|
Post by Sara on May 29, 2016 16:42:39 GMT
Sano sille Kristianilles et jos se sua ahdistelee ni mä vedän sitä turpiin satanolla koska oon harrastanu 6v itsepuolustusta (irl sarbe on myös) ))))))))))))))))
|
|
|
Post by Sumu on May 29, 2016 17:31:39 GMT
Sano sille Kristianilles et jos se sua ahdistelee ni mä vedän sitä turpiin satanolla koska oon harrastanu 6v itsepuolustusta (irl sarbe on myös) )))))))))))))))) Voi kiitos Sarbe. )) xD Ja ihan vaan tiedoksi se ei oo mun Kristian. xDD Se on kuule vapaata riistaa.
|
|
|
Post by Nelli on Jun 1, 2016 10:36:48 GMT
uuuulallaaa♥
|
|
|
Post by Minka on Jun 6, 2016 13:10:46 GMT
Huh onneks pääsit ulos
|
|
|
Post by Sumu on Jun 16, 2016 13:16:28 GMT
Tää on nyt eri kertojana kirjotettuna, ja täytyy kyllä sanoa, että en kyllä enää ikinä kirjota tarinaa hevosen näkökulmasta... Tuli tönkkö ja lyhyt, mutta ei voi mitään. Tarina kertoo siis mun yksärin, Moren saapumisesta Heppikselle.
Saapuminen uuteen kotiin Yksi sana kuvasi tuntemuksiani parhaiten sillä hetkellä: jännittyneisyys. En pelännyt, mutta minua jännitti. En tiennyt, mihin minua vietiin. Olihan minua ennenkin raahattu kopilla paikasta toiseen, mutta tämä oli erilaista. Kurkistus ikkunasta paljasti minulle karun totuuden: olin jo kaukana kotoa. Päätin, että en kyllä ilman hyvää syytä tulisi ulos trailerista - tai ainakaan tekisi sitä helpoksi kellekään. Tarkkailin ikkunasta silloin, kun traileri saapui ison tilan pihaan. Tallipihalla käveli nainen ja mies, jotka lähestyivät minun koppiani. Auton ovet paukkuivat ja kuljettaja nousi ulos autosta. Hän oli minulle tuntematon. Pariskunta kätteli kuskia ja he juttelivat jotain. Tai sitten he vain yrittivät hämätä minua ja liikuttelivat vain suitaan. Kuljettaja kolisutteli trailerini takaovea ja avasi sen tottuneesti. Hän oli näköjään tehnyt tuon jo monesti. Mies huusi jotain ihmisille, jotka seisoivat pihalla. En osaa tulkita ihmisten puhetta, vaikka se olisikin hyödyllistä. Osaan toki tulkita jotain äänensävystä, mutta se ei aina kerro kaikkea. Kaivoin kaviollani lattiaa ja yritin olla mahdollisimman välinpitämätön. Mies yritti houkutella minua ulos, mutta en halunnut tulla. En ollut halunnut nousta edes tämän kuljetusvaunun kyytiin, joten toista kertaa tänään en tekisi ihmisille jotain mieliksi, mikä liittyisi trailereihin. Kuin ihmeen kaupalla, minut kuitenkin raahattiin ulos kopista. Olisin viettänyt mieluummin aikaani kuljetusvaunussa, mutta jouduinkin ihmisten toljotettavaksi. Pariskunta talutti minut talliin. Kuljettaja oli riisunut minulta kuljetusvarusteet, joten jouduin karsinaan. Karsina oli puhdas ja mukava, mutta en silti ollut tyytyväinen. Osoitin mieltäni hirnumalla ja yritin saada yhteyden muihin lajitovereihini. Muutama minulle vastasi, mutta siihen se sitten jäikin. Pariskunta kuiskutteli keskenään ja vilkuili minua aina välillä. En pitänyt siitä, mutta mistä muka olisin pitänyt? Lopulta nainen kaivoi taskustaan sen pienen maagisen laatikon, joka yleensä vie ihmisten huomion hetkeksi pois tästä maailmasta. Hän painoi sen korvalleen ja ryhtyi sönköttämään jotain ärsyttävällä äänellään. Miten ärsyttävä ääni se olikaan! Jos olisin ollut hänen miehensä, olisin kadonnut jo aikoja sitten vähintäänkin Australiaan. Kyhnytin päätäni karsinan seinään. Pyörin ympäriini nähtävästi uudessa "kodissani" ja yritin etsiä jotakin mitä tuhota. Ovi oli teljetty kiinni, joten pakosuunnitelmaani tyssäsi lyhyeen. Mies tuijotti minua suoraan silmiin ja hermostuin siitä heti. Potkaisin karsinan ovea ja mies peruutti kauemmas kädet levällään. Hän puhui pienellä äänellä ja näytti pelokkaalta. Se lisäsi itseluottamustani. Jes, sain tuonkin miehen kunnioittamaan minua. Kun nainen lopetti puhelun, pariskunta lähti tallista. En silti ollut poissa vaanivien silmien alta, koska talliin oli kerääntynyt joukko tallityttöjä. Yleensä pidän tallissa olevista tytöistä, koska he harjaavat ja lellivät, joten höristin korviani ja yritin näyttää mahdollisimman söpöltä. Tytöt eivät kuitenkaan tulleet taputtamaan minua, vaan tyytyivät tarkkailemaan kauempaa. Lopulta he kyllästyivät ja lähtivät muihin omiin hommiinsa. Nuori nainen asteli talliin taluttaen ruskeaa koiraa tutuksi tulleen pariskunnan kanssa. Hänen äänensävystä pystyi päättelemään, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa pariskunnan jutut. Hänen pitkät ruskeat hiukset oli sidottu kiinni ja ne heiluivat hauskasti hänen astellessaan minun kohdalleni. Koiran silmissä näkyi ilo, kun se sai taputuksia pariskunnalta. He olivat näköjään tuttuja. Pariskunta hehkutti selkeästi jotain ja osoitti minua. Nainen katsoi pitkään minua ja sitten jälleen pariskuntaa. Minä tuijotin naista ja hän minua. Hirnahdin, koska aikani kävi pitkäksi. Halusin ulos karsinasta tekemään jotain kivaa.
|
|
|
Post by Sara on Jun 16, 2016 21:22:55 GMT
Spoilereita: Sumua ei kiinnosta Hirpen ja Maikkelin jutut
|
|
|
Post by Sumu on Jun 17, 2016 5:43:18 GMT
Ei, ei se nyt niin menny! xD Tää pariskunta ei ollu Huussi ja Miksu... (Kukaan ei arvaa, että keitä ne sitten on)
|
|
|
Post by Sara on Jun 17, 2016 9:54:41 GMT
No kuule sit sua ei kiinnosta Kellon jutut. :DDD Close enough
|
|
|
Post by Sumu on Jun 17, 2016 10:39:06 GMT
Ei palautusoikeutta
"Ei, ei, ei! En mä voi ottaa tätä lahjaa vastaan", änkytin ja tuijotin uteliasta hevosta silmieni edessä. "Se on sinulle, joten EI palautusoikeutta", isäni nauroi ja taputti minua selkään. "Voi tuota vaatimattomuutta." "No, kun tuo hevonen on varmasti maksanut paljon ja tulee maksamaankin. Kuljetuskin tänne on varmastin maksanut hirveästi ja lentoliput ja kaikki. Ja ei mulla oo rahaa pitää toi hengissä", sanoin ja käännyin katsomaan äitiäni. "Me ei autettu mitenkään sinua silloin, kun muutit tänne Ranskaan. Maksoit ja pakkasit kaikki itse. Veljesi asuu vieläkin kotona ja elää meidän rahoilla, joten tässä on sulle jotain omaa. Ja mitä siihen maksupuoleen tulee, niin älä huoli. Severi sai sitä paitsi juuri äsken uuden ravihevosen, jonka me maksoimme ja tulemme maksamaan", äiti sanoi ja odotti vastaustani. "No, pakko kai mun sitten on suostua. Oonhan haaveillut omasta hevosesta kauan", sanoin ja ojensin käteni Moliere von Gateawayn haisteltavaksi. "Ootteko te nyt sitte niin varoissanne, kun hevosia noin vain ostelette?" "Ei. Näihin on säästetty jokainen penni ja lantti ja markka ja euro ja ja ja... No, olemme säästäneet rahaa siitä asti, kun synnyitte. Nyt vihdoinkin tiesimme, mitä halusimme niillä teille ostaa", isä vastasi ja äiti nyökkäsi hänen vierellään.
Hilla tökki minua nenällään. Siitä oli tullut sille tapa ja se tekee sitä jatkuvasti. Tökkiminen on raivostuttavaa. "Huomiotako sä vaan haluut?" sanoin ja työnsin Hillan kauemmas. Pahat tavat saisivat loppua tähän.
"Sumu, haluat varmaankin nyt tutustua oriin rauhassa, niin me tästä lähdetäänkin. Hei, hei!" äiti huudahti tekopirteällä äänellään ja kiiruhti pois nopeasti raahaten isän mukanaan. En edes ehtinyt vastata mitään. "Kamalaa! Tuo vaikuttaa jo siltä, että yrität parittaa tyttäremme ja hänen hevosensa", isä sanoi ja äiti repesi nauruun tallin ulkopuolella. He kai luulivat, että kuuloni olisi huonontunut ja en kuulisi heidän puheitaan, vaikka eivät ne minua kyllä kiinnostaneet.
"Me jäätiinkin näköjään sitten tänne kahden", sanoin ja silitin Morea otsasta. "Siis kolmistaan", korjasin ja katsoin Hillaa. Se oli nähtävästikin löytänyt jonkin mielenkiintoisen hajun ja seurasi sitä. "Hilla! Tänne", komensin. Koira totteli hieman vastahakoisesti, mutta palasi kuitenkin vierelleni. Se kiinnostui Moresta ja katseli sitä silmissään kunnioitus. More näytti olevan tyytyväinen tilanteeseen. Ori hirnahti kuuluvalla äänellä.
Etsin käsiini Moren riimunnarun ja hoitopakin. Avasin karsinan oven hitaasti, koska en ollut varma, että miten More käyttäytyy. Se vaikutti ensisilmäyksellä kiltiltä ja luotettavalta, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Olin oikeassa, sillä ori oli heti ryntäämässä ulos karsinasta, kun ovi avautui. Onneksi vanhempani olivat jättäneet Morelle riimun, jonka ansiosta kiinni saaminen oli helpompaa. Napsautin vain riimunnarun riimuun ja silloin ori rauhoittui. Se kulki kanssani oikein nätisti hoitokarsinaan.
Olin onneksi älynnyt jättää hoitopakin hoitokarsinaan, sillä More rupesi heti häsäämään jotakin hoitokarsinassa. Vaikka olin sitonut sen kiinni, se vain heitteli päätään joka ilmansuuntaan ja yritti epätoivoisesti keksiä jotain tekemistä. "Etkö sä osaa olla hetkeäkään tekemättä mitään?" kysyin orilta ja kaivoin harjan hoitopakista. Harjaamisesta ori nautti ja rentoutui hieman, mutta hyöriminen ei silti loppunut. Oria oli lähes mahdotonta saada harjattua kunnolla. Kumisualla hieromisesta More piti myös ja silloin ori lopetti häsäämisensä kuin seinään. "Tällä mä saan siis sut rauhottumaan. Pitääkin pitää tää mielessä", sanoin ja silitin oria kaulasta.
Kavioiden puhdistus oli pelkkää tuskaa. More väisteli kaikin mahdollisin tavoin kaviokoukkua. Ori ei pelännyt koukkua, mutta se ei selvästikään pitänyt siitä. "Nyt lopeta tuo hyöriminen, herra", sanoin ja nappasin kiinni Moren jalasta. More tuijotti minua kärttyisästi, mutta ei tehnyt mitään. Ori rauhoittui ja sain puhdistettua kaviot, vaikka ei niissä mitään likaa edes ollut.
Talutin Moren ulos Jääntallista. Hilla seurasi meitä ja tarkkaili tavalliseen tapaansa. Oria oli mukava taluttaa tallipihalla. Se kuunteli minua ja näytti uteliaalta. Se haisteli ilmaa ja katseli tarkkaavaisesti tilan tapahtumia. Se hyväksyi Hillan todella nopeasti. Kaikki oli täydellistä. Elämä ei koskaan voi olla täydellistä, joten jotakin ikävää tapahtuisi varmasti pian...
|
|
|
Post by Nelli on Jun 17, 2016 13:00:12 GMT
Lukeminen oli pelkkää loveee♥♥
|
|
|
Post by Sumu on Jul 21, 2016 15:57:33 GMT
Vieras
Ovikello soi. Se sai Hillan hyppäämään sohvalta nopean estehevosen tavoin. Koira ravasi ovelle ja istui oven eteen. "Hilla, väistä", komensin koiraa ja se siirtyi pois tieltäni. Yritin avata ovea, mutta se oli jumissa. "Oota. Tää on jumissa!" huusin oven läpi. Vastaukseksi sain iloisen huudahduksen: "Sumu, mä täällä!" "Ilona?" kysyin ja rynkytin ovea auki. Viimein se avautui ja kaaduin lattialle ovikellon soittajan eteen. "No, moi", sanoin nolona istuen lattialla. Ilona naurahti ja totesi: "Sut kyllä tunnistaa. Ainahan sä saat ovet jumiin ja kaatuut lattialle." Mongersin jotakin vastaukseksi ja kutsuin Ilonan sisälle.
"Johan on pieni kämppä!" Ilona sanoi ja lösähti sohvalle. Hän oli jättänyt ison matkalaukkunsa oven viereen. "Joo. Muuhun ei ollu varaa. Kuinka kauan sä oikein aiot olla täällä?" kysyin ja istahdin ystäväni vierelle. Hilla hyppäsi sohvalle meidän väliimme. "En tiiä vielä. Voinks mä majailla täällä sun luona?" Ilona kysyi ja silitti Hillaa. "Tietenkin voit!" huudahdin. "Tästä tulee tosi hauskaa." "Ja olen kuin kotonani", Ilona vastasi. "Hei, mä olin just sanomassa, että ole kuin kotonasi", sanoin. Nauroimme. Kaiken kivan suunnittelusta ei meinannut tulla loppua.
*****************************
Heräsin aamulla lattialta Hilla vieressäni. Olin antanut vuodesohvani Ilonan käyttöön, joten vaihtoehdot olivat vähissä. Lattialla nukkuminen oli pitkästä aikaa ihan kivaakin, mutta aamulla herääminen ihan jumissa ei. Ilona heräsi kolisteluuni ja sanoi: "Sä et oikeesti oo muuttunu yhtään! Kello on vasta seitsemän. Etkö sä relaa ees lomalla?" Nauroin vastaukseksi ja ryhdyin tekemään meille aamupalaa.
Lähdimme kohti Hevosjärven tilaa heti, kun olimme tehneet tavalliset asiat, jotka teemme aamulla. Ilona halusi taluttaa Hillaa, joten minä kannoin vain tallilaukkuni. "Mä haluun kyllä nähdä sen sun uuden hepan", Ilona sanoi iloisena ja jatkoi: "Ja sun hoitsun, Marin. Saat esitellä mulle kaikki paikat!" "Joo, joo! Malta nyt oottaa" sanoin. "Miten muuten sulla ja sun poikaystävällä menee?" "Ihan normisti. Onks sulla jo joku uus?" Ilona kysyi ja hymyili minulle kasvoillaan ilme, joka kertoi hänen haluavansa tietää kaiken. "Ei. Ja ihan vaan hyvä, että ei. Mulla ei oo aikaa pojille. Enkä ole varma, että uskallanko luottaa keneenkään enää", sanoin ja potkaisin kiven pois tieltäni. "Kyllä sitä aikaa ja luottamusta löytyy. Usko pois", Ilona sanoi. "No kun löytyis vaan se oikea. Mutta ei niitä oikeita oo olemassa. Ainakaan mulle", sanoin haikeana.
Aika kului nopeasti jutellessa. Pian olimmekin jo Hevosjärven tilalla. Ilona huokaisi ihastuksesta nähdessään sen. Tila on iso ja mahtava, joten siitä on helppo lumoutua. "Vau. Täällä sä sit niinku vaan käyt ihan ilmatteeks", Ilona sanoi ja katseli ympärilleen tarkasti.
Esittelin tallit Ilonalle nimeltä ja vein hänet mukanani tarhojen luo katsomaan Maria. "Tuolla se nyt on", sanoin ja osoitin hieman kauempana tarhailevaa tammaa. "Onpa se kaunis", Ilona ihasteli ja ojensi Hillan remmin käteeni. Mari tarkkaili Ilonaa ja käveli rauhallisesti meitä kohti. Se pysähtyi aidan reunalle kiinnostuneen näköisenä. "Hei, kaunokainen", Ilona sanoi ja ojensi kätensä Marin tutkittavaksi. Mari höristi söpösti korviaan ja kerjäsi huomiota. "Eikä! Tää on ihana", Ilona sanoi ja silitti Marin harjaa.
Käskin Ilonan hakemaan varustehuoneesta Marin riimunnarun, jotta saisimme talutettua sen sisälle Kastanjantallin. Odottelin Hillan kanssa Ilonaa tarhan laidalla, kun kuulin läheisestä pensaikosta ääniä. Hillakin kuuli äänet ja se kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Aivan kuin joku oli liikkunut siellä. Kävelin lähemmäs ääntä. Yhtäkkiä pensas hiljeni. Pensaan takana piileskeli taas yksi näistä minun vihamieslistalla olevista henkilöistä.
"Mitä sä täällä teet?" kysyin ja tuijotin vihaisesti pensaikosta kömpivää nuorta miestä. "Ootko hullu? Joku muu ois voinu huomata sut. Ja mitä sä sitä paitsi teet Ranskassa ja vielä Heppiksellä? Et kai sä vaan seurannut mua?" "Ööö. Mä vaan etin sua, koska mulla on sulle asiaa", mies selitti ja katsoi minua vetoavasti. "Ehei, ei käy! Enkö mä saa hetkeäkään rauhaa mun exiltä, jotta voisin ees hetken viettää aikaa mun parhaan kaverin kanssa?" kysyin entistä vihaisempana. Tajusin puhuneeni ohi suuni ja jouduin heti kysymyksillä pommitettavaksi. "Exien? Häh? Ai kuka muu sua on puskista vakoillu?" mies kysyi ymmällään. Hänen vaaleat hiuksensa olivat täynnä roskia. "Hups", sanoin nolona, koska huomasin Ilonan palaavan tarhojen luo. "Mitä täällä tapahtuu? Kuka toi on?" Ilona kysyi ja katsoi minua kysyvänä. Keräsin itseni ja sanoin lyhyesti: "Se on mun exä, Markus. Ja se vaan hiippaili tuolla puskissa." "Milloin sä ton kanssa oot ollu? Et oo kertonu mulle mitään!" Ilona sanoi hieman kärttyisästi. "No, se on jo vanha juttu", yritin selitellä, mutta Markus keskeytti minut. "Melkein vuoden vanha juttu", hän tokaisi ja katsoi kiinnostuneena Ilonaa. "Petitkö sä Kristiania?" Ilona kysyi vaativasti. Markus oli jo ihan pihalla. Hän kysyi: "Kuka on Kristian?" "Se on Sumun exä myös ja se oli sen kaa yhessä vielä viime vuonna", Ilona paljasti ja tönäisin häntä olkapäälläni. "Hups. Oisko mun pitänyt olla hiljaa?" Ilona sanoi ja lähti kävelemään tarhoja kohti. "Mä jätän teidät kahden. Selvittäkää tää juttu tai muuten ei kunnian kukko laula!"
"He hee. No, mitä asiaa sulla oli?" sanoin nolona. "Halusin vaan kysyä, että miten sulla menee", Markus sanoi. "Iha hyvin, kai. Miten niin?" vastasin epäilevästi. "Tääkö oli siis sun asias?" "Ei, mutta ei sillä enää ole mitään väliä. Olitko sä oikeesti jonkun Kristianin kanssa silloin, kun me seurusteltiin?" Markus kysyi epäuskoisena. Nyökkäsin, koska häpesin itseäni. Olin ollut kahden pojan pauloissa samaan aikaan. "Ja et kertonut mulle? Kerroitko edes sille Kristianille?" Markus tivasi. "En," sanoin ja tuijotin varpaitani. "Okei. Mulle riitti!" Markus luovutti ja lähti kävelemään ripeästi pois paikalta. "Hei, älä lähde!" yritin sovitella, mutta ihan turhaan. "Pettäjä!" Markus huusi ennen kuin hän katosi näköpiiristäni.
Ilona oli jo taluttanut Marin ulos tarhasta. Menin Kastanjantalliin Hillan kanssa etsimään heitä. Ilonalla ja Marilla oli tosi kivaa. Ilona laittoi jo Maria valmiiksi ratsastettavaksi. Hän nautti olostaan ja hoiti Maria yhtä tarkasti kuin omaa hevostaankin. "No, miten meni?" Ilona kysyi. Hänen iloisuutensa oli kadonnut heti pois, kun hän oli huomannut minut. "Ei yhtään hyvin. Onko meillä silti vielä kaikki ihan okei?" kysyin ja odotin Ilonalta vastausta. "Ainakin vielä. Jos sulla on vielä yksikin salaisuus, niin sitten ei", Ilona sanoi totisena. "Me sovittiin, että ei salaisuuksia." "Niin, mutta mä en voinut vaan kertoa sulle. Se ois ollut kauheeta", sanoin. "Älä jaksa jauhaa. Se on nyt jo mennyttä", Ilona sanoi ja jatkoi tarkkaa työtään. "Voitko ojentaa sen harjan siitä?" Ilona enemmänkin käski kuin kysyi. Ojensin harjan Ilonalle ja katsoin, miten hän sai Marin karvan kiiltämään.
Mari käyttäytyi jälleen esimerkillisesti hoidettaessa. Se antoi Ilonan tehdän työnsä huolella ilman keskeytyksiä. Ilona halusi satuloida ja suitsia Marin, joten annoin hänen tehdä sen. Mari näytti tyytyväiseltä ollessaan Ilonan herkeämättömän huomion kohteena. Ilona on aina tosi tarkka hevosten suhteen ja haluaa niiden voivan mahdollisimman hyvin. Se oli kai yksi syy siihen, miksi meistä tuli hyviä ystäviä.
"Valmis! Vai haluatko vielä, että letitän sen harjan ja hännän?" Ilona kysyi ja verytteli jo sormiaan. "Sä oot ihan mahdoton!" naurahdin. "Käärinkö vielä lahjapaperiinkin?" Ilona vitsaili. "Ja rusetti kaulaan", sanoin nauruni lomasta.
Annoin Hillan Ilonan vahdittavaksi, jotta pääsisin rauhassa ratsastamaan. Koira katsoi minua syyttävästi, mutta piristyi heti tajutessaan, että pääsisi tekemään Ilonan kanssa jotain kivaa. Laitoin kypärän päähäni ja vaihdoin ratsastuskengät jalkaani. Talutin Ilonan valmiiksi laittaman Marin ulos Kastanjantallista. Mari näytti kauniilta ja hyvin harjatulta. Kuinkahan kauan Ilona oli käyttänyt aikaansa sen puunaamiseen? Lopputulos oli kuitenkin paljon parempi kuin osasin odottaakaan. Itse en pystyisi samaan edes villeimmissä kuvitelmissanikaan.
Mari haisteli raikasta ilmaa ja tuijotti kaukaisuuteen. Sen silmistä pystyi lukemaan rauhallisuuden ja luotettavuuden. Tamman harja kiilsi kauniisti takuttomana auringon kesäisessä valossa. Yhtäkkiä bongasin taivaalla ajelehtivat tummat pilvet. Silloin tuli kiire. En haluaisi ratsastaa sateessa.
Kastanjankentän läpi leijaili yksinäinen kirkkaan keltainen roska. Ratsastustuntia pitävä Huusari juoksi Helmenkentältä poimimaan sen. Hän piilotti sen taskuunsa ja palasi ohjaamaan tuntia. Ratsastajat jatkoivat ratsastamista. He hyppäsivät esteitä.
Kastanjankentällä oleva ratsukko teki juuri loppukäyntejä, kun kiristin Marin satulavyötä. Ponnistin itseni tamman selkään. Tunsin oloni turvalliseksi istuessani satulassa. Annoin pohkeita ja Mari lähti liikkeelle. Annoin sen mennä käyntiä pitkin ohjin. Nautin itse lähinnä selässä matkustamisesta.
Alkukäyntien aikana Ilona ilmaantui Hillaa taluttaen kentän laidalle. "Mä tiiän sulle kivoja harjotuksia", Ilona huikkasi. "Onko jossain tötsiä tai jotain merkkejä?" "Estevarastosta kai löytyy niitä", vastasin Marin selästä. Mitäköhän se Ilona oli tällä kertaa keksinyt? Ei kai vaan kevennettyä ravia ilman jalustumia? Yleensä Ilona laittoi minut kunnolla kärsimään raviharjoituksillaan, mutta nyt hänellä taisi olla jotain muuta mielessä.
Ilona palasi iloisena estevarastosta syli täynnä kantamuksia hihkaisten: "Mä löysin nää tötsät!" Hän laski kasan merkkejä maahan ja ryhtyi hommiin. Annoin Marin löntystellä ihan rauhassa kenttää ympäri, kun Ilona laittoi merkit paikoilleen. Kumpaakin päätyyn C- ja L-kirjainta vastapäätä oli 20 metrin, 15 metrin ja 10 metrin päässä tötsät.
"No niin, aloitetaan! Alkukäynnit on varmaan jo tehty, joten ota ohjat tuntumalle ja ratsasta ihan käynnissä ympyräkahdeksikkoa. Ympyröiden välissä aina neljän sekunnin pysähdys", Ilona käski. Otin ohjat tuntumalle ja ratsastin ympyräkahdeksikkoa. Neljän sekunnin pysähdys ei onnistunut kahdella ensimmäisellä kerralla. Ne olivat pikemminkin sekunnin pysähdyksiä. Vika oli tietysti minussa itsessäni, koska olin liian hätäinen. "Hyvä! Nyt tämä alkaa sujua", Ilona sanoi, kun pysähdys kesti sen neljä sekuntia. "Laitan vielä pysähdyksen kohdalle merkin, jotta pysähdyt aina samassa kohdassa." Ympyräkahdeksikko sujui parin kerran jälkeen vielä paremmin. Olin itsekin tyytyväinen.
"Nyt kun tää sujuu jo tosi hyvin, peruuta neljä askelta pysähdyksen jälkeen", Ilona sanoi hymyillen. En yhtään ihmetellyt, miksi hän opiskelee ratsastuksenopettajaksi. Hänellä on varmaan jokin luontainen kyky opettaa ihmisille omaa oppimaansa. Pysähdys sujui lähes täydellisesti ja peruutuskin ihan kiitettävästi. Mari yritti tulkita parhaansa mukaan hätäisiä apujani ja siinä se todellakin onnistui. "Anna vähän selkeämpiä apuja, jotta Marin ei tarvitse itse arvailla, mitä siltä vaaditaan", Ilona neuvoi ja piti katseensa tiukasti kiinni minussa. "Suorista Mari vielä vähän paremmin, niin sitten on täydellistä!" Ilonan neuvojen avulla tunsin itse kehittyväni tässä jutussa.
"Seuraavaan tehtävään! Nosta ravi ja anna Marin ihan rauhassa hölkkäillä ensin vasemmassa kerroksessa sitten oikeassa. Tarkoitus on nyt löytää rentous raviin", Ilona sanoi. Mari nosti ravin. Ravi oli mukavaa ja pehmeää, ei yhtään pompottavaa. Mari ravasi rennosti ensin yhden kierroksen ja sitten toisen. "Nyt suunnanmuutos!" Ilona huudahti. Vaihdoin suuntaa. Koko rata leikkaa on minulle tuttuakin tutumpi, joten vaihdan suunnan lähes aina ratsastaen sen. Sama rentous oikeallakin kierroksella löytyi lähes heti, joten sitä ei tarvinnut paljoa hakea. Mari venytti itseään eteen ja alas.
Ilona käski taas vaihtaa suuntaa. Sen jälkeen ratsastettiin molempiin kentän päätyihin ympyrä. Ensin 20 metrin ympyrä kevyessä ravissa ja heti sen perään 15 metrin voltti harjoitusravissa. "Ole tarkkana, ettet ylitaivuta Marin kaulaa. Taivutuksen pitäis kulkea läpi koko hepan!" Ilona muistutti minua. Teimme tämän harjoituksen ensin vasemmassa kierroksessa ja sitten oikeassa. Mari osasi nämä jutut tosi hyvin ja tunsin itsekin osaavan ne. "Nyt vaan käyntiä ja anna Marin levätä vähän", Ilona sanoi. Annoin Marille vapaat ohjat ja se sai kävellä ihan rauhassa.
"Seuraavaksi tehdäänkin enemmän taivutuksia 4-kaarisella kiemurauralla. Eka mene ihan käynnissä ja sitten toisen kerran harjoitusravissa", Ilona jatkoi suunnitelmaansa. Kokosin ohjat käteeni ja ohjasin Marin kiemurauralle. Käynnissä kiemuraura oli ihan helppo ratsastaa ja siinä ei ollut mitään ongelmia. Harjoitusravissa tämäkin sujui hyvin, koska aikaisemmin olin tykännyt treenata paljonkin kiemurauria. "Vau! Sä oot tosissaan harjotellu tätä", Ilona yllättyi ja jatkoi: "Sitten taas käynnissä kiemuraura, mutta lisää jokaiseen kaarteeseen voltti. Muista suoristaa heppa jokaisen kaarteen välissä!" Mari liikkui kauniisti kaarteissa. Se oli todella notkea. Ilonakin kehui Marin työskentelyä. Sama tehtävä suoritettiin myös harjoitusravissa. Ravissakin kaikki sujui hyvin. Itsekin olin viimein täysin hereillä ja osasin antaa mielestäni parempia ohjeita Marille. Tamma sai taas hetken levätä käynnissä ennen laukkatyöskentelyä.
Siirsin Marin harjoitusraviin ja nostimme laukan ennen pitkää sivua lyhyellä sivulla. Seuraavassa päädyssä ratsastin 15 metrin voltin. Se sujui melko hyvin, mutta Ilonan ohjeiden avulla seuraava onnistui vielä paremmin. Ratsastin vielä kerran 15 metrin voltin laukassa. Hiljensin Marin raviin ja tein saman ympyrän sisälle 10 metrin voltin. Voltin jälkeen nostimme taas laukan ja ratsastin 15 metrin voltin. Mari totteli minua tarkasti kiinnostuneena. Seuraavassa päädyssä ratsastin ensin 15 metrin voltin laukassa ja 10 metrin voltin ravissa. Hiljensin hetkeksi käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Toistimme samat jutut tässäkin kierroksessa. "Ja nyt ne kuuluisat loppukännit", Ilona naurahti, kun kaikki hänen suunnitelmansa oli toteutettu.
Loppukäyntien jälkeen pysäytin Marin ja laskeuduin satulasta. Löysäsin satulavyötä ja taputin Maria kaulalle. Se oli tehnyt hyvää työtä ja olin ylpeä siitä. Talutin tamman Kastanjantallin hoitokarsinaan. Ilona jäi keräämään merkkejä pois kentältä, joten olin Marin kanssa kahden. Riisuin satulan ja satulahuovan Marilta. Tamman selässä oli hikeä. Otin suitset pois Marin päästä. Silitin sen kaunista päätä ja painoin pääni sen otsaa vasten. Kuulin Marin hengityksen. Suljin silmäni ja nautin hetkestä. Hetki rikkoutui kuitenkin toisen hevosen kimeään hirnuntaa. Laitoin Marin päähän riimun ja sidoin sen kiinni. Hain Marin hoitopakin ja harjasin hien pois sen selästä.
Ilona saapui taluttaen Hillaa talliin, joten annoin hänen tehtäväkseen taluttaa Marin tarhaan. Hän teki sen mielellänsä. Puhdistin Marin suitsien kuolaimet vesiämpärissä Hillan kanssa, vaikkei Hilla mitään tehnytkään. Palautin Marin varusteet varustehuoneeseen. Pukuhuoneessa sulloin kypärän ja ratsastuskenkäni tallilaukkuuni. Vaihdoin tavalliset kengät jalkaani ja etsin Ilonan tarhojen luota. Hän katseli ruohoa mussuttavaa Maria ja huokaisi: "Ihanaa olla täällä." Halasin ystävääni. Halauksesta välittyi aito luottamus. Vesipisara putosi hiuksiini, mutta en antanut sen häiritä.
|
|
|
Post by Minka on Jul 24, 2016 13:08:21 GMT
Jaaaaaha Sumu paljastuksia paljastuksia :DDD Tykkään kun sulla on niin ihanan pitkiä tarinoita ♡
|
|
|
Post by Sanni on Jul 24, 2016 13:47:48 GMT
pakko sanoo että oli kyllä vaikee pidättää nauruu ku luin "enkö mä saa hetkeekään rauhaa mun exiltä" XDDDDD
|
|
|
Post by Sumu on Jul 30, 2016 13:44:10 GMT
Vessaan piiloutuneet
Olin voinut huonosti koko päivän, mutta silti halusin esittää, että kaikki oli hyvin. Ei se päänsärkyä pahempaa ollut, mutta silti ei yhtään mukavaa. Ilona oli tavalliseen tapaansa iloinen ja halusi lähteä Hevosjärven tilalle tutustumaan lähemmin Moreen. Olimme viimeksi käyneet vilkaisemassa oria. Muuhun ei ollut aikaa, kun veljeni päätti tulla yhtäkkiä kylään. Ja ei vain nopealle vierailulle, vaan koko loppukesäksi! Nyt vihaan yllätysvierailuja. Yksiöni oli jo muutenkin ihan täynnä, kun minä ja Ilona olimme siellä. Hillakin tarvitsee myös tilaa ja aikaa, joten en olisi edes halunnut uhrata pientäkään ajatusta veljelleni. Severi sai silti tahtonsa läpi ja tunkeutui asumaan pieneen asuntooni.
Severi änki myös mukaan Hevosjärven tilalle. Hänkin halusi nähdä Moren. Kävelymatkalla ei varmaankaan ollut yhtään hiljaista sekuntia, koska Severillä ja Ilonalla tuntui juttu luistavan yllättävän hyvin. Etteivät he vain olisi ihastuneet toisiinsa? Koko matkan he kiusasivat toisiaan. Kun vihdoin saavuimme Hevosjärven tilalle, Huusari pelasti minut pinteestä. "Moi, Sumu! Sullahan on kavereita mukana", hän sanoi iloisesti ja esitteli itsensä Ilonalle ja Severille. "Tässä on Ilona, mun paras kaveri ja mun veli, Severi", esittelin heidät Huusarille. Ilona ja Severi tervehtivät takaisin. Severi oli selvästi parantanut tapojaan. Aikaisemmin hän oli ollut melko ujo ja tyly, mutta nyt hän oli paljon avoimempi. "Mun täytyy nyt mennä, mutta pitäkää hauskaa", Huusari sanoi ja asteli reippain askelin kohti kartanoaan.
Moren karsinan kohdalla pysähdyimme. Ori hirnahti kuuluvasti. Tunnistin heti hevoseni äänen. Se tuntui tutulta. Ori tarkkaili tallin tapahtumia tavalliseen tapaansa. "No, hei", sanoin ja silitin Morea varovasti päästä. Se pärskähti ja kuopi lattiaa. Komensin oria napakasti ja yllättäen se tehosi - ainakin hetkeksi. Severi nappasi Hillan hihnan ja lähti Ilonan kanssa ulos tallista. Katsoin Ilonaa kysyvästi, mutta hän vain hymyili. Jokin taisi sittenkin olla kiinnostavampaa kuin hevoseni, joka oikeasti olikin ihan hyvä asia. Halusin viettää aikaa kahden hevoseni kanssa.
More ei ollut syönyt aamuheiniään. Se ei silti näyttänyt yhtään nälkäiseltä. Juttelin orille. Se kuunteli puolella korvalla juttujani. Joku talutti hevosta juuri ulos. More hirnahti kimakasti lähtevän hevosen perään. "No, tuletkos ulos sieltä karsinasta?" kysyin orilta, joka oli ollut koko ajan valmis tulemaan karsinan ulkopuolelle. More odotti kärsimättömänä, kun avasin karsinan ovea. Nappasin nopeasti riimun käteeni ja pujaitin sen riehaantuneen orin päähän. Riimunnaruun kytkettynä More hieman hillitsi itseään, mutta silti se hyöri kuin tuulimylly. Talutin sen hoitokarsinaan. Ori seurasi minua hieman vastentahtoisesti, mutta ei pistänyt silti show'ta pystyyn. Kiinnitin Moren tiukasti kiinni, jotta se ei edes harkitsisi karkaamista.
Hengästynyt Ilona käveli hymyillen talliin. Hän seurasi minua varustehuoneeseen. "Onko sun veli ihan seko?" Ilona nauroi ja nojasi tolppaan. "Kai", sanoin vilkuillen Ilonaa. "Mitä nyt? Miten sä yhtäkkiä Severistä puhut?" Ilona ei vastannut vaan nauroi vain. "Kerro nyt! Ja miksi sä sen kanssa jotain pelailet, vaikka sullahan on jo poikaystävä?" Ilona vakavoitui hetkessä. Hän oli juuri sanomassa jotain, mutta näki yhtäkkiä Severin pään pilkistävän varustehuoneen avoimesta ovesta. "Saako tänne tulla?" Severi sanoi virnuillen. Hän ei jäänyt kuitenkaan odottamaan vastausta, vaan astui sisään. Hän työnsi Hillan remmin käteeni ja sanoi: "En jaksa vahtia sitä enää." Severi otti Ilonan kädestä kiinni ja jahtasi hänet ulos Jääntallista.
"Me jäätiin sitten tänne kaksin", sanoin Hillalle ja silitin sen päälakea. Otin Moren hoitopakin ja kävelin takaisin Moren luo. Jätin Hillan katselemaan hoitamista. Kaivoin harjan pakista ja ryhdyin hommiin. More oli ihan likainen. Asiaa ei he yhtään helpottanut se, että ori ei malttanut pysyä paikallaan sekuntiakaan. Onnistuin silti puhdistamaan siitä suurimmat liat pois. Kavioiden puhdistus oli kaikista työläintä, sillä More yritti koko ajan potkaista minua. Yksi yritys osui maaliin asti, mutta sentään sain kaviot jotenkin puhtaiksi. Hillaa piti rauhoitella, koska se säikähti Moren agressiivisuutta.
Talutin Moren ulos tallista. Sidoin Hillan kiinni pihalla olevaan puuhun, koska en halunnut, että se tulisi peräämme. Halusin tutustua Moreen paremmin, joten päätin talutella sitä metsäpolulla. Mielestäni se on mukavaa ja rauhoittavaa. Ori käveli hetken rauhallisesti vierelläni. Se katseli minua uteliailla silmillään. Silitin sitä kaulalta ja katselin sitä iloisena. Tunsin olevani onnellinen hevosen omistaja.
Hetken rauhallisuuden jälkeen More näki jotain liikkuvaa metsässä. Aluksi se ei välittänyt siitä, mutta keksi lopulta, että sitähän olisi kiva pelätä. Se heilautti päätään korkealle. Riimunnaru irtosi kädestäni orin noustessa takajaloilleen. Juoksin kauemmas, jotta en jäisi Moren jalkoihin. Maa pöllysi, kun se laskeutui kaikille jaloilleen. Se juoksi minua kohti vauhkona. Sen silmistä paistoi hätä, joka muuttui aidoksi peloksi. Levitin käteni, jotta se ei juoksisi metsääm. Se pysähtyi hiestä märkänä parin senttimetrin päähän minusta. "Rauhoitu, poika. Ei mitään hätää", yritin sanoa rauhallisella äänellä. Ojensin kättäni hitaasti riimunnarua kohti ja nappasin siitä kiinni, ettei ori karkaisi. Silitin hevosen hikistä kaulaa ja juttelin sille rauhallisella äänensävyllä. More rentoutui hieman, mutta käveli silti varoen vierelläni. Sen vasempaan etujalkaan oli tullut pieni pintahaava. Onneksi en ollut ottanut Hillaa mukaan. Koira olisi vain säikähtänyt ja alkanut pelkäämään Morea.
Tallipihalla minua vastaan tuli Hele. "Moi! Mitä Morelle on käynyt?" hän kysyi katsoen Moren hikistä kaulaa. "Vauhkoontui metsässä. Säikähti kai jotain. Onneksi en jäänyt alle. Pieni haava tuli, mutta muuten selvittiin säikähdyksellä", kerroin Helelle. Jatkoin Moren taluttamista Jääntalliin. Se hirnahti kuuluvasti kävellessään käytävällä. Sidoin sen kiinni hoitokarsinaan. Huuhtelin haavan haalealla vedellä. Siitä ei tullut enää verta, joten päätin jättää sen sikseen. Onneksi haava ei ollut syvä eikä muutenkaan paha. Pyysin käytävällä kävelevää Nelliä tuomaan varustehuoneesta Moren hoitopakin. Nelli toi sen minulle ystävällisesti ja jäi vaihtamaan nopeasti kuulumiset. Harjasin samalla hien pois levottoman Moren kaulasta ja selästä. Tarkistin sen jalat vielä kerran. More melkein kolautti minua päähän kaviolla. Kaiken säheltämisen jälkeen talutin Moren ulos tallista. Laskin sen vapauteen tarhaan.
Hilla odotti minua vieläkin puuhun kytkettynä. Kehuin sitä tottelemisesta. Lähdin Hillan kanssa etsimään Severiä ja Ilonaa, koska heitä ei näkynyt tilan pihapiirissä. Kurkistin lantalaankin varmuuden vuoksi, mutta he eivät olleet sielläkään. Menin tallitupaan istumaan hetkeksi. Olin etsinyt jo kaikista paikoista.
Juttelin muiden heppisläisten kanssa, kunnes läheisestä vessasta rupesi kuulumaan naurua. Kuuntelimme hetken ääntä. Sitten kävelimme hitaasti ja äänettömästi vessan ovelle. Koputin oveen. Vessassa hiljeni yhtäkkiä. "Me tiedetään kyllä, että joku on siellä!" Sanni huusi. Hakkasin ovea. Lopulta kaikki ryhtyivät hakkaamaan ovea kanssani. Yhtäkkiä lukko avattiin ja vetäisimme oven auki. Vessassa seisoivat noloina Ilona ja Severi. Suuni loksahti hämmästyksestä auki. Julia kuiskasi korvaani: "Keitä noi on?" En ehtinyt vastata, koska Sara huusi hilpeällä äänellä: "No, hei tuntemattomat! Mitäs te siellä vessassa teitte?" Ilona yritti kävellä huomaamattomasti pois tilanteesta, mutta ei onnistunut. "Tässä on mun paras kaveri, Ilona ja toi on mun veli, Severi", selitin vieläkin hämmästyneenä. "Taisit eksyä. Miesten vessa on tuossa", Minka sanoi Severille ja osoitti lähintä miesten vessaa nauraen. "Täällä on syntynyt uusi romanssi!" Sara huusi. "Ja vielä vessassa", Nelli lisäsi. Kaikki nauroivat. Ainoastaan minä, Ilona ja Severi olimme hiljaa. Katsoin Severiä murhaavasti. Miten hän saattoi tehdä minulle näin? Nyt joutuisin häpeämään heitä ikuisesti.
|
|
|
Post by Minka on Jul 30, 2016 15:02:10 GMT
XDDDDDDDDDDD eikää Sumu sulla on oikeesti niin huippuja tapahtumia näissä sun tarinoissa ja muutenkin nää on niin upeita!
|
|