Sain videoita katsellessa inspiraation ja kirjoitinkin tätä tarinaa yhden illan, vaikka minulla odottaa muitakin tehtäviä, mutta halusin kirjoittaa tämän tarinan ylös ennenkuin unohdan idean ja juonen. Tästä ei tullut täysin sellainen, mitä hain, mutta tyytyväinen olen silti. Palautetta tästä tarinasta saa halutessaan antaa.
Tässä tarinassa sattuu ja tapahtuu, joten emme suosittele tätä luettavaksi perheen pienimmille.
Kaatuminen maastoestellä
Herätyskello herätti minut kuudelta ylös, sillä tänään oli Michaelin kisapäivä. Michael oli ehtinyt nousemaan jo ylös ja keittöstämme kantautuikin astioiden kilinä. Suuntasin vaatehuoneeseemme valitsemaan itselleni edustusvaatteet päälle. Vedin ylleni merkkivaatteet, joista löytyi Hevosjärven tilan nimen lisäksi oma nimeni. Raahauduin puoliunessa keittiöön ja istahdin tuolille.
- Huomenta rakas! Mitä haluaisit aamupalaksi? Michael suukotti otsalleni.
- Leipä ja kaakao tekisivät terää, hymyilin.
- Selvän teki rouva Rosewood, olen aina palveluksessanne, Michael hymyili kiusallaan. Tähtäsin häntä käteeni osuneella aikakausilehdellä juuri kun Bella ilmestyi keittiömme ovelle lapsensa kanssa.
- Tuu tätin syliin, lepertelin pienelle vauvalle, joka katseli hetken minua ihmeissään, kunnes sulki pienet silmänsä kiinni ja jatkoi uniaan. Katselin lapsen kasvoja hiljaa samalla, kun Bella ja Michael juttelivat taustalla päivän ohjelmasta. Pienen lapsen kasvot, joista kuvastui viattomuus. Voiko suloisempaa näkyä olla? Lumous särkyi kuitenkin liian nopeasti, kun Michael nosti eteeni aamupalan ja Bella nosti lapsensa syliinsä. Keskityin syömään aamupalaani, sillä olin väsynyt edellisen päivän raskaiden treenien jälkeen.
- Huusari rakas, oletko sinä kunnossa? Michael kysyi huolestuneen kuuloisena, kun Bella oli lähtenyt Kristianin ja Bellan kartanolle päin.
- Olen, vähän väsyttää vain. Toivottavasti Rellalla, Catalla ja Sinvatilla ja sulla menee kisat tänään hyvin, hymyilin. En voinut lakata ihailemasta Michaelin komeutta.
Astelin Jääntallin tammakäytävää pitkin onnellisena siitä, että kaikki oli kunnossa. Kaikki hevosemme olivat pääpiirteittäin kunnossa, eikä kukaan ollut loukkaantunut viime aikoina pahemmin. Suuntasin Rellan karsinan luo ja pian tammani uninen turpa ilmestyikin ovelle. Max oli jo ehtinyt ruokkimaan hevoset, joten pääsin harjaamaan Rellan heti. Talutin Rellan harjasta hoitokarsinaan ja hain tämän vihreän hoitopakin. Harjailin Rellan kaikessa rauhassa, vaikka tamma yritti koko harjauksen ajan temppuilla. Kaikki lähistöllä olevat tavarat löysivät tiensä tamman jalkoihin ihmeellisesti. ” Mitä sää mua syytät? Ite ne tuohon lensi! Mä oon viaton, mittään tehenykkään. ” tamma tuntui sanovan katsoessani tätä moittivasti. Juuri kun olin saanut juuriharjan käteeni, niin harja tempaistiin kädestäni. Huokaisin turhautuneena. Ei ole todellista!
Onnekseni Sinvatti ja Cata olivat helpoimmasta päästä harjattavia, joten heidän hoitamisestaan selvisin nopeasti. Minun avukseni kisoihin oli lähdössä hoitamaan myös valmentajamme Katjaana, sekä Minka ja Sofia. Pyysin Minkaa ja Sofiaa laittamaan hevoset valmiiksi sillä aikaa, kun lastasin hevoskuljetusautomme hevosten kisavarusteet. Kisahuovat, suitset, satulat, pintelit, suojat, kuolaimet, ruuat muistettavaa oli paljon.
Starttasimme isolla kuljetusautollamme tallipihasta ennen aamuyhdeksää, jolloin ensimmäiset hoitajat saapuisivat tallille. Kisat olivat Rue de la Petite Fadettessa, jonne oli neljän tunnin ajomatka meiltä. Autossa oli hiljaista, sillä tytöt torkkuivat puoliunissaan ja Katjaana selasi papereitaan. Michael keskittyi ajamiseen, joten minulle jäi maisemien katseleminen.
Saapuessamme kisapaikalle oli aurinkoinen sää, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattarakaan. Voiko ihanempaa säätä olla kisaamiseen? Michaelin ensimmäisenä luokkana olisi Rellan kanssa rataesteissä 140cm ja sen jälkeen 160cm luokka. Michaelin mennessä ilmoittautumaan kisatoimistoon, me jäimme tyttöjen kanssa laittamaan Rellaa kuntoon, joka seisoi korvat hörössä paikallaan. Pitkästä aikaa tamma pääsi kisailemaan, jota se olikin varmasti odottanut jo. Tyttöjen yrittäessä harjailla Rellaa, minä puolestani yritin laittaa suitsia päähän, mikä ei heti onnistunut, sillä Rella nakkasi päänsä korkeuksiin. Minka joutui laittamaan satulan Rellalla ja murisikin Rellan pullistelusta. Pyysin Minkaa taluttelemaan Rellaa jonkin aikaa, kun kävin katsomassa kisapaikkoja ja erityisesti kisakenttiä. 140cm luokan rataa rakennettiin parhaillaan, eikä se näyttänyt vaikealta. Lämmittelykentällä lämmitteli erilaisia ratsukoita. Hetken seurailtuani menoa valmentajakatseellani huomasin, että osalla ratsukoista yhteistyö ei vielä pelittänyt täysin, vaan kisoihin oli lähdetty liian aikaisten. Osa taasen hyppäsi moitteettomalla taktiikalla.
- Hyvin se menee! hymyilin Michaelille, joka odotti pääsyä kilpakentälle portin luona. Hänen vuoronsa olisi kohta. Rella tepasteli paikallaan, sillä se ei pitänyt seisomisesta vaan halusi töihin. Michaelilla oli täysi työ pidellä tammaani, joten riensin apuun. En voinut itse kilpailla, sillä olin loukannut jalkani tippuessani rataesteharjoituksissa Loun kanssa. Niinpä Michaelin kannoilla oli tällä hetkellä hevosieni treenaus, jota hän hoitikin mielellään. Olin viime aikoina antanut yhä enemmän ja enemmän Michaelin hoitaa omien kilpahevosteni treenauksen ja kisaamisen, sillä keskityin täysillä Kastanjantallin hevosien treenaukseen ja valmentajaopintoihini.
- Michael Rosewood ja Cinderella Geneviéve, olkaa hyvät! kaiutittimista kuului. Michael painoi pohkeensä Rellan kylkiin, joka oli lähteä laukkaamaan suorilla. Puolipidätteiden ansioista Michael sai nopeasti Rellan haltuunsa ja pääsikin ravailemaan kisakentälle. Luokan rata ei ollut vaikea ratsukolle, joten ratsukko suorittin täysin puhtaan radan todella nopeatempoisesti, sillä Rella paineli menemään minkä ehti, eikä Michael juurikaan pidätellyt tammaa. Sydän kurkussa seurasin menoa, koska pelkäsin heidän kaatumistaan. Onnekseni mitään ei sattunut, vaikka meno näytti hurjalta. Michael sai raikuvat aplodit yleisöltä, sillä mieheni oli tunnettu ratsastaja Ranskassa. Yksi maan parhaista rataesteratsastajista.
- Et sitten yhtään aatellut säästellä tamman jalkoja? Teillähän on vielä yks luokka jäljellä ja tuommosta menoa jo nyt! ärähdin Michaelille kiukkuisena tämän tullessa Rellan kanssa luokseni. Michael laskeutui satulasta alas ja tuli luokseni. Hän otti leukani alta kiinni ja katsoi suoraan silmiini. Hänen tummat silmänsä olivat viehättävät ja ihanat. Ja nuo huulet, jotka raottuivat. Michael painoi suoraan suulleni pitkän suudelman välittämättä muiden katseista.
- En kokenut järkeväksi pidätellä Rellaa, sillä tamma oli räjähdysaltis ja paineli menemään minkä ehti. Rella nautti radasta ja halusin antaa sen kerrankin vain nauttia, Michael selitti hetken kuluttua hieman hengästyneenä pitkästä suudelmasta.
- Nojoo, ymmärränhän mää sen ja olisin itsekin tehnyt juuri noin. Oli vaan pakko torua sua, nauroin.
- Höpsö muru, mieheni vastasi ja suuteli minua uudestaan. Sydämeni tykytti sataamiljoonaa ja vatsanpohjassa tuntui jännältä, ihan kuin tuhat perhosta olisi lennellyt siellä.
- Täällähän te ootta! Onnea Michael puhtaasta radasta, uusinnasta voitto kotiin, eiks jeah? Katjaana oli ilmestynyt selkämme taakse Minkan ja Sofian kanssa. Yritin irrottautua vastahakoisesti Michaeli syleilystä, mutta en päässyt, sillä mieheni piteli minua tiukasti syleilyssään välittämättä muista.
- Joo, Rella tuntu alusta saakka hyvältä ja tiesin, että tamma pystyy suorittamaan puhtaan radan ja nopeasti, Michael selitti pääni ylitse Katjaanalle.
- Hyvä, menittekin johtoon kärkiajalla ja pääsette uusintakierrokselle. Sen jälkeen onkin pieni tauko ja sitten on 160cm luokka. Sinvatin maastoesteluokka alkaa 15.00 ja teidän vuoronne näyttäisi olevan 15.45. Catan maastoesteluokka alkaa 18.00 ja teidän vuoronne on viimeisenä, eli 19.10. Jos me Minkan ja Sofian kanssa laittelemme hevoset aina valmiiksi, niin Huusari voi toimia henkisenä tukenasi, Katjaana iski silmäänsä. Punastuen painoin pääni Michaelin hevoselta tuoksuvaan kisatakkiin Michaelin nauraessa.
- Nolottaako? Mitä sitä turhia häpeilemään? Saahan sitä nyt rakkauttaan näytellä muillekin, Michael naureskeli minulle.
- Pöhölö! tokaisin muka suuttuneena ja kääntyen sitten Rellan puoleen.
- Saanko mä hoitaa Rellan kävelyttämisen? kysyin, sillä mieleni teki pitkästä aikaa satulaan.
- Tottakai, mutta eihän sulla oo kypärääkään, Michael huomatti.
- Ei niin, mutta meillä onkin saman kokoinen pää, niin lainaas kypärääs, nauroin Michaelille ja irroitin hänen kypäränsä miehen päästä.
Suutelin häntä suulle ja iskin kypärän päähäni. Sitten tajusin, enhän minä pääsisi edes satulaan, sillä jalkani oli edelleen kipeä, eikä kestäisi painoani. Michael näytti tajuavan ongelmani, sillä mieheni sieppasi minut syliinsä ja nosti Rellan selkään. Michael jäi kävelemään rinnallemme muka varmuuden vuoksi.
- Että sä oot höpsö! Kai sä tajuat, että sä oot rakas mulle, enkä halua menettää sua, oikeasti? Michael vastasi minulle, kun marmatin tälle etten tarvinnut holhoojaa. Hymyillen luovutin ja salaa nautin Michaelin seurasta.
Rella ja Michael olivat voittaneet kirkkaasti 140cm luokan, mutta päätavoitteet olivat 160cm luokassa. Sain hoitaa Rellan verryttelyn 160cm luokkaan, vaikka Michael yrittikin estää ensin sitä. Huomasin kuitenkin, että mies oli hyvillään, kun sai hetken levähtää. Rella oli energinen, vaikka tällä oli jo yksi luokka uusintoineen alla. Verryteltyäni hetken kaikissa askellajeissa otin muutaman hypyn pystylle. Lähestymiset osuivat nappiin ja Rella liiteli ylitse puomeja kolauttamatta. Yrittäessäni hillitä menoamme Rella ei tahtonut pysähtyä vaan jouduin kääntämään voltille, jotta saisin tammani pysäytettyä. Tiesin Michaelin, Katjaanan, Sofian ja Minkan seuraavan tiukasti menoamme. Tämä ei haitannut minua erityisemmin, vaan se, että täysin tuntemattomat seurasivat silmä kovana menoamme ja kuvasivat meitä. Pelästyneenä laukkasin kohti okseria, joka meni onnekseni puhtaasi ylitse. Vilkaistessani seuraavan kerran miestäni, huomasin että tämä oli hävinnyt jonnekin. Lämmittelin vielä hetken ja lähdin kävelemään tielle. Yhtäkkiä Michael tuli luokseni hymy kasvoillaan ja pysäytti meidät.
- Arvaa mitä? Mä kävin vaihtamassa sinut ratsastajaksi tähän luokkaan! mies ilmoitti. Katsoin suu auki miestäni hetken.
- Et oo tosissas! Enhän mä oo ratsastanut viikkoihin ja nyt on kyse sentään Ranskan mestaruudesta! Et oo tosissas! huudahdin kauhistuneena miehelleni.
- Kuule, sä osaat ratsastaa ilman valmennuksiakin, turhaan sä huolehdit! Michael naureskeli ja lähti kävelemään tahtiimme.
- Huusari Rosewood ja Cinderella Geneviéve, olkaa hyvät! kaiutittimista kuului.
Nielasin ja kävelin kisakentän portille, joka avattiin meille. Onnekseni olin ollut Michaelin mukana ratakävelyssä, joten tiesin tarkalleen mitä minun tuli tehdä. Sain luvan lähteä liikkeelle ja annoin laukka-avut Rellalle, joka nosti nopeatempoisen laukkansa epäröimättä. Laukkaisimme kohti ensimmäistä estettä, joka oli okseri. Vatsan pohjassani tuntui olevan vähintään sata perhosta, kun lähestyimme nelossarjaa, joka oli vaikeilla väleillä. Yksi, kaksi ja hyppy, yksi ja hyppy, yksi, kaksi ja hyppy, yksi hyppy. Trippeli oli vaikea, mutta ylitse mentiin puomeja tipauttamatta. Radalla oleva muuri pelotti minua, muttei Rellaa, joka hoiti hommansa kunnialla. Viimeisenä oleva vesieste pelotti Rellaa, mutta ajoin tammaani eteenpäin ja saimmekin puhtaan radan. Hiki valui selkääni pitkin ja tajusin ettei minulla ollut edes kisavaatteita päällä, hups. Laukkasimme kilpakentällä pois suoraan Michaelin syliin.
- Mitä mä sanoin? Mies hymyili ilkikurisesti. Nauroin takaisin ja laskeuduin alas satulasta. Ennen kuin ehdin edes koskemaan maahan huomasin olevani Michaelin syleilyssä.
Oli minun ja Rellan uusintavuoro. Rata oli vaikeampi ja monimutkaisempi. Meidät kuulutettiin radalle ja olimmekin viimeinen ratsukko. Meidän meno ratkaisisi kaiken, kuka voittaa mestaruuden? Jännittyneenä annoin Rellalla laukka-avut, kun saimme luvan lähteä suorittamaan rataa. Rella laukkasi nopealla temmolle kohti ensimmäisenä olevaa trippeliä, joka ylittyikin hienosti. Yritin pidätellä tammaani, joka innostui täysin ja tuntui, että olisi lähdössä käsistä. Pysty, erikoiseste, muuri, portti ja nelossarja menivät puhtaasti ylitse. Tiesin, että tällä menolla ja puhtaalla radalla voittaisimme mestaruuden. Jäljellä oli viimeinen este, joka oli radan korkein este, vesieste. Yleisö oli hiirenhiljaa Rellan laukatessa korvat höröllä kohti estettä. Yritin pidätellä tammaa, joka ei kuunnellut minua laisinkaan, vaan eteni täysin omavaltaisesti. Tuskan hiki valui selkääni pitkin, kun lähestyimme viimeistä estettä. Montakohan askelta tässä olikaan? Viisi, vai seitsemän vai sittenkin neljä? Apua! Jumpsuitti, mitä mä teen? En saa mokata! Rella laukkasi viisi askelta väliin ja hyppäsi liitoon. Liidon aikana ehdin huomata katsomon jännittyneisyyden ja hiljaisuuden. Ilman jännittyneiyyden saattoi oikein nähdä. Yleisö huusi kurkku suorana. Taidettiin saada puhdas rata, ehdin ajatella ennen kuin minut tempaistiin alas satulasta ja sain osakseni suukkoja.
- Mä oon susta superylpee! Vitsit sä oot Ranskan mestari Rellan kanssa! Mulla on maailman rakkain ja kaunein ja parhain jaja rakas vaimo!
- Onnea Huusari! Huippu rata!
- Nyt palkintojenjakoon! Ala mennä jo!
- Huutoja sateli joka puolelta, enkä ehtinyt paikantamaan kaikkia. Sain ison pokaalin käteeni ja Rellalle laitettiin ruusukkeet. Rella lähti oma-aloitteisesti laukkaamaan kunniakierrosta, enkä osannut kuin istua kyydissä. Olin vieläkin niin hämmennyksissä, etten tiennyt mitä tehdä. Istuin vain satulassa, kunnes Michael nosti minut syliinsä ja kantoi salamojen räiskeessä kohti autoamme, jossa tytöt hoitivat Rellaa.
- Miltä nyt tuntuu?
- Miten päädyitte ratsastajan vaihdokseen kesken kaiken?
- Saanko nimikirjoituksen?
- Saanko yhteiskuvan? Te ootta parhaat!
- Wuhuu! Huusari ja Rella!
- Tiesitkö etukäteen voittavasi?
- Osasitko odottaa tätä?
- Aijotko jatkaa kilpailemista?
- Miltä tulevaisuutenne näyttää?
- Tarjoan 100000000€ Rellasta!
Sinvatin ja Michaelin vuoro tuli mennä maastoesteradalle, joka oli helpon oloinen. Toivotin onnea ja istahdin vihdoin ja viimein alas. Meitä oli viety viimeiset tunnit joka ilman suuntaan. Oli vaadittu haastatteluita, fanikuvia, nimikirjoituksia, yhteiskuvia, haastatteluita jne. Minkaa ja Sofiaakin oli haastateltu, sillä molemmat olivat kisahoitajiamme täällä ja he kuuluivat myös tiimiimme.
Olin ilmeisesti nukahtanut, sillä Minka herätti minut hetken kuluttua sanomalla:
- Huusari, Sinvatti ja Michael sijoittuivat kolmansiksi. Nyt enää Catan luokka ja pääsemme mitallikahveille.
- Jes! Tämä päivähän meni paremmin kuin osasin odottaakkaan! Rellan voitot ja Sinvatin sijoitus, mitä vielä? nousin ylös ja suuntasin autollemme, josta löysin mieheni. Ryntäsin halamaan häntä välittämättä muista. Michael nauroi hiljaa ja painoi huulensa hiuksilleni.
- Tämä päivä meni paremmin kuin osasin odottakkaan! Kohta pääsemme juhlistamaan voittojamme! Sinvatti hyppäsi puhtaasti, enkä joutunut tekemään juurikaan töitä, Michael kertoi.
- Niimpä! Vihdoin ja viimein kaikki kulkee taas normaalisti, eikä mitää ole sattunut! hymyilin onnellisena takaisin.
Minka laittoi Catan valmiiksi, sillä Catan ja Michaelin vuoroon ei ollut enää pitkästi ja ratsukko ei ollut edes lämmitellyt. Autoin Minkaa varusteiden kanssa ja laitoin Catalle geelin jalkoihin ja rintakehälle. Jos ratsukko kaatuisi, geeli suojaisi edes vähän. Onneksemme ikinä ei ollut sattunut mitään vakavempaa maastoesteillä, vaan aina oli selvitty pienillä naarmuilla. Taputin vuonohevosta kaulalle ja ojensin ohjat Michaelille, joka oli kiivennyt selkään. Ratsukko lähti kävelemään kohti lämmittelyaluetta jäädessäni keräämään hoitotarvikkeita hoitopakkeihin. Siivottuani lähdin katsomaan Catan ja Michaelin menoa lämmittelyalueella. Cata ei normaaliesteistä juurikaan välittänyt, mutta maastoesteitä rakasti. Nämä olivat Catan kolmannet maastoestekisat ja tamma olikin innoissaan. Ratsukko starttasi harrasteluokan, kuten Sinvattikin. Sinvatti oli suorittanut mainion radan ja sijoittunut upeasti. Valmentaminen oli tuottanut tulosta, mistä olin onnellinen. Vaikka en itse päässytkään selkään, vaan jouduin pyytämään Bellaa ratsastamaan, niin valmennukset olivat onnistuneet ja Sinvatti oli valmis radoille. Sinvatin ja Rellan kanssa jatkaisimme ainakin kisaamista tällä kaudella ja Catakin oli ilmoitettu jo esteluokkiin ja koululuokkiin. Nämä kisat ovat Catan starttaus tähän kisakauteen. Koska kenttäratsastus oli alkanut kiinnostamaan minua yhä enemmän ja enemmän olimme Michaelin kanssa puhuneet kunnon kenttäratsun ostamisesta. Pari hevosta olimmekin käyneet jo kokeilemassa ja katselleet kenttäratsuja sillä silmällä. Pääsisimme aloittamaan kenttäratsastuksen pian ja sitä kautta myöhemmin kilpailemaankin. Halusin kilpailla vaativissa luokissa harrasteluokkien lisäksi. Paloin halusta päästä Michaelin mukaan hyppäämään maastoesteitä, sekä treenaamaan omalle radallemme.
- Seuraavana vuorossa Michael Rosewood ja Catana's Zelechines, olkaa hyvät! kaiuttimista kajahti.
Toivotin Michaelille onnea ja suuntasin tieni vaikealle kolmen ison tukin linjalle. Olin tätä tehtävää teetättänyt Sinvatilla ja Bellalla valmennuksessani ja halusin nähdä miten muut tässä pärjäsivät. Ensimmäinen tukki oli vesirajalla, toinen ylämäen päällä, josta kolme laukkaa ja viimein tukki tällä linjalla. Tämä linja vaati erityistä tarkkuutta viimeisellä välillä, jotta laukka-askeleet menisivät oikein. Reipasta vauhtia etenevä hannover otti yhden laukka-askeleen liian lähellä, jolloin lähestyminen epäonnistui ja ratsukko hipaisi estettä. Harrateluokkaan linja oli vaikea, mutta todella hyödyllinen linja. Tässä ratkaistaisiin ja paljon. Eräs ratsukko kielsi linjan toisella esteellä, eikä ratsastaja ollut varautunut kieltoon vaan tippui. Yksi toisensa jälkeen ratsukot suorittivat rataa läpi, osa onnistuneesti, osa epäonnistuneesti. Eräskin ratsukko tippui alashypyssä veteen. Minka tiesi kertoa radiopuhelimen kautta, että Michaelilla ja Catalla oli mennyt alkurata puhtaasti ja vauhti oli hyvä. Tällä vauhdilla ja puhtaalla radalla päästäisiin juhlimaan päivän neljättä sijoitusta. Ratsukko lähestyi linjaa, jossa olin katsojana. Cata laukkasi korvat hörössä ja Michaelin istunta oli hyvä. Ensimmäinen este meni puhtaasti ylitse ja Cata laukkasi onnellisena vedessä, sillä se viilensi kuumuutta. Maastoesteillä meno oli aina rankempaa ja vaati enemmän kuin rataesteillä ja kouluratsastuksessa. Turhaan kenttäratsastusta ei sanottu ratsastuslajien kuninkuuslajiksi. Toinen este lähestyi ja Michael pidätteli Cataa hieman, jotta vauhtia ei olisi liikaa ja este mentäisiin puhtaasti ylitse. Tukit olivat isoja ja jykeviä, todella suuria. Toinen tukki häämötti ratsukon edessä, joka lähestyi kovalla vauhdilla tukkia. Cata ponnisti aavistuksen verran liian aikaisin tukille, jolloin hypystä tuli liian lyhyt, mutta ratsukko pääsi kuitenkin ylitse. Seuraavaan väliin piti saada mahtumaan kolme laukka-askelta, mikä onnistuisi takuuvarmasti Catalta ja Michaelilta. Ratsukko lähestyi hyvässä temmossa linjan viimeistä tukkia ja kun ponnistuspaikka tuli, niin yleisö kolahti, sillä Cata kompuroi ja kaatui tukin päälle liukuen tukin toiselle puolen. Selässä ollut Michael lensi voimalla päin isoa tukkia, joka ei liikahtanutkaan. En tajunnut huutavani kurkku suorana Michaelin nimeä, joka makasi tiedottomana esteen juurella. Lähdin juoksemaan estettä kohti, vaikka järjestysmiehet yrittivät estää minua ja saada minut kiinni. En välittänyt tarrautuvista käsistä vaan juoksin juoksemistani. Radiopuhelimestani kuului sekasortoista puhetta, mutta en kuullut sitä. Näin vain Michaelin tuskasta vääntyneet kasvot ja ensihoitajien vaatteet. Joku tarttui minua takaapäin kiinni ja yritti vetää pois. Huusin. Joku tarrautui lujasti minuun kiinni ja halasi. Sanoi jotain, mitä en kuullut, enkä ymmärtänyt. Paikalle oli saapunut paloauto. Yleisö oli hiiren hiljaa ja muut kilpailijat halailivat toisiaan ja olivat haudanvakavia. Pelastushenkilöstö huusi toisilleen ohjeita, ja järjestyksenvalvojat pitelivät uteliaita ihmisiä kaukana. Michaelia elvytettiin. Työnnettiin happimaskia naaman ja tuettiin kaularankaa. Aloin ymmärtämään, että tilanne oli vakava ja Michaelin tila kriittinen. Itkin.
- Huusari, ei mitään hätää. Me hoidamme hevoset ja ajamme auton tilalle. Bella soitti hetki sitten. He olivat katsoneet tv:stä kilpailua ja sitä kautta nähneet tapaturman. Voit mennä huoletta ambulanssin mukana sairaalaan, Minka halasi minua. En tiennyt, missä Cata oli tai mitä tammalleni oli tapahtunut. Halusin nähdä Michaelin. Jutella hänelle. Kertoa, kuinka paljon rakastinkaan häntä. Kertoa, kuinka komea hän on. Kertoa, kuinka onnellinen olin hänen kanssaan. Kertoa rakastavani häntä. En voinut, sillä Michael oli nostettu paareilla hätähelikopteriin, joka oli hälytetty paikalle. Kaiuttimista kuulutettiin jotakin, mitä en kuullut. Minulle puhuttiin, mutta en ymmärtänyt. Joku ohjasi minut lempeästi kohti henkilöä, jolla oli vihreät vaatteet yllään. Minulle puhuttiin lisää. Joku ohjasi minut autoa kohden, jonka katolla vilkkui valot ja jonka pillit huusivat. Auto oli ambulanssi. Minut istutettiin paikoilleen ja sidottiin kiinni.
Istuin teho-osastolla rautaisen sängyn vieressä. Letkujen seassa makasi Michael, jota ei tosin näkynyt juurikaan. Hoitohenkilökunta jutteli rauhallisesti keskenään ja valmistelivat Michaelia leikkaukseen, joka ratkaisisi kaiken. Niin minulle oli sanottu. Itkin. En nähnyt kyyneleitteni lomasta juuri mitään, enkä kuullut puhetta. Istuin paikallani itkien, enkä huomannut edes ystävällistä hoitajaa, joka oli istuutunut viereeni ja halasi vain.
- Huusari! Oletko sinä kunnossa? Onko Michael vielä päässyt leikkauksestaan? Miten voit? Cata loukkaantui kanssa pahasti ja on tällä hetkellä eläinsairaalassa, jonne se vietiin kiireellisellä kuljetuksella heti onnettomuuden jälkeen. Tilalla kaikki on reilassa, sillä Mimmi, Lilian, Sara, Minka, Sofia, Eve ja muut hoitajat lupasivat hoitaa tilan. Kaikki yksityisten omistajat ovat luvanneet hoitaa yksityisensä ja Jääntallia yleensäkin. Tilalla kaikki on reilassa, vaikkakin kaikki ovat järkyttyneitä. Lehdetkin ovat kirjoitelleet aiheesta. Kisapaikalta on tuotu tsemppiviestejä, sekä luvattu apua tarvittaessa, Bella selitti. Hän oli ilmestynyt jostain paikalle, mutta en tiennyt mistä. Kristian seisoi vähän matkan päässä vauvan kanssa hiljaa. Hänen ilmeensä oli haudanvakava, jota ei juuri koskaan nähnyt. Sanomattakin oli selvää, että suru oli yhteinen ja ikävä kova. Selviäisikö Michael tästä koskaan?
Palatessani tilalle sain onnekseni huomata, että kaikki oli kunnossa ja järjestyksessä. Kentällä väännettiin koulukiemuroita ja estekentällä hypättiin. Laitumilta kuvastui onnellinen näky kesästä. Niin, nyt oli kesä. Bella ja Kristian olivat hakeneet Catan eläinsairaalasta ja tamma oli pitkällä sairaslomalla. Kukaan ei tiennyt jatkuisiko tammankaan ura koskaan. Saati sitten Michaelin. Michael oli lentänyt selkä edelle tukille, josta syystä koko selkä jouduttiin operoimaan. Lehdet olivat kirjoitelleet, kuinka Ranskan mestarille sattui vakava onnettomuus. Kansista saattoi lukea Michaelin suuronnettomuudesta ja lohduttomasta tilanteesta. Sairaalasta lähtiessäni olin jutellut lääkärin kanssa, joka oli kertonut, että Michael tulisi toipumaan, mutta sairasloman pituudesta ei ollut tietoa. Michael oli herännyt juuri ennen kuin olin lähtenyt kotia, ja olin saanut kertoa hänelle kuinka rakastinkaan häntä. En tiennyt kuuliko tämä puhettani, mutta tärkeintä oli, että toipuminen oli lähtenyt pahojen komplikaatioiden jälkeen käyntiin. Leikkaus oli jouduttu uusimaan sisäisen verenvuodon takia ja mies oli jouduttu nukuttamaan uudestaan. Lääkkeet olivat vahvoja, eikä toivoa ollut ollut. Nyt toivoa oli paljon toipumisen suhteen ja olin onnellinen siitä. Saisin mieheni takaisin vierelleni ja kotia.
Kristian kurvasi kiiltävän mustalla lamborghini aventador lp700-4:llaan. Olin taluttamassa laitumelta Kastanjaa talliin, sillä tarkoituksenani oli hypyttää tammaa. Olin väsynyt, sillä kontollani oli kaikkien hevostemme treenaus ja valmentaminen, sillä Michael oli sairaalassa ja Bellalla oli pieni lapsi, eikä hän päässyt vielä ratsastamaan. Kristian oli keskittynyt pihattojen viimeistelyyn ja Katjaanalla oli ansaittu kesäloma. Väsyneenä olin älyttömän kiukkuinen ja raivosinkin jokaisesta asiasta, joka ärsytti minua. Viime kuukausina se oli ollut melkein joka päivästä ja hoitajammekin olivat huomanneet sen, sillä he luikkivat aina piiloon, kun lähestyin myrskyn merkkinä. Olin ratsastanut tälle päivälle jo kahdeksan hevosta, sillä olin aloittanut aamuvarhaisella, jotta ehtisin. En ollut ehtinyt syömäänkään missään välissä ja jäljellä oli vielä ainakin seitsemän hevosen treenaukset. Minua pyörrytti, sillä mahani kurni äänekkäästi jo. Onnekseni Mimmi juoksi luokseni ja sanoi voivansa hoitaa Kastanjan valmiiksi minulle, jotta pääsisin syömään vähäsen ja levähtämään hetkeksi. Levähtämään? Minullahan oli vielä Athan hypyttäminen edessä ja Riinalla ratsastus ja Rellan treenaus ja Catan voimistelutuokio. Viime aikoina hoitajat olivat kunnostautuneet auttamalla minua mahdottomassa urakassani. Ilman heitä olisin romahtanut lopullisesti. He uhrasivat vapaa-aikaansa auttaakseen meitä tilalla. Katjaana oli lykännyt kesälomansa viettoa pitkään, kunnes Bella oli pakottanut hänet lomalle. Romahdukseni oli lähellä. Halusin päästä Michaelin luo sairaalaan, mutta tilalla kaivattiin minua, enkä päässyt niin useasti sairaalaan Michaelin luo, kun halusin. Ikävä oli kova ja mieli turta. Michaelin ajatteleminen nosti kyyneleet silmiini ja yritinkin piilotella Mimmiltä itkuani, mutta siltikin neiti huomasi, että itkin. Tyttö halasia minua tiukasti sanaakaan sanomatta, kunnes irrottauduin halauksesta ja käännyin kohti isoa ponitammalaiduinta, josta minun piti hakea Atha. Hevosetkin näyttivät aavistavan suruni, sillä Clove tuli ensimmäisenä luokseni laskien päänsä syliini ja puhaltaen lämmintä ilmaa kädelleni. Itkien halasin Clovea. Itkin Cloven pitkää harjaa vasten, joka olisi pitänyt leikata jo aikoja sitten, mutta voimani ja aikani eivät riittäneet. Atha tuli tökkimään minua turvallaan hellästi, ihan kuin lohduttaakseen. Myös koirat olivat kerrankin hiljaa ja lohduttivat olemalla halinalleja. Silitin hajamielisenä eläimiä kyyneleitteni lomasta, jotka valuivat pitkin poskiani. Minulla on ikävä sinua, Michael!
Talutin Athaa kohti Kastanjantallia. Atha käveli nätisti perässä, eikä temppuillut. Ikävä oli yhteinen. Kristianin lamborghini oli vieläki tallipihassa ja vilkaisin nopeasti sinne päin. Olin näkevinäni pitkän ja tumman miehen nojailevan autoon. Mielikuvitusta sekin, pah! Olin näkevinäni Michaelin nykyään kaikkialla, tallissa, kotona, hevosten luona. Kristian oli kävelemässä kohti Bellaa, joka työnsi lastenrattaita kohti tallipihaa. Jatkoin kävelyäni kohti Kastanjantallia pää alhaalla. Teki kipeää katsoa toisten hellyydenosoituksia, kun oma mies oli sairaalassa letkujen seassa, enkä päässyt juurikaan katsomaan häntä. Silmäni täyttyivät uudestaan kyyneleistä ja nyyhkäisin. Yhtäkkiä törmäsin johonkin kovaan, mutta pehmeään. Mieheen. Yritin peruuttaa taaksepäin, mutta yritykseni epäonnistui sillä joku kietoi kätensä lujasti ympärilleni. Hatarasti ymmärsin, että minut nostettiin ilmaan. Nostin katseeni ylöspäin, jotta näkisin kuka minut kehtasi tällä tavalla kaapata syleilyynsä. Leuka oli jykevä, miehen leuka. Mies kääntyi katsomaan alaspäin ja kohtasin tutun oloiset silmät.
- MICHAEL! huutoni kaikui koko tallipihalla. Atha hätkähti rajusti narun päässä ja Lilianilta putosi säikähdyksen voimasta iso omenalaatikko maahan, joka hajosi. Michael nauroi.
Torkuin Michaelin sylissä, sillä olin todella väsynyt. Kristian ja Michael olivat suunnitelleet yllättävänsä minut, sillä olin ollut kuulemma niin väsynyt, etten ymmärtänyt juurikaan puheita. Olin tehnyt viime kuukausina kaikki työt kuin sumun peitossa. Kristian oli käynyt Michaelin luona sairaalassa päivittäin ja kertonut tilan kuulumisia. Minulle kukaan ei ollut maininnut sanallakaan, että pääsisin Kristianin kyydissä katsomaan Michaelia, tai että voisimme palkata lisäväkeä hetkeksi avuksi. Harmitti. Sen lisäksi, että Michael oli päässyt yllättämään minut itkemässä, olin pyörtynyt hetkeä myöhemmin hänen syliinsä. Tästä hyvästä koko suku huolehti syömisistäni, sillä pyörtymiseni oli johtunut tyhjästä vatsasta ja siitä, etten ehtinyt levähtämään tarpeeksi, vaan vedin itseni äärirajoille. Miksi kukaan ei ymmärtänyt, että tila oli iso ja töitä todella paljon? Töitä riitti joka päivälle ja olin yksin hevosten treenausten kanssa! Kukaan ei auttanut treenaamaan esimerkiksi kilpahevosiani. Toisaalta, en kyllä halunnutkaan apua kilpahevosteni kanssa. Harmitti. Itkin taasen ja painoin äkkiä silmäni kiinni, jotta kukaan ei huomaisi. Siltikin Michael huomasi ja tiukensi otettaan minusta. Kaikki seki huomas!
Heräsin seuraavana aamuna astioiden kilinään keittiössä. Kuka ihme siellä on? Michael on sairaalassa, Bellalla ja Kristianilla oma iso kartano, sukuni muilla mailla, hoitajat kotonaan, työntekijät lomillaan ja kotonaan. Kauhukseni huomasin, että kello oli jo kaksi iltapäivällä. Pomppasin sängystä voimalla ja ryntäsin ovesta portaikkoon, jota kautta eteishalliin ja pääovelle. Olin juuri pääsemässä ulko-ovesta ulos, kun joku sieppasi minut syleilyynsä.
- Mee pois! Hevoset on ruokkimatta! Mä nukuin liian pitkään. Miksi kukaan ei herättänyt mua? Missä kaikki on? Hevosille pitää viedä vesi ja Louta hieroa, Clovella vääntää koulua jaja Cataa juoksuttaa ja miniatyyrejä hypyttää ja koirat ruokkia ja Arabellalle antaa vettä ja suihkuttaa sitä jaja Kastehelmi hypyttää ja Pisaralla treenata koulua ja Sinvatilla hypätä maastoesteitä ja siivota tallit ja maneesi ja tarhat ja kentät ja maneesit ja tallit ja ja laitumet ja hevoset ja.. en ehtinyt sanomaan lausettani loppuun, koska se keskeytettiin suudelmalla. Työnsin hänet pois, kunnes näin hänen kasvonsa. Jäin katsomaan suu auki ja silmät suurina sieppaajaani. Katsoin, kunnes purskahdin itkuun. Michael halasi minua tiukasti ja kantoi sitten keittiöön.
- Kuule Huusari, Kristian kävi vierailemassa luonani sairaalassa päivittäin ja kertoi tilan kuulumisia joka kerta. Kaikki ovat olleet huolissaan sinusta ja sinun jaksamisestasi. Minun toipumiseni eteni nopeasti ja hyvin. Olen saanut jutella joka päivä Kristianin kanssa, mutta se ei ole helpottanut ikävääni sinua kohtaan. Arvaa kuinka ikävä mulla oli sua ja varsinkin kuullessani sinun kuulumisiasi! Vaikka sairaalassa vakuuttelit kaiken olevan kunnossa tiesin, että niin ei ole. Ei ole oikein, että sinä olet tehnyt selkä vääränä töitä, etkä ole huolehtinut itsestäsi. Kristianin mukaan et ymmärtänyt mitä sinulle puhuttiin, etkä halunnutkaan edes kuunnella ketään. Olet kantanut huolta vain muista, mutta unohtanut itsesi. Minulla oli sairaalassa aikaa pohtia tulevaisuuttani ja mennyttä elämää ja olenkin päättänyt viettää elämäni onnellisena loppuun saakka. Elämääni tulee aina kuulumaan minulle rakkaat ihmiset ja eläimet ja tämä työni. Meillä on Huusari ollut mahtava historia takana ja olen ylpeä siitä, mutta.. Michael puheli, mutta ei ehtinyt sanomaan lausettaan loppuun, kun purskahdin itkuun ja rimpuilin itseni vapaaksi. Juoksin päättömän kanan tavoin karkuun, sillä luulin, että Michael halusi erota.
- Huusari! Michael sai minut kiinni muutamalla nopealla harppauksella, mutta se ei olisi kannattanut, sillä seuraavassa hetkessä mies irvisti tuskissaan.
- Kato nyt! Mä en saa muutakun epäonnistumisia ja tuskaa ja kipua aikaan! Ei tästä tuu mitään! Nytki mä vaan satutan sua ja oon kaikkien huolehdittavana ja taakkana. Mä oon turha riesa vaan, nyyhkytin lattialla. Michaelin voimakkaat käsivarret nostivat minut hänen syliinsä ja hän käveli olohuoneeseemme istuen sohvalle.
- Huusari rakas, sä et oo kenellekään taakka, etkä riesa. Mä rakastan sua sydämeni pohjasta saakka ja haluan elää sun kanssasi elämäni loppuun saakka. Mä oon onnelinen sun kanssas. Sä et satuta mua, etkä tuo negatiivisiä asioita muutenkaan mukanasi. Mä rakastan sua. Me jokainen pidämme sinusta ja tahdomme, että kuulut Rosewoodin sukuun. Et sä oot taakka, vaan rakas. Älä itke, Michael kuiskasi korvaani.
Kävelimme käsi kädessä Kastanjantallia päin, sillä haluaisin voimistella Cataa ja katsoa muutenkin tallien tilanteen. Michael halusi päästä taas hevosten luo ja näkemään erityisesti Cataa. Kuullessaan askelia Arabella kääntyi katsomaan taakseen. Se jäi katsomaan hetkeksi aikaa meitä korvat höröllä, kunnes lähti täyttä laukkaa luoksemme. Pieni ponitamma juoksi suoraan Michaelin syliin, joka nauroi onnellisen kuuloisena. Katseltuani hetken aikaa onnellisena parivaljakkoa jatkoin matkaani kohti Catan karsinaa, joka nousi verkkaisesti ylös. Tamman parantuminen oli lähtenyt hyvään vauhtiin ja pian pääsisimmekin ratsastamaan kunnolla Catalla. Joku oli laittanut Catan jo valmiiksi, joten pääsisin suoraan voimistelemaan Cataa. Otin tamman käytävälle, joka jäi seisomaan korvat höröllään keskelle käytävää. ” Michael! ” se tuntui hirnuvan. Michael nauroi ja harppoi Catan luo. Hetken paijailtuaan Cataa Michael suuntasi kulkunsa kohti toimistoa. Muut hevoset olivat laitumella, mutta Catalla oli vielä valvotut ajat käytössä onnettomuudesta johtuen.
- Pian mäkin pääsen taas pitkästä aikaa ratsastamaan, koska lääkärit lupasi, että pääsen vielä takaisin satulaan ja kilpailemaan. Haluan kilpailla vielä kentässä ja jos vaan mahdollista, niin Catalla edes yhden luokan. Ensisijaisesti haluan kuitenkin auttaa Huusaria tämän urakassa ja pikkuhiljaa alkaa kilpailemaan, Michael selitti hoitajajoukolle, joka oli ilmestynyt Michaelin vierelle katselemaan kentän laidalle meidän menoamme Selinan kanssa. Pohkeenväistössä tuohon kohti ja tuosta laukassa tuonne ja sitten ravissa. Jes, nyt tämä sujuu!
- Sehän menee hienosti! Nyt tuletta tuon pystyn tuosta noin ja sen jälkeen tuonne sarjalle ja siitä viidellä laukka-askeleella okserille, Michael ohjasi meitä. Mieheni ei malttanut pysyä poissa hevosten parissa, vaan halusi valmentaa minua. Ohjasin hymyillen Piirron kohti esteitä. Olin onnellinen, sillä mieheni oli apunani ja turvanani. Hän oli avustamassa minua. Rakas mieheni, jonka olin melkein menettänyt, oli nyt valmentamassa minua. Siinä hän seisoi keskellä kenttää henkeäsalpaavan komeana. Olin huomaamattani pysähtynyt keskelle kenttää vain ihailemaan Michaelia.
- Mitä nyt? Onko jokin hullusti? Michael ihmetteli. Ravasin hänen luokseen ja hyppäsin alas satulasta. Mies katsoi silmät suurina. Harppasin Michaelin luo ja kerroin, kuinka paljon rakastinkaan miestäni ja olin onnellinen hänen kanssaan. Michaelin kasvoille levisi hymy, joka kertoi minulle että kaikki oli pitkästä aikaa hyvin.
Tarina on kirjoitettu microsoft word starterilla, jonka mukaan tarinassa on:
Sanoja: 4 419
Merkkejä ( ei välilyöntejä ): 29 810
Merkkejä ( myös välilyönnit ): 34 317
Rivejä: 388