Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 19, 2014 17:27:28 GMT
Hyvät ( eiku, ootte pahoi, mut en vaa viittiny sanoo ;--) ) Hevosjärveläiset,
teidän (epä)onneksenne Lilian on palannut. Jos satuit kuulumaan vihaajakerhooni, deal with it, sillä päätin alkaa taas aktiiviseksi(ko) kirjoittajaksi. Päätin myös, etten ole enää Lilian, vaan Linda, joka sattumoisin on myös IRL-nimeni. :---D Fooruminimekseni päätin jättää Minkan keksimän lempinimen, mut ei pahal bieni, mä vihaan sitä XDD Ja jos ihmettelette, mitä täällä oikein teen, niin tarkoitus olisi taas jatkaa Rosen kanssa. Mutta älkää kertoko Kirsille tai Bellalle, salaa mä vaan odotan sitä päivää ku se tulee järkiinsä ja myy puolet hevosista (ja Rosen mulle. KYLLÄ SE SEN JOSKUS TEKEE, USKOKAA POIS). Noh, täällä mä sitten taas olen, joten päästän teidät nyt PASKOJEN tarinoideni pariin, bye. :---)
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 22, 2014 6:26:50 GMT
19.8 (myöhässä) - Maailman onnellisin ihminen Näin pilkulliseni ulkona aivan hiekkatien vieressä. Kauniimpi kuin muistinkaan, ajattelin. "ROSEEE..." huhuilin tammaa. Se laidunsi kauempana. Turkissa oli vihreitä läiskiä. Rosen harja oli kasvanut valtavasti, ja ilmeisesti vanhettuaan se oli vaalennut - pilkkuja näkyi enää lautasilla. Mielestäni Rose näytti entistä enemmän my little ponyltä, joka suorastaan kutsui istumaan selkäänsä ja laukkaamaan kauas pois. Mutta nyt sillä oli varmasti jo uusi hoitaja, eikä minulla enää olisi oikeutta tuskin koskeakaan siihen. Mieli kyllä teki, ja comeback tuntui varsin mukavalta ajatukselta. Saisin taas ratsastaa ohjatusti... "Tulehan tyttö", naurahdin lopulta. Rose nosti päätään ja katsoi minua viisailla silmillään. "Tänne päin", kutsuin sitä kuin koiraa. Tamma nosti laiskan ravin parin käyntiaskeleen kautta. Salaa toivoin, että Rose tunnisti minut, mutta tuskimpa. Olin silti onnessani tamman pysähtyessä aidalle. Se yritti kurottaa aidan takaa taskuihini, josta yleensä löytyi vaikka mitä hyvää... "Sori neitiseni, mulla ei oo mitään, ku ei ollu ees tarkotus pysähtyy käymään", puhuin tuuppiessani tamman turpaa irti taskuistani. Katselin hetken ympärilleni, että ketään ei näkynyt, ja kuiskasin sitten: "Rauhassa nyt, Rose." Sitten heilautin itseni aidalle seisomaan. Siitä laskeuduin Rosen leveään selkään niin rauhallisesti, kuin vain osasin. Tamma selvästi hätkähti painoa selässään, koska se kavahti reilun askeleen sivulle, niin että meinasin keikahtaa alas. Olin kuitenkin tottunut Rosen temppuiluun, joten tartuin tiukemmin sen harjaan ja painoin pohkeeni sen kylkiin. Rose lähti kävelemään reippaasti kohti porttia, niinkuin aina ennenkin. Sipaisin sen kaulaa kädelläni, ja pyysin sitten ravia.
Portille päästyäni jalkauduin ja tartuin Rosea otsatukasta. Heitin lankut maahan ja käväisin aidan toisella puolen nappaamassa Rosen vaaleanpunaisen riimun, jonka pujotin nopeasti tamman päähän. "Hei, se Rosen riimu on rikki, pitää laittaa sivusolki narun lukolla kiinni ja taluttaa siitä, kuten sen entinen hoitaja teki." Kuulin äänen takaani. Käännyin nopeasti ympäri ja kohtasin Mimmin katseen. "EI MUTTA LINDAHAN SE SIINÄ!" Mimmi kiljaisi ja kapsahti kaulaani. Rose kavahti. "MULLAKI OLI SUA IHAN SAIRAS IKÄVÄ!!" vastasin ja työnsin Mimmin kädet kauemmas. "Ihanaa et oot tullu takas", Mimmi sanoi. "Niin no... jos se Kirsi nyt huolii mua tänne enää. Mut toisaalta, tekis kyllä mieli." "Kyl se sut huolii. Sillä on sitäpaitsi uus poni, ja se sano jotain et vitsi Linda ois ollu tälle just passeli kuski. Että silleen. Ja voin näyttää Noran sulle myöhemmin. Muttajoo viedään nyt tää ponis talliin ja sit meet kentälle pyörii sen kans, mä lainaan kypärän. Ei vastalauseita", Mimmi julisti. En voinut kuin virnistää.
Päästin Rosen karsinaansa ja ripustin riimun koukkuun. Heitin tammalle kasan heinää, jotta se pysyisi karsinassaan myös ovi auki, ja lähdin juoksemaan kohti satulahuonetta. Matkalla Rosen varusteita hakemaan törmäsin kuitenkin Huusariin. "Tallissa ei saa juos..." Kirsi sanoi äimistyneenä. Katsoin nolona lattiaan, ja vastasin: "Mul on ollu ihan sikakova ikävä tähän paikkaan, ota mut pliis takas, Kirsi kiltti?" Katseemme kohtasivat. Huusari alkoi nauraa ja paljasti selkänsä takaa Rosen varusteet. "Mimmi kertoi jo, että tuut takas. Hieno juttu se on! Käy nyt vähän kokeilemassa vielä tota ponia, että vieläkö into riittää. Mimmi tais puhua sullekin jo Norasta, mutta jätetään se ensi viikolle, jolloin ehdin pitää sulle tunnin sen kanssa." Vastasin nyökkäämällä, ja täytyy sanoa, että Rosen varusteita kantaessani tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 22, 2014 10:27:35 GMT
pssst Kirsi, keksin Noran luonteesta itse sen, mitä ei sivulla lukenut, mutta älä anna tämän haitata sen kirjoittamista + täst tuli ihan sika tylsä, mut se nyt on tätä alkukankeutta.... :DDD Noreen, Noreen, Noreen, oli tämän mystisen ponituttavuuden nimi. Jännitti, vaikka tallille meneminen tuntui jo ihan luonnolliselta, niin avoimesti Huusari oli ottanut minut takaisin. Naisen juonet tuntien, en kuitenkaan uskonut Noran olevan aivan niin simppeli miltä se hänen puheidensa mukaan vaikutti. Lähdin silti kokeilemaan tätä ponskia yhtä innoissani kuin ratsastettuani Rosella ensimmäisen kerran.
Niinpä pysäytin kaarani Hevosjärven pihalle ja pamautin oven kiinni. Hymähdin parille hoitajatytölle, jotka katsoivat minua hieman kummastuneesti. Kiipesin pienen ylämäen tammatallien puolelle, jossa Nora majaili. iPhoneni piipatessa pysähdyin istumaan pesukarsinan edessä olevalle pöydälle aka lindanpenkille, jossa säilytettiin sieniä, ämpäreitä sun muita pesutarvikkeita. Näytössä vilkkui Huusarin viesti: "Näin sut. Minka tuo Noran, kamat löytyy laatikosta Primadonnan satulan vierestä. :-)". Hahaa, ajattelin laskiessani puhelimen pöydälle ja loikatessani alas. Kipaisin Kirsin toimiston läpi satulahuoneeseen, josta löysin uskolliset alamaiseni Mimmin ja Saran. "But something was missing we were so different... Linda mitä etit?" Sara kysäisi. "Hurtsal on nii paljon hevosii, et täält ei löydä mitää. Mä tarvisin semmosen pienen pilkullisen uuden ponin kamat, if juu nou wot ai miin", vastasin ja turhautumiseni tehosteeksi läimäisin kädellä otsaani. "Noralla on tällä hetkellä selkä kipeenä, et sil ei saa pitää satulaa, mut kyl sä selässä pysyt jos pistät tän huovan ja joustovyön jostai loimesta. Täs on suitset", Mimmi tiedotti ja hymyili sitten: "Onnee hei!"
"But that's not what I want at all I want money, power, and your gloryyy..." hyräilin viskatessani Noran suitset pesarin eteen. Ja siinähän se ponini seisoi, eikä todellakaan näyttänyt miltään terroristilta. Nora katseli minua korvat hörössä ja kuopaisi kerran lattiaa. "EI KUOVI!" Otin lanituspöydältäni Noran harjaämpärin, jonka keplottelin roikkumaan narusta, jolla tamma oli sidottu. Sipaisin kädelläni ponin kaulaa ja hymähdin, kuinka sen korvat kääntyivät puhettani kohti. "Hieno pieni." kehuin, kun Nora kaarsi hieman kaulaansa ja lopetti häntänsä huiskuttelun. Taputin tammaa uudelleen ennen kuin aloin sukia sen kiiltävää turkkia pehmeällä, luonnonharjaksisella harjalla. Nora käyttäytyi asiallisesti, jos ei lasketa vähäistä kuopimista tai näykkimisyrityksiä. Norsu kuitenkin lopetti heti, kun olin läpsäissyt sitä turvalle tai näpäyttänyt riimunnarulla sen lautasta.
Tamma tykkäsi nostaa kaviotkin heti kun pyysin, joskin se ei kannatellut jalkaansa itse. Mutta kyllä sen kesti, kun oli näin pieni jalka kyseessä... no, pian Nora jo seisoikin harjattuna, karva erityisen kiiltävänä, jotta olin ehtinyt tutustua sen käyttäytymiseen hoitaessa. Toistaiseksi olin edelleen aivan 100-0 lätkässä siihen. Otin vastapäisestä karsinasta, joka kuului Clovelle, vihreähkön loimivyön jonka kiinnitin Noran violettiin huopaan. Suoristin satulahökötyksen kulmia hieman, ennen kuin laskin riimun tamman kaulalle ja kurotin pöydältä suitset. Avasin siististi niputettujen nahkaremmien yhdistelmän, jonka ohjat jätin maahan roikkumaan. Yritin pujottaa kuolaimet Norsun suuhun edestäpäin, mutta se ei onnistunut - nyt ymmärrän myös, kuinka korkealle noin pieni poni voi päänsä nostaa. TODELLA korkealle.
Siirryin ponin oikealle puolelle, tartuin kiinni sen nenäpiihin ja yritin uudestaan. Tällä kertaa Nora ei lähtenyt kurottelemaan minnekään, joten sain raudan sen suuhun. Nora yritti saada palasen pois suustaan haukottelemalla varsin huvittavan näköisesti. Ehdin jo hieman naurahtaa ponin temppuilulle, kun Huusari astui sisään ja toitotti: "16.30 LINDA JA NORA MANEESIIN. Viis minsaa aikaa!" "Tullaan, tullaan", mutisin irroittaessani Noraa kahleistaan. Sain kuin sainkin tamman irti, ja lähdin taluttamaan sitä tallipihalle. "Ensi kerralla etusiin pintelit ja takasiin takasuojat. Muuten hyvä", Huusari totesi tehtyään ainaisen tarkistuksensa, "nyt puntataan sut selkään." Sitten Kirsi laski kolmeen ja heilautti minut vähän liiankin ylös, nimittäin Noran toiselle puolen, jotta saisin maistaa pihan soraista maata. Huusari auttoi minut pystyyn punastuen, ja haki jakkaran. Sen avulla pääsinkin selkään. "Huijui", suustani pääsi Noran lähtiessä käyntiin ilman pienintäkään pohjeapua. "Nora on nuori poni, sun pitää ratsastaa kevyellä kädellä ja istunnalla", Huusari ohjeisti. Nyökkäsin keräten hieman ohjia käsiini, jotta saisin Norsun maneesiin ilman sen suurempaa haloota. Annoin kevyesti pohkeita, jolloin sain tamman käyntiin jonkinlaisen tahdin ja järjestyksen. Lopuksi päästin hieman ohjia, kuin palkinnoksi. Uuteen tuttavuuteenhan, oli aina hyvä tutustua esittäen mahdollisimman mukavaa ihmistä, ei kun...
Siirryin ponin kanssa suoraan uralle - oikeaan kierrokseen - ja päästin ohjat pitkiksi. Annoin Noran valita tahdin, mutta keskityin silti sen tekemiseen. Kohensin istuntaani ja vilkaisin peilistä, näyttikö paremmalta. Norakin katsahti kuvaansa kauhistuneen näköisenä. Taputin sen kaulaa pyytäen takaisin käyntiin. "No, ota vaan ohjat, kun ethän sä niitä kovin lyhyiksi edes voi kiristää", Huusari naurahti. "Ja nyt voit alkaa taivutella ja asettaa sitä vapaasti." Käänsin Noran heti loivalle kiemurauralle yrittäen säilyttää asetuksen. Poni tuppasi oikomaan kaikki kulmat, ennen kuin annoin sen viedä kaulaansa aavistuksen alaspäin. Samalla sain ponin taipumaan kaulastaan ja hidastamaan tahtiaan juuri sopivasti. "Hyvä siinä", luin Huusarin huulilta tämän tarkkaillessa työskentelyämme. Puristin sisäpohkeellani Norsun paremmin kulmaan ja jatkoin C:stä kolmikaarisella. Yritin säilyttää samankaltaisen muodon ja käyttää painoapuja, sillä Nora oli herkkä. Välillä jouduin kuitenkin avittamaan pohkeella, sillä tamma tuntui jäykältä. Nyt paransin tuntumaa ponin suuhun. R:ssä tein täyskaarron, joka jäi hieman pieneksi, ja tein L:stä saman kuvion uudelleen. Keskimmäisen kaaren keskellä tein voltin ja viimeisellä pysäytin suoristuksen sijaan. Radan halki kuljettuani jatkoin matkaa S:stä R:ään, jossa vaihdoin suunnan. Jäin L:ään pyörimään ympyrällä, ensin pienentämällä sitä kierros kierrokselta yrittäen saada haluamani asetuksen läpi, sitten minimaalisesta voltista ympyrään. Uralle palattuani uskalsin pyytää hieman lisää vauhtia. Tein taas täyskaarron ja vaihdoin suunnan. "Säilytä tuollainen muoto, niin pääsette pitkälle. Selvempi kulma kyynärpäähän ja kantapäät alas, tuo huopa esittää satulaa eikä takapuolenlämmitintä. Ja ravia jo!" Kirsi käski.
Nora alkoi askeltaa tasaisesti, enkä turhaan yrittänyt keventää vaan jatkoin kahdeksikolla. Välillä pidensin toisella puoliskolla ja toisella lyhensin (siinä, missä puolikkaat yhdistyvät, menin "tavallista" ravia), välillä toisella ravista 4 askelta käyntiä ja toisella käynnistä 4 askelta ravia. Mielestäni Norsu tuntui mukavalta, juuri sopivan reippaalta, mutten kuitenkaan joutunut pidättelemään sitä koko aikaa. "Keep calm and heels down, Lindaseni. Nyt tule pois siltä kahdeksikoltasi ja tee R:ään ympyrä vastalaukkaa, S:ään oikeaa, ja uralla ja ympyröiden välissä ravia. Pidennä tai lyhennä jos käsken, mutta säilytä tuo tahti ja muoto. JA HEI, KANTAPÄÄT ALAS NYT!" Huusari huudahti ohjeita ladellen. Naurahdin lyhyesti ja ratsastin B:hen. Nostin siitä harjoituslaukan, jossa tein pari volttia, ennen kuin siirsin raviin ja R:stä uudelleen vastalaukkaan. "HUAAAA", kiljahdin Noran pukittaessa pienoisen ilopukkisarjan. Valahdin tamman kaulalle, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, makasin selälläni hiekalla. Sivusilmällä näin Huusarin juoksevan Noran kiinni ja lähtevän minua kohti. "Se tykkää laukata", Huusari totesi virnistäen. "Huomaan", käkätin takaisin. "Taidetaankin tehdä niin, että laukkaat vastalaukkaa tällä pitkällä sivulla - C:stä L:ään, ja kun se alkaa sujua, vaihdat ennen R:ää laukan ja tulet oikeassa laukassa ympyrän." "Sopii", vastasin nousten hiekasta pyyhkien suurimpia likoja collareistani ja kypärästä. Istahdin takaisin Noran selkään ja nostin taas laukan, tosin edelleen parin pukin saattelemana. Tällä kertaa kuitenkin vain nauroin niille.
Painoin pohkeeni tiukemmin ponin ympärille ja paransin tuntumaa sen suuhun. Annoin sen ottaa pari askelta harjoituslaukkaa, ennen kuin vaihdoin laukan ja keskityin pitämään sen kurissa. L:ssä siirryin ravin kautta käyntiin. "Hursu must tuntuu et tää on aika hyvä tässä nytte." lausahdin heilautellen jalkojani ponin kyljillä. "Ota pari ravivolttia vielä, ja vie se sen jälkeen suoraan laitsalle, ei tarvi harjata tai mitään kun se ei oikein hionnutkaan", Huusari sanoi.
Pian hyppäsin alas ponin selästä ja heilautin ohjat maahan. Irrotin loimivyön ja jätin sen olkapäälleni, kun lähdin taluttamaan Norsua kohti niiittyjä.
the end
|
|