|
Post by Huusari on Jan 7, 2014 18:03:31 GMT
Saat kirjoittaa joko tänne tai yleiseen hoitajien päiväkirjaan.
|
|
Nanna
Tallitupailija
Posts: 6
|
Post by Nanna on Jan 7, 2014 18:45:44 GMT
7.1.2014 HEPPAILU JATKUU - VIHDOIN!Täällä sitä nyt oltiin. Edessäni aukeni se koko komeus, mistä olin aikaisemmin vain lukenut. Tai ei nyt aivan koko komeus, sillä lääniä oli silmän kantamattomiin. Ensimmäisenä huomioni sai suuri tallirakennus ja siitä silmäni osuivat kenttiin ja maneesiin. Näin ympärilläni myös tarhoja ja siellä käyskenteleviä hevosia laidasta laitaan. Haistelin ilmaa - maaseutu, hevoset, heinä. Täydellistä! Haaveistani minut herätti iloisesti haukahteleva kultainennoutaja. ''No heippa vaan sullekin!'' naurahdin ja kyykistyin koiran tasolle. Nimeä en muistanut, vaikka olin siitä aikaisemmin päivällä lukenut; melkoinen lahopää kun olin. Rapsutin sitä ja vasta koskettaessani koiran märkää turkkia tajusin, että tihutti vettä. Kiskaisin hupun vaalean pörrötukkani päälle - vaikka olin todella huoleton ulkonäköni suhteen, yksi asia sai minut raivostumaan; kostea ilma ja sen myötä kihartuva pehkoni. Nousin ylös ja suunnistin askeleeni kohti tallia. Hauva säntäili ympärilläni taukoamatta haistellen - miten utelias veijari! Astuin reippaasti sisään talliin ja sielläkin näytti todella hyvältä. Hymyilin itsekseni. Pian joku koputti minua olkapäälle. ''Näytät melkosen eksyneeltä. Moi, mä oon Huusari'', brunette nainen aloitti iloinen virne naamallaan. Tunnistin hänet heti tallinomistajaksi, jonka kanssa olinkin aikasemmin jutellut puhelimitse talliin ja hoitajuuteen koskevista asioista. ''Nanna, moi. Kyllähän tässä melekosen eksyksissä ollaan, hyvä kun en tohon pihaan totaalisesti pyörtynyt kun katselin näitä tiluksia! Herranjestas mitkä tilat ja maisemat!'' naurahdin ja oijoin sormillani jo hieman kostuneita hiussuortuviani pois silmieni edestä. ''Ite oon jo niin tottunut, että toi sun höpötykses kuulostaa ihan turhalta suurentelulta! Mutta seuraappa mua, niin näytän sulle hoidokkis. Toin jätkän jo sisään, että voitte tän päivän ihan rauhassa vaan tutustua toisiinne'', Huusari sanoi hymyillen ja lähti kävelemään edeltä. Tutkiskelin karsinoita, käytävää ja jopa tiirailin kattoa niin mielenkiinnolla, etten lainkaan huomannut Huusarin jo saattaneen minut Nevan karsinalle. Olin varmasti idioottimainen näky - kokoajan hölmistynyt ilme kasvoilla ja auki ammottava suu. ''No, eiköhän me pojan kanssa pärjätä - ootkin tuonut harjatkin valmiiks - kiitti paljon, Huusari. Mä oisin ihan eksyksissä, jos en ois suhun törmänny'', virkoin aidosti kiitollisena ja tapitin samalla innostuneesti Nevadaa - joka silmäili minua takaisin vähintään yhtä mielenkiinnolla. ''Eipä tuossa mitään. Mä meen tonne tammakäytävälle vielä lappaamaan lantaa, oon siis siellä jos tulee jotain'', naikkonen vastasi, väläytti vielä kerran valoittavan hymynsä ja poistui paikalta. Muut orit olivat ulkona tarhassa - olimme vain minä ja tuo toinen. Avasin karsinanoven ja tervehdin Nevaa tarjoten kättäni haisteltavaksi. Ori nuuhkaisi. Sen turpakarvat kutittivat paljasta kämmentä. Sitten se katsahti minuun ja nyökäytti päätään aivan kuin se olisi hyväksynyt minut. En voinut olla naurahtamatta. ''Eiköhän meistä varsin hyvä kaksikko tule. Oot komee otus'', sanoin ja silitin sen otsaa. Se selvästi nautti saamastaan hellyydestä - se venytti huultaan ja sulki silmänsä. Huokaisin hymyillen. Pidin tuosta ponista jo nyt. Harjaus sujui mukavasti, en kokenut minkäänlaista tarvetta sitoa Nevaa edes kiinni. Se pysyi kiltisti paikallaan, lepuutti takajalkaansa ja nuokkui. Sitä piti välillä ihan herätellä, juttelin sille mukavia ja joka kerta se höristi korviaan suuntaani. Kun olin valmis, sysäsin harjat karsinan ulkopuolelle ja jäin vielä itse paijailemaan säyseää oria. ''Kiva, että säästit tämmösen hyvän päivän mun ekalle hoitokerralle. Ainakin susta jäi hyvä kuva, vaikka saahan teillä kopukoilla luonnettakin olla. Sä vaikutat just hyvältä mulle'', lepertelin sille samalla rapsutellessa sen kaulaa. ''Mitä nyt vähän sait aikaseksi karsinaaskin jyrsiä.. Sut pitää poika opettaa tavoille sen suhteen'', jatkoin naurahtaen. Poni tuhahti kuin sanoen, että antaa hänen maistella puuta, kun puu on niin mahdottoman hyvää. Ennen tallista poistumistani kävin vielä huikkaamassa pääjehulle heipat ja kiitokset. Minä rakastin tätä paikkaa jo nyt. Hetken tauolla ollut harrastukseni voisi jatkua taas ja olin iloinen, että se tapahtuisi juuri tässä tallissa! 1. hoitomerkintä, Nanna kuittaa Hienoa Nanna!
Ihana tarina, josta löytyy kuvailua, vuoropuheiluita. Pidin tarinastasi.
Tämä oli hieno ensimmäinen hoitotarina, kun tutustuit uuteen hoitsuusi vain. Arvostan sitä erittäin paljon, että heti ei ryntää hyppii 20240metrisiä esteitä tyyliin, vaan tutustuu rauhassa.
Kirjoitusvirheitä ei löytynyt, kuvailua löytyi, vuoropuheluita löytyi, tekstin sujuvuus lähentelee vähintään kymppiä! Nevada on kieltämättä komia otus! Täytyneekin päivitellä sen sivut, kun ne näyttävät olevan ns. vanhanaikaisia vielä. Saat 40v€, jotka lisäsinkin jo eilen kaappiisi.
- Huusari
|
|
Nanna
Tallitupailija
Posts: 6
|
Post by Nanna on Jan 8, 2014 12:23:31 GMT
8.1.2014 MÄ JOKAPÄIVÄ TÖITÄ TEEN
''No moro jäpikkä'', sanoin ponille, joka laittoi päänsä tarhan portin yli. Se oli hengästynyt - olinkin kauempaa nähnyt Nevan kirmaavan hurjaa pukkilaukkaa ympäri tarhaa. Se puuskutti ja sulki silmiään hieman, kun rapsutin sen otsaa. ''Hölmö hevonen..'' kuiskutin ja laskin rapsuttavaa kättäni alemmas turvan päälle. Sen hengitys oli tasaantunut ja se kuunteli tarkasti, mitä minulla oli sanottavaa. ''Vaikka hyvähän se on että osaat itse liikuttaa ittes, minä en nimittäin selkääs hyppää vielä vähään aikaan. Tutustumista ensin, you know? Vaikka ihan enkeliltä sä vaikutatki, missä sun asentees, jätkä hei?'' höpötin kiusoittelevaan sävyyn. Nevada tuhahti ja heilautti päätään korkealle kuin olisi ymmärtänyt ja halunnut nyt osoittaa mieltään. ''Se oli läppä, älä ny suutu. Tykkään susta just tollasena ku oot'', nauroin. Poni mulkaisi minua, mutta työnsi sitten päänsä taas hyväiltäväksi. Anteeksipyyntö naljailustani oli näemmä hyväksytty.
Jätin Nevan vielä tarhaansa juoksentelemaan ja kipitin itse talliin karkuun hyytävää tuulta. Olin oikea vilukissa. Siinä missä muut nauttivat viileämmistä ilmoista, minä rakastin kesää ja aurinkoa. Avatessani tallin oven, jalkojeni välistä pujahti kissa. Olin kuolla säikähdykseen. Hengittelin hetken rauhassa ja kävelin peremmälle talliin. Hieroin käsiäni yhteen, olin ehtinyt paleltua tyystin. Tallissa oli kuitenkin mukavan lämmin. Karsinoissa ei ollut kopukoita ja koko rakennuksessa oli yllättävän hiljaista. Kohta kuulin haukahduksen. Ääni oli kimeämpi kuin eilen ja tuntui tulevan pienemmästä koirasta. Tallin ovi avautui ja sen johdosta se pirun tuulenpuuska kävi pyörähtämässä sisällä, joka sai minut värähtämään kylmästä.
Sisään säntäsi pieni tumma koira, joka vimmatusti läähättäen tuli tervehtimään minua. Koira todellakin oli eri kuin eilen minut vastaanottanut kultainennoutaja. Heti sen perässä asteli vaaleatukkainen tyttö, vasemmassa kädessään riimunnaru ja riimunnarun päässä ystävällisen näköinen hevonen. ''Moi'', sanoin tytölle hymyillen, silittäessäni samalla puolihuolimattomasti luokseni tullutta karvapalloa. ''No moi'', tämä vastasi hieman epäröiden, irrotti riimunnarun hevosen riimusta ja tuuppasi sen karsinaan. ''Me ei ollakaan vissiin tavattu ennen. Uus täällä?'' tyttö jatkoi heilauttaen vaaleat kutrit olkansa yli. ''Jep, oon Nanna. Ton Nevan uus hoitaja, alotin täällä eilen.'' ''Aivan'', hän huudahti, ''susta olikin jotain puhetta! Tervetuloa remmiin!'' Lilianiksi esittäytynyt tyttö vaikutti todella mukavalta ja huumorintajuiselta. Hän tuntui olevan myös superpuhelias, aivan kuten itsekin olin. Kerrankin joku ei pitänyt minua ihmisenä, joka sairasti kestopuheripulia. ''Tää tässä on Rose, mun hoitohevonen. Semmonen tyttö täydellinen'', Lilian hymyili ja hyväili tamman korvia karsinan puolioven yli. Rose hörähti tyytyväisenä. ''Se on kaunis hevonen'', tokaisin mielipiteeni ja reippaiden 'morojen' kautta poistuin takaisin ulos. Olin toivonut näkeväni jomman kumman omistajista, sillä olisin mielelläni voinut esimerkiksi siivota karsinoita. En ikinä ollut pelännyt tarttua talikonvarteen ja se olisi varmasti lämmittänytkin yhä vilusta värisevää kroppaani. Päätin etsiä vaikkapa Huusarin käsiini myöhemmin ja otin asiakseni hoitaa Nevadan ensin.
Ori käveli siivosti talutuksessani aina karsinaansa asti. Hain sen harjat ja aloin puunata sitä. Neva ei ollut kovinkaan likainen, sillä ulkona ei ollut järin mutaista - kiitos kirpeiden pakkasöiden. Harjasin sen kauttaaltaan ensin kumisualla pyörittelevin liikkein. Poni nautti siitä niin, että tapansa mukaan venytti huultaan ja huokaisi syvään. ''Voi herranjesta sä oot sulonen'', kuiskasin melkein ääneti, etten häiritsisi sen nautintoa. Kasvoilleni levisi ainakin korviin asti ulottuva hymy. Kuinka kovasti olinkaan ikävöinyt hevosia! Jatkoin sen harjaamista piikkisualla, pölyharjalla ja pehmeällä harjalla. Lopuksi tarkistin eläimen kaviot ja putsasin ne. Kaikki oli kunnossa ja Neva oli niin väsynyt tarhassa juoksentelemisesta, että hädintuskin jaksoi nostaa jalkaansa minulle. ''Sori orhiseni, mut sun on nyt taas herättävä horroksestas. Eiks ulkoilma jälleen houkuttelis?'' sanoin sille. Ääneni ei aiheuttanut kopukassa mitään reaktiota. Se vain nuokkui silmät puoliummessa, vasenta takastaan leputtaen. ''Juhuu, hoitotätis kutsuu'', naurahdin ja taputin sitä hellästi kaulalle. Se suoristui seisomaan kunnolla ja päästi ilmoille pitkän hörähdyksen. Neva kohotti päätään ja kutitteli turvallaan kasvojani, puhallellen samalla lämmintä ilmaa. ''Hölmöläinen. Kiitti jäpikkä, ton tarpeessa olinkin. Noni, eiköhän lähetä. Pääset taas tarhaas tanssahtelee'', sanoin ja tartuin kutsuvasti sen riimusta. Ori heitteli päätään muutaman kerran ja luimisti korviaan mielenosoitukseksi, se olisi halunnut jäädä lämpimään karsinaansa nukkumaan. Lopulta se kuitenkin myöntyi ja käveli vierelläni tallin ja pihan poikki tarhaansa. Suljin portin ja vilkaisin vielä taakseni. Poni oli oikaissut itsensä makuuasentoon selälleen ja kieriskeli maassa. Huokaisin. Tottakai piehtaroida piti heti, kun olin sen harjannut. Tottakai.
Olin tavannut Huusarin pihalla hetki sen jälkeen, kun olin sulkenut tarhanportin. Olin kysynyt naiselta karsinansiivouksista ja hän oli tokaissut, että apua tarvittaisiin tämänkokoisen tilan kanssa aina ja että oli ihanaa, jos joku jaksaisi vaivautua - se kun ei hoitajien pakollisiin työtehtäviin kuulunut. Iloinen Huusari oli neuvonut minulle kottikärryjen, talikon ja lantalan paikan. Tarmoa puhkuen aloitin orikäytävän karsinoista ja tammakäytävän läpi kulkiessani olin pannut merkille, että Lilian oli lähtenyt ratsastamaan. Lappasin kottikärryyn talikollisia talikollisten perään ja olin tyytyväinen, kun olin tyhjentänyt kottikärryt noin miljoona kertaa ja siivonnut noin miljoona karsinaa. Pyyhkäisin vallattomia hiussuortuvia otsaltani ja kävin tyhjentämässä kärryt viimeisen kerran, jonka jälkeen vein ne takaisin paikoilleen. Tällä välin Lilian oli palannut tammakäytävälle hoidokkinsa kanssa ja jäin hänen kanssaan juttelemaan niitä näitä.
Taas yksi hauska päivä pulkassa! 2. hoitomerkintä, kuittaileepi Nanna
|
|
Nanna
Tallitupailija
Posts: 6
|
Post by Nanna on Jan 9, 2014 20:02:44 GMT
9.1.2014 MANEESIMÖRKÖJÄ
Talutin riimunnarun päässä jatkuvasti mieltään osoittavaa oria. Nevalla oli selvästi huono päivä. Olin tullut sen kanssa maneesiin harjauksen jälkeen. ''No, sit loppu!'' ärähdin ponille, joka taas kerran pysähtyi ja huitaisi häntä heilahtaen takajalallaan ilmaa. ''Iha hupsuksko oot tullu? Noni, sit eteenpäin!'' Se lähti kulkemaan vierelläni minua vihaisesti mulkoillen. Rytmi oli kuitenkin reipas, joten kiitin sitä rauhallisella äänensävyllä.
Kohta maneesissa kuului rasaus - liekö toinen parivaljakko kävellyt ohitse tai muuta vastaavaa - ja Nevada pysähtyi. Se kohotti päätään korkealle, haisteli ja sen silmät olivat lautasen kokoiset. ''Sooooo, poika. Ei täällä mörköjä ole, turhaan sä sitä pelkäät. Nössökö oot?'' rauhoittelin sitä juttelemalla. Orin olemus oli hurjistunut ja se näytti suuremmalta kuin koskaan. Maiskautin ja nykäisin hellästi riimunnarusta. Neva lähti käyskentelemään taas tahtiini, silti edelleen pää taivaissa ja varuillaan sipsutellen. Sen korvat heiluivat vallattomasti ja se pärskähteli jatkuvasti. Itseäni hieman nauratti. Mörköjä maneesinnurkissa. Hui kamala.
Maiskautin ja annoin ponille merkin lähteä raviin. ''Nonni, jos sit ravataa hetken aikaa. Hoitotädilläs on vähä huono kunto, joten painotan sanaa hetken.'' Neva vilkaisi minua. Pystyin melkein lukemaan sen ajatukset. Laiska, tyhmä ihminen. Naurahdin mielikuvitukseni laukkaamiselle ja tajusin samalla, että juoksin orin rinnalla kuin urheilijat konsanaan. Se oli päättänyt ottaa ilon irti haaveilustani. ''Otetaanpas sitten vähän hiljempaa'', puuskutin, ''siis ihan oikeasti hiljempaa.. Sähän jätkä viet mua!'' Hidastin omaa tahtiani ja Neva seurasi esimerkkiä vastahakoisesti perässä. Teimme ravissa vielä muutamat voltit ja kulmiin pysähdykset suoraan ravista ja takaisin raviin suoraan pysähdyksestä. Poika porskutti eteenpäin korvat hörössä ja oli myöskin aivan unohtanut kammottavat maneesimöröt. Hidastin eläimen käyntiin ja annoin sille pitkälti vapaata narua. Se laski päätään ja kulki turpa lähes maneesin hiekkaa raahaten. ''Hieno olet'', totesin hymyillen. Ori hörähti. Näytti se unohtaneen myös huonon päivänsä. ''Taitaa sullakin tuo kunto vähän laahata pohjamutia. Kaipa mun pitäs ihan selästä käsin alkaa reenailee sua!'' Neva höristi korviaan ja näytti tyytyväiseltä.
Iltatalli oli alkamassa, joten vein Nevadan karsinaansa ja avustin työntekijöitä iltaruokien kanssa. Vaikka olin ihan kamalan väsynyt, jaksoin hymyillä. Ensiviikon alussa oma shettikseni, isomahainen ja joka väliin jekkuja keksivä Hilla, muuttaisi tänne. Se tekisi tästä vielä täydellisempää.
3. hoitomerkintä, terkuin Nanna
|
|
Nanna
Tallitupailija
Posts: 6
|
Post by Nanna on Jan 12, 2014 14:01:08 GMT
12.1.2014 JIIIIIHAAAA!
Laskin satulan varovasti käytävälle kiinnitetyn Nevadan selkään. Se nosti vähän päätään ja pyöräytti silmiään, mutta antoi minun kuitenkin satuloida itsensä. Tänään oli se päivä, kun hyppäisin ensimmäistä kertaa hoidokkini selkään. Jännitti, vaikka minulle oli kerrottu, että se olisi superkiltti. En näyttänyt tunteitani kuitenkaan Nevalle, jotta se sentään säästyisi hermoilulta. ''No niin, jäbä, avaahan suus.'' Ja se avasi. Työnsin lämmitetyt kuolaimet ponin suuhun ja kiinnitin remmit. Kiitin sitä taputtamalla kaulalle. Uljas poniori oli täten varustettu.
Matkalla maneesiin päässäni vilisi ajatuksia ja olin jo ehtinyt kirota koko reissun täysin maanrakoon, kun ehdimme maneesiin. Vaikka olin suhteellisen kokenut kopukoiden kanssa, niin aina uusi ratsastettava jännitti lähes kuolemaksi asti. Suljin ovet perässäni ja vein ratsuni kaartoon. Laskin jalustimet ja kipusin varoen orin selkään. Se lepuutti päätään alhaalla ja käänteli laiskasti korviaan kuulostellen, mitä touhusin. Samassa tajusin, ettei minulla ollut yhtäkään syytä jännittää. Säädin jalustimet ja kiristin vyötä vielä selästä käsin. Annoin orille luvan lähteä kävelemään. ''Hieno poika!'' Neva käveli laiskasti, mutta korvat hörössä ja valppaasti kuunnellen. ''Taidat olla innoissas?'' sanoin hymyillen ja silitin vasemmalla kädelläni pitkin vedoin sen kaulaa.
Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja pyysin orilta reippaampaa käyntiä. Innoissaan se totteli jokaista käskyäni. Neva oli vireä ja asteli reippaasti. Käänsin sen lyhyellä sivulla voltille ja taivutin kulmiin. Toistin muutaman kerran ja sitten aloin työstämään ravia keskiympyrällä. Asetin, taivutin. Neva kulki kuin unelma, vaikka ravi olikin välillä vähän laiskahkoa. Se oli kuitenkin aina pian korjattavissa ja pienen työskentelyn jälkeen se ravasikin tahdikkaasti korvat hörössä ja totteli pienintäkin käskyäni.
''Hieno poika olet!'' hihkaisin ponille ja siirsin sen pois ympyrältä ja käyntiin. Pidin kuitenkin ohjat kädessä. ''Miten ois jos vähän laukattas vielä?'' Ori tuntui tajuavan heti mikä oli tilanne ja tihensi tahtiaan. ''Sooooh, poika, otetaas taas vähän hiljempaa. Kerron kyllä sitten ku laukataan, mä lupaan.'' Ja seuraavan pitkän sivun alussa annoin innokkaalle ratsulleni laukkapohkeet. Se lähti laukkaamaan rauhallisesti, aivan niinkuin pitikin. Hipaisin sen kaulaa kiitokseksi ja tein muutaman voltin laukassa. Se toimi upeasti.
Kun olin kävellyt loppukäynnit, pysäytin sen jälleen kaartoon. Nevada ei näyttänyt olevan hikinen kuin vain hieman satulahuovan alta. Kohta maneesinovet avautuivat. Sisään astui tyttö ja valkea hevonen. Hyppäsin alas orin selästä ja tervehdin tulijaa. Tyttö esittäytyi Minkaksi ja hevosen nimi oli Nessa. Ratsukko pysytteli vähän kauempana, koska oma hoidokkini oli vähän pörheänä nätin tamman astuttua sisään. Se hörisi ja tanssahteli paikoillaan. ''Jutellaan toiste lisää'', hymyilin, ''tää mun jätkä taitaa vähän tykätä tosta tammastas.'' ''Joo, parempi näin'', mukavanoloinen Minka naurahti.
Tallissa hoidin Nevan ja ennen kotiinlähtöä istuskelin sen karsinan edessä höpötellen sille ja silitellen kissaa, joka oli tullut puskemaan ja kerjäämään silityksiä. Voi että minä rakastin tälläistä elämää! Ratsastus oli sujunut mahtavasti, olin törmännyt taas uuteen mukavaan tyttöön ja kisuhan oli oikein suloinen tapaus hänkin!
4. hoitomerkintä, terkuin Nanna
|
|
|
Post by Huusari on Jan 16, 2014 22:24:01 GMT
Yleiskommentti:
Hienoa Nanna!
Olet aktiivinen ja ahkera hoitaja. Mielestäni Nevada on päässyt juuri oikeisiin käsiin! Vuoropuhelua esiintyy, kuvailua, kerrontaa, tekstin sujuvuus on kyllä jo kympin luokkaa!
Arvostan todella paljon sitä, että tarinoihin ottaa toisia mukaan: tallikissat, hoitajat, Arabella jne. Sinä otat ne ja arvostan sitä!
Virheitä ei löydy, loistavaa! Kuvailet hoitohetkistäsi paljon, mitä arvostan! Löytyy ajatuksia jne. Osaat myöskin otsikoida tarinasi hauskasti!
Saat: 120v€ *
|
|