mindy
Uusi tuttavuus
Posts: 3
|
Post by mindy on Mar 31, 2020 11:30:08 GMT
Mindyn hoitopäiväkirja.
Hoitohevonen: Suklaa
|
|
mindy
Uusi tuttavuus
Posts: 3
|
Post by mindy on Mar 31, 2020 18:24:26 GMT
Ensimmäinen päivä Hevosjärven tilalla
Astelin autoltani kypärä kainalossa kohti kauneinta rakennusta mitä tiesin. Tallia. Vedin syvään henkeä nauttien hevosten ja luonnon tuoksuista ilmassa. Katselin ihaillen upeaa, isoa tallia ja sen kutsuvia ovia. Ensimmäinen päiväni Suklaan hoitajana. "Miksi ikinä pidin taukoa tästä kaikesta?" ihmettelin mielessäni. Astuessani sisään hulppeaan, valoisaan talliin, minua tervehti ihana hevosten tuoksu ja kotoisa hörinä. Kävellessäni pitkin hyvin valaistua käytävää, mietin, ovatkohan jotkut hevoset nimensä mukaisia, kuten esimerkiksi Vekara, onkohan se pikkupoikamainen kaveri? Tai Ralli, millaistahan on ratsastaa ponilla, jonka nimi on ralli? Pitääköhän ratsastaja kiinni siitä mistä vain pystyy.
Mietteissäni pääsin Suklaan karsinan kohdalle, joka olikin tyhjä. "No, niinpä minä arvelinkin. Hyvä että on päässyt jo jaloittelemaan." ajattelin ja etsin katseellani karsinan ovesta tarhauksen tietoja. "Eli aika lähellä tallia" mutisin itsekseni, laskin kypärän laatikon päälle ja vedin hanskat käteeni. Olinkin ostanut uudet ratsastushanskat, entiset olivat jo aika puhkikuluneet. Onneksi muut varusteet ovat vielä ehjiä!
Suklaan karsinan ovessa olikin sopivasti tumma riimunnaru ja muutama harja ja kaviokoukku. Kaikki, mitä tarvitsisin, ainakin aluksi. Käännyin takaisin käytävällä ja lähdin etsimään varustehuonetta, aikeenani hakea muutama nami houkutteeksi tarhasta saannille. Yhtäkkiä käytävän varrella, yhdestä avonaisesta ovesta kurkisti kaksi pientä ponin päätä. Valkean merkin omaava sukkajalka tuli käytävälle ja köpötteli kiireesti eteeni ojentaen turpansa kohti ojentamaani kättä.
"Sinun täytyy olla Arabella" hymyilin ponille, olin lukenut näistä kahdesta tallin sivuilta. Arcadia, nimensäkin mukaisesti vähän arempana tyytyi katsomaan äitinsä perään karsinansa ovelta höristen. Rapsuttelin mielelläni Arabellaa, joka näytti hienon temppunsa, kavion tarjoamisen. Naurahtaen kosketin varovasti jalkaa ja rapsutin korvan takaa kiitokseksi. Siirryin Arabellan luota ja jatkoin matkaani varustehuoneeseen. Olin juuri avaamassa ovea, kun se lävähtikin auki nuoren tumman naisen avaamana. "Hui! Anteeksi, en kuullut kenenkään olevan siinä" nuori nainen pahoitteli hymyillen, kunnes pysähtyi katsomaan säikähdyksestä kalvenneita kasvojani tarkemmin. "Oletkos sinä Mindy? Suklaan uusi hoitaja? Tervetuloa! Minä olen Husaari" nainen esittäytyi ojentaen kätensä, sen joka ei ollut täynnä papereita.
"Hei! Minähän se, kiitos. Teillä on upeat tilat" en voinut olla kehumatta. "Kiitos, olemme pyrkineet viihtyviin ja toimiviin tiloihin." Husaari kertoi.
Hetken keskusteltuamme tiloista, muistin kysyä, olisiko ok, jos kävisin ratsastelemassa kevyesti kentällä Suklaan kanssa. "Tosiaan kun poika oli sairaslomalla, niin en mitään raskasta ajatellut, ihan jotain perus kenttätyöskentelyä käynnissä ja muutama kierros ravia ehkä" selitin ajatteluani.
Husaari mietti hetken, ennen kuin vastasi: "Kunhan ei heti mitään raskasta, ja viilentelee sitten jalkoja jos tarvii."
Sitten hän toivotti vielä mukavaa ratsastusta ja jatkoi matkaansa, paperinivaskasta päätellen jatkamaan paperitöitä. Minä löysin varustehuoneesta lääkekaapin ja sieltä namupussit ja nappasin muutaman herkun mukaani.
Siirtyessäni ulos, aloin heti tähyillä, missä näkyisi iso ori. Iso shire löytyi aika läheltä, pää heinäkasassa kahden muun hevosen kanssa. "Suklaa! Täällä, tuleppas tänne!" huhuilin hevoselle. Suklaa nostikin päänsä heinäkasasta korviaan höristellen. Astelin aitaukseen riimu selän takana ja namupalaa heilutellen. ”Tulehan tänne, mennään harjailemaan sinut ja käydään kentällä mutka” maanittelin oria, mutta turhaan. Kun pääsin niin lähelle että olisin yltänyt laittamaan sille riimun, herrasta tuli kilparatsu ja se laukkasi toiseen päähän aitausta. Hymyni hyytyi, huokaisin syvään ja laitoin namipalan takaisin kirkkaan oranssin softshell-takkini taskuun. ”Miksi kuvittelin, että luopuisit juoksuttamisen ilosta pahaisten namien takia?”.
Kokeiltuani kaikki mahdolliset huijauskeinot, riimun piilotuksesta namilla houkutteluun ja juoksukisaan Suklaan kanssa, ori oli juossut nenäni alta 15 kertaa ja olin kaatunut viidesti. Hikisenä istahdin maahan ja huikkasin hevoselle: ”Nyt en jaksa enempää juosta, tule, kun tulet. ” Suklaa nosti ylähuultaan ja hirnahti, nauroi mokoma minulle! Kuin sovinnon eleenä, se lähti hitaasti löntystelemään minua kohti. Kun Suklaa pysähtyi lyhyen matkan päähän minusta, nousin ylös ja sain laittaa sille riimun. ”Kiitos poju, eiköhän mennä” sanoin.
Päästyämme karsinaan Suklaan seurattua koiranpennun lailla, otin harjan esille. Lähestyin oria karsinassa varoen, ja antaen sen nuuhkia minut läpikotaisin. Aikansa haisteltuaan, rupesi poika hamuloimaan harjaa kädestäni. Nauraen otin harjan kauemmas sen päästä ja siirryin hevosen sivulle, aloittaen sukimaan harjan alta. Pöly irtosi orin kiiltävästä karvasta siirtyessäni kyljen kautta jalkoihin ja takamuksen päälle. Harjasin erityisen huolellisesti satulan ja satulavyön paikat. Tunnustelin jalat läpikotaisin, niissä ei tuntunut turvotusta, eivätkä ne olleet mitenkään erityisen lämpimät, onneksi. Harjattuani hevosen, otin kaviokoukun ja puhdistin kaviot tarkistaen kengityksen. ”Haetaanpas sinulle varusteet” sanoin Suklaalle ja taputin sitä lavalle. Hevosten varusteet olivat helposti löydettävissä, nimikoiduilta paikoilta. Ihailin vasta puhdistettuja ja vahattuja varusteita ottaen ne kantooni ja vein ne karsinan luo. ”Tässäpäs haaste, yllänkö laittamaan sinulle satulan” nauroin Suklaalle. Jouduin kurottamaan koko 170 sentin mittani, ja ylsin nipin napin laskemaan satulan huopineen hevosen selkään. Tarkistin oikean kohdan ja laskin satulavyön alas, laittaen sen aluksi löysälle. Sitten siirryin suitsiin, niissä olikin hetken tauon jälkeen katsominen. Vähän aikaa käänneltyäni, aloin suitsittaa oria. Pian ori olikin valmis, ja minä laitoin kypäräni päähän. ”En muistanut ottaa turvaliiviä mukaan, joten eläs heitä minua alas” pyysin ratsultani. Avasin karsinan oven ja lähdin johdattamaan oria suitsista ulos kohti kenttää.
Löysin tiemme Jääkentälle, joka oli onneksemme tyhjä, joten kiristin satulavyön ja tarkistin vielä toiseen kertaan ratsun jalkojen kunnon. ”Onneksi et pullistele” juttelin orille tarkistaessani vyön ja säätäessäni jalustimet oikean mittaisiksi.
Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin itseni kevyesti ylös. Suklaan selkään nouseminen oli pitkälle helppoa, kun se ei karannut alta. Asetuin istumaan satulaan mukavasti, oikaisin ryhdin ja otin ohjista hyvän tuntuman. Annoin Suklaalle pohkeita ja lähdimme liikkeelle. Kiersimme kenttää myötäpäivään ja muutaman kierroksen jälkeen teimme voltteja, pääty-ympyröitä ja kolmikaarisia kiemurauria. Sitten vaihdoimme suuntaa. Tuntuma Suklaan kanssa oli hyvä ja herra teki todella hienosti apujeni mukaan mitä pyysin. Kun olimme tehneet samat liikkeet vastapäivään, uskalsimme nostaa ravin. Orin ravi oli kevyttä ja minusta oli helppo keventää mukana. Muutaman ravikierroksen jälkeen hidastimme takaisin käyntiin. Yhtäkkiä, pitkällä sivulla tunsin, kuinka herra päätti siirtyä pohkeenväistöön, vaikken antanut mitään apuja siihen. ”Mitä ihmettä sinä teet?” nauroin selästä, ja annoin ohjeet mennä suoraan uralle. Suklaa hörähti vain vastaukseksi ja muutaman metrin pohkeenväistön jälkeen se siirtyi takaisin uralle minun pudistellessa päätäni selässä. Vaihdoimme suuntaa täyskaarron kautta ja nostimme uudestaan ravin. Tehtyämme muutaman voltin ja kahdeksikon ravaten, hidastimme takaisin käyntiin. Suklaalla tosin oli kovasti vielä menohaluja ja se pyrkikin koko ajan uudestaan raviin ilman apuja. Minä pidätin muutaman kerran, että ehdin itse antaa avut ja nostimme uudestaan ravin. Ison orin askeleet tuntuivat ravissa kuin olisimme lentäneet. Kun Suklaa tuntui saaneen tarpeekseen ravista, jatkoimme loppukäynneillä. ”Ensi kerralla voidaan sitten kokeilla laukkaa” lupasin orille taputtaen sen kaulaa. Kun olimme vähän aikaa kävelleet, pysäytimme keskelle kenttää ja laskeuduin alas ja nostin jalustimet. Kiitin hevosta rapsutuksin ja antaen ne namit, mitkä olin jo aiemmin hakenut. Löysäsin satulavyötä ja lähdimme kohti tallia.
Satuimme ovelle yhtä aikaa toisen ratsukon kanssa, hymyilin heille ja päästimme heidät edeltä sisälle. Siirryttyämme karsinaan, otin orilta satulan ja suitset. Vein ne varustehuoneeseen omille paikoilleen pestyäni kuolaimet huolellisesti. Palasin karsinaan sukimaan Suklaan uudestaan. Tarkistin kertaalleen jalat, ne eivät olleet turvoksissa, eikä Suklaa aristanut niitä, eikä ollut ontunut ratsastaessakaan. ”Ehkä meidän ei tarvitse viilennellä niitä tänään” mietin Suklaan kanssa. Katsottuani vielä kaviot, totesin että herra voinee mennä vielä tarhaan takaisin. Nappasin karsinan oveen jättämäni riimun ja päitset laittaen ne oriille ja lähdimme kohti tarhaa. Astuessamme ulos tallista Suklaa hamusi taas riimua itselleen ja tällä kertaa annoinkin, kuitenkin pitäen kiirettä rinnalla, ettei se karkaisi vahingossakaan. Päästyämme tarhan portille, avasin portin ja päästin Suklaan tarhaan. Sinne se pyrähti takaisin heiniensä pariin. Jäin hetkeksi katselemaan Suklaan touhuja tarhassa ja kuuntelemaan ääniä kentiltä, joilla oli ilmeisesti tunteja meneillään. ”Jospa seuraavalla kerralla päästään jo tutustumaan muihin tallilaisiin.” Ajattelin ääneen ja lähdin tarkistamaan Suklaan karsinan.
|
|