|
Post by Nina on May 4, 2015 21:32:03 GMT
nf-r. Jack The Ripper "Jakke" Jaken omistaja Nina kirjoittaa tänne ruunan hoitomerkintöjä. Jakke ja Nina muuttivat talliin 04.05.2015
|
|
|
Post by Nina on May 4, 2015 22:42:25 GMT
Taas aurinko nousee Olimme aijemmin päivällä saapuneet tilalle, ja olin käynyt uudessa kämpässäni viemässä oman muuttokuormani saatuani Jaken tallille tutustumaan. Ajoin parhaillaan kohti tallia, musiikki soiden radiossa ja muistuttaen että en ollutkaan enää niin nuori heppatyttö kuin joskus aijemmin. Silloin ratsastin shetlanninponillani, ja vanhempani miettivät eikö minusta ikinä kasva pidempää kuin 120-senttistä. Noh, pituutta minulla on nykyään 157-senttiä ja näytän teinitytöltä vaikka iältäni olenkin jo 21-vuotias - hurjaa! Radiosta tuleva laulu keskeytti ajatukseni."Taas aurinko nousee, olet virtaa ja voimaa. Olit unessa luonain, sait mut rakastumaan"
- Ja kun aavoilla tuulee, olet purje mun laivaan. Olet enkeli taivaan, sua saan rakastaa. Lauloin, ja tunsin kuinka mieleni keveni mitä lähemmäksi tallia saavuin. Pian käännyinkin ajamaan maalaistietä kohti tallia, ja rauhoutuin jokaisella metrillä paljon enemmän tietäen etten enää olisi yksin - olisinhan pian Jaken luona. Niin, olen ollut aina yksinäinen heppatyttö joka ei tiedä pojista juuri mitään, mutta hevosista ties mitä. Välillä olo tulee yksinäiseksi kotona illalla, toisin kuin tallilla jossa on aina eläimiä. Turhauttavaa ajatella että kuolisin vanhana, yksin - ilman lapsia tai lapsenlapsia, tai ilman miestä. Ravistan päätäni kun saavun tallin pihaan, ja sammutan autoni jonka jätän parkkipaikalle. Nousen autosta ja astelen kohti tallia kevyesti hyräillen - mielialani kohosi heti kun nenääni tuli puhdasta ilmaa, jota kaupungissa on harvakseltaan. Kävelen Jaken karsinalle ja ruuna hörähtää nähdessään minut, ja sydämeni on pakahtua onnesta! Ehkä poikaystävällä ei niinkään ole merkitystä kun minulla on Jakke - noh, ainakin vielä hetken. Tiuskaisen itselleni mielessäni ettei nyt ole vielä Jaken aika lähteä, ja että tuommoinen ajattelu on turhaa. Hymähdän sitten Jakelle joka näyttää olevan innoissaan uudesta paikasta.- Onks toi sun? Kuulen kuinka takanani on ilmeisesti nuorehko tyttö.- Kyllä on. Hei, olen Nina, hauska tavata. Ojennan kättäni tytölle, joka reippaasti tarttuu kädestäni ja ravistaa sitä.- Moi, mä oon Sanni! Sä oot siis uus? Kiva tavata, on aina kivaa saada uutta porukkaa tänne! Tyttö on innoissaan, ja se huokuu hänestä selvästi - itsekin inspiroidun innokkuudesta enkä voi hillitä vähän sekopäistä virnettä joka pakottautuu huulilleni.- Juu, olen mie uusi, tulin tänne tänään - aivan mahtava paikka! Hymähdin vähän vaivalloisesti ja Sanni naurahti itsekin.- Hei, läheksä maastoon joku päivä? Olis kiva jos tulisit mun, Zoen ja Saran kaa! Täällä on aivan mahtavaa, ja uskon että nauttisit! Sannin silmistä paistaa ilo, ja se saa minutkin hyvälle tuulelle - mikä ihana tunne!- Joo, mikä ettei! Hymyilen lempeästi, ja vilkutan Sannille tämän poistuessa hoitamaan omia askareitaan. Palaan varustehuoneesta harjapakin, riimun ja riimun-narun kanssa. Lässytän Jakelle samalla kun puen sille korallin värisen riimun ja kiinnitän oranssin riimun-narun siihen. Talutan ruunan läheisimpään hoitokarsinaan - enhän tahdo olla tiellä jos joku sattuu kulkemaan toisen pollen kanssa ohitse. Laitettuani ruunan kiinni virnistelen itsekseni ja ojennan sille porkkananpuolikkaan, jonka herra avokäsin - tai oikeastaan avosuin ottaa vastaan ja rouskuttaa sitä hiljaisesti. Katselen hymyillen ruunaa, joka on vanhentunut selvästi niiltä ajoilta kuin sain sen - silloin kun se oli 3-vuotias, kaltoin kohdeltu raukka. Muistan sen kuin eilisen kun se tuli luokseni ja pelkäsi varjoaankin, eikä varmaan tarvitsisi edes mainita ettei se tullut lähellekään ihmistä. Meni monta vuotta ennenkuin sain edes tuoda varusteita sen lähelle, mutta kuin ihmeen kaupalla olen saanut taisteltua sen kanssa ja tehtyä siitä mainion opetushevosen - joka suurimmaksi osaksi johtunee Jaken mahtavasta luonteesta. Havahdun hetkeksi todellisuuteen, kun kohtaan Jaken lempeän katseen, juuri ennenkuin vaivun taas menneisyyteen. Muistan ensimmäisen ratsastuskerran kuin eilisen - Jakke oli rauhallinen ja käveli kuin viilipytty, ihan kuin se olisi tehnyt niin koko elämänsä. Mutta sitten se yhtäkkiä pomppasi korkealle ilmaan ja pukitti siihen päälle, jolloin lensin kuin leppäkeihäs kentän hiekkapohjaan, ja näin tähtiä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Ja seuraava muistikuva siitä oli se että Jakke oli palannut luokseni ja nuuhki minua, ikäänkuin varmistaen että olen kunnossa.Jälleen, havahdun todellisuuteen kun Jakke tuuppaisee minua vaativasti poskeen turvallaan.- Joo joo, poika, hoidan sinut kyllä. Hymyilen ja kaivan harjapakista kumisuan, jolla alan rennosti harjaamaan Jakkea pyörivin liikkein kaulalta. Jatkan matkaa pitkin herran kylkeä, sitten siirryn vatsan alle, etujalkojen väliin ja rinnuksille. Jakke sulkee silmänsä ja pärskähtää tyytyväisenä, kun jatkan touhukasta harjaamistani. Onneksi ruunalla ei ole paksua karvaa ollut tänä talvena, kun se ei ole ollut pihatossa kuten nuorempana - se karvanlähtö on tuskaisaa aikaa koska niitä karvoja on kirjaimellisesti kaikkialla. Hyräilen itsekseni samalla kun vaihdan pölyharjaan ja harjaan kaikki mahdolliset irtokarvat ja käyn läpi ruunan jalatkin sillä. Alan taas hyräilemään.-Niin pienen hetken rakkaus on lumivalkoinen, on puhdas niin kuin hanki helmikuisten aamujen. Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois, vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois.En ollut ajatellut hoitavani Jaken niin perusteellisesti, mutta aika kului yllättävän nopeasti - pian olinkin saanut jo harjattua koko hevosen, ja parhaillani kampasin sen häntää. En ymmärrä miten nopeasti aika kului lauleskellessa, en edes muista milloin viimeksi olisin laulanut itsekseni. Ehkä uusiin maisemiin muutto olikin hyvä idea - pääsin pois vanhoista maisemista jotka vain pahensivat oloani entisestään. Olen ehkä löytänyt uuden tarkoituksen elämälleni, mutta vain ehkä - on liian aikaista riemuita. Hymähdän ja kohautan olkapäitäni, edeten kampaamaan ruunan harjaa. Se laskee päätään ja huokaisee pienesti, ikäänkuin kertoen että mitä ikinä teenkin hänen harjalleen, niin parasta tehdä se äkkiä. Tuumasta toimeen, olenkin pian harjannut sen harjan läpi - se pysyy siistinä kun pidän sen siistinä joka päivä. Nappaan mietteissäni kaviokoukun, ja Jakke lepuuttaa jo oikeaa etujalkaansa valmiiksi, kun minä lähes aina aloitan sieltä. Käyn jokaisen jalan läpi, ja olen kiitollinen ruunalleni siitä että se jaksaa antaa minun puhdistaa kavioita vaikka monta tuntia, eikä hermoile. Taputan Jakkea runsaasti hoidettuani kaviot, ja silitän sen otsaa jolloin ruuna sulkee silmänsä ja hörähtää. Hymähdän - taas - ja totean ruunan olevan puhtoinen jo, joten vien hoitopakin paikoilleen, ennenkuin irroitan narun ja opastan Jaken karsinaansa takaisin. Huokaisen vähän surumielisesti kun pian lähden taas rakkaan hevoseni luota - ainoan joka minusta huolehtii enää nykyisin. Istun karsinan nurkkaan ja Jakke tulee luokseni nuuhkimaan käsiäni. Ennen kuin huomaankaan, on ruuna mennyt makuulle viereeni ja painanut päänsä syliini. Siihen minä jään, silittämään ainoan elämässäni - elossa - olevan miehen päätä sen nauttiessa läsnäolostani. En voi estää muutaman kyyneleen tipahtamista poskilleni, en saisi ajatella hevoseni menetystä, mutta minua pelottaa jäädä yksin, eikä kukaan ikinä korvaisi Jakkea! Suljen hetkeksi silmäni, ja vaivun uniin kauneimpiin.Havahdun, ja nousen ylös, Jakke on jo varmaan tovin nukkunut seisaalteen. Halaan vielä hevosta ja suukotan sen kaulaa, ennenkuin lähden sulkien ovet perässäni. Olin torkahtanut ehkä viisi minuuttia, onneksi. Palaan autolleni ja lähden ajamaan kotiin, mitähän ensimmäisestä yöstä tulee uudessa paikassa.. Tätä menoa saan kirjoittaa kirjan En ole varma puhuuko Sanni noin mutta ajattelin piristää vähän puhetyyliä ettei ole pelkkää kirjakieltä
|
|
|
Post by Nina on May 5, 2015 20:17:33 GMT
Kaunis päivä
///
Pysäytän jälleen autoni parkkipaikalle, ja lähden oven sulkien astelemaan kohti tallia, kuulokkeet korvissa. Suljen silmäni hetkeksi ja nautin pienestä tuulesta joka hivelee kasvojani lempeästi. Ikävöin isääni, joka jätti jälkensä muutama vuosi sitten keuhkosyövän vuoksi - hänhän oli kova tupakoimaan. Kyllähän minäkin poltan, mutta en tallilla koska en koe sitä soveliaaksi. Palaan takaisin siihen että miksi tupakoin, ja sisintäni kirpaisee kun joudun kaivautumaan mieleni perukoille jossa pesivät elämäni syövät.. Siis, elämäni pahat muistot. Ei ihme että veljeni päätti lähteä omin käsin, hänkin koki saman mutta hänellä ei vain ollut ketään - ei edes omaa lemmikkiä tai hevosta vaikka hevosihmisiä hänkin oli. Turhautuneena polkaisen maata, ja havahdun siihen että musiikki vaihtuu melkein räjäyttäen tärykalvoni - surullisesta iskelmäkappaleesta örinämusiikkiin vaihto ei ole miellyttävää kenellekään ajatuksissaan seikkailevalle. Pudistan päätäni ja vedän hupun paremmin päähäni, vedän toisen kuulokkeen korvasta ja jatkan matkaa kohti tallia hiljentäen musiikin äänenvoimakkuutta jotta kuulen jos joku puhuu minulle tai jos jotain yllättäviä ääniä tulisi ilmi. Vilkaisen talliin, ja siellähän Jakke odottaa minua - olimme sopineet Huusarin kanssa että käyn seuraavana päivänä päästämässä Jaken tutustumaan uusin tarhakavereihinsa, Artemikseen ja Daithiin.
Talutan ruunaa rauhallisesti polkua pitkin kohti laidunta, ja uskollinen ystäväni kävelee perässäni otsa selkääni vasten, silmät ummessa. Hymyilen itsekseni ja pian saavun tarhan ulkopuolelle, huomatakseni että Daithi ja Artemis ovatkin sopivasti tarhailemassa. Avaan portin ja talutan Jaken sisälle, sulkien portin ja vapauttaen ruunan muiden seuraan. Jakke ujostelee hiukan, mutta nuori Artemis onkin heti tervehtimässä uutta toveria. Ne nuuhkivat toisiaan rauhallisissa merkeissä, vaikka Artemis vaikuttaisikin siltä että tahtoisi rökittää Jakkea. Daithi katselee kauempaa, ja astelee hetken päästä lähemmäs nuuhkimaan uutta tulokasta. Hevoset pärskähtävät ja pian syntyikin pieni kahakka Artemiksen ja Jaken välille - se ratkesi nopeasti nuoremman annettua vanhukselle kevyesti köniin. Jakke hyväksyy tilanteen ja perääntyy aavistuksen, ja näyttää siltä että hevoset tulisivat hyvin toimeen. Katson hevosten seurustelua ajatuksissani - olisipa itsellänikin noin helppoa, vain mennä ja olla joko kavereita tai vihamiehiä. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia, koska harvoin tiedän mitä mieltä olen ihmisistä, ja usein vastaus onkin "ihan ok" tai "ihan soma". Hyräilen itsekseni jotain rakkauslaulua, katsoen hevosia jotka näyttävät löytäneen yhteisen sävelen, sillä ne syövät sovussa - noh, niin kauan kun Artemis pääsee ensimmäisenä syömään. Naurahdan itsekseni ja vilkaisen kelloa, josta huomaan että olen noin vartin istuskellut aidalla. Luisun alas ja morjenstan hevosia ennenkuin lähden tallille - minun tehtävänihän on siivota Jaken karsina. Matkalla ehdin miettiä miten ihmeessä ihmiset pystyvät olemaan niin positiivisia vaikka heille kävisi kuinka huonosti - en käsitä sitä, olenhan aika negatiivinen ihminen loppujen lopuksi. Tai no, en sisimmissäni, mutta pelkoni estävät positiivisuuden. En ole tyly tai ilkeä, mutta olen peloissani enkä edes tiedä syytä. Ei kun tiedänpäs! Pelkään joutuvani ulkopuoliseksi, joten parempi yrittää sulautua joukkoon, ja sehän onnistunee koska näytän teinitytöltä, ihan tavalliselta heppatytyltä.
Saavun talliin, Jaken karsinaan ja huomaan että siivottavaa onkin aika paljon. Noh, sentään on tekemistä sillä aikaa kun Jakke tutustuu kavereihinsa. Kävelen hakemaan talikon ja kottikärryt, jotka siirrän karsinan eteen. Siinä meni aikansa että löysin ne, mutta tässä sitä ollaan - siivoamassa. Poimin talikolla kaikista suurimmat kikkareet ensin ja laitan ne kottikärryyn, hyräillen mielessäni. Pian olen saanut karsinan siivottua, ja lähden kohti lantalaa. Matkalla tapaan erään vanhemman tytön.
- Hei! Olen Sara, sinähän olet Nina? Sanni kertoi että tapasi sinut eilen. Naikkonen hymyilee ja ojentaa kättään, ja me kättelemme rennosti. - Juu, mukava tyttö. Hymyilen pienesti ja kallistan vähän päätäni kunnes vedän käden takaisin itselleni. - Tuletko huomenna maastoon? Ajattelimme lähteä, on luvattu auringonpaistetta. Sara hymyilee leveästi ja viittilöi käsillään jokseenkin innostuneena. Virnistän vähän, ja katoan taas ajatuksiini - äitini tekee noin, tai noh, teki. Hän oli todella sisukas, itsepäinen nainen jota moni pelkäsi. En vieläkään ole kunnolla sisäistänyt äitini kuolemaa, sillä hän kuoli vasta vuosi sitten. Olihan se odotettavissa, hän oli jo vanha mutta silti se tuntuu uskomattomalta. Muistan äitini nauravan tätini kanssa sitä että tulisi häihini seisomaan alttarin vierelle, toinen jalka arkun päällä. Ajatus on inhottava, mutta kieltämättä huvittava - hän oli niin varma elävänsä siihen asti että menen naimisiin, siis, JOS menen. Uskoni asiaan hiipuu joka päivä, ja ehkä parempi niin, enpä pety jos en saakaan unelmahäitä. - Hei? Kuuletko sinä? Säpsähdän, ja tajuan että unohdin tyystin vastata Saralle! Saan pienimuotoisen, sisäisen paniikin ja yskäisen. - Öhh.. Anteeksi, mitä kysyitkään? Tunnen vähän punastuvani, ja joudun katsomaan lattiaan hetken nolostuneena - miksi näin? Miksi juuri minä? Miksi ihmeessä en osaa olla ajattelematta?! Palautan itseni maan pinnalle että välttyisin tilanteen toistumiselta. - Niin, siis lähdetkö huomenna maastoon? Ajattelimme Sannin ja Zoen kanssa lähteä, koska huomenna on luvattu auringonpaistetta. Sara hymyilee myötätuntoisesti, ja minä koen itseni täydeksi toopeksi! Selvittelen kuitenkin kurkkuni ennen vastausta. - Juu, mielelläni. Hymyilen vielä lämpimästi siihen päälle, ehkä en vaikuta ihan idiootilta. - Kiva! Lähdemme joskus päivällä, kun kaikki ovat tulleet. Mutta minä menen nyt, on pestävä varusteita. Sara lähtee kävelemään, ja sanomme heipat ennenkuin minä jatkan matkaa lantalaan. Tyhjennän lannat paikalleen ja huokaisen itsekseni, lähtien takaisin talliin talikon ja kottikärryjen kanssa jotta voin palauttaa ne paikoilleen.
Päätän että lännenratsastus olisi kohdallaan jotta saisin Jaken lihakset vetreytymään. Astelen kohti tarhaa hyräillen itsekseni. - Fuck this! Cross my heart, I hope you die, left by the roadside. Karma's a bitch, right?Tajuan samalla, että olen vihainen ihminen. En vihainen ympäristölleni, vaan itselleni. Olen itse itseni vihollinen ja ainoa asia joka pitää minua alhaalla. Tuhahdan itsekseni ja pudistan päätäni, eihän se ole mitenkään mahdollista, pidän itsestäni. Okei, en pidä, mutta siedän itseäni tarpeeksi! Ehkä pitäisi harkita sitä terapiaa. Ei, ei missään nimessä! Pudistan päätäni jälleen, ja jatkan matkaani ripeämmin, liikaa ajatuksia! Onneksi tarhan portti on parin metrin päässä jo.- Jakke, poika! Huhuilen, ja ruuna nostaa päänsä ja lähtee astelemaan luokseni rennosti. Hymyilen ja kiinnitän riimun-narun riimuun, opastaen Jaken ulos aitauksesta, ja suljen aitauksen huolellisesti perässäni. Lähdemme ponini kanssa kohti tallia, ja kiitän onneani että olen lyhyt - pääsen poneilemaan! Hymyilen ja rapsutan polleni kaulaa, lässyttäen sille pienesti.- Tänään kokeillaankin hioa lännenratsastus taitojamme, niin voimme huomenna mennä maastoon vetreinä. Hymyni levenee ja naurahdan vähän - taidan saada ystäviä pikkuhiljaa, ehkä. Negatiivinen puoleni ottaa taas vallan ja hermoilen, entä jos mokaan? Äh, ei sitä auta nyt ajatella. Katseeni by RightOfferApp"> menee taas ruunaan joka kävelee vieressäni kuin koira, pärskähdellen välissä.- Taidat pitää täällä olosta, rakas. Hymähdän ja rapsutan Jakkea harjan tyvestä, jolloin se ummistaa vähän silmiään. Saavumme pian tallille ja minä talutan ruunan suoraan hoitokarsinaan, ja käyn noutamassa sen harjapakin sekä lännenratsastus varusteet. Hymisen itsekseni ja alan harjaamaan ruunaa jälleen kumisualla kaulasta alkaen. Kumisuan jälkeen käyn ponin läpi niin pölyharjalla ja pehmeällä harjalla, jonka jälkeen putsaan sen jalat yksi kerrallaan, katsoen ettei kiviä ole. Noin kolmessa vartissa hoidin hevoseni sekä letitin sen harjan - ranskanletille - ja hännän etteivät ne takkuuntuisi niin hirveästi. Hain satulan ja astelin ruunan vierelle, nostaen satulan sen sään päälle ja liu'utin sen kohdalleen, jonka jälkeen kiristin satulavyön suht kireälle - joutuisin kuitenkin kiristämään sen ennenkuin nousen selkään. Hain suitset, jotka ovat sidepull-mallia ja niissä on korallin värinen turpahihna - saman sävyinen kuin satulavyökin. Hymyilen ja irroitan ruunan riimun, ja asetan suitsien niskahinan ponin niskalle, kiinnittäen ensin leukahihnan ja sitten turpahihnan. Ohjakset ovat päistään erillään olevaa mallia, joka on ehdottomasti suosikkini lännenratsastuksessa. Huomaan unohtaneeni suojat, stetsonin, kypärän ja kannukset. Lähden noutamaan ne, ja palaan niiden kanssa paikan päälle. Suojien laitto sujuu vikkelään ja pian olenkin matkalla kohti Jäänkenttää hevonen vierellä, varusteeni kainalossa. Saavumme kentälle, ja minä talutan hevoseni keskelle kenttää, joka on tyhjä. Puen itselleni kannukset, kypärän ja stetsonin kypärän päälle - vähän lännenratsastuksen henkeä! Kiristän ruunan satulavyön sopivaksi nyt kun pullistelu loppui. Hymähtäen tartun satulan etu- ja takapuolelta kiinni ja nostan jalkani jalustimeen, heilauttaen itseni satulaan, laskeutuen kevyesti istumaan. Ruuna pärskähtää, ja annan sille kevyet pohkeet, jolloin lähdemme kiertämään kenttää pitkin ohjin. Kuljen tovin pitkin ohjin - varmaan noin viisi minuuttia - miettien asioita samalla kunnes päätän lopettaa ajattelun ja keskittyä. Painan kevyesti pohkeet Jaken kylkiin ja se nostaa rennon, vähän hitaanpuoleisen ravin jota lännenratsastuksen termein kutsutaan jogiksi. Käytän verryttelyaikaa istuntani korjailuun ja siihen että saan kontaktin hevoseeni. On rauhallista, joten keskittyminen on helppoa. Tunnen itseni itsevarmaksi Jaken selässä, ja käännän sen kentän poikki, pitäen sitä jogissa parhaani mukaan - toisaalta se kulkee lähes aina jogia maastossa ja kentällä ellen laita sitä kulkemaan reippaammin. Ihana ponini. Hyvän verryttelyn jälkeen, siirrän ruunan raviin pitkälle sivulle.- Whoa! Ja Jakke pysähtyy melkein kuin seinään. Kehun ruunaa ja jatkamme rentoa ravia. Toistan tuon muutaman kerran, ja Jakke pysähtyy joka kerta. Jatkan ravia kunnes saavun seuraavalle pitkän sivun alulle, jolloin pysäytän ruunan niin että sen pää on aitaa päin. Painan oikean pohkeeni hevosen kylkeen, irroittaen vasemman jalan Jaken kyljestä jotta sillä olisi tilaa liikkua vasemmalle - sidepassia. Siirrän oikean ohjan hevosen kaulaa vasten, ja siirrän painoani oikealle istuinluulleni, jolloin lähdemme käynnissä kulkemaan sivuuttain. Jatkamme tuota pitkän sivun puoleen väliin, jolloin suoristan ruunan ja kehun sitä. Päätän kokeilla rollbackia, joten nostan ravin ja lyhyen sivun alussa laukan. Lyhyen sivun puolivälistä lähden kentän keskiosaa päin ja noin keskellä pysäytän ruunan kuin seinään, siirrän katseeni liikkeen suuntaan, laitan oikean ohjan hevosen kaulalle, asetan oikean pohkeen hevosen kyljelle jolloin samantien pysähdyksen jälkeen Jakke kääntyy sulavasti 180 astetta ja patistan sen laukkaan heti käännöksen jälkeen samaa uraa pitkin mitä tulimme. Ei ihan puhdas suoritus - en saanut Jakkea aivan suoraksi kuten sen kuuluisi olla, mutta olen tyytyväinen suoritukseen. Päätän lopettaa tältä erää, mutta teen vielä muutaman sidepassin loppuverkoiksi. Kävelytän vielä ruunaa ympäri kenttää rennosti pitkin ohjin, taputellen sitä kaulalle.- Hyvä poika, olet niin ihana! Hymyilen ja rentoudun hevosen selässä, halaten rakasta hevostani onnistuneen treenin jälkeen kaulalle.Saavun tallille, jossa meinaan huuhdella Jaken jalat kylmällä vedellä, joten talutan ruunan hoitokarsinaan, jossa riisun sen suitset ja laitan niiden tilalle riimun. Ruuna on taas seinässä kiinni, ja siirryn avaamaan sen satulavyötä. Sujautan vyön jalustimen läpi ja nostan satulan hikisen ponin selästä, todeten itsekseni että on parempi pestä koko poni. Otan sen suojat pois ja tunnustelen tarkoin sen jalat läpi ettei olisi turvotusta, hymähdän itsekseni - kaikkea minä teenkin ponini hyväksi, toisaalta perusjuttujahan nämä ovat. Koska kaikki on kunnossa, vien Jaken varusteet ja harjapakin takaisin paikoilleen, palaten sieltä pelkkä hikiviila kädessä. Talutan ruunani pesukarsinaan, jossa alan suihkuttamaan sen jalkoja viileällä - lähes kylmällä - vedellä. Ruuna vähän steppailee kastuessaan, mutta virnistän vain sen touhuille ja jatkan suihkuttelua noin viitisen minuuttia jotta olen saanut kaikki jalat käytyä läpi. Vaihdan sitten veden lämpötilaa hiukan lämpimämmäksi ja suihkutan ruunaa rinnasta, vatsan alta sekä selästä. Jakke ei nauti pesusta, joten se jatkaa steppailua ja vähän nostelee päätään turhautuneena. - Älä nyt, poika, ei kestä kauaa. Väännän letkun pois päältä ja alan hikiviilalla vetelemään suurimman osan vedestä pois karvoista, samalla miettien että miten paljon itsekin vihaan suihkua vaikka kyllähän minäkin siellä käyn suhteellisen säännöllisesti. Hymähtäen päätän työni ja talutan ruunan käytävälle, laittaen sen hetkeksi kaltereihin kiinni kun käväsen varustehuoneessa hakemassa laukusta pyyhkeen, villaloimen ja kaviokoukun. Palaan ruunani luo ja kuivaan pikaisesti sen jalkoja etteivät ne olisi aivan purujen peitossa. Talutan ruunan karsinaan ja lasken riimun-narun lepäämään ruunan kaulalle jonka jälkeen ryhdyn puhdistamaan kavioita. Liu'utan oikean käteni ruunan oikeaa etusta pitkin ja saan sen nostamaan kavionsa, jolloin pääsen puhdistamaan pienetkin liat ja tarkistamaan ettei kiviä ole. Toistan toimenpiteen ja sitten heitän loimen Jaken selälle, sen laskiessa päätään aavistuksen verran. Asettelen loimen ruunan päälle ja vedän sen mahan alta vyön jonka kiinnitän satulavyön tavoin - mutta en niin kireästi. Teen samoin rinnassa olevalle vyölle, tarkistaen ettei loimi kiristä mistään. Kiitän onneani ettei ulkona ole niin kuuma, jotta voi käyttää villaloimea vielä toistaiseksi. Niinpä lähdemme Jaken kanssa astelemaan kohti tarhaa - se saa viettää loppupäivän tarhassa, kun käyn viemässä sen illalla talliin. Saavumme tarhalle, jossa kuulen pari hörähdystä - Jaken kaverit ovat odottaneet sitä. Naurahdan ja taputan ruunan kaulaa, ennenkuin kävelen sen kanssa tarhaan, sulkien oven perässä. Päästän ruunan riimuineen tarhaan, ja se lähtee oitis tervehtimään kavereitaan. Hymyilen ja laitettuani riimun-narun koukkuun aitauksen ulkopuolelle, lähden kohti autoani - minulla on vielä muutama juttu tekemättömänä kämpässä, jotka on hoidettava mahdollisimman nopeasti. Istun autoon ja käynnistäessäni sen huokaisen syvään, samalla kun kaarran parkkipaikalta tielle ja lähden kotimatkalle.
///
Nyt alkaa kyllä tarinoiden radikaali lyhentely, tämä on jo novellin pituinen
|
|
|
Post by Sara on May 6, 2015 4:37:30 GMT
Naah, a little party lenght never killed somebody
|
|
|
Post by Sanni on May 9, 2015 10:58:30 GMT
Hyviä tarinoita kyllä kirjoitat. Näitä kyllä jaksaa lukea, vaikka ne pitkiä onkin! Ja juu, oon pääkaupunki seudulta, joten puhun suurinpiirtein tollee
|
|
|
Post by Nina on Jun 28, 2015 6:02:57 GMT
~ There's nothing you can say~ - Nina, kai sä tajuut että sä tuhlaat aikaas sen ponin kanssa! Hommaisit itelles miehen, ison omakotitalon ja lapsia! Vasta sitten poni. Sä et oo missään muualla ku tallilla kuitenkaan, joten mistä muka löytäisit miehen?! Veljeni ärähtää minulle pöydän toiselta puolelta. - Andreas, ole kiltti, en halua puhua siitä. - Ai, pidät sitä ponia miehenäs? Sä oot enemmän pihalla ku apina ruohonleikkuussa. Tuhahdan, ja jään tuijottamaan veljeäni ilmeettömästi. - Nina, älä viitti leikkiä tommosta penskaa. Tiiät ihan hyvin itekki että sä kuolet vielä yksin! - Älä.. Sinä.. Yhtään.. Arvostele minua! Korotan ääntäni sanoessani tuon, olen vihainen. Siis todella, todella vihainen. - Minä en ole se joka olen vankilassa, minä en ole se jolla on 5 lasta joilla on kaikilla eri äiti, ja minä en ole se joka tuuppaisee vaikka juottovasikkaa jos sille pukee hameen! Ärisen veljelleni kuin vihainen koira, ja hän hiljenee hetkeksi. - Tuo oli todella alhaista, Nina. Hän murahtaa, ja toteamme molemmat että keskustelu on ohi, joten lähden turvatarkastuksen kautta ulos.
Tsh.. Minäkö penska? Andreas saisi niellä sanansa, hetimiten. Istahdan autooni, ja käynnistän sen. Radiosta kuuluu taas ihan shaissea musiikkia, joten päätän laittaa uuden ostamani CD:n sisään ja alkaa kuuntelemaan - ah, aina niin ihanaa - heviä. Lähden vankilan pihasta, aikeenani poiketa kotona. Kuitenkin, kun lähestyn tallin tiehaaraa, päätän käydä pikavisiitillä Jaken luona. Tänään on sen vapaapäivä joten ajattelin pitää sen tarhassa mutta en taida malttaa. Käännyn tiehaarasta ja hiljennän musiikin jo valmiiksi, nyökytellen musiikin tahtiin.
"I just can't compromise, apologize There's nothing you can say We both knew It would always end this way"
Sammutan auton, nousen siitä ja lukitsen sen. Lähden astelemaan verkkaisesti kohti tallia muutama porkkananpalanen taskussa. Tallin ovella muistan että Jakke on laitumella, joten lähden sinne puolestani, ja huomaan että Jakke on yksin tarhassa - sen kaverit ovat ilmeisesti töissä tai sisällä. Hymähdän ja kävelen aidalle. - Hei poika! Huikkaan Jakelle ja tämä hörähti, kuitenkaan tulematta vastaan. Naurahdan vähän ja kävelen ruunani luo, silittäen tämän kaulaa hellästi. Tämä pärskähti ja hamusi kasvojani hellästi, jättäen minut ihmettelemään kuinka helliä eläimet ovat, toisin kuin ihmiset. Ojennan ajatuksissani Jakelle porkkanan, ja tämä rouskuttaa sitä tyytyväisenä. En ajatellut jääväni kauaksi aikaa, mutta jostain syystä aika Jaken kanssa kuluu kuin siivillä - ehkä se on elämäni mies! Syötän sille porkkanoita ja lässytän tavalliseen tapaani, nimitellen sitä vanhaksi.
Talutan Jaken metsäpolulle, haistan ihanan luonnon tuoksun ja rentoudun täydellisesti. Jakke tosiaan rauhoittaa minua, ja luonto. Silitän sen kaulaa ja annan sen välissä napata lehtiä ja heinää suuhunsa matkan ajaksi. Hymähdän ja käännyn kohti järveä vievää polkua. Rannalla johdatan Jaken suoraan veteen ja kiipeän sen selkään kun pääsemme vähän syvemmälle. Silitän sen kaulaa ja se alkaa leikkimään vedessä virtahepoa työntäessään turpansa veden alle ja kävellen hitaasti pohjaa pitkin syvemmälle. Jaken alkaessa uimaan minä luisun selästä pois ja uin sen vierellä, kääntäen sitä kulkemaan pitkin vettä kohti tallia. Hetken päästä nousemme vedestä ja talutan ruunaa kohti tallia. - En ikinä luovu sinusta. Mutisen sille kun lähestymme tallia ja silitän sitä korvan takaa. Se hörähtää vaimeasti ja ummistaa vähän silmiään. Hymyilen ja kävelen tallipihan poikki tarhoille, miettien mitä tekisin ruuaksi tänään. Päädyn siihen tulokseen että syön hampurilaista tai jotain. Päästän ruunani tarhaan ja suukotan sen turpaa ennenkuin lähden astelemaan kohti autoani, ajatuksissani jälleen. Istuudun autoon, ja kun olen käynnistänyt sen lähden ajamaan pitkin tietä. Käännän musiikin täysille kun pääsen isolle tielle ja kotimatka alkaa.
// Haa, lyhensinpäs!
|
|
|
Post by Sara on Jun 28, 2015 6:35:12 GMT
Heii! Ei noin saa tehä! XDDDDDDDDDD Lukisitpa vaikka Minkan jotain tarinoita, tai sit mun sitä Some Infinites Are Bigger Other Infinites:ii niintota näät sen eron miten voi kirjottaa hienosti pitkii (Minka) ja sit ku ne vaan venähtää (mä) Ja sä osaay kirjottaa tosi hyvin, et eläpäs nytten lyhentele mitää :DDDDD
|
|
|
Post by Zoe on Jun 28, 2015 14:42:17 GMT
Niin osaat. Satakertaa paremmin, kuin miä! Hyvä hyvä! Kyllä minullakin noita novelleja tulis, jos laitetaan noi jatkotarinat( joka tulee taas Saran riemastukseksi ) niin aika pitkiä niistäkin tulis :DD
|
|
|
Post by Nelli on Jun 29, 2015 11:18:05 GMT
Niinpä! Sun tarinat on tosi hyviä Nina : )
|
|
|
Post by Sara on Jul 2, 2015 7:44:29 GMT
Hihii, opeta muakin 8)
|
|
|
Post by Nina on Jul 2, 2015 8:50:55 GMT
*punastuu* Älkäähän nyt <3 ;_;
|
|