitkin vedoin. More liikkui levottomasti tavalliseen tapaansa, mutta nautti silti harjauksesta. Kavioista sai pitää tiukasti kiinni, jos halusi puhdistaa ne kunnolla. Katsoin pientä haavaa sen jalassa. Se ei näyttänyt enää niin pahalta kuin Sumu oli eilen kuvaillut. Huuhtelin sen silti vedellä, ettei se vain tulehtuisi.
Suitsiessa More ei malttanut pysyä ollenkaan paikoillaan. Se viskeli päätään, koska ei halunnut kuolaimia suuhunsa. Lopulta rapistelin taskussani olevaa roskaa ja sain laitettua kuolaimet sen suuhun. Kiinnitin viimeisetkin soljet ja suitset olivat orin päässä. Sininen satulahuopa oli helpompi laittaa, mutta itse satula lähes mahdotonta. Ori heilautti satulan mahansa alle tai lattialle monta kertaa. Puolen tunnin kuluttua sain pysymään satulan sen selässä. Silloin More ei enää jaksanut taistella vastaan.
Kuulin askeleita takaani, kun olin irrottamassa Moren riimua. Kädet ottivat kiinni vyötäröstäni. Käänsin päätäni ja näin Severin virnistävän takanani. Hänen ruskeat hiuksensa oli kammattu ja hän oli muutenkin siistiytynyt. Hymyilin hänelle takaisin. More keskeytti hetkemme hirnahtamalla. Käytävällä kävelevä nainen käännähti katsomaan meitä. Työnsin Severin äkkiä taaksepäin ja otin askeleen lähemmäs Morea. Ruskeahiuksinen nainen hymyili ja tuli luoksemme. "Moi! Olen Bella, yksi tilan omistajista", hän esitteli itsensä. "Tämä kaunotar on Ilona ja mä olen Severi, Sumun veli", Severi sanoi ja vilkaisi ilkikurisesti minua. Tökkäisin häntä olkapäälläni mahaan, jotta hän vaikenisi. "Siis minä olen Sumun paras kaveri. Nyt me ollaan Sumun luona vieraina. Sumu tuli tänään kipeäksi, joten joudun ratsastamaan tällä", sanoin ja katsoin rimpuilevaa oria. More katseli Bellaa kiinnostuneena. Bella sanoi itse menevänsä ratsastamaan hevosellaan maneesiin. Hän vaikutti oikein mukavalta ja iloiselta ihmiseltä.
Severi seurasi minua Jäänkentän laidalle. Vaikkei hän tiedäkään lähes mitään ratsuhevosista, hän yritti auttaa minut Moren satulaan. Kiristin Moren satulavyön nopeasti, sillä ori oli jo valmis potkaisemaan minulta ilmat pihalle. Kun ponnistin satulaan, Severi piti Moren suitsista kiinni ja läiskäisi minua takapuolelle. Virnistin hänelle takaisin, vaikka saimmekin merkitseviä katseita ohikulkijoilta.
Annoin pohkeita Morelle ja se lähti liikkeelle. Ensiksi sen käynti oli laiskaa, mutta sitten elo palasi oriin. Se kulki eteenpäin itsevarmasti esitellen itseään viereisellä kentällä ratsastettavalle tammalle. More hirnahti tammalle, mutta tamma ei osoittanut mitään mielenkiintoa sitä kohtaan. More ei kuitenkaan masentunut, vaan jatkoi reippaasti ohjeideni tottelemista. Oria oli ainakin aluksi helppo hallita. Pienet avut riittivät, sillä More on herkkä ratsu. Alkukäyntien jälkeen nostin ravin ja tein pari volttia. Orin ravi oli melko tasaista ja siinä oli ihan mukava istua. Huomasin Moren hieman testaavan minua. Pari pukkiakin se yritti tehdä, mutta en antanut sen onnistua niissä.
Vaihdoin suuntaa ja ravasin pääty-ympyrän. Ori tuntui nyt paljon vetreämmältä kuin alussa. Ohjasin Moren kiemurauralle. Se ravasi mukavasti eteenpäin. En vaatinut siltä paljoa, sillä ori on vielä nuori ja hiomista on vielä vaikka kuinka paljon. Kiemurauran jälkeen nostin hetkeksi laukan ja hain siihen rentoutta. Oikeassa laukassa Morella meni enemmän aikaa löytää rentous. Vasen laukka oli orille luontaisempi ja sitä se meni mielellään.
Laukassa harjoittelimme laukanvaihtoja. Siitä More innostui ehkä hieman liikaakin. Silloin ori ryösti kiitolaukkaan ja juoksi kenttää ympäri kuin mikäkin laukkahevonen. Se juoksi juoksemisen ilosta tehden pieniä pukkeja. Pidätin hevosta kerta toisensa jälkeen, kunnes se yhtäkkiä teki valtavan loikan sivulle. Rojahdin sen kaulalle. Jalustimet irtosivat jaloistani, mutta en onneksi tippunut satulasta. Korjasin asentoni ja maiskautin Moren liikkeelle. Jatkoin ratsastamista normaaliin tapaan.
Onnistuneiden laukanvaihtojen jälkeen annoin Morelle pitkät ohjat. Tai ainakin hetkeksi, sillä muuten ori olisi varmasti tylsistynyt ja päättänyt hieman viihdyttää itseään... Suoritettuamme loppukäynnit, taputin oria kaulalle ainakin joten kuten tehdystä työstä ja laskeuduin satulasta. Löysäsin hieman satulavyötä ja ryhdyin taluttamaan hevosta pois kentältä. Severi oli katsellut koko ajan ratsastustani. Kun talutin Moren hänen ohitse, hän sanoi virnuillen: "Sehän näytti ihan hyvältä, kai, jos sitä loikkaa ei lasketa. Tai ainakin näytät hyvältä noissa tiukoissa ratsastushousuissa." Katsoin Severiä takaisin hymyillen.
Hoitokarsinassa riisuin satulan, suitset ja satulahuovan sekä puhdistin Moren selän ja tarkistin jalat. Kaikki oli kunnossa. Ori liikehteli levottomasti hoitokarsinassa ja hirnahti pari kertaa tutulle hevoselle. Kukaan ei vastannut sille, mutta silti se näytti olevan vieläkin täynnä virtaa. Käskin Severin huuhtomaan Moren kuolaimet vedellä sillä aikaa, kun vein Moren takaisin tarhaan. Ori kirmasi pienen varsan lailla ympäri tarhaa.
Tarkistin, että Severi oli palauttanut kaikki tavarat paikoilleen siististi. Yllätyin, sillä kaikki tavarat olivat juuri siellä missä pitikin. Ainoastaan hoitopakin kansi oli jäänyt auki, mutta miehet ovat aina miehiä. Suljin kannen ja lähdin hymyillen Jääntallista. Severi odotti minua ulkopuolella. "Kävelläänkö vähän pidempi reitti?" hän kysyi ja tarttui minua kädestä. "Käy mulle", sanoin säteillen ja nojasin Severin olkapäähän.
Kävelymatka kulki läpi kauniin puiston. Kukkaistutukset olivat värikkäitä ja puut heiluivat kauniisti tuulessa. Meitä vastaan tuli tutunnäköinen nuori mies. Aluksi en muistanut häntä, mutta sitten hänen nimensä tuli mieleeni: Kristian. Mies pysähtyi ja kääntyi meitä kohden. "No, hei, hei. Mitäs teille kuuluu, jos saa kysyä?" Kristian sanoi. Severi oli jo valmiina lyömään Kristiania, mutta estin sen nappaamalla tiukasti hänen nyrkistään kiinni. "Hyvää, koska niin vastataan aina. Muuta sulle ei tarvitse kertoa", sanoin silmät vihaa leimuten. "Oletpa söpö vihaisena", Kristian sanoi ja silitti hiuksiani. Severi löi vihaisena miestä suoraan mahaan. "Vai tällaista peliä sitä sitten pelataan", Kristian sanoi hetken päästä. Hän työnsi Severin pusikkoon ja löi häntä silmään. Auts, siihen tulisi ikävä mustelma. Juoksin miesten väliin, mutta tappelusta ei meinannut tulla loppua. Kristian näköjään voitti, sillä hän piti Severin kaulasta kiinni ja sanoi: "Viekää minut Sumun luo."
|
|
|
Post by Minka on Aug 1, 2016 20:17:10 GMT
Tosi kiva tarina ja mukava lukea välillä eri kertojankin näkökulmasta sillä tulee kivaa vaihtelua :-) Oijoi toi loppu kuulostaa aika pahalle
|
|
|
Post by Sumu on Aug 2, 2016 16:17:22 GMT
Jälleen tönkkö tarina, mutta halusin nyt vaan jotenkin ratkaista tän jutun. XD
Hääkutsu
Räpyttelin silmiäni auki. Oloni ei ollut enää yhtä paha kuin aamulla. Hilla joi vettä vesikupistaan. Ruskea koira kääntyi kohti ovea. Joku oli tulossa. Rappusista kuului askelia. Avain kääntyi ovessa ja se vetäistiin voimalla auki. Ovesta sisään astui ensin Ilona hyvin huolestuneen näköisenä. Severi seurasi häntä. Kaikista kauhein henkilö tuli viimeisenä. Se oli Kristian. Hän laittoi oven kiinni. Miehet olivat selvästi tapelleet, sillä komeat mustelmat koristivat heidän käsivarsiaan. Severin silmäkin oli mustunut. Nousin istumaan sohvalle. "Mitä täällä oikein tapahtuu? Miten tuo on täällä?" kysyin Ilonalta hädissäni osoittaen Kristiania. Hilla oli juossut vessaan piiloon. Juoksin äkkiä vessan ovelle ja laitoin sen lukkoon. Tungin avaimen taskuuni mahdollisimman huomaamattomasti.
"Siitä onkin jo jonkin aikaa, kun viimeksi nähtiin", Kristian sanoi ja käveli minua kohti. Teeskentelin oksentavani. Kristian huomasi, että huijasin. Hän tuli vain parin senttimetrin päähän minusta. Tönäisin häntä kauemmaksi, mutta mies ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. "Mitä sä haluat?" kysyin peloissani. Sydämeni hakkasi pelosta. Severi käveli Kristianin taakse. Ilona katseli nurkasta tapahtumia. "Haluan vain sinut. Ja jos en saa, joudut kärsimään", Kristian sanoi. "Mutta en tajua, miksi haluat mulle pahaa, jos kuitenkin välität musta jollain tasolla", sanoin hivuttautuen oikealle. Kristian seurasi minua ja vastasi: "Kostan sulle siitä, että mursit mun sydämen."
Kehittelin mielessäni suunnitelmaa. Yhtäkkiä oveen koputettiin. Ilona juoksi avaamaan sen ja sisään astui Markus. Hän katseli tilannetta ihmeissään. Kristian otti pari askelta kauemmas minusta. "Hei", Markus sanoi kulmat kurtussa. "Tulinko väärään aikaan?" "Et ollenkaan", sanoin ja hymyilin tekohymyäni. "No, sepä hyvä! En ole enää vihainen sulle, Sumu. Asiani oli vain se, että, no miten sen nyt sanoisi...", Markus yritti etsiä oikeita sanoja. "Tässä." Hän ojensi kirjekuoren käteeni. "Annatko minulle anteeksi?" kysyin anovasti. Markus nyökkäsi ja hymyili. Juoksin halaamaan häntä ihan vain Kristianin kiusaksi. "Avaa nyt jo se kuori!" Severi käski, koska halusi tietää kirjekuoren sisällön. Sisältä paljastui hääkutsu Markuksen ja Hillan kasvattajan, Emilian häihin. He olivat siis löytäneet toisensa. "Kiitos!" sanoin Markukselle.
Kun hiljennyimme hetkeksi, Kristian kysyi Markukselta: "Kuka sä muuten olet?" Markus kertoi koko jutun alusta loppuun asti. Kaikki valkeni Kristianille. Hän huusi vihaisena minulle: "Sulla ei sittenkään ole mitään asiaa mun lähelle! Anteeksi et saa ja kyllä mä löydän jonkun paremman!" "Ei haittaa", sanoin iloisena. Kristian juoksi ulos ovet paukkuen. Toivottavasti en näe häntä enää ikinä.
|
|
|
Post by Minka on Aug 2, 2016 20:53:40 GMT
Oii vihdoin päästiin tosta kakkiaisesta aka Kristianista eroon :DDD Tosi kiva tarina ♡
|
|
|
Post by Sumu on Aug 3, 2016 3:59:13 GMT
Oii vihdoin päästiin tosta kakkiaisesta aka Kristianista eroon :DDD Tosi kiva tarina ♡ Kiva, että tykkäsit
|
|
|
Post by Enmi on Aug 3, 2016 6:44:02 GMT
Oii vihdoin päästiin tosta kakkiaisesta aka Kristianista eroon :DDD Tosi kiva tarina ♡
|
|
|
Post by Sumu on Aug 3, 2016 7:42:06 GMT
Maria hakemassa
Laitoin Morea valmiiksi. Tungin sormeni orin hammaslomaan ja se avasi suunsa. Pujaitin kuolaimet sen suuhun. Ilona katseli ihmetellen kiireistä toimintaani. Mari oli kadonnut. En antaisi itselleni koskaan anteeksi, jos en edes yrittäisi etsiä tammaa. Se on niin kultainen ja kaunis. Sen luonne on lähes vastakohta Moren kahjoudelle. Kuopiva ori hirnahti korvani juuressa kuuluvasti. "Eikö sun pitäisi ottaa vähän rauhallisemmin?" Ilona yritti hidastaa minua. "Ei se ole vakavaa. Aamulla vaan vähän heikotti, mutta mä olen jo terve!" valehtelin Ilonalle. Oikeasti olin aamulla heti ensimmäiseksi juossut vessaan ja oksentanut.
Heitin satulan Moren selkään. Väistelin samalla orin jalkoja, jotka olivat ottaneet minut kohteekseen. "Lopeta!" komensin oria vihaisesti. More mulkaisi minua pahasti. Vastahan me olimme päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen, mutta nyt olimme palanneet lähtöpisteeseen. Ilonaltakin taisi palaa pinna, sillä hän ryhtyi patistamaan minua rauhoittumaan ja lepäämään. "Jos sulla ei ole muuta tekemistä, kuin komennella mua, mene siivoamaan laidunta!" suutuin Ilonalle. Ilona tuhahti ja pudisti päätään. Hän marssi ulos tallista taakseen vilkaisematta.
Talutin rimpuilevan Moren ulos Jääntallista. Ori heitteli päätään ja hirnui kimeästi. Otin tiukemmin kiinni Moren ohjista. Se ei halunnut totella minua. Ori oli nähnyt tammojen karkaavan laitumelta. Siksi sen tunteet olivat tälläkin hetkellä vuoristoradassa ja se ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Pystyin itsekin samaistumaan tuohon. Sotkuisella tallipihalla kiristin satulavyötä ja ponnistin itseni hermostuneen orin selkään. Se kolautteli jalkojaan yhteen ja oli valmis nousemaan pystyyn millä hetkellä hyvänsä. Laitoin kypärän syvemmälle päähäni ja painoin pohkeeni orin kylkiin. Se hyppäsi vauhdilla eteenpäin, vaikka tarkoitus oli vain kävellä rauhallisesti etsimään Maria. Horjahdin satulassa. Korjasin asentoni ja pidätin oria. Se seisahtui hetkeksi, mutta säntäsi hetken päästä täyteen laukkaan suoraan kohti metsää. Pysyin vaivoin sen kyydissä.
More seisahtui ison kiven luona hengästyneenä. Sen kaula oli hiestä märkä ja hengitys kuulosti puuskuttavalta. "Joko juoksit tarpeeksi?" kysyin orilta. Katselin ympärilleni. Ei mitään jälkiä hevosista. Metsässä oli hiljaista. Pieni tuulenvire hipaisi kasvojani. More pysyi kerrankin paikoillaan. Sillä ei ollut hetkeen energiaa pomppia missä sattuu.
Annoin pohkeita ja ori lähti kävelemään reippaasti. Ohjasin sen laidunten luokse. Rikkinäistä aitaa korjattiin ja maalattiin. Työ näytti loputtomalta. Ilona vilkaisi nopeasti minua, mutta jatkoi hommaansa vakavana. Riitely ei tainnutkaan olla hyvä idea.
Hevosten kavionjälkiä oli ympäriinsä tallipihalla. Niitä oli niin paljon, että maassa ei näyttänyt muuta olevankaan heinänkorsien lisäksi. More nosti ravin käskystäni hieman kärttyisästi. Se huitoi hännällään kiukkuisia paarmoja pois kimpustaan. Jatkoimme matkaamme.
Ravasimme ympäriinsä laidunten lähistön maastoa tutkien ainakin tunnin. Mitään hetkauttavaa ei tullut vastaan. Toisen tunnin kulutimme hakien Maria metsästä. Luovutin, koska More oli niin väsynyt, että ei jaksanut edes ajatella hankaloittaa ratsastamistani. Se löntysteli hikisenä ja paarmojen syömänä tyytyväisesti tallipihalle. Sen harja oli täynnä risuja ja roskia. Itsekin olin täynnä roskia. Näytimme varmasti huvittavilta.
Laskeuduin satulasta jalat muussina. Olin saanut kokea Moren herkkyyden monen monta kertaa. Sain kokea myös maan kovan pinnan ainakin viisi kertaa. Löysäsin Moren satulavyötä ja talutin väsyneen orin Jääntalliin. Kiinnitin sen tiukasti kiinni hoitokarsinaan. Riisuin varusteet. Huomasin orin hakanneen jalkansa verille, vaikka olin laittanut sille suojat. Kaadoin väsyneenä vettä sen jalkoihin ja hinkkasin kuivuneen veren pois. Kylmäsin orin jalat. More ummisti silmänsä kiinni ja lepuutti toista takajalkaansa. Hymyilin, koska More näytti söpöltä väsyneenä.
Harjasin torkkuvan Moren puhtaaksi. Harjan selvittämisessä tuntui menevän ikuisuus. Talutin uupuneen orin tarhaan. Se ei jaksanut enää vastustella, vaan seurasi minua kuin koira. Se torkkui tarhassa päätään roikottaen.
Tallissa päätin puunata Moren suitset. Ne olivat likaiset. Näky ei siis ollut kaunis. Avasin kaikki soljet ja irrotin osat toisistaan. Hinkkasin valjasrasvalla jokaisen nahkaisen kohdan. Kuolaimet liotin kunnolla saippuassa, jotta niistä lähtisi pienetkin tarhat irti. Pyyhin osat rätillä ja kokosin suitset. Ne näyttivät jälleen paljon puhtaammilta. Ripustin suitset hyvillä mielin paikoilleen.
Mieltäni kuitenkin painoi yksi asia. Palaisiko Mari koskaan takaisin? Löydettäisiinkö sitä mistään elävänä tai kuolleena? Kyynel vieri alas poskiani. Suuri huoli kalvoi sisintäni. Pyyhkäisin kyyneleet pois kasvoiltani ja yritin hokea itselleni, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin, vaikka en ollut ollenkaan varma asiasta.
|
|
|
Post by Minka on Aug 3, 2016 9:25:22 GMT
Voi ei :-( Toivottavasti Hurppa on nyt kiva ja tuo Marin takaisin
|
|
|
Post by Sumu on Aug 29, 2016 17:28:09 GMT
Esteitä Moren kanssa
"Anteeksi", sanoin hiljaisella äänellä heti ensimmäisenä asiana aamulla. Ilona heräsi muminaani. Makasin Ilonan vieressä lattialla, sillä Severi ei halunnut nukkua kummankaan kiukkuisen henkilön vieressä. "Anteeksi minunkin puolesta", Ilona vastasi ja hymyili kaunista hymyään. "Hiljaa siellä!" Severi ärähti ja käänsi kylkeään sängyssäni. Hilla ryhtyi nuolemaan iloisesti Severin kasvoja, mutta veljeni vain työnsi koiran sivuun ja kiroili. Hilla meni hämilleen ja hyppäsi alas sängyltä.
"Tule tänne, tyttö", houkuttelin koiraa. Nousin istumaan. Severi mulkaisi minua. Vastasin mulkaisuun samalla mitalla. Että inhoan häntä! Kauheampaa vierasta en ole aikaisemmin nähnyt. Severi on koko ajan valittamassa. Vieraiden kuuluisi tyytyä siihen mitä on tarjolla. Silitin Hillan ruskeaa turkkia. Koira tökkäisi minua nenällään. Hymyilin. Ilonakin nousi istumaan. "Onko jo nälkä?" hän kysyi koiralta. Hilla juoksi äkkiä ruokakupilleen. Laitoin Hillan ruoan valmiiksi ja annoin sen koiralle. Severi hautasi päänsä tyynyyn, jotta ei kuulisi koirasta lähtevää rousketta.
Vaihdoin vaatteeni. Sillä välin Ilona oli nukahtanut uudestaan. Voin jälleen hieman huonosti, vaikka verensokerini olivat ihan normaalit. Laitoin hiukseni kiinni ja meikkasin nopeasti. Nappasin tallilaukkuuni omenan ja vesipullon. Tiedän, että minun pitäisi syödä kunnolla varsinkin sairauteni takia, mutta yleensä se tuppaa vähän lipsumaan...
Hilla oli syönyt ruokansa ja halusi ulos. Pujautin pannan koirani kaulaan ja kiinnitin hihnan siihen. Avasin narisevan oven ja astuin ulos talosta. Severin näytti keskisormea, kun suljin ovea. Lukitsin oven ja toivoin, että Severi lopettaisi lapsellisen käyttäytymisen.
Ulkona oli vielä vähän viileää. Kello oli vasta seitsemän. Vedin huppariani tiukemmin kiinni ja siirsin karanneen hiussuortuvan korvani taakse. Hilla hipaisi hännällään jalkaani kävellessämme kohti Hevosjärven tilaa. Puut huojuivat tuulessa. Huokaisin. Vihdoinkin olin yksin. Kukaan ei katsellut minua. Oli vain minä, Hilla ja tie Hevosjärven tilalle.
Kävelin tallipihalle. Siellä meitä vastassa oli ihana ja pieni falabellatamma, Arabella. "Hei, söpöliini", sanoin ja pörrötin Arabellan harjaa. Se tuijotti minua suloisilla silmillään. Enpä ollut vielä kertaakaan päässyt rapsuttamaan sitä kunnolla. Kuulostaa lähes mahdottomuudelta, mutta kai olen aina sivuuttanut falabellan tullessani tilalle. Hilla nuuhkaisi tamman turpaa. Falabella hinkkasi päätänsä tuttavallisesti koiran selkään. Olipa se söpöä. Sitten Ara kääntyi takaisin minun puoleeni ja hamusi taskuani iloisesti. "On mulla täällä yksi nami", sanoin ja kaivoin taskustani herkun pienelle hevoselle. Ara söi herkun nopeasti ja ravasi seuraavan tulijan rapsuteltavaksi.
Talleissa hevoset ja ponit rouskuttivat parhaimmillaan aamuruokaansa. Kävelin kohti Moren karsinaa Jääntallin orikäytävällä. Ori nosti päänsä ylös ja hirnahti. Se ei kuitenkaan häirinnyt muiden hevosten syömistä - onneksi, sillä hevoseni on muutenkin aikamoinen riesa. More ei ollut koskenut ruokaansa. Se otti pari heinänkortta suuhunsa, mutta sylkäisi ne heti pois, kun huomasi minun pysähtyneen kauemmas sitä tarkkailemaan. "Yritätkö tahallasi sotkea sen karsinan?" kysyin silmiäni pyöritellen. Hevoseni on sitten nirso tapaus.
More ei tehnyt elettäkään syödäkseen. Se hyöri karsinassa ja kuopi pahaan tapaansa. Minä selkeästi häiritsin sen keskittymistä. Se vilkuili minua innoissaan. Päätin jättää orin rauhaan, joten menin Hillan kanssa varustehuoneeseen. Aikani kuluksi avasin Moren hoitopakin tutkiakseni harjojen kunnon. "Ehkä nää harjat olisi ihan hyvä putsata", sanoin itselleni hiljaisella äänellä. Otin laatikon mukaani ja astelin ulos tallista. Hilla istahti keskelle tallipihaa. "Mitä nyt?" ihmettelin ja kävelin Hillan viereen. Kauempana käveli iso kissa selkäänsä venytellen. Nykäisin Hillaa hihnasta ja se seurasi hitaasti minua. "Älä vaani sitä", sanoin ja komensin Hillan istumaan penkin viereen. Lösähdin itse penkille hoitopakin kera. Pöllyttelin harjoja ulkona. Karvoja irtosi harjoista aika lailla.
Palattuani Jääntalliin More oli syönyt. Talutin sen nopeasti hoitokarsinaan. Onneksi se totteli minua. Hilla katseli tarkasti meitä, kun harjasin Morea valmiiksi. Ori huitaisi kesken harjaamisen päällään olkapäätäni. "Ei", komensin sitä ja työnsin heiluvan pään kauemmas. More mulkaisi minua ja huiski hännällään kuin kiukkuinen kissa. Jatkoin harjaamista tiukemmin ottein, sillä muuten en olisi saanut Morea koskaan puhtaaksi.
Kaviot. Ne ovat Moren herkkä kohta. Niihin ei saisi olla muilla mitään asiaa, - paitsi niiden uhrina, mutta se ei ole nyt oleellista (vai onko? XD) - jos Morelta kysytään. Nämä kuuluisat Moren puolustusmenetelmät otettiin jälleen kerran käyttöön. Ori potkaisi minulta ilmat pihalle. Keräilin hetken ilmaa itseeni Hillan nuolemana, kunnes yritin jälleen puhdistaa Moren kavioita. Pyysin viatonta ja pahaa aavistamatonta Bellaa pitelemään Morea, kunnes saisin sen kaviot siivottua. Bella yritti pitää orin rauhallisena ja onnistuikin siinä. Sain puhdistettua orin kaviot yksi toisensa jälkeen.
Kiirehdin hakemaan Moren varusteita. Vein varustehuoneeseen myös Moren hoitopakin takaisin. Ori ei taaskaan halunnut avata suutaan. Työnsin siis sormeni hammaslomaan, jotta suu aukenisi. Onneksi More ei ole kovin herkkä puremaan - ainakaan vielä. Asettelin satulahuovan sen selkään. Laitoin satulan selkään ja suorastaan hyökkäsin satulavyön kimppuun. "Siellä on ja pysyy", hihkaisin iloisesti, kun sain satulan kiinnitettyä riehaantuneeseen Moreen. Laitoin sen jalkoihin vielä suojat.
Talutin Moren ulos Jääntallista. Hilla seurasi meitä varuillaan, mutta koko ajan hyökkäysvalmiudessa. Annoin koiralleni merkin katseellani. Hilla tajusi, että sen ei tarvitsisi olla valmis suojelemaan minua, jos jotain kävisi. Se silti piti kunnon välimatkan Moreen, sillä se ei pidä oria turvallisena. En kyllä minäkään pidä.
"Rauhoitu", komensin Morea, kun se riuhtoi minua väärään suuntaan. Tiedän, että häviäisin orille taistelussa 10-0, joten fyysisestä ojentamisesta ei olisi hyötyä kuin lääkäreille. More kulki kanssani samaan suuntan kiukkuisesti. Se ei tykkää siitä, että se ei saa tehdä mitä huvittaa. Ehkä More vielä jonain päivänä ymmärtää, että säännöt eivät ole keksitty sen kiusaksi.
Nelli ratsasti Jäänkentällä White Rosella. He olivat selvästi hypänneet esteitä, sillä kentälle oli rakennettu pari estettä. Nelli ratsasti Dreamilla loppukäyntejä. Pysäytin Moren kentän laidalla. Käskin Hillan istumaan. "Moi!" huuhahdin. Nelli hymyili minulle ja vastasi tervehdykseeni. "Voinko mä tulla jo siihen lämppäämään? Sun ei tarvi viedä esteitä pois, koska mä aattelin laittaa tän hullun kaakin kunnolla töihin", kysyin. Samalla pidin tiukemmin kiinni levottoman Moren ohjista. "Joo, tuu vaan", Nelli sanoi ja antoi hevosensa kävellä rauhallisesti uraa pitkin.
Talutin Moren kentän puolelle. Kiristin satulavyön kireämmälle. More peruutti pari askelta. Pysäytin orin pakoaikeet ja laitoin jalkani jalustimeen. Ponnistin Moren selkään. Ori heitteli päätään. Ehkä olisi sittenkin pitänyt laittaa martingaali. Se hirnahti Dreamille pilkettä silmäkulmassa. Keräsin ohjat käteeni ja annoin orille pohkeita. Se asteli energisin askelin eteenpäin. Se kulki lähes täydellisessä peräänannossa, sillä halusi esittää Nellin tammalle "kovaa jätkää".
Ohjasin Moren voltille. Tein ensin muutaman voltin käynnissä ja sitten ravissa. Vaihdoin suuntaa ja varmistin, että More oli vetreä molemmissa suunnissa. Sitten nostin laukan. Hain reipasta, mutta rentoa laukkaa. More keskittyi tehtäviinsä todella hyvin eikä yrittänyt edes tehdä ratsastamisestani vaikeampaa. Sillä pitäisi näköjään aina olla tamma samalla kentällä, jotta se oikeasti käyttäytyisi.
Ohjasin Moren laukassa esteelle. Este oli tavallinen pystyeste. Puomit olivat maalattu huolellisesti puna-valko raidallisiksi. More laukkasi innokkaasti esteelle. Pidätin oria. Laskin mielessäni sekunteja siihen, että tippuisin maan kamaralle. More ponnisti esteen yli. Pidin tasapainoni hallinnassa. Tunsin miten hyppy loppui ja Moren kaviot laskeutuivat maahan. Siristin silmiäni. Hetken kesti, että hymy nousi huulilleni. "Hyvä, poika", sanoin tyytyväisenä tummalle orilleni. Se pärskähti ja kiihdytti jo malttamattomana seuraavalle esteelle.
Hyppäsimme esteet eri suunnista. Pakko myöntää, että se sujui yllättävän hyvin. Ehkä tänään olikin ihan hyvä päivä. Annoin Moren kävellä pari minuuttia. Sitten nostatin taas laukan. Hyppäsimme sarjaesteen vielä muutaman kerran, koska se oli selkeästi ollut hankalin. Hypyt sujuivat hyvin lukuunottamatta paria kolausta. Kiitin Morea hyvästä työstä ja annoin sen kulkea rauhallisesti uralla lähes pitkillä ohjilla. Luotin oriin taas vähän enemmän.
Laskeuduin satulasta. Löysäsin satulavyötä. Ratsastuksesta oli jäänyt tosi hyvä maku suuhun. Tämä maku ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, sillä More alkoi temppuilla. Yhtäkkiä se ei enää halunnutkaan totella minua. Lyhensin ohjia kädessäni ja talutin oria määrätietoisesti kohti Jääntallia. Pyysin ystävällistä ohikulkijaa siivoamaan esteet pois kentältä. Hän auttoi mielellään. Kutsuin Hillan seuraamaan meitä.
Ei kestänyt kauaa, kun More päätti alkaa uhitella. Hoitokarsinassa se polki jalkaansa kiukkuisesti. Yritin rauhoitella sitä, mutta tuloksetta. Päätin siis kylmän viileästi ottaa varusteet pois ja yrittää varoa mahdollisia hyökkäysyrityksiä. Pari kertaa tuli väistettyä äkäistä kaviota, mutta ei muuta. Olin odottanut paljon pahempaa, mutta pahin oli ohi silloin, kun harjasin likaa pois satulan kohdalta.
Talutin hieman rauhallisempaa Morea ulos Jääntallista väsyneenä. Minua väsytti Moren huono käytös. Se muistuttaa jotenkin kaukaisesti Severin ilkeilyä. Severi onkin veljeni, ei hevoseni. Vapautin Moren tarhaan riehumaan. Se purki kiukkunsa pukeilla ja villillä, lennokkaalla laukalla. Haaveilin joskus ratsastavani sillä noin nopeasti ja vieläpä hallitusti.
Erotin hieman kauempaa kaksi henkilöä. He olivat metsän suojassa. Tunnistin heidät heti. He seisoivat liimaantuneina toisiinsa. Hymyilin hetken ja ajattelin itsekkyyttäni. Miksi en vain heti aluksi ollut hyväksynyt heidän suhdettaan? Ehkä olin halunnut pitää parhaan kaverin ja veljen erillään, mutta he näyttivät nauttivan toistensa seurasta. Vakoilin heidän pitkää ja romanttista suudelmaansa. Se oli kuin elokuvasta. Tajusin tyhmyyteni ja hyväksyin asian. Olin onnellinen heidän puolestaan.
|
|
|
Post by Sumu on Feb 3, 2017 15:26:20 GMT
Löysin tällasen vanhan ja lyhyen tarinan mun koneen syövereistä.
Ongelmia
Ahdistus oli tarttunut minuun. Tunsin itseni yksinäiseksi. Ilona ja Severi olivat lähteneet takaisin Suomeen. Yksiöni tuntui tyhjältä ja elottomalta. Se ei enää täyttynyt iloisesta juttelusta tai vihaisista huudoista. Kaipasin niitä molempia. Hillakin odotti ovella, että he palaisivat. Aamulla he olivat keränneet kamppeensa ja ottaneet taksin lentokentälle. Vilkuilin kelloani jatkuvasti. Se lähestyi jo kuutta illalla, mutta en jaksanut tehdä mitään. Elämä tuntui tylsältä. Halusin kuitenkin mennä katsomaan Morea. Se ei varmaankaan kaivannut minua, mutta se ei estänyt minua lähtemästä.
Pakkasin siis laukkuni ja astelin masentuneena ulos ovesta. Harpoin rappuset alas. Hilla seurasi iloisesti minua, sillä se kaipasikin jo lenkittämistä. Ulko-ovella meitä vastaan tuli uusia kasvoja. Kolme pientä lasta juoksivat innoissaan ovesta sisään. He huomasivat Hillan ja kuiskuttelivat keskenään osoitellen koiraa. Heidän äitinsä tuli sisälle kantaen isoa pahvilaatikkoa.
"Hei. Ootteko muuttamassa?" kysyin naiselta. "Kyllä. Ostimme sen yläkerrassa myynnissä olleen asunnon. Tässä ovat lapseni Kimi, Petra ja Sandra", nainen vastasi. Tajusin heti, että nimet olivat suomenkielisiä. Vaihdoin englannin suomeksi: "Tää on hauska sattuma. Mäkin oon muuttanut Suomesta tänne!" "Hei äiti, se puhuu suomea!" Kimi tokaisi heti äidilleen. "Niinpäs tekee. Olen siis Laura, hauska tavata", Laura kertoi hymyillen. "Sumu. Ja tässä on Hilla. Sitä saa silittää", vastasin ja hymy tarttui huulilleni. Lapset kiirehtivät rapsuttamaan Hillaa. Hilla piti heistä ja he siitä.
Syksy oli tullut. Sen kyllä huomasi, sillä lämpötila oli laskenut kesästä. Puiden lehdet olivat kellastuneet ja niitä tippui maahan. Hilla yritti napata leijailevia lehtiä suuhunsa. Se nautti täysin riemuin syksystä. Komensin Hillan viereeni, sillä huomasin vihaisen miehen lähestyvän meitä. Hän talutti kahta pitbullia, jotka olivat äsken ärähtäneet ohikulkijalle. Keräsin remmia enemmän käsiini. Pitbullit haukkuivat ohikulkiessaan. Mies ei piitannut asiasta yhtään. Hän käveli ylpeästi eteenpäin. Ripeytin kävelytahtia. Mies vaikutti oudolta.
Päivän paras hetki oli ehdottomasti se, kun pääsin pois kaiken ahdistavan läheltä. Se rauhoitti mieltä. Ja se paikka oli Hevosjärven tila. Siellä kaikki paha mieli yleensä kaikkoaa ja pystyn olemaan oma itseni.
Arabella kävi luonani rapsuteltavana. Ihastun pieneen hevoseen enemmän joka kerta kun nään sen. Sen suloisista silmistä on vaikea irrottaa katsettaan. Pörröinen harja näyttää veikeältä sen otsalla. Falabellaa voisi silitellä loputtomiin.
More hirnahti kimeästi viereisessä karsinassa asustavalle kaverilleen, kun astuin sisään talliin. Sen musta karva oli pienten haavojen peittämä. Ne oli puhdistettu, mutta tiesin heti, että jokin asia oli vinossa. Tallikäytävällä kiirehtivä Sara huudahti minulle: "Hurdella on sulle jotain asiaa." "Mä arvasin. Sen huomaa tosta idiootista", tuhahdin ja potkaisin kiukkuisesti lattialla olevan kiven pois tieltäni. "Sellasia ne välillä on", Sara sanoi ja tutkaili katsellaan Moren haavoja. "Mutta sun kannattaa mennä puhumaan Huussille, koska se ei näyttänyt olevan kauheen hyvällä tuulella." Nyökkäsin ja pystyin jo kuvittelemaan sen, mitä Huusari aikoisi sanoa minulle.
Kävelin kohti toimistoa. Hilla käveli vierelläni häntäänsä heiluttaen. Sen mielestä kaikki oli vielä kivaa, mutta minä olin jo täysin eri mieltä. Koputin toimiston oveen ristiriitaisten tunteiden vallassa. Mitä minun pitäisi sanoa? Pitäisikö minun puolustella Morea vai haukkua se hevonen ongelmineen lyttyyn? Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui paljon helpommalta.
"Sisään", kuului Huusarin ääni toimistosta. Vedin syvään henkeä ja avasin oven. Huusari istui toimiston pöydän ääressä. Hän kirjoitti jotakin tietokoneellaan. "Hei, Sumu. Sulle mä halusinkin puhua", Huusari sanoi ja irrotti katseensa tietokoneen ruudusta. "Moresta. Eikö niin?" kysyin ja istahdin läheiselle tuolille. Hilla heilutti Huusarille iloisesti häntäänsä. Huusari silitti koiran päälakea. "Juuri siitä", hän vastasi ja hänen ilmeensä vakavoitui. "Se on aiheuttanut hankaluuksia. Tänään aamulla se karkasi tarhasta. Yritin soittaa sulle, mutta et vastannut. No, sitten se palasi takaisin parin tunnin kuluttua. Se oli varmaan satuttanut itsensä metsässä. Lukitsimme sen karsinaan, mutta ei se pystynyt olemaan sielläkään ilman ongelmia", Huusari kertoi ja hiljeni hetkeksi vetämään henkeä. Pyörittelin jalkaani ja yritin keksiä jotain sanottavaa. "Ja siksi se on haavojen peitossa?" kysyin, koska en osannut sanoa muutakaan. "Niin. Se orisi potki karsinan seiniä ja sai muutkin hevoset vauhkoontumaan. Osa niistä haavoista on karkumatkalta ja loput karsinassa riehumisesta. Hyvä ettei se rikkonut jo seinää", Huusari sanoi vakavana.
"Tiiätkö yhtään, mikä sitä hevosta voisi vaivata? Ja miksi et vastannut puhelimeen? Sun pitäis olla tavoitettavissa, kun jotain tällastä sattuu", hän jatkoi ja odotti vastaustani. "Mulla on ollut nyt tänään vähän vaikeeta, vaikka ei se miksään syyksi käy. Mä olin varmaan jo siinä vaiheessa heittänyt mun puhelimen seinään", vastasin nolona. Huusari naurahti. "Mä heitin sen ihan oikeesti seinään ja se meni rikki", sanoin pienellä äänellä. Huusari hiljeni. Parin sekunnin ajan kumpikaan meistä ei sanonut mitään. "No, mitä me nyt tehdään?" kysyin. "Tai siis mitä mun pitää tehdä?" korjasin. "Pitääkö mun maksaa Moren aiheuttamista ongelmista?" Huusari sanoi: "Ei se mitään rikkonut ole, mutta pitäisikö sen rehua vaihtaa? Jos se saa siitä liikaa energia tai se ei muuten vaan sovi sille?" Huusari ehdotti. "Voitko sä tilata jotain? Mä kyllä maksan", vastasin ja yritin hymyillä. Se hymy näytti varmaankin enemmän irvistykseltä. "Joo. Tilaankin tässä just uusia rehuja", Huusari sanoi ja hymyili lämpimästi. "Ja jos se ei auta, niin kyllä me jotain keksitään", hän sanoi lohduttavasti. "Ehkä", ajattelin ääneti.
Suuntasin kulkuni takaisin kohti Moren karsinaa. Sen käyttäytyminen sai oloni tuntumaan kurjalta. Ehkä tämä hevonen on sittenkin liian vaikea minun käsiteltäväksi. Mieleni vaelsi alamaissa, kunnes huomasin Hillan tuijottavan minua nappisilmillään. Kumarruin silittämään sen sileää päälakea. Hillan katse oli täynnä rakkautta, ja toivoin, että omanikin olisi Hillan silmissä. Silloin tajusin, että minulla olisi kaikki hyvin, kun Hilla olisi vierelläni.
|
|
|
Post by Sumu on Jun 21, 2017 7:45:46 GMT
Olen noussut kuolleista!
Hups, mä olin ihan unohtanut julkaista tämän! Tarkoitus oli ollut vielä kirjoittaa pidempi tarina ja kertoa ratsastamisesta Morella, mutta halusinkin jo lopettaa tarinan tohon tunnelmaan.
Kesäkuun tarina
Aurinko lämmitti ihoani. Asettelin sinisia aurinkolasejani paremmin päähäni. Makoilin rannalla pyyhkeelläni onnellisena ja katselin vedessä leikkiviä lapsia. Hilla oli painautunut tiukasti kylkeeni kiinni. Silitin sitä ja hengitin syvään järven raikasta ilmaa.
Olin ystävystynyt naapurini Lauran kanssa. Hän oli muuttanut alkusyksystä yläkerrassa olevaan asuntoon. Hän oli jäänyt leskeksi kolme vuotta sitten kolmen pienen lapsensa kanssa. Tulimme heti hyvin juttuun, mikä on erittäin mukavaa, koska minulla ei ole paljoa kavereita Hevosjärven ulkopuolelta. Olimme suunnitelleet jo paljon tekemistä kesäksi.
Lauran 9-vuotias esikoinen juoksi nopeasti vedestä luokseni. Hilla nousi ylös tervehtimään poikaa. "Sumu, tuu katsomaan, mitä löysin tuolta hiekasta!" Kimi hihkui innoissaan ja osoitti kohti veden rajaa. "Tullaan, tullaan", sanoin ja nousin ylös rantapyyhkeeltani. Kimi tarttui käteeni ja johdatti minut löydöksensä luokse. "Eikö olekin hieno?" poika kysyi silmät säihkyen ja nosti kauniin simpukan kämmenelleen. "Se on tosi hieno", sanoin hymyillen. Että poika olikin hurmaava. "Mä annan sen sulle", Kimi sanoi. "Se on etukäteinen synttärilahja." Hän ojensi valkoisen simpukan kämmenelleni. "Kiitos", sanoin ja halasin poikaa. "Tämä on paras synttärilahja, jonka olen koskaan saanut." Poika halasi minua takaisin ja juoksi sen jälkeen uimaan.
Palasin takaisin rantapyyhkeelleni ottamaan aurinkoa. Hilla oli lähtenyt viereltäni leikkimään Lauran ja hänen seitsemänvuotiaiden kaksostyttöjen kanssa. He olivat myös ihania ja hyväkäytöksisiä lapsia. Puhelimeni alkoi piristä laukussani. Kaivoin sen esiin laukkuni pohjalta. Soittaja oli Ilona. Hän halusi puhua videopuhelua. "Moi!" kuului Ilonan innokas ääni. Hänen hyvin vaalean ruskeat hiukset oli letitetty kauniisti. "No moi!" vastasin tervehdykseen. "Mulla on sulle ylläri, mutta", Ilona jatkoi innokasta puhumistaan istuen huoneessaan olevassa säkkituolissa, "missäs sä oikein olet bikinit päällä? Rannallako?" "Joo. Me lähdettiin Lauran ja sen lapsien kanssa rannalle, kun on niin lämmintäkin", vastasin. "Mutta se ylläri! Arvaa, ketkä tulee taas kesäksi Ranskaan?" Ilona kertoi innoissaan. "No?" kysyin malttamattomana. "Mä ja Severi tietysti!" Ilona iloitsi. "Me tullaan sinne kesäkuun kymmenes päivä. Joten rupees jo tekemään tilaa sinne pikkuruiseen kotiisi." Naurahdin.
"Onko muuten siellä Suomessa lämmintä?" kysyin Ilonalta. "Nyt on joku 17 astetta, mutta oli meillä vähän aika sitten jopa 25 astetta lämmintä", Ilona kertoi. "Entäs siellä?" "Täällä on nyt varmaankin aikalailla se 25 astetta", vastasin. "Ehkä." "Just. Sä vaan letkottelet siellä auringon alla, ja me ollaan täällä pilvien armoilla", Ilona tokaisi pettyneenä. "No ei se nyt niin paha ole", yritin lohduttaa. "On se. Onneksi me tullaan kohta sinne, niin päästään vähän ruskettumaankin. Mä olen ihan kalkkilaivan kapteeni toisin kuin sinä", Ilona sanoi.
Ilonan takaa alkoi kuulua kolistelua. "Kuka siellä kolistelee?" kysyin ja yritin tirkistellä puhelimeni näytöltä, mitä Ilonan huoneessa oikein tapahtui. Kolistelija hyppäsi Ilonan viereen säkkituolille. "Rakas veljesihän se täällä kolistelee", Severi sanoi ja pörrötti vasemmalla kädellään Ilonan hiuksia. "Hei! Älä pilaa mun kampausta", Ilona ärähti ja vetäytyi kauemmas Severistä. "Kertoiko Ilona jo uutiset?" Severi kysyi. "Juu. Kivaa, että tuutte taas kylään. Mulla on välillä vähän tylsää yksin", sanoin ja tarkkailin veljeni muuttunutta ulkonäköä. "Miten sä näytät niin erilaiselta?" "Mä kävin parturissa eilen", hän vastasi ja asetteli hiuksiaan paremmin. "Aaa. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi nähnyt sut tälleen videon välityksellä", selitin. "Mutta nyt meidän pitää lähteä kävelemään kohti leffateatteria", Severi sanoi. "Me mennään kattomaan se uusi Pirates of the Caribbean", Ilona kertoi. "Pitäkää hauskaa", sanoin ja vilkutin. "Moikka!" Ilona ja Severi huudahtivat vielä ennen videopuhelun loppumista.
Laura käveli luokseni ja sanoi: "Me saatiin tuo hiekkalinna rakennettua loppuun, joten nyt voitaisiin lähteä kotiin. Mulla on iltavuoro töissä." "Okei. Käy mulle. Pakkaan vaan mun kamat tästä", vastasin ja ryhdyin viikkaamaan pyyhettä laukkuuni sopivaksi. Laura jäi hiljaisena seisomaan paikoilleni. Hänen vaaleat hiukset ja kukkamekko lepattivat tuulessa. "Mikä on?" kysyin ja katsoin hermostunutta Lauraa silmiin. "Mä tarttisin palvelusta. Unohdin hommata lapsille hoitopaikan työvuoron ajaksi, niin", Laura vastasi, "voisitko sä tulla meille vahtimaan niitä?" Hymyilin ja sanoin iloisesti: "Tietenkin voin. Me tullaan niin hyvin toimeenkin, että ei mitään huolta." "Kiitos, kiitos! Älä pelkää, tää ei tule toistumaan", Laura sanoi ja halasi minua tiukasti. "Mun oli tarkotus mennä vielä tänään tallille, joten voinko ottaa ne mukaan?" kysyin vielä tarkempia ohjeita. "Joo. Kyllä se käy, kunhan heistä ei ole vaivaa. Kimi on muuten jo kauan halunnut nähdä hevosesi", Laura kertoi.
Pakkasimme vielä loput tavaramme laukkuihimme. Kiinnitin Hillan hihnaan. "Nyt mennään!" Laura huusi lapsille. Kimi, Petra ja Sandra juoksivat luoksemme. "Sumu tulee illalla hoitamaan teitä", Laura kertoi lapsilleen avatessaan Skodansa ovea. Lapset hihkuivat riemusta. "Menkääs nyt jo kyytin", Laura hopotti. Istahdin pelkääjän paikalle Hilla jaloissani.
Kun saavuimme Lauran asuntoon, Laura meni vaihtamaan työvaatteet päälleen. "Tässä on avaimet. Keittiön tokasta kaapista vasemmalta löytyy pastaa ja jääkaapista jauhelihaa", Laura neuvoi. "Ja nukkumaanmenoaika on siinä kaheksan maissa." "Joo. Kyllä me pärjätään", vastasin. "Moi moi!" "Olkaa kiltisti Sumun kanssa!" Laura sanoi vielä lapsilleen ennen, kuin laittoi oven kiinni perässään. "Heippa!"
Lapset kerääntyivät heti luokseni. He tuijottivat minua innoissaan. "No, mitäs te nyt haluisitte tehä? Mihkä aikaan teillä muuten yleensä syödään?" kysyin lapsilta. "Me syyään puoli kuudelta", Kimi vastasi tomerana. "Siihen on vielä sitten about kolme tuntia aikaa", mietin ääneen. "Mitä apaut tarkottaa?" Petra kysyi ihmeissään. "Se on englantia ja tarkoittaa noin", selitin. "Mutta mennäänkö me nyt sinne tallille kattomaan heppoja?" Sandra hihkui. Hän rupesi hyppimään. "Jooko, pliis?" "Mennään katsomaan. Missäs teidän kengät on?" kysyin ja autoin lapsia pukeutumaan.
Kun lapsilla oli vaatteet päällään, menimme hakemaan kotoani vielä tallilaukkuni. Hilla innostui, kun tajusi taas pääsevänsä johonkin. "Onpa tää pieni talo", Sandra ihmetteli. "Missä sä nukut?" "Sohvasta saa sängyn, joten nukun siinä", vastasin ja etsin tallilaukkua vaatekaapistani. Pian lapset alkoivat pommittaa minua kysymyksillä. "Onks tää Hillan peti?" Petra kysyi ja osoitti Hillan petiä lattialla. "Missä on vessa?" Kimi kysyi ja tähyili ympärilleen. "Ketkä tässä kuvassa on?" Sandra kysyi ja otti valokuvakehyksen pöydältä. Hän melkein pudotti sen lattialle "On. Etkö käynyt vessassa, Kimi? Se on tuolla. Ja siinä kuvassa on minä, paras kaverini ja veljeni. Laita se takaisin paikoilleen, ettei se mene rikki. Nyt älkää koskeko mihinkään!" vastasin turhaantuneena kysymyksiin.
Kun Kimi oli käynyt vessassa, pääsimme vihdoinkin ulos kodistani. "Saanks mä kokeilla sun kypärää?" Petra kysyi. "Siitä vaan", sanoin ja annoin Petralle kypäräni. Hän laittoi sen päähänsä ja nauroi. "Se on mulle liian iso", tyttö kikatti ja hölskytti kypärää päässään. Hän otti sen pois päästään ja tunki takaisin laukkuuni. "No niin! Nyt mennään", sanoin ja pyyhin hikeä otsaltani, kun lukitsin oven.
Tytöt rauhoittuivat, kun kävelimme tilalle. Hilla oli täynnä intoa. Sen mielestä lapset olivat kivoja. Tuntui, että Kimi sai koko ajan lisää energiaa kävellessämme. "Mikä ton falabellan nimi on?" Sandra kysyi haltioissaan, kun näki Arabellan. "Se on ihana!" "Se on Arabella", vastasin. "Sitä saa silittää nätisti." Tytöt kiiruhtivat heti tutustumaan Arabellaan. Se näytti nauttivan saamistaan rapsutuksista. "Missä ne isot hepat on?" Kimi kysyi innostuneesti. Hän halusi nähdä korkeita hevosia. "Osa on talleissa ja pihatoissa ja osa tarhoissa", vastasin. "Me mennään kohta hoitamaan mun heppaa Jääntalliin, mutta mä esittelen teille paikat ensin." "Ahaa. Sandra ja Petra, tulkaa jo!" Kimi komensi siskojaan. "Sumu esittelee meille paikkoja."
Kimi ihasteli Jääntallin orikäytävällä olevia hevosia. Petra ja Sandrakin tarkkailivat tallia. Moren uusi ruoka oli sopinut hyvin orille. Se oli rauhoittunut ja jättänyt pahoja tapojaan vähän pienemmälle. Tai sitten se oli alkanut aikuistumaan. En olisi uskaltanut edes ottaa lapsia mukaani, jos More ei olisi rauhoittunut. Kun saavuimme Moren karsinan luo, sanoin: "Tässä on More. Ei kannata mennä sen lähelle, koska se ei oikein tykkää lapsista." "Miksei?" Sandra kysyi pettyneenä. "En tiedä", vastasin ja silitin Sandran hiuksia. "Minkä rotunen se on?" Petra kysyi ja katsoi Morea intensiivisesti. Lauran lapset olivat käyneet Suomessa alkeiskurssin, joten he tiesivät jo jotain hevosista. "More on suomalainen puoliverinen", kerroin.
Seuraavaksi suuntasimme kohti pukuhuonetta. Avasin kaappini ja laitoin tallilaukkuni sisälle. "Voiko joku ottaa Hillan siksi aikaa, että voin vaihtaa vaatteet?" kysyin. "Mä voin!" Petra hihkaisi. Ojensin Hillan hihnan Petralle. "Muistakaahan, että tallissa ei sitten saa juosta tai huutaa, ettei hevoset säikähdä", muistutin lapsia. Vaihdoin päälleni harmaan paidan, mustat ratsastushousut ja -kengät. Otin kypärän kainalooni. "Nyt mennään laittamaan More kuntoon", sanoin ja ohjasin lapset varustehuoneeseen. "Kanna sä tätä hoitopakkia, Kimi, ja ota sä noi suitset ja riimu sekä riimunnaru, Sandra", sanoin ja lastasin varusteita lapsien käsiin. "Mä voin ottaa satulan!" Petra ehdotti. "Etkä voi, kun sä talutat Hillaa", vastasin. "Mä otan satulan ja huovan. Ja nyt kannetaan nämä yhteen vapaaseen hoitopaikkaan."
Kun kävelimme käytävää pitkin, Minka tuli meitä vastaan. "Moi!" Minka tervehti. "Moikka!" Sandra vastasi puheliaimpana lapsista. "Moi! Mä olen hoitamassa mun naapurin lapsia, joten päätin ottaa ne tänne mukaan", kerroin Minkalle. "Okei. Mun pitääkin jo lähteä kotiin. Pitäkää hauskaa", Minka vastasi. "Heippa", Kimi uskaltautui sanomaan. Petra vain puristi käsillään tiukasti Hillan hihnasta.
"Laittakaas ne varusteet tohon. Kuka osaa puhdistaa karsinan?" kysyin. "Me kaikki osataan,", Sandra sanoi, "mutta mä en ainakaan halua." "No, jos te kaikki siivoatte vähän, niin mä voin laittaa Morea kuntoon? Käykö?" ehdotin. "Joo", Kimi vastasi kaikkien puolesta. "Mä muistan myös, missä kottikärryt ja lantala on." "Hyvä", sanoin. "Vuorotelkaa sitten myös, että kuka pitää Hillaa." Lapset lähtivät yhteistuumin hakemaan kottikärryjä. Itse suuntasin riimu ja riimunnaru mukanani hakemaan Morea karsinasta.
"Hejsan, poika", tervehdin Morea. Se höristi korviaan ja katseli valppaasti minua. Avasin karsinan oven ja pysäytin Moren pakoaikeet. Laitoin riimun sen tummaan päähän ja kiinnitin riimunnarun. Talutin Moren rauhallisesti hoitokarsinaan. More vilkuili ympärilleen hämmästyneenä, kun kiinnitin riimunnarua paikalleen. "Mitäs kattelet?" kysyin ja silitin Moren kaulaa. Tajusin sen ihmettelevän Hillan poissaoloa. Se oli tottunut Hillan katselevan meita aina vähän kauempana. "Hilla on tuolla siivoamassa sun karsinaa Lauran lasten kanssa", kerroin hevoselle, vaikka tiesinkin, että se ei pystyisi sitä ymmärtämään.
More kuopi hoitopaikan lattiaa. Komensin sitä lopettaamaan. Minun yllätyksekseni se totteli. Tänään olikin varmaan ihan hyvä päivä. Kaivoin Moren hoitopakista harjat esille ja ryhdyin hommiin. Harjasin oria pitkin vedoin. Se kääntyili aina välillä paikoillaan, mutta pysyi muuten rauhallisena. Olin silloin niin ylpeänä.
Ylpeys ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä seuraavaksi oli kavioiden puhdistuksen vuoro. More on tiedettävästi erittäin tarkka kavioistaan ja vartioi niitä, kuin mitäkin pyhäkköä. Tähän omistautuneisuuten ruokakaan ei ole auttanut. More rupesi nostelemaan jalkojaan ja heittelemään päätään, kun se huomasi kaviokoukun kädessäni. Puhuin orille rauhallisella äänellä ja toivoin, että se rauhoittaisi sitä edes vähän. More laski päänsä alas, mutta ei muuten helpottanut kavioiden puhdistamista. Lopulta olin kuitenkin käynyt kaikki kaviot edes joten kuten läpi ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluessa.
Lapset ja Hilla ilmestyivät paikalle, kun olin suitsimassa Morea. Se höristi korviaan Hillan huomatessaan ja antoi minulle oivan mahdollisuuden sujauttaa suitset sen päähän helposti ja ilman katastrofeja. "Me saatiin se karsina siivottua", Sandra kertoi. "Joku kiva mies auttoi meitä", Kimi lisäsi. "No, sepä hyvä. Kai muistitte kiittää avusta?" vastasin ja heitin tumman sinisen satulahuovan Moren puhtaalle selälle. "Joo, joo, varaäiti", Kimi vastasi vitsaillen. Naurahdin lapsen nokkeluudelle. Laitoin varoen satulan Moren selkään. "Mutta sähän olet meidän varaäiti. Vai etkö sä halua olla?" Petra pohti ja katseli minua hämmästynyt ilme kasvoillaan. "Sä oot niin kiva ja hoidat meitä välillä." Sydämeni suli ihastuksesta ja keskeytin hetkeksi Moren valmistelemisen. Kävelin lasten luokse ja kaappasin heidät kaikki halaukseen. Tunne oli aivan ihana. Joku piti minua kivana varaäitinä. "Tietenkin mä olen, jos haluatte", vastasin hymy huulillani. Ja se hymy ei halunnut haihtua huuliltani pitkään aikaan
|
|