|
Post by Sanni on Dec 1, 2015 16:23:38 GMT
sorry girls, poikaystävä ei tapahdu. Ainakaan vielä → NouuuuuXDD
|
|
|
Post by Tiffany on Dec 10, 2015 16:10:53 GMT
"Mä en tiedä, mitä täällä tapahtuu. Lupaan kertoo kaiken. Nähdään. ~A"
|
|
|
Post by Tiffany on Dec 24, 2015 19:58:29 GMT
mä en jaksa enää hävetä, sori homies.
Olin ajautunut elämässäni tien sivuun, ehkä polun päähän, sen jälkeen, kun Alexandré oli lähtenyt, eikä ollut ottanut minkäänlaista kontaktia. Yskin verta ja oksensin, kiljuin yöllä unissani. Mulla oli jätetty olo, mä en osannut elää.
"Ylös." kuului käskevästi ovelta. "Hmm?" mä ynähdin tyynyyn. Joku tuli istumaan jalkojeni päälle. "Mee pois Sara, mä pärjään kyllä." sanoin tytölle, joka istui iltaisin sänkyni laidalla, välillä jäi yöksikin ja lohdutti. "Ylös." tyttö sanoi uudelleen ja pyöräytti minut selälleni. Kasvoissani oli suuri mustelma, silmäkulma-ohimo-otsa -alueella. Mä en uskaltanut lähteä baariinkaan enää, kun ajauduin vain tappeluihin. Ihan ohimennen. Seuraavaksi Sara nykäisi mut lattialle ja mä yskin taas verta. Mä kirosin ja kapusin kontalleni. Valuin puhdistautumaan ja Sara toi mulle puhtaat vaatteet.
Vedin päälleni vaaleat boyfriend -farkut ja mustan crop topin, sekä mustat Adidaksen kengät ja pitkän viittamaisen vaalean villatakin. Oli perjantai-ilta, ruuhkaisin aika siis baareissa ja ravintoloissa. Mä en tiennyt, mihin me oltiin matkalla. Mua ahdisti istua bussissa näiden kamalien asioiden jälkeen. Oli kamala nähdä ihmisiä. Koko matkan mä revin Saraa hihasta ja pyysin päästä pois. Likka oli hyvin määrätietoinen suhteeni. Hän ei luovuttaisi, ennen kuin saisi minut raiteilleni.
Saavuimme keskustaan. Sara repi minua hihasta ulos ja lähti kävelemään jotain puistoa kohti. Mä kaivoin laukusta tupakan. Mä olin vähän sellainen sunnuntaipolttelija, en mä siinä nähnyt mitään pahaa jos välillä poltti. Mä tarjosin Saralle, mutta se kieltäytyi. Sara puhui, että se oli musta huolissaan. Mä kuuntelin hiljaa, kun se kertoi, että ei aikonut luovuttaa mun suhteen. Mä kysyin, olisko sillä tulta, mutta se pudisti päätään. Mä kirosin hiljaa. Siellä pimeässä mä näin selvästi, että joku räpsytteli sytkäriä kauempana. Katuvalot oli melko himmeitä, ilta oli lämmin ja me vaan ajelehdittiin. Mä menin sen enempää ajattelematta siihen rinkiin mukaan ja kysyin tulta. Sattumoisin siinä oli 17-20 vuotiaita poikia, ehkä kymmenen. Mä annoin katseen kiertää kun kolme niistä tarjos sytkäriä. Mä nauroin ja nappasin lähimmän. Naksuttelin aikani, mutta ilmeisesti tuuli liikaa. "Sara auta." mä sanoin ja käännyin tyttöön päin. Se laittoi kädet tuulensuojaksi ja mä sain tupakan syttymään. Käännyin takaisin rinkiin. "Kenen tää oli?" mä kysyin ja katsoin poikia. Mua vastapuolella oleva poika nytkäytti leukaansa ylöspäin. Heitin sen sille ja se otti taitavasti kopin. Se oli muuten ehkä maailman komein mies. Mä hymyilin sille pojalle niin, että mun hymykuopat ja hampaat paljastui, ja joku alkoi pitämään uuuuu -ääntä. (Sitä, jos joku sanoo jotain ihqquuuu, esim. ihastukselle. Kaikki tietää.) Mä nauroin ja kiitin, nostin kättä ja poistuin.
Ja me naurettiin Saran kanssa puiston toiseen päähän saakka, jossa me lopulta istuttiin penkille ja juotiin ostamani Bollinger loppuun.
|
|
|
Post by Tiffany on Dec 24, 2015 20:06:08 GMT
Saa vihata
|
|
|
Post by Tiffany on Dec 25, 2015 18:35:50 GMT
"fallen poets, powder, class on the street, slow motion, later hours in front of me, searching honesty from these blocks where modesty is only state of mind, drunk policy.."
Astelin bussipysäkiltä tallille. Tuntui pahalta, että olin kai laiminlyönyt Horrorin totaalisesti. Oloni oli todella paha. Kävelin hieman hoiperrellen Hevosjärven käytävää, suuresta portista sisään ja hevosaitausten ohi. Katseeni kiinnittyi joka kerta arabeihin ja siihen söpöön hackneyhyn, joka taisi hurmata kaikki muutkin askelillaan. Nauroin shetlanninponikasaumalle, joka oli kertynyt erään laitumen nurkkaan. Se liikahteli vain vähän. Tallissa en katsonut ketään silmiin. Kaikki tiesivät liikaa, väistelin totuutta taitavasti, mutta tiesin sen iskevän vastoin kasvoja tilanteen tullessa. Kuulokkeissani soi View, ehdottomasti maailman lahjakkain räppäri. Suomesta. Biisi kertoi alkoholismista, ymmärsin nopeaa englanniksiräpäyttämistä hyvin. Potkaisin ämpäriä basson kohdalla ja joku käytävän päässä nosti katseensa minuun.
Revin Horrorin pian hajoavan narun mukaani ja lähdin metsästämään oria laitumelta. Se pirulainen juoksutti minua varmaan puoli tuntia pitkin laidunta ja kun sain sen lopulta kiinni, se ponnisti pienesti vähän väliä etukavioita ilmaan. Elämä on vaikeaa.
Pureskelin poskieni sisäpintoja harjatessani ärsyyntynyttä oria. Meillä oli meneillään kai jokin tönimiskilpailu. Siirryin harjaamaan orin toista puolta. Luulin kilpailumme jo loppuneen, kunnes Horror liiskasi minut totaalisesti seinää vasten. Yökkäsin ilmaa suun kautta ulos. Työnsin oria täydellä voimalla pois päältäni ja hoipersin käytävälle haukkomaan happea. Kyykistyin karsinan kylkeen ja nyyhkäisin kerran. Opettelin uudelleen hengittämisen.
Hain varusteet ja laitoin orin hiljaisuuden vallitessa. En jaksanut enää, en jaksanut mitään. Sisälläni oli agressiivisuutta. Poskeni sisäpinnasta valui verta. Ulkona nousin orin selkään ja pyysin tämän liikkeelle. Hain orin kuulolle maastossa. Horrorin korvissa oli pumpulia, halusin, että huomio kiinnittyisi vain apuihini. Kävimme maastossa kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen menimme estepuolelle maneesiin.
Siellä oli joku nuorempi tyttö, jota pyysin kokoamaan muutaman pienen esteen ja kavaletin. Kävimme jälleen pääty-ympyrä-kavaletti-pitkäsivu-esteet -tehtävää muutaman kerran läpi, jonka jälkeen pyysin tyttöä nostamaan pitkän sivun esteitä metriin ja ottamaan kavaletit pois. Metri ei ollut orin kapasiteetille vielä mikään vastus.
Etenimme ravissa ensimmäiselle esteelle, jonka päällä nostimme laukan. Kolme askelta, hyppy, kolme askelta, hyppy. Rata sujui hienosti. Kiitin Horroria, jonka jälkeen menimme sivun vielä kolme kertaa. Neljännellä kerralla sekosin itse tahdissa orin kuumumisen vuoksi, jonka seurauksena Horror pudotti ensimmäisen ja viimeisen puomin. Esteet laskeutuivat seitsemäänkymmeneen senttiin. Halusin, että viimeisellä kerralla tulisi onnistuminen, ettei jäisi paha maku suuhun. Onnistunut suoritus.
Sillä välin, kun lähdimme tekemään loppukäyntejä maastoon, maneesissa ollut tyttö purki esteet ystävällisesti. Horror pärski tyytyväisenä, minä olin vahingossa jäykkä ja kovakätinen. Horror oli kulkenut koko tunnin melko jäykästi, koska en itse osannut tänään mitään.
Tallin pihassa menimme vielä vähän maastakäsittelyä. Peruutuksia ja kääntymisiä käsien avulla. Kosketus lavalle oli kääntymisen merkki, käsi suoraksi eteen oli peruutus. Horror alkoi oppia. Tallissa huolsin arabin kunnolla ja kylmäsin jalat.
Kävelin. Tuijotin tyhjästi eteenpäin, tallitupaan. Minka, Zoe, Emmi. Hiljaisuus oli painostava. Vaihdoin kiireesti vaatteet, nappasin laukustani tupakan ja kävelin se suupielessä alistuneesti heidän ohitseen, ulos. Naksautin sytkäriä ja kävelin tienvarteen.
|
|
|
Post by Minka on Dec 26, 2015 21:54:58 GMT
Wäää oon niin kateellinen kun osaat kirjoittaa noin hyvin! ♡ Tarinasi ovat ihanan erilaisia ja kuvailet hyvin mielentilojasi ja sitä, että kaikki ei aina onnistu varsinkaan Horrorin kaltaisen "vaativan" hevosen kanssa. Olette kuitenkin orin kanssa tutustuneet jo hyvin toisiinne ja Horror alkaa luottaa sinuun aina vain enemmän. Kirjoitusvirheitä ei tarinoissasi esiinny ja teksti on sujuvaa luettavaa. Jatka samaan malliin! Kahdesta hoitotarinastasi saat 90v€.
- Minka
|
|
|
Post by Tiffany on Apr 16, 2016 16:46:19 GMT
Tää kuulostaa tosi paskalta, mut mä olen kirjottanu varmaan kymmenen kertaa lähes kokonaisia tarinoita erilaisissa mielentiloissa. Yks tuli kamalan aggressiivisuuden vallassa, yks lähes itkien ja yks fiiliksellä "ei fiilistä." Mun teksteissä kirjoittaessa ollut tunne näkyy, enkä mä halua että se on joku äärilaitainen tunne. Täl hetkel mä en kykene kirjottaan ennenku tiedän, ettei kukaa teistä vihaa mua. Tää kuulostaa tosi tönköltä varmasti ja haluisin kirjottaa siedettävän tekstin (sanokaa joku ees että jaksatte lukee) NIIN ETTÄ AATTELIN VAA KYSYÄ ETTÄ NIINKU SE POINTTI OLI NIINKU ETTÄ vihaatteko mua
|
|
|
Post by Tiffany on Apr 16, 2016 16:51:56 GMT
Tää on varmaan vaan joku mun pieneen päähän pinttynyt virheellinen ajatusvääristymä, johon tarviin vaan oikasua.
|
|
|
Post by Huusari on Apr 16, 2016 18:10:50 GMT
Tää kuulostaa tosi paskalta, mut mä olen kirjottanu varmaan kymmenen kertaa lähes kokonaisia tarinoita erilaisissa mielentiloissa. Yks tuli kamalan aggressiivisuuden vallassa, yks lähes itkien ja yks fiiliksellä "ei fiilistä." Mun teksteissä kirjoittaessa ollut tunne näkyy, enkä mä halua että se on joku äärilaitainen tunne. Täl hetkel mä en kykene kirjottaan ennenku tiedän, ettei kukaa teistä vihaa mua. Tää kuulostaa tosi tönköltä varmasti ja haluisin kirjottaa siedettävän tekstin (sanokaa joku ees että jaksatte lukee) NIIN ETTÄ AATTELIN VAA KYSYÄ ETTÄ NIINKU SE POINTTI OLI NIINKU ETTÄ vihaatteko mua Kuule, kukaan meistä ei vihaa sua. Mäkin kirjotan usein itsekin eri tunnetilojen vallitessa tarinoita ja toisinaan niistä tulee sellaisia, että saa viis kertaa miettiä, että kehtaako julkaista vai pistääkö suoraan roskakoriin. Viimes eilen kirjoitin tarinaa itkien ja mietin, että uskallanko julkasta sitä tarinaa koskaan. Kuitenkin niistä aina välittyy kirjoittajan tunnetilat ja niitä on silloin varsin antoisaa lukea, varsinkin jos ne on kirjoittanut joku muu. Se jos mikä on aitoa tekstiä. Meikä ainaki oottaa innolla sun tarinoita, ja samoin Bella. Ne on tarinoita, joita jaksaa lukea, joten don't worry! Eli ei vihata missään tapauksessa sua.
|
|
|
Post by Tiffany on Apr 26, 2016 13:19:34 GMT
Pompautan teidät ajantasalle, ennenku jatkan normikirjottelua, ok?
Alexandré oli muuttanut Belgiaan äitinsä kanssa. En tiennyt edes syytä, mutta siellä hän nyt asui. Pidimme kyllä yhteyttä, mutta ei se ollut sama asia. Madison asui myös nykyään Ranskan ja Espanjan rajalla, Espanjan puolella kylläkin. Hänen kanssaan välimme olivat viilenneet, koska hänellä ei oikein ollut aikaa skypettää joka ilta.
Istuin kahvilassa, joka sijaitsi seitsemännessä kerroksessa. Katselin hieman haikeana kaupunkini siluettia ja hämärtyvää iltaa. Kuulokkeissani soi Mirror niminen kappale ja kuuntelin hiljaisuudessa Lil Waynen pysäyttäviä riimejä. Kahvilan ovi aukesi ja sisään astui 185 senttimetriä pitkä, ruskeatukkainen, siististi pukeutunut poika. Hänellä oli päällään mustat farkut ja musta nahkatakki, jonka alla oli sinisenmusta t-paita. Nousin seisomaan ja kävelin pojan luo. Kurottauduin varpailleni ja suukotin tämän silmäkulmassa olevaa pientä tatuointia. Hän katsoi minua normaalisti agressiiviisilla/vihaisilla/rauhattomilla/apaattisilla silmillään yllättävän lempeästi, sulaneesti. Hän otti käteni omaan käteensä ja veti minut takaisin pöytään. Sivelin pojan oikean käden kämmenselässä olevaa lintutatuointia ja sormissa näkyviä kirjaimia.
|
|
|
Post by Tiffany on Apr 26, 2016 13:22:02 GMT
Ja kyllä, tämä jatkossa mukana oleva poika on lähes täysi kopio eräästä IRL julkkispoitsusta, mutta älkää kertoko kellekään. Tässä hän ei ole julkkis. Koittakaahan arvailla kuka ihkuus kyseessä.
|
|
|
Post by Nelli on Apr 27, 2016 19:43:26 GMT
itken koska oot niiin hyvä kirjoittamaan.
|
|
|
Post by Tiffany on Apr 28, 2016 4:27:41 GMT
itken koska oot niiin hyvä kirjoittamaan. awww thänks mäin
|
|
|
Post by Tiffany on May 3, 2016 18:51:05 GMT
Antakaa anteeks tää kamaluus
Päättäväisenä kävelin Hevosjärven talliin takaisin sisään, ties kuinka pitkän ajan jälkeen.
Punaiset hiukseni ylsivät jo alimpiin kylkiluihin saakka ja ne oli letitetty kahdelle tiukalle ranskanletille. Pisamani alkoivat kevään myötä erottua, joka muutti kasvojani melko radikaalisti.
Astuin Horrorin karsinaan ja kapsahdin orin kaulaan. Annoin sen nuuskia itseäni samalla, kun silittelin sen nenäpiitä. Lepertelin siirappisesti, joka ei oikein ollut tapaistani. Hetken päästä aloin harjailemaan oria. Se oli rauhallinen, joten minäkin olin. Minusta oli ihana nähdä sitä taas. Sinisenmustana kiiltelevä karva ja ylväs ruumiinrakenne. Sellainen siro ja vähän ylimielisen näköinen. Kuin minä. Horror pärskähti turhautuneesti, kun olin uppoutunut liian syvälle ajatuksiini.
Asettelin suojat tarkasti orin hieman levottomiin jalkoihin. Tarkistelin samalla kaviot, joihin oli selkeästi vasta vaihdettu kengät. Ne eivät olleet vielä likaiset, eikä muta ollut tarttunut kovin tiukasti kiinni. Hain Horrorin varusteet. Yleissatulan, jonka alla oli punainen satulahuopa, sekä tutut suitset, joiden otsahihnassa oli kimaltava ketju feikkitimantteja. Heitin satulan ensin varoen ponskin selkään ja se liikahti kärsimättömästi. Kivahdin hieman jotain samalla, kun asentelin satulavyötä paikalleen väistellen näykkimisyrityksiä. Tämähän kävi lähes urheilusuorituksesta.
Mennessäni hakemaan itselleni vatusteita, olin törmätä Saraan, joka kimpoili pitkin käytävää huitoen kuin olemattomat kärpäset olisivat häirinneet häntä. "Moro sullekin", tokaisin, kun väistin hänen viuhahtavaa kättään. Sara soi vihdoin katseen minun puoleeni ja näytti siltä, kuin alkaisi kirkumaan. "Sul on suu auki", ehdin sanoa, ennen kuin tyttö kapsahti kaulaani.
Vaihdoimme pikaiset kuulumiset, kunnes molempien piti kiitää takaisin omiin hommiinsa. Olin hakemassa kypärää, muistin, kun hiihtelin eksyneen näköisenä pitkin käytävää.
Tarkoituksenani oli käydä vain pikaisesti Horrorin selässä läpiratsastamassa kaikki askellajit, eikä tehdä sen suurempia näin pitkän tauon jälkeen. Talutin orin koulukentälle ja ponkaisin rivakasti tämän selkään. Virtaa näytti olevan, kuten arvata saattoi.
Menimme muka-rauhalliset alkukäynnit ja teimme hieman pysähdyksiä ja parin askeleen peruutuksia ja taivutteluja molempiin suuntiin. Horror oli hieman kangistunut taukoni aikana ja ajattelin, ettei se ollut varmaan joutunut tarpeeksi koviin hommiin saadakseen energiaansa purettua. Nyt saisi purkaa. Nostin ravin molempiin päätyihin pääty-ympyrälle ja pitkillä sivuilla taas hain rauhallisuutta niin herkästi kuumuvasta orista. Sillä todella oli haluja singahtaa salamana tiehensä, heti, kun hetki oli oikea. Mutta päätin, ettei tämä hetki tulisi tapahtumaan. Kokosin ja lisäsin raveja, ihan vain kokeillakseni. Lopuksi päätin nostatella hieman laukkaa ja annoin orin viedä hetken. Se pärski tyytyväisenä ja minä istuin hieman hymyillen mukavassa keinuhevoslaukassa. Pikkuhiljaa oli pakko hiljentää ja löysäsin saman tien ohjia.
Tallissa hoidin orin huolellisesti, selvitin hännän ja harjan, sekä rappasin piemmätkin hiekanjyvät tämän kavioista. Vihelsin iloisesti, kun astuin karsinasta takaisin käytävään, narun päässä hieman poukkoileva musta oripoika. Huikkasin käytävällä häärääville, että vekkuli kameli kävelyllä, kannattaa väistää. Hymyilin vinosti ja nyökkäsin tallitontuille tervehdykseksi.
Saatuani Horrorin tarhaan, kävelin pompahtelevasti tallitupaan vaihtamaan vaatteita. Yritin alkeellisesti saada itseni näyttämään siistiltä, ennen kuin poikaystäväni auto singahtaisi pihaan. Osallistuin ohimennen Saran, Minkan, Sannin ja Sumun keskusteluun jostakin Huusarin uusimmasta päähänpistosta, joka ei ilmeisesti ainakaan Minkan mielestä ollut hyvä asia.
Puhelimeeni tuli häläri, joka ilmoitti poikaystäväni olevan pian paikalla. "Näyttääkö pahalta?" kysyin tytöiltä hieman paniinissa ja pyörähdin ympäri. Päässäni keikkui nyt sotkuinen nuttura ja minulla oli mustat farkut, sekä tummanvihreä bomber-takki, jonka selkäpuolella komeili Tebianin logo. "Näyttää. Kamalalta", Sanni sanoi ja katsoi minua vakavissaan. Räjähdimme nauruun ja niiasin kiitoksena näistä kauniista sanoista. "Tuutteko moikkaan?" kysyin tytöiltä, jotka pompahtivat pystyyn, kuin vieterit. Pitihän se arvata.
"Hän on sit.. Tota.. Hän on vähän eri näköinen ehkä.. Ja se.. Hän on sit 24-vuotias", selittelin paniikissa, kun mattamusta, melko uuden näköinen Range Rover kaartoi hiljaisesti pihaan. Poikaystäväni hyppäsi ulos ja käveli luoksemme. Hän tervehti minua pikaisella suukolla ja kääntyi hymyilemään tytöille vinoa hymyään. "Ashley", hän sanoi sointuvalla, vahvalla brittiaksentillaan ja ojensi kätensä hämmentyneille neideille.
|
|
|
Post by Huusari on May 7, 2016 8:26:20 GMT
Loistavaa Tiffany!
Kirjoitat tarinoita, joiden juonet eivät ole massajuonia, kuten moneen kertaan on tullut todettua. Tarinoissasi käsitellään aiheita, jotka saavat useinmiten lukijansa pohdiskelemaan asioita ja se on hienoa. Arvostan sitä, että nostat rohkeasti esille myös vähemmän positiivisia asioita ja vähemmän käsiteltyjä aiheita.
Tarinoistasi pystyy aistimaan erilaisia tunteita ja pidän siitä! Esimerkiksi jo se, että nostat esille Horrorin luonnetta ja omia tuntemuksiasi, tuo tarinaan valtavasti tunnelmaa. Tarinastasi en äkkiseltään bongannut kirjoitusvirheitä, hienoa!
Ai että, pidän Horrorista paljon! Oripoika on kyllä hurmannut lähestulkoon jokaisen vastaantulevan naisväen! Harva se päivä kuulee, kuinka oria ihannoidaan ja katsellaan tarhan reunalta. Liekkö se tuo "hurmaava" luonne vai majesteettinen ulkonäkö? Kieltämättä ori on päässyt pikkusen kangistumaan, kun en ole päässyt itsekään sen selkään kolmosten hoidolta ja Michaelilla on kädet täynnä ollut töitä muiden nelijalkaisten parissa.
Saat 40v€ tarinastasi. Kaappisi on nyt päivitetty ajantasalle, joten siellä pitäisi olla kaikki oikein.
|
|