Post by Sara on Dec 22, 2016 22:24:21 GMT
Tihulaiset vauhdissa
‘We all die. The goal isn’t to live forever; the goal is to create something that will.’
Lämpimät kevätauringon säteet siivuttuivat sälekaihdinten läpi kasvoilleni. Avasin hitaasti silmäni, tahdoin nukkua vielä, siinä samassa valheellisessa loputtomuudessa minkä yön pikkutunteina saattoi kohdata. En tahtonut herätä todellisuuteen, kunnes se iski minuun ja havahdutti lopullisesti: tämä on todellisuus. Ja tämän parempaa en ollut koskaan elänyt.
Laahustaessani puoliunisena keittiöön törmäsin paidattomaan Kasperiin. Hän käveli olohuoneesta pörröttäen villiä tukkaansa ja astui eteeni.
”Aamui, sunshine”, hän hymyili ja suukotti minua otsalle. Rutistin hänet tiukkaan halaukseen ja vastasin tervehdykseen. Juttelimme matkalla keittiöön, jossa teimme molemmille kaakaota ja söimme aamupalaksi edellispäivältä jääneitä muffinsseja. Aamupalan jälkeen palasimme makuuhuoneen sängylle makaamaan. Päädyin pojan kainaloon torkkumaan, hänen kätensä silittäessä olkapäätäni.
Olimme valoittaneet yhden pikkusohvan tallituvasta. Tuvassa lojui joukko hoitajia tallivaatteissa ja nyt sinne oli eksynyt myös Huusari, joka sanomansa mukaan pakoili Riinalla, aka Rimpulalla, ratsastusta.
”Just kun nähtiin se sun tippumisennätyski, ni mää voisin heittää jonku muun mennee Rimpulal.. niiku vaikka MINKA!”
Tytön kauhistunut ja yllättynyt ilme oli näkemisen arvoinen. ”En mä sillä mee sehän tappaa mut... Laita Sara!”
”Öhh, mä meen heinikselle Kassun kaa joomoi... Jos joku tarvii niin te ehk haluutte koputtaa eka...”
Tallituvassa raikui nauru. ”Heiniksen Queen karkaa velvollisuuksistaan ninjana!” Huusari selosti, mutta minä olin jo kadonnut ovesta ulos Kasperia perässä vetäen.
Kiipesimme heinävintille, jota kaikki olivat alkaneet nimittää Heinikseksi. Ennen kuin ehdimme tehdä mitään, kuului lattiasta koputus.
”Onks Queen Sarbe paikalla?” kuului Emmin ääni.
”Käy sisään Queen Saran heinikselle, Enmi”, totesin mukamas virallisesti ja nauraen Enmiksi kutsumani tyttö kipusi vintille.
”Mä en kyl vielkään tajuu, miks sä sanot mua Enmiks”, hän naurahti päästyään ylös.
”KOSKA MÄ VOIN!”
”Ois pitäny arvata. Mutniin, squad kokoontuu täällä sit puolen tunnin päästä. ET ARVAAKKAA MITÄ NELLI ON NÄHNY! Se ei suostunu kertoo vielä kun vasta siel miittingis mut se lupas et se on jotai mehukasta!” Tyttö hihitti lauseensa päälle ja rupesimme yhdessä heittelemään villejä veikkauksia päivän juorusta. Kasper sanoi lähtevänsä kauppaan ja kotiin, sillä hänen täytyi vielä vierailla vanhempiensa luona. Suudellessamme lyhyen hyvästin paikalle ilmestyneet Minka ja Huusari esittivät yökkäävänsä ja Enmiltä pääsi pitkä ”Hyyyii, bakteereja”.
”Vielä Samni, Sumu ja Nelli puuttuu...” totesin mietteliäästi Kasperin lähdettyä.
”Miks sä sanot Sannia-” Enmi aloitti, mutta ei saanut lausettaan loppuun keskeytykseni takia.
”KOSKA MÄ VOIN!”
Samassa heinikselle kiipesivät Sumu ja Nelli.
”Minne Samni katos? Kai se tietää täst miitistä?”
”No Sannihan se viestinviennin haltija on, ja kyllä me kerrottiin se sille kun nähtiin se käytäväl Leon kanssa... HEI ONKOHAN NE JÄÄNY JONNEKKI?”
”MENNÄÄN ETTII NE!” Minka kailotti vintillä ja sai suurta kannatusta erityisesti Huusarilta.
Laskeuduimme kaikki mahdollisimman hiljaa takaisin tallin käytävälle. Lähdimme Huusari kärkenä loikkimaan seiniä pitkin, kunnes nainen pysähtyi niin äkkiarvaamatta, että kaikille sattui ketjukolari ja kaaduimme maahan istumaan.
”Enmi”, kiinnitin tytön huomion itseeni, ”mikä käytävä se oli mis näitte Samnin?”
”Ööh, se oli... Kastanjan tammakäytävä?” Enmi vastasi katsoen kysyvästi Nelliä, joka nyökkäsi.
”Mennään täst ovesta ja sit kierretään tost takaa ja mennään siitä...” Minka alkoi selostaa meille suunnitelmaa, joka otettiin käytäntöön hetken päästä. Kiersimme mutkittelevaa reittiä, kunnes päädyimme Kastanjan tammakäytävälle. Hiivimme yksi kerrallaan sisään. Hiippailimme hiirenhiljaa käytävää, kunnes kuulimme muka hiljaista ja tukahdutettua hihitystä läheisestä karsinasta. Nostin käteni muille ja hiivin äänettömästi karsinan ovelle. Kurkistin varovasti kaltereiden kohdalta ja näin Samnin karsinan lattialla levitteisiin kuorruttuneena ja Leon tämän vieressä kutittamassa tyttöä.
”Lopeta”, tyttö sai tuhaistua kikatuksensa välistä. ”joku voi vaikka kuulla!”
Poika lopetti kutittamisen ja kurottautui alas suutelemaan yllättynyttä Samnia. ”Eikö sun pitäis jo olla siellä mihin ne kaks muuta tyttöö kutsu sut?” Leo kysyi sitten Samnilta. Tytön järkyttynyt ilme hohti kasvoilta kilometrien päähän. ”MÄ TUNNEN NE!” hän huudahti säikähtäneenä. ”NE LÄHTEE ETTIIN MUA JA SIT NE VARMAAN SAA MEIDÄT KIINNI JA MÄ KUN OON OIKEESTI YRITTÄNY SANOO ET ME EI TEHÄ MITÄÄN TÄLLASTA KU OLLAAN IHAN KESKENÄÄN VAAN JA JUTELLAAN! MUN PITÄÄ MENNÄ NYT ENNENKU NE LÄHTEE ETTII!”
”Uuuuuu, busted”, totesin Samnille joka näytti saavan sydänkohtauksen, kun näki pelkät silmäni ja karsinan kaltereista kiinni pitävät sormeni. ”HUI HÄRREGYYD SARA VOI HERRANEN AIKA SENTÄÄN SIIS MITÄ MÄ SÄIKÄHIN IHAN SIKANA LOPETA!”
”Tiiäks”, Minka tuli vierelleni hullunkiilto silmissään, ”sulla on aika paljon selittämistä. Tiiättekö mitä, tytöt?” hän huudahti takanaan tuleville.
”PIINAPENKKIIN!” kaikki huudahtivat yhteen ääneen ja iskivät yläviitosia toisilleen.
Samni köytettiin Piinapenkkiin muutamalla riimunnarulla ja Leo lukittiin hevosten ruokavarastoon kuulustelun ajaksi. Samni näytti kauhistuneelta ja uhkaili, ettei vastaisi kysymyksiimme. Huusari nauroi kuin tietäen jotakin enemmän ja totesi tytölle: ”Joo, niin varmaan!”
”Noniin, kuis kauan tätä on jatkunu?” Minka aloitti.
”Nii-... niin mitä?”
”Sä tiiät kyllä.”
Samni sulki epäröivänä suunsa, joten seuraavaksi esiin astui Huusari. ”Millon aattelit kertoo meille?”
”Öö... emmätiiä.” Heitin Samnia hevosnamilla. ”TOI EI KÄY VASTAUKSEKS!” karjaisin tytölle.
”Öö no tota varmaan täs parin kuukauden sisään... tai jotain”, tyttö vastasi hätäisenä.
”Kuinka paljon muuta oot salannu meiltä?” Nelli kysyi vuorollaan. Samni vastasi tämän olevan ainoa salaisuutensa, muttei katsonut ketään meistä silmiin. Annoin hänelle Sen Katseen, mutta tyttö käänsi silmänsä muualle. ”Ajatteliksä oikeesti salata sun -ööh, tota- heinistelyy, sun omalta squadilta?” kysyin muka loukkaantuneena. Sumun silmät laajenivat.
”Ai, siis heinistely on niinkun, ööh, miten sen sanois, sellast kuherteluu ja sillee?” nyökkäsin tytölle. ”Mut sit Heinis-”
”on klassinen paikka sille”, Minka lopetti virnistäen lauseen.
”Aa, okei... MUT HEI! Jos Sara on Heiniksen kuningatar ja Kassu kuningas...” lause hiipui olemattomiin Sumun valaistuessa. Hän vaikeni ja istui hetken tuijottaen tyhjyyteen silmät lautasen kokoisina. Virnistin tytölle.
”Enhän mä nyt turhaan sano, että koputtakaa ennenkun tuutte Heinikselle. Mun valtakunnast voi löytyy kuule vähän yllätyksiä...”
Repesin nauramaan yhdessä Minkan ja Huusarin kanssa. Sumu tyytyi nielaisemaan. ”Ainiin! Varotuksen sana: koputa myös jos oot menos lantalan sinne ylätasolle siellä. Moni ei oo ees huomannu sitä, vaik sinne on kyllä tikkaatkin siinä vieressä. Se ylhäält on vähän samantapane ku heinis, mut lantala on sit Enmin valtakuntaa...”
Kalpea Sumu nosti kätensä vaientaakseen meidät. ”Joo! Kiva! Hei ei tarvii sanoo enempää. Luulen et mun mielikuvitus kuoli jo muutenki vähäks aikaa...”
Kaikki nauroivat. Sen jälkeen Minka totesi dramaattisesti:
”Nelli! Sumu! Hakekaa Leo tänne. Meanwhile me muut sidotaan nää riimunnarut paremmin kii. Saa nähä kuin nopsaa Leo saa Sannin pelastettuu meiän kuulusteluista!” Tyttö nauroi ja hieroi käsiään yhteen, Huusarin matkiessa häntä oman tapansa mukaan. ”Tästä tulee hauskaa!”
Kävimme riimunnarujen kimppuun ja Leon saapuessa olimme saaneet aikaan jos jonkinmoisen virityksen. ”Ja ei kun purkamaan!” totesin pojalle juhlallisesti taputtaen käsiäni yhteen. Pojan ahertaessa totesin muille:
”Ja tän päivän squadkokous siirretäänkin tallitupaan ja se alkaa kun Leo on vapauttanu Sannin. Päästetään noi sit Heinikselle, kun se on vapaa tän iltapäivän.”
”Heeetkinen”, uusi tuttavuutemme Sumu sanoi hitaasti, ”mistä sä voit tietää ketkä aikoo mennä Heinikselle ja mihin aikaan ja millon siellä on vapaata?” hän kysyi hitaaseen tahtiin.
Vinkkasin tytölle silmää. ”Told you”, sanoin hänelle ilkikurinen hymy huulilla, ”mä oon Heiniksen kuningatar.”
Illalla makasin sängyllä silmät auki. Kello oli yli puolenyön, mutta minulla ei ollut aikomustakaan mennä nukkumaan. Kasper katsoi jotakin elokuvaa olohuoneessa, minä tuijotin puhelintani.
’Sometimes I want to call you, but I know you won’t be there.’
Palatessani tallilta Kasper oli ollut poissa kotoa, joten olin päättänyt laulaa itsekseni kaikkia mieleeni pälkähtäviä lauluja. Mutta samassa, kun ajattelinkin Christina Aguileran kappaletta Hurt, olin jo kaukana iloisuudestani ja halustani laulaa. Siitä asti olin ollut vaitonainen ja maannut pääosin itsekseni makuuhuoneessa. Nyt Kasper ilmestyi ovelle. Tajusin samassa, ettei televisio ollut enää päällä.
”Sara”, hän kutsui minua hiljaisesti.
Käännyin selälteni makaamaan. ”Mmh?”
”Mikä sulla on?” Poika asettui vierelleni istumaan, silittäen hiuksiani hienoinen ryppy otsalla.
”Emmätiiä. Oon vaan tosi surullinen ja masentunu, mut en tiiä miks. Ehk se on vaan tää päivä tai jotain”, vastasin pojalle lähes totuudenmukaisesti ja nyyhkäisin. Kasper kumartui vierelleni makaamaan ja veti minut syliinsä, silittäen selkääni toisella kädellään minun nyyhkyttäessäni hänen olkaansa vasten. Vajosin kevyeen uneen mieli mustelmilla, tietäen ettei kaikki sanomani ollut täysin totta.
Aamulla paha oloni oli kadonnut pois. Aamuauringon säteet paistoivat kasvoilleni ja haukottelin makeasti. Kasper nukkui yhä, joten liu’uin hänen suojelevan kätensä alta pois ja livahdin keittiöön juomaan kaakaota. Katsoessani rikossarjaa televisiosta Kasper ilmestyi ovelle. ”Heei”, hän tervehti minua ja haukotteli kepeästi sanojensa päälle. Hymyilin pojalle ja vastasin tervehdykseen.
”Tiiätkö muuten mitä?” poika kysyi istuutuessaan kaakaomuki toisessa ja voileipä toisessa kädessä vierelleni sohvalle.
”No mitä?”
”Meidän pitäisi muuttaa uuteen taloon.”
”Ööh, no kai se on totta, mutta miksi näin aikanen ajotus? Vastahan me vähän aika sitten mentiin naimisiin!”
”No kun”, poika aloitti ja loihti kasvoilleen komeimman virneensä, ”kelasin et meillä vois olla viel isompi talo, just sellanen, kun ite halutaan, ja mahdollisesti lähempänä Heppistä – koska mun ruunahan muuttaa sinne piakkoin ja silleen. Ja jos käy oikeen hyvä tuuri, niin siinä uudessa talossahan saattas olla niin iso takapiha ja tontti, et voisin tehä sinne pienen tallin mun ruunalle ja silleen! Mun broidihan innostu kans hevosista, niin et sekin saattaa olla jossain kohassa hommaamassa kauramoottorin, joka pääsis sit samaan talliin, ja tietty jos joku sun kavereista tarvii tallipaikkaa ja niin edelleen...”
Katsoin häntä hetken, jonka jälkeen kurotin suukottamaan tätä poskelle. ”Olet niin ihana. Tehdään niin!”
Lähdin puolenpäivän aikoihin tallille Kasperin kanssa. ”Mun pitää tänään mennä Sallalla, Galaxylla ja Nikillä. Luulen että jätän Galaxyn vikaks, meen Nikillä ensin ja sit Sallalla semmonen kiva väliratsastus. Käyksä pummaa Hurdelt jonku kivan maastohepan, niin voidaan mennä yhes? Niki rakastaa maastoja yhtä paljon kun mekin!”
Kasper nyökkäsi ja lähtikin pian suunnistamaan kohti Huusarin toimistoa, samalla kun itse hain Nikolaksen harjat ja aloin hoitamaan oria karsinassa. Se oli pirteä, muttei ärhäkkä, joten uskoin maastosta tulevan upea. Kasper käväisi luonani, kun kiristin suitsien remmejä.
”Okei, Huusari lupas mulle Gemman, hyvä kenttäratsu kuulemma. Se on nyt valmiina karsinas, tuuksä koht?”
Nyökkäsin pojalle ja lupasin taluttaa Nikolaksen suoraan ulos. ”HEVONEN TULEEE!” huusin taluttaessani oria karsinasta, mutta turhaan: tähän aikaan päivästä kukaan ei oleillut tallissa.
Ulkona nousimme molemmat hevostemme selkään ja kiristin vielä satulavyötä. Niki ei tällä hetkellä käynyt tunteja, vaan oli treenauksessa, ja Huusarin ollessa suunnilleen saman mittainen itseni kanssa jalustimet olivat aina oikein mittaiset. Kasper taaseen joutui säätämään jalustimiaan muutamalla reiällä, mutta pääsimme pian matkaan.
Hevoset kulkivat rennosti koko maastoreitin ajan, joskin muutamaan otteeseen Niki jäi kyttäämään jotakin olematonta hirviötä tai loikkasi viereiseen ojaan. Otimme yhden pitkähkön laukkapätkän ja ravasimme osan maastoreitistä, mutta pääosin se oli rento palautus hevosille. Sekä Niki että Gemma nauttivat metsän tuoksusta yhtä paljon kuin minä ja Kasper.
Palattuamme talleille riisuimme molemmat hevosiltamme varusteet ja suuntasimme yhdessä Sallan luokse. Hoidimme tamman yhdessä ja pääosin tämä vain torkkui vapaana karsinassaan. Varustettuamme Sallan talutin sen ulkokentälle ja nousin selkään. Ratsastimme yksinkertaisia koulukuvioita ja pidimme tunnin rennompana. Kun olimme menneet jokaista askellajia, otin jalustimeni pois ja kävimme kaikki askellajit läpi uudestaan. Galaxylla ratsastuksesta oli todella hyötyä: tasapaino (ja tippumistyyli) kohenivat. Sallalta tosin oli vaikea pudota, sillä jos ei samalla sekunnilla korjannut horjahdustaan, tamma hiljensi pehmeästi käyntiin tai jopa pysähtyi.
Helpon ratsastuksen jälkeen oli taas aika vaihtaa ei-niin-helppoon ratsastukseen. Saimme varustettua Galaxyn vajaassa kolmessa vartissa, mutta tamma osoitti kuluneiden minuuttien aikana selvästi, että sitä ei kiinnostanut työnteko. Ainakaan jos siihen ei liittynyt esteitä.
Päätin hypätä tammallani, pääosin siksi että viime kerralla yrittäessämme kouluratsastusta putosin satayksi kertaa ja rikoin ennätyksen. Kasper pystytti esteitä kentälle lämmitellessämme, ja Galaxy toimi kuin unelma, siis, Galaxy-mittakaavassa. Tamma ryösti muutamaan otteeseen pukkilaukkaan, mutta putosin koko tunnin aikana vain kahdesti. Galaxy oli hyvin innoissaan esteistä viimekertaisen kouluratsastuskidutuksen takia, ja saimmekin hyväntuuliselta Galaxylta varusteet pois puolessa tunnissa! Päästin tamman laitumelle riehumaan energiaansa pois, ja tänä päivänä tamma saattoi jopa pitää minusta! (Jälleen Galaxy-mittakaavassa, oikeasti tamma vain ei vihannut minua aivan yhtä paljon kuin viimeksi. Mutta, close enough. Kaikkea ei voi saada.)
Livahdimme Heinikselle ratsastukseni jälkeen. Minka ja Enmi liittyivät seuraamme, ja juttelimme sekä vaihdoimme juoruja pitkään. Välillä seuraamme liittyi Huusari, muulloin taas Sumu. Samnia ja Nelliä ei näkynyt talleilla koko päivänä. Onnittelimme Minkaa 17-vuotissyntymäpäivästään ja hän oli yhtä hymyä. (Eliasta emme nähneet, mutta kyllä squad tietää.) Myöhemmin lähdimme tallilta kohti Kasperin vanhempien toista taloa, jossa asuimme tällä hetkellä.
Myöhään illalla laitoimme musiikin soimaan olohuoneeseen ja tanssimme mitä mieleen tuli, yksinkertaisesti koska me voimme. Musiikki soi kovaäänisenä, mutta lähimmät naapurit olivat suuren tontin reunamilla ja tuskin kuulivat musiikkiamme. Väsyttyämme laitoimme musiikin pois, söimme iltapalan, pesimme hampaat ja vetäydyimme makuuhuoneeseen nukkumaan.
”JOO! Siis mä näin ne täällä, ne luuli et kukaan ei nähny mut sit ilmesesti Elias oli tullu kattoo jos Minka lähtis elokuviin tänään, mut sit Minkan piti ratsastaa joku koulutettava, ja sit ne yhtäkkii alkokin lempeilee keskel pihaa. SIIS IHAN OIKEESTI MITEN NE LUULI ET KUKAAN EI NÄÄ!” Nelli selosti. Enmi nyökytteli totisena vieressä vahvistaen tytön sanat. Olimme vaihteeksi kokoontuneet Enmin kuningatarkuntaan, Lantalan ylätasolle, jota moni ei milloinkaan huomaa (ja ne jotka tietävät sen olemassaolon tuskin astuvat askeleellakaan sinne, sillä koputtamatta ei voi tietää mitä löytyy). Vaihdoimme kuulumisia ja uusimpia juoruja ja huhuja. Nellin piti kuitenkin pian mennä ja Enmin lätkäjätkä Justin saapui paikalle.
”Mut mä taidan palata omaan kuningatarkuntaani, niin tiiät mistä mut löytää jos tarvii. Jos et haluu vaan koputtaa niin kysy Hurpalta et onkse varattu vai ei. Me jätetään teiät nyt tänne omaan linnotukseenne”, sanoin vetäen Kasperia perässäni tikapuille.
”Jooh... mistä muuten sinä ja Huussi aina tiiätte onks joku Heiniksel ja millon se on varattu?”
Vinkkasin Enmillekin silmää. ”Mä oon Heiniksen kuningatar, ja Hurde vähänniinku omistaa sen.” Jätin tytön ihmettelemään kiivetessäni alas lantalasta ja siirryimme vaivihkaa Heinikselle. Se olisi vapaa myöhäiseen iltapäivään asti.
Makasimme vierekkäin Heiniksellä. Avonaisesta kattoikkunasta virtasi sisään kuumaa kesäilmaa ja auringonsäteitä, mutta oloni oli silti täydellinen. Minä ja Kasper olimme omissa ajatusmaailmoissamme, mutta silti molemmat erillään muusta maailmasta. Pian ajatukseni kuitenkin katkesi, kun luukulta kuului koputus.
”Huusari sano et tänne on turvallista tulla kymment vail neljän jälkeen, mut kelasin silti koputtaa”, kuului Nellin epäröivä ääni luukun alta.
”Astu sisään, uljas Nelli. Ihan turvallisin mielin.”
Nellin pää ilmestyi avautuneesta luukusta. Tyttö vilkaisi minua ja Kasperia ja nousi sitten Heinikselle.
”Sannin piti mennä jo niin se ei päässy mun mukaan kertoo, ja hei mä näin sen Sannin jätkän sen Leon tuol tien päässä, ne ihan varmaan meni jonnekkin kahestaan heinistelemään ja silleen, en kyllä yhtään ihmettelis-”
”Nelli”, sanoin tytön nimen yrittäen saada hänet pysymään asiassa.
”No ihan totta! Ne vilkuiliki toisiaan silleen ällöttävän rakastuneesti”, Nelli sanoi muka tuohtuneena ja minä ja Kasper vilkaisimme virnistäen toisiamme.
”Yäk! Mutta siis, pointti oli, että Bellaa pitää varoo tänään! Se ettii Astalle ratsastajaa ja sano et sä kävisit hyvin, Sara, ku oot niin ninja ettet satuta ittees-”
Käytävältä kuului askeleita. ”Saraaa… Missä se on, kun sitä tarvis?” kuului Bella topakka ääni käytävältä. Vilkaisimme toisiamme Kassun kanssa kauhistuneena ja vetäisimme yhteistuumin Nellin Heinikselle. Bella vilkaisi alapuolellamme luukkua miettien. Pidätimme henkeämme.
Nainen sai luukun hetkessä auki vieressä olevien tikapuiden avustuksella. Hän vilkuili kaikkialle ympärilleen, mutta Heinis oli tässä vaiheessa jo täysin tyhjä.
”Tule nyt!” sanoin Nellille ottaen tyttöä kädestä ja vetäen hänet ulos puskasta. Tyttö nousi seisomaan suorana ja pudisti vaatteistaan kaiken pölyn. Kasper vilkuili ympärilleen ja varoitti, jos Bella sattuisi lähellemme.
”Mikä”, tytön suusta tuli hämmästynyt ja ihmettelevä ääni, ”mikä reitti toi oikeen oli? En ees tiennyt, et tollasta salareittii oli olemassa! Nyt osaisin käyttää sitä jos ette ois sitonu mun silmiä ja pyörittäny ympäri ennen jokaista käännöstä!” hän totesi esittäen vihaista ja vilkaisi Kasperin kädessä olevaa bandana-huivia.
”Tän takia mulla on aina huivi Heiniksellä piilossa. Koskaan ei tiedä, mihin sitä joutuu tällä tilalla!” totesin puuskahtaen ilmaa ulos ja jäseniäni venytellen.
”O-oh…” Kasperin ääni hiipui kuulumattomiin, kun hän otti minua kädestä ja juoksi kohti talon nurkkaa. Nelli seurasi perässä yrittäen pysyä hiljaisena. Hän sai meidät kiinni, kun olimme nurkan takana. Häntä odotti näky minusta seisomassa suoraan hänen edessään huivi kädessä.
”Sori”, sanoin tuhahtaen pahoittelevasti ja painoin huivin hänen silmilleen sen kiinni sitoen.
Vedin huivin tytön pään päältä, kun seisoimme keskellä Jääntallin tammakäytävää. Tyttö katsoi minua ihmeissään ja hiukan turhautuneena. Hän avasi suunsa kysyäkseen, mutta Kasper vastasi puolestani:
”Löydettiin joskus, kun sluibattiin tallin siivousta. Älä kysy.”
”Ei tulisi mieleenkään.”
Puolen tunnin päästä Enmi-parka oli värvätty ratsastamaan Astaa ja muu squad oli kokoontunut Lantalaan, tytön valtakuntaan. Vartin päästä alkava ratsastus kuuluisi koko joukkomme päiväohjelmaan, mutta Kasper lähti asunnollemme etsimään läheltä hyviä tontteja uudelle asunnolle. Muut eivät vielä tienneet yllätyksestä.
”Pitäiskö meiän mennä antaa viime hetken protippejä Enmille?”
”Tai vaikka rukoileen sen puolesta?”
”Niin, se varmaan kuolee…”
”ENMI PARKA!”
”Hei”, sanoin tytöille, ”mitä jos me järjestetään sellanen pikku show tallilla, ja vapautetaan Enmi…” sanoin mystisesti ja hetken päästä kaikki seisoivat ringissä vakuuttuneena suunnitelmasta. Kaikki nostivat kätensä keskelle, laskimme kolmeen ja huudahdimme: ”Tihulaiset!” Tämän jälkeen kaikki laskeutuivat vaiti Lantalan ylätasanteelta ja loikkivat kohti Kastanjantallin käytäviä.
”Öö… oottekste ihan varmoja tästä?” Nelli kysyi epäröiden. Sumu seisahtui joukkomme keskellä.
”Niin, ja Huusari ja Bella tappaa meidät, jos ne saa tietää!” tyttö kuiskasi kauhistuneena. ”Mä oon liian nuori kuolemaan!”
Pudistin päätäni ja tuhahdin: ”Ei me mitään kuolla! Sitä paitsi, Huussi ja Kello ei saa ikinä tietää.”
Nelli ja Sumu katsoivat minua hiukan epäröiden, mutta Minka auttoi: ”Niinpä! Jos-”
”Kun”, Sanni korjasi.
”-Kun, me onnistutaan, kukaan ei saa tietää, paitsi Emmi, ja se ei oo kyllä kertomassa yhtään kellekkään!”
”Niinpä! Pelastetaan Enmi! Squadia ei jätetä!”
Moni vastasi hiukan varmemmin jotakin sinne päin kuin ”totta”. Jatkoimme matkaamme.
Seisahduin jonon etupäässä. Muut pysähtyivät jälkeeni.
”Okei…” totesin kuiskaten ja kertasimme suunnitelmamme.
”Eli mä ja Sanni otetaan kaikki tästä vasemmalle ja Sara ja Nelli tästä oikeelle. Enmin henki on nyt vaakalaudalla, joten Sumu sulla on keskimäärin 54 sekuntia aikaa juosta Enmin luokse ja kertoa, että ottaa suitset Astalta pois, ettei ohjat katkee metakassa, ja kattoo et vyö on niin kireellä ettei satula tipu ja mee rikki. Eiks nii?” Minka varmisti vielä minulta, sillä keksin suunnitelman idean.
”56 sekuntia”, totesin pokkanaamalla, ”mutta muuten näin. Kaikki valmiita? Hyvä. Aika – alkaa – nyt!”
Sumu ryntäsi kohti tallin ulko-ovea. Minka ja Sanni loikkivat olinpaikkamme vasemmalle puolelle avaamaan kaikkien shetlanninponien karsinoiden ovet, minä ja Nelli puolestamme päästimme vapaaksi riehuvimmat yksilöt tallista. Puolen minuutin kuluttua käytävä oli täynnä sekoilevia poneja ja päästin ne ulos oven avauksella samalla, kun ryntäsimme orikäytävälle tekemään saman. Kun Nelli oli aukaissut viimeisen oven, kuului Huusarin ääni pihalta.
”Eeeeiiih! Nää on taas keksinny jonku uuden tavan päästä karsinoista ulos, mää en kestä! Nyt ne osaa jopa päästää toisensa ulos, ei herranjestas! Hakekaa kauraämpärit! Sulkekaa tilan portti, jos se on sattunu aukeemaan! Nopeesti, nää alkaa kohta riehua ihan kunnolla!”
Minä ja Nelli sekä luoksemme juoksevat Minka ja Sanni katsoivat kauhuissa toisiaan. Jäisimmekö kiinni, tuntui tyttöjen katseiden kysyvän. Emme tietenkään, teillä on Sarbe mukananne!
”Tulkaa!” sihahdin tytöille. Kävelin erään karsinan ovelle ja työnsin muut tytöt sisälle. Painoin erästä seinässä olevaa lautaa ja karsinan kohdalta seinä painui muutaman sentin taaemmaksi. Kauempaa kuului, kun tallin ovi avautui. Työnsin tytöt pyörivän oven läpi, aivan kuin suoraan seikkailuelokuvasta ja asetin oven takaisin paikalleen juuri, kun tallin omistaja ryntäsi ohi.
Päädyimme Heinikselle. Tyttöjen ilmeet olivat jälleen myrtyneitä, ja Minka ei voinut sisäistää reittiämme sillä hän jäi miettimään miten päädyimme monta metriä korkeammalle ilman, että reitti kohosi missään vaiheessa. Vastasin kysymyksiin virnistyksellä ja sanoin:
”Nyt kun te tiiätte tästä, niin toi ei sitten toimi ens kerralla. Kun teiän silmä välttää, toi tie poistetaan kokonaan, ja ihmiset voi vähän tuijottaa jos käytte jokasen orin karsinassa tökkimässä seinää”, totesin nauraen ilkikurisesti. Tytöt murjottivat.
Mutta me selvisimme pälkähästä, ja muutaman minuutin kuluttua palaisimme alas ja pelastaisimme Enmin kaaoksen keskeltä.
Huusarin ja Bellan juostua ulos houkuttelemaan villiä, pihalla riehuvaa ponijengiä, laskeuduimme varovasti Heinikseltä ja juoksimme takaovesta ulos. Näimme Astan kauempana riehumassa satula selässä ja tiesimme Sumun ja Enmin onnistuneen. Hiivimme pitkien heinien antaman suojan armoilla kohti pihattoja. Päästyämme pihatoille pujottauduimme kaikki aidan lautojen välistä ja hiivimme sateensuojalle, jossa Enmi ja Sumu odottivatkin meitä jo. Katsoimme, kuinka Ralli teki pihaton vieressä ralliaan Disan kanssa ja katosi pian näkymättömiin.
”Nyt mennään!” huudahdin tytöille noustessamme maasta. Ennen lähtöämme muodostimme piirimme, veimme kätemme keskellä yhteen ja kolmannella huudahdimme; ”Tihutyö onnistui!”
Sitten me katosimme yksi kerrallaan viereiseen pusikkoon ja hiipparoimme kohti parkkipaikkaa.
Ajettuamme kahdeksan kilometriä istuen laittomasti toistemme syleissä (autossa kun oli yhteensä viisi paikkaa, ja meitä oli kuusi) kaarroimme minun ja Kasperin väliaikaisen asunnon pihaan. Kompuroimme ulos autosta ja kutsuin muut sisälle.
”Wooow, teillä on niin ihana talo!” Sanni ehti sanoa ennen kuin Kasper harppoi autosta ulos virne kasvoillaan ja tuli halaamaan minua.
”Mitäs te täällä?” hän kysyi pirteästi. Minä, Enmi ja Sanni saimme naurukohtauksen, Sumu ja Nelli muuttuivat jännityksestä mykiksi ja Minka taisi olla ainut puhumaan kykenevä, joten hän selitti.
”Tuli hätätapaus Astan kanssa. Oli parasta liueta paikalta”, tyttö sanoi, ja silloin me kaikki aloimme Kasper mukaan lukien nauraa hulvattomasti.
”No mutta, käykää sisään”, sain lopulta sanottua pyyhkien vettä silmistäni.
Puolen tunnin päästä saimme kaikki Huusarilta viestin puhelimiimme.
”Tänään ponijengi ja pari hullua karkas Kastanjasta ”mystisesti”. Onneksi Atha oli oikeasti ehtinyt tässä räminässä säpälöidä karsinansa oven, niin että sain osan syystä sen niskoille. Bella usko tällä kertaa mut ens kerralla lavastakaa paremmin! Bella murhais teidät jos tietäis. Nähään illemmalla”, viestissä luki.
”Ainiin, Huusari on osa Tihulaisia myös!” Sanni sanoi ja kaikki alkoivat nauraa.
”Hei, voiks kaikki jäädä tänne yöks? Ois hauska pitää yhteistä aikaa ja vähän sählätä, ööh, terve…mielisesti?” yritin selittää ja aiheutin paljon naurua.
Lopulta ainoastaan Sanni, Enmi ja Minka pääsisivät, sillä muilla oli muuta menoa aikaisin aamulla. Pyysimme Huusariakin mukaan, ja hän sanoi varmistavansa asian myöhemmin.
Kokkasimme, soitimme musiikkia, tanssimme ja lauloimme karaokea, kunnes kello oli yksitoista illalla. Huusari oli liittynyt seuraamme muutamaa tuntia aikaisemmin ja Bella oli päivän mittaan unohtanut aikovansa laittaa Enmin ratsastamaan Astaa, ja menikin tammalla itse.
Jäimme juomaan kaakaota ja juttelemaan olohuoneeseen, kunnes kello oli yli puolenyön. Kaikki pesivät hampaansa ja vaihtoivat vaatteensa, jonka jälkeen näytin tytöille vierashuoneet. Toivotimme toisillemme hyvää yötä ja painuimme sänkyihin tyytyväisinä.
Aamulla herätessäni makasin hetken sängyssä jonka jälkeen menin vierashuoneille katsomaan, olivatko muut vielä hereillä. Enmi oli ainoa, joka nukkui, sillä hän oli viestitellyt poikaystävälleen Justinille myöhään aamuun. Muut astelivat hiljaa keittiöön, jossa Kasper istui selaten läppäriään ja kaakaota juoden. Pöydällä lojui paperi, enkä ymmärtänyt vilkaista mitä se sisälsi ennen kuin Sanni kaappasi sen käteensä ja oli tukehtua kaakaoonsa.
”MMMITÄH?” tytön suusta pääsi.
”Anna tänne”, käski Minka ja kaappasi paperin itselleen.
”Mitä siinä lukee?” kysyin puolestani ja kurkiin tyttöjen olkien yli.
”Aiottekste muuttaa?” Sanni kysyi kauhistuneena.
Kaikki kääntyivät tuijottamaan.
”Öö… joo, mut teiän piti saada tietää vast vähän myöhemmin… No, nyt tiiätte”, sanoin heille. Kaikki nauroivat ja tökkivät minua kiusallaan.
”Näistä kuule kerrotaan squadille!” Minka totesi, mutta antoi olla ja laski paperin pöydälle. Siinä oli ilmoitus myytävästä tontista ja suuresta kartanosta vain 1,5 km päässä Hevosjärvestä. Kävisimme vilkaisemassa paikkaa tänään.
Puoli yhden aikaan istuin autossa Kasperin kanssa, matkalla kohti myytävää tonttia. Se sisälsi noin kaksi ja puoli neliökilometriä maata, joista vajaa puoli neliökilometriä kuului välittömästi takapihaan. Kartano oli iso ja tyylikäs kuvien perusteella, mutta voisimme pian tehdä päätöksemme nähdessämme rakennuksen omin silmin.
Saavuttuamme paikalle en ollut uskoa silmiäni. Kartano oli kaunein näkemäni ja pihamaata riitti silmäinkantamattomiin. Kiinteistönvälittäjä esitteli meille pitkän kerroksen kartanon sisällä, ja se oli kerrassaan täydellinen. Kävimme vielä pienellä kierroksella tontin loppumattomalla nurmialueella.
”Tämä on täydellinen!” hihkaisin Kasperille upouudesta talosta, joka oli niin sisältä kuin ulkoa suoraan unenomainen, ja pihasta joka sopisi täydellisesti pientallille ja hevosille.
Kiinteistönvälittäjä kokosi tarvittavat paperit, kun minä ja Kasper keskustelimme talon ostosta. Keskustelu oli tosin turhaa, sillä me molemmat tahdoimme muuttaa, ja me molemmat tahdoimme asua täällä.
Neljältä menin tallille, mutta Kasper oli jo tilannut muuttopalvelun ja oli auttamassa heitä tälläkin hetkellä. Tahdoimme muuttaa mahdollisimman nopeasti pois Kasperin vanhempien toisesta talosta, jotta he saisivat sen täysin takaisin itselleen.
Hoidin ja satuloin Nikolaksen, jonka jälkeen ratsastin orilla sileällä. Tämän jälkeen Sanni ”pääsi” (=pakotettiin) ratsastamaan Sallaa ja minä itse menin Galaxylla puomityöskentelyä. Hoidettuamme hevoset ne pääsivät tarhaan ja me palasimme Sannin kanssa tallitupaan loppuiltapäiväksi.
Illemmalla autoin muutossa, mutta työmiesten päivä loppui kymmeneltä ja toivotimme heille hyvää yötä ja sanoimme näkevämme uudestaan huomenna. Palasimme Kasperin vanhempien vanhalle talolle nukkumaan, mutta toivottavasti pikainen muutto onnistuisi huomenna ja saisimme lähes kaikki tavarat, sänkymme mukaan lukien, uuteen asuntoon. Vaihdoimme vaatteet ja hampaidenpesun jälkeen painuimme nukkumaan pitkän päivän päätteeksi.
Aamulla jatkoimme tavaroiden pakkaamista laatikoihin ja kannoimme niitä ulos muuttoautoa odotellen. Pian miehet saapuivat ja lounastaukoon mennessä saimme jo lähes kaikki tavaramme siirrettyä uuteen asuntoon. Lounastauon aikana Kasper jäi vanhaan kotiimme syömään ja minä ajoin Audillamme tallille. Minka oli tallituvassa Nellin kanssa, mutta muita Tihulaisia ei näkynyt. Harjasin ja hoidin Nikolaksen ja Galaxyn, Nelli lupasi hoitaa Sallan. Palasin pian takaisin muuttohommiin ja saimme viiteen mennessä iltapäivällä kaikki tavarat siirrettyä uuteen kotiimme. Maksoimme muuttomiehille, jotka kiittelivät vuolaasti ja lähtivät omille teillensä.
”Tää on ihan kun unta!” Kasper huudahti ympärilleen vilkuillen. Hän pyöri suuressa aulassa hymy kasvoilla ja kun katseemme kohtasivat, jokin syttyi molempien sisällä.
”Mä rakastan sua”, kuiskasin pojan korvaan ja sain häneltä pehmeän suudelman. Hymyilimme aidosti ja aloin yhtäkkiä nauraa, ilman mitään erityistä syytä, mutta elämä vain oli ihanaa. Ja poika nauroi mukana. Tavaroita lojui hujan hajan ympäri taloa, ja ne olivat lystikkäitä ollessaan väärissä paikoissa. Juoksin portaat yläeteiseen ja tein piruetteja kopisevalla lattialla. Nauruni hiipui alkaessani laulaa tuttujen laulujen sanoja. Ääneni oli heleä ja kirkas, päälläni oleva kevyt leninki pyöri liikkeideni mukana ja paljasti kapeat, mutta lihaksikkaat jalkani, käteni nousivat tavoitteleman tähtiä ja hetki olisi voinut kestää ikuisuuksia.
“Can we pretend that airplanes in the night sky are like shooting stars? I could really use a wish right now, wish right now, wish right now…”
Kasper juoksi portaat ylös vierelleni. Lauluni katkesi, kun vastasin hänen hymyynsä.
Vetäydyin lähemmäs häntä heilauttaen toisella kädellä viettelevästi mekkoni helmaa.
”Kun katson suhun en mieti mitään muuta kuin et sun huulia voisin suudella…”
”Niin mäkin sun”, poika kuiskasi flirttailevaan sävyyn ja veti minut kiinni hänen kehoonsa. Henkäys karkasi suustani ja olin kuin sulaa laavaa pojan käsissä. Hän taivutti minua taakse ja ikkunasta kajastava iltapäivän aurinko punersi hiukseni. Poika suuteli minua huulille, olin niin rakastunut, ja hän oli niin lähellä, että olisin voinut laskea hänen jokaisen silmäripsensä. Hän perääntyi hymyilemään minulle ja hymyilin takaisin, ottaen pojan käden omaani. Laskeuduimme käsi kädessä portaita alas, tutkailemaan piha-aluetta ja laskemaan pientallin tekoon tarvittavia materiaaleja.
Seuraavana päivänä rakennussuunnitelma oli valmis ja työmiehet aloittelivat töitään. Haimme jatkuvasti Kasperin vanhempien taloon jääneitä tavaroitamme ja järjestelimme paikkoja uudessa kodissa. Siitä oli hyvää vauhtia tulossa kodikas kartano, ja meille irvailtiin jo jotain sinne päin kun saataisiin Rosewood-syndroomaa ja tultaisiin suuruudenhulluiksi… halfway there? Se nähdään myöhemmin.
---
sori tää on tosi vanhaa matskuu mut laiffi on sos joskus nii.. XDD Koittakaa kestää huonoo laatuu. JA ANTAKAA ANTEEKS TOI LOPPU ON KIRJOTETTU KESKEL YÖTÄ! Ja pari muutaki osaa.. ja viel pari lisää... eikuhäh. Lukekaa jos kiinnostaa jos ei niin hihhulihei ollaan samoilla linjoilla! Nyt meen säätää niit muit stoorei. LUP